Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Kaikki blogit puheenaiheesta Ydinvoimala

Maailman kallein rakennus on Suomessa laittomasti?

Ehkä jo ensi vuonna se käynnistyy - tai ainakin koeponnistetaan. Mutta totuus on, että lupahakemusten käsittelyssä oli virheitä. Edes STUK ei niitä huomannut, koska vastaavat virheet olivat Suomessa "ennen muinoin" yleisiä. (ovat yhä, minulla on päässäni vikaa ja siksi ne huomaan.)

Miksi uskallan näin väittää? Se johtuu siitä, että asiasta on olemassa jopa laillisuusvalvojan päätös. En muista kumman päätös se on; oikeusasiamiehen vaiko oikeuskanslerin, mutta väliäkös sillä?

Turvallisuusuhalla leikkimistä ! Ei saa olla !

Päivän huolestuttavimmat uutiset pamahti silmille rajusti.

Ensinnäkin ministeri Orpo toteaa, että vastaanottokeskuksia perustetaan toistaiseksi myötämielisiin kuntiin vapaaehtoisuuden pohjalta, mutta tilanne todennäköisesti pian muuttuu sellaiseksi, että myös vastaanottokeskusta vastustaviin kuntiin voidaan keskus perustaa kunnan vastustelusta huolimatta !

Politikon logiikkaa!?

Iltasanoman lööppi huutaa kaupan seinässä, että Putin on suuri vaikuttaja Rosatomissa.

Viimmeaikoina porvarilehdistö ja NATO myönteiset politikot ovat luoneet meihin suuren Putin pelon.

Nyt sama porukka on  ehdottomasti rakentamassa meille Putinilaista atomivoimalaa.

 

Tätäkö on politikon logiigga?

Ei mene tajuntaan.

Sitä kyllä täytyy selventää tänne ruohonjuuritasolle.

 

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä