Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Kaikki blogit puheenaiheesta Uusi-Seelanti

Tuulivoimamelun rajoittamisessa on onnistuttu

Uudessa-Seelannissa oli tehty melututkimuksia tuulivoimameluun liittyen jo vuonna 2011. Osallistujia pyydettiin myös tunnistamaan ärsyttäviä ääniä, meluherkkyyden tasoa ja viihtyisyyden astetta.

Lippuäänestys

Kuten päivittäin saamme huomata, maailmassa on paljon iloja ja murheita, joista niitä vähäisimpiä minkälaisen lipun omalla maalla pitäisi olla. Huomispäivään mennessä uusiseelantilaiset saavat kertoa siitä lopullisen mielipiteensä. Pitkän alkukarsinnan jälkeen valittiin viime vuoden lopulla oheinen lippu kilpailemaan maan perinteisen "Union Jack"-lipun kanssa, joka muistuttaa aivan liikaa kolonialismista ("commonwealth") ja emämaan menneestä glory:stä. Tämän lisäksi Uuden-Seelannin nykyinen lippu ei paljon poikkea Australian lipusta, kuten kuvasta näkyy.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä