Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Raha

Onko keskuspankin itsenäisyys ainoa vaihtoehto?

Akateemisessa asiantuntijapaneelissa ekonomistikoneessa kysyttiin viikko sitten tärkeä kysymys: onko Euroopan keskuspankin pääjohtajan itsenäisyys poliittisesta vaikuttamisesta hyödyllistä Euroopan talouskehitykselle. Myöhästyin paneeliin osallistumisessa. Olin kirjoittanut teemasta jokin vuosi sitten muistion. Siksi kirjaan arvioni tähän.

Pennejä taivaasta

Raha ei tee onnelliseksi, sanotaan, mutta ilmeisesti olen väärässä. Perustulon kerrotaan näet parantaneen hyvinvointia tänään julkaistujen alustavien tulosten mukaan (ks. linkki).

Eduskunta ei päätä bisneksistä

Politikassa käytävä keskustelu elinkeinoelämän kehittämisestä on monelta osin hakoteillä. Keskustelun sävy on liiaksi siinä, mitä liiketoimintoja tuetaan tai ei tueta. Sen tulee olla enemmän siinä, miten politiikka poistaa yleistä epävarmuutta yritysten päätöksenteosta.

Italia syöksee euron ongelmiin

Italian hallituksen harjoittama talouspolitiikka johtaa katastrofiin. Maan valtionvelka on yli 130% suhteessa bruttokansantuotteeseen ja nyt tuore hallitus haluaa vielä kasvattaa velanottoa keskellä nousukautta. Näin siis siitä huolimatta, että maan korot ovat jo nousussa.

Degrowth vai talouskasvu?

Homo sapiens on yksi niistä harvoista eliöistä, jotka ovat toiminnallaan radikaalisti muuttaneet tätä planeettaa.

Osakesäästötilin säännöt ja verotus

Hallituksen budjettiriihen esitys osakesäästötilistä on herättänyt keskustelua ja kysymyksiä tilin toiminnasta ja verotuksesta.

Eniten kysymyksiä ja keskustelua ovat aiheuttaneet tilin 50 000 euron sijoituskatto sekä veronmaksun viivästyksen aiheuttama vaikutus valtion budjettisuunnitteluun ja kokonaisverokertymään.

Ensi vuoden budjetin laatijoita ei onneksi odota 10 vuoden takainen kehitys

Valtiovarainministeriö tiedottaa  keskiviikkona 09.08.2018 ministeriön ehdotuksen vuoden 2019 valtion talousarvioksi koko hallituksen budjettiriihtä varten.

Ensi vuoden budjetin laatijoita ei onneksi odota 10 vuoden takainen kehitys. Vuoden 2008 syyskuussa pääministeri Matti Vanhasen hallitus antoi eduskunnalle 45,9 mrd:n tuloista ja  menoista koostuneen tasapainossa olleen esityksensä vuoden 2009 valtion talousarvioksi.

Sjoittaisitko tuhansiin asuntoihin

Postista tuli esite, jossa tarjotaan osallistumista Kojamon listautumisantiin. Vierastan antia useista syitä. 

Vuokra-asunto on monen Suomessa asuvan asumisratkaisu. Vuokra-asunnon omistajia tukee yhteiskunta silloin, kun asukkaalla ei ole varaa maksaa korkeaa vuokraa. Mitä kalliimmat vuokrat sitä enemmän yhteiskunta joutuu tukemaan.  Missä ovat kohtuuhintaiset vuokra-asunnot? Tuotetaanko niitä enää? Ahneus on iskenyt näille markkinoille. Jotain siitä kertoo Kojamon esitekin. 

Lomamoodissa vapusta syyskuuhun

Suomalaisten yritysten kehitystoiminta on niin kalenteriin sidottua ja hidasta, että uusia projekteja harvemmin voidaan aloittaa vapun ja syyskuun välisenä aikana. Alkuvuoden kaksi viimeistä kuukautta juostaan budjettia kiinni ja seuraavan puolen vuoden kaksi seuraavaa kuukautta lomaillaan.

Kun suomalaiset tekevät asiat rauhassa kalenterin mukaan, muualla maailmassa tehdään asioita asiakkaan tarpeita kuunnellen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä