Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Kaikki blogit puheenaiheesta Kilometriverotus

Lopulta jäljelle jää vain aito kulutusvero

Liikenneministeri Anne Berner on nyt julkaissut ennenkuulumattoman kulutukseen ja sen haittajälkeen perustuvan liikennekäyttäytymisveron eli ”maksat siitä mitä käytät, kulutat ja jätät jälkeä ympäristöön ja tiestöön eli väylästöön”

 

IN – Kilometriverotus on suurempi uudistusajatus mitä heti ajattelemmekaan!

Ihmisen elämä on pitkälti itsensä ja tavaroidensa siirtelyä paikasta toiseen – avuksi on vieläpä otettu peräkärrit ja pienvarastot, kun tavaraa ilmaantuu nurkkiin kiihtyvällä tahdilla ja osa pitää siirtää ympärivuotiselle kesämökille tai maksulliseen varastoon, kun kellaritkaan eivät enää riitä.

Tämän päivän uutisaiheita liittyen ajotarkkailuun, kilometritarkkailuun ehkä vieläpä ajokykytarkkailuun – kaiken takana halu työntää vastuuta yksittäisille kuluttajille – yksilövastuuna, eikä niinkään kollektiivivastuuna!

 

Virkkunen jatkaa Kyllösen linjalla - satelliittisota jatkuu

Uuden liikenneministerimme mielestä autoilijoiden satelliittiseurantahanke saa jatkua. Kuten ex-ministeri Kyllönen, Virkkunen puolustelee ajatusta virheargumentilla, että voidaanhan kännyköitäkin seurata.  

Rakenneopas

Suomessa on rakenneongelma sanoo SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja on varsin oikeassa. Hallitus on korjannut rakenneongelmaa varsin aktiivisesti korottamalla mm. verotusta, niin haitta-  kuin kulutusverotustakin.

Korjaantuuko rakenteellinen ongelma pumppaamalla lisää rahaa valtion rakenteellisen rahanpuutteen tyydyttämiseksi?

Eipä juurikaan mikään rakenne korjaannu, kun lätkäistään turpeelle haittaveroa. Makeisvero toi keksihyllyyn valtaosan makeisita ja jäätelö tehdään nykyisin kotona, aivan kuten pontikka aikoinaan.

Pitääkö hallituksen keksiä vetyvero ?

Woikoski Oy tankkasi muutama päivä sitten Suomen ensimmäisen sarjatuotantoisen vetyauton. Tankkauspiste Voikosken kaasutehtaalla on Suomen ensimmäinen, toinen rakennetaan lähiaikoina Vuosaareen.

Kyseessä oleva iso Huyndai -maasturi kulkee kuudella vetykilolla noin 600 kilometriä ja yhden kilometrin polttoainekustannukseksi tulee noin 10 senttiä, eli suurinpiirtein sama kuin pienehkön dieselauton kilometrikustannus.

Ollilan puheet vs. todellisuus

Jorma Ollila puhuu roskaa asian vierestä, ja Merja Kyllönen vain matkii papukaijana. Jopa Osmo Soininvaara innostuu ajatuksesta, että tietulleja voitaisiin kerätä esimerkiksi Pitkänsillan ylittäjiltä! Työryhmä on laatinut myös "keskustalaisen" mallin, joka suosii maaseutua! Nyt on suuri poliittinen konsensus, eikös? 

 

...

Kilometriverotuksella henkilöverotileihin

Ihmisen elämä on pitkälti itsensä ja tavaroidensa siirtelyä paikasta toiseen – avuksi on vieläpä otettu peräkärrit ja pienvarastot, kun tavaraa ilmaantuu nurkkiin kiihtyvällä tahdilla ja osa pitää siirtää ympärivuotiselle kesämökille tai maksulliseen varastoon, kun kellaritkaan eivät enää riitä. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä