Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Kaikki blogit puheenaiheesta Kiina

Tullit, arvonlisävero ja postimaksut – kiinalainen juttu?

Moni suomalainen iloitsee, kun voi tilata halvalla erilaista tavaraa Kiinasta. Harvempi muistaa, että halpaa ja hyvää ei ole olemassakaan, kulut kaatuvat aina jonkun niskaan. Ongelma on se, että Suomella ei ole resursseja valvoa sitä, kuinka turvallisia kiinalaiset tuotteet ovat.

Kiinalaiset digimummot jyrää

Kiina jäi aikoinaan jälkeen 2G ja 3G käyttöönotossa ja soveltamisessa. Nyt Kiina on sitä innokkaammin ottamassa muiden maiden ja etenkin USA:n etumatkaa kiinni.

Kiinassa myönnetään avoimesti, että tekoälyn tieteellisessä tutkimus- ja kehitystyössä USA pitää johtoasemaa. Sen sijaan tekoälyn käytännön sovelluksissa Kiina ohittaa sekä USA:n että monet muut vahvat digimaat Euroopassa. Tässä on haaste EU:lle.

Onko lännen Kiina-strategia oikea?

Länsimaat syyttävät Kiinaa yritysvakoilusta maan pyrkiessä nostamaan tuotantonsa teknologista tasoa. Huaweita boikotoidaan, koska Kiinan armeijan  ja turvallisuuspalvelun oletetaan pääsevän kiinni sen tekemien verkkolaitteiden kautta kulkevaan dataan. Yhdysvallat rajoittaa teknologian vientiä Kiinaan ja aikoo nostaa sieltä tuotujen tavaroiden tulleja. 

Kiinan nousu, Venäjän alho

Maailman talousfoorumin Davosin kokous on hyvä poliittisten suuntausten barometri, arvioi kriittinen venäläinen tutkija Lilia Shevtsova kirjoituksessaan nykymaailman realiteeteista.

Shevtsovan mielestä venäläistä ylpeyttä ja koppavuutta halveksutaan ja lyödään armotta.

”Näemme vielä, kuinka Kiina mainostaa meille johtajuuttaan.”

Kiina kolonisoi maailman – Uusi Maailmanjärjestys á la China

Kiina kolonisoi maailman – Uusi Maailmanjärjestys á la China

Länsi menetti voimansa, asemansa ja mahdollisuutensa – vääriä töitä väärällä tavalla.. Kiina näytti maailmalle, miten voima ja dynamiikka vauhdittaa hegemonian siirtymää Lännestä Idän maille.

*

Kiinan asema maailmalla vahvistuu, ihmisoikeustilanne heikkenee

Presidentti Niinistö lopetti juuri kaksipäiväisen Kiinan vierailunsa. Suomessa ja maailmalla seurattiin kiinnostuneena, ottaako presidentti puheenaiheiksi Kiinalle kiperiä ihmisoikeuskysymyksiä. Mediassa muistuteltiin muun muassa Länsi-Kiinan Xinjiangin muslimivähemmistön, uiguurien, karmivan kuuloisista ”uudelleenkoulutusleireistä”. Myös Euroopan parlamentti nosti jälleen kerran huolensa uiguurien ihmisoikeuksista.

Apua yrittäjille

Vientituloilla elintasonsa saavuttaneen Suomen tulevaisuus on sidoksissa tuotteidensa kilpailukyyn. Kiinaan siirtynyt teollisuus vie ilmaiseksi viimeisintä tuotekehitystä sinne. Siitä samoin kuin ammattiliittojen pakottavasta kustannusten nostosta johtuen teollisuuden on yhä vaikeampi pärjätä kiristyvässä kilpailussa. Elintasomme säilyttäminen edellyttää tiukkaa kustannuskuria, tehokkuutta ja uusia ajatusmalleja työsuhteeseen. Huawei on hyvä esimerkki, miten Kiina hyödyntää yritysten tuomaa tietoa.

Länsi riitelee itseään hengiltä, mutta idässä lasien kilistely jatkuu!

Yhdysvaltojen ja liberaalin demokratian maailmanlaajuinen johtaja-asema toisen maailmansodan jälkeen on perustunut vahvaan ja aktiiviseen globaaliin toimijuuteen niin rauhan, demokratian kuin ihmisoikeuksienkin edistäjänä. Yhdysvallat on ollut vahva toimija myös lukuisissa kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa ja NATO:ssa. Aktiivinen suorittaminen näissä(kin) ylikansallisissa järjestöissä on suurelta osaltaan vahvistanut Yhdysvaltojen maapallon johtajan ja esikuvan roolia erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Mikä ruokkii protektionismia

Ollessani kymmenkunta vuotta sitten Pekingissä koitti Tšekin tasavallan EU-puheenjohtajuus. Se oli heille ensimmäinen kerta ja siis suuri asia, jota he halusivat myös juhlia. He järjestivät suuren gaalaillallisen tansseineen päivineen yhdessä Pekingin hienoimmista hotelleista: kultaa, kimallusta ja suuria kynttiläkruunuja. Prahasta tuotu suuri big band soitti, lähinnä 1920 luvun reipasta musiikkia, mukaan lukien ragtimea. Kiinalainen ministerikin saatiin tanssilattialle, no small feat.

Liberaalin Maailmanjärjestyksen haasteiden väistämättömyydestä

Liberaalin Maailmanjärjestyksen haasteiden väistämättömyydestä

*

Motto:

Liberaali maailmanjärjestys ei ole luonnostaan universaali, yhtä vähän kuin se on yhteiskuntien väistämätön kehityskulku maailmanlaajuisesti.

*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä