*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Kaikki blogit puheenaiheesta Normien purku

Normien purkaminen Lapin puolustajan näkökulmasta

Hallituksen puolivälitarkastelu lähestyy ja tähän liittyen keskustan eduskuntaryhmä julkaisi tällä viikolla vihkosen, jossa käydään läpi 303 tämän kahden vuoden aikana purettua normia. Normienpurku on ollut yksi tämän hallituksen kärkihankkeista, josta sille voidaan antaa kiitettävä arvosana. Nostan seuraavaksi esille ne puretut normit, jotka näen Lapin kannalta merkityksellisimpinä. Osa pureutuista normeista on jo voimassa, muut saatetaan loppuun tämän vuoden loppuun mennessä.

Normienpurun globaali tilannekatsaus

Valtiollisen sääntelyn ja yksilönvapauksien välisen suhteen epätasapaino puhututtaa kaikkialla maailmassa. Seuraavassa suppea globaali katsaus, missä tällä hetkellä menemme. 

Suomessa normien ja byrokratian haitalliset vaikutukset kansalaisvapauksiin ja yrittäjyyteen ovat olleet poliittisen toiminnan painopisteenä jo jonkin aikaa. Aloitteita on julkaistu ja jotain on jo saatu aikaiseksikin. Työtä riittää vielä tehtäväksi ja samalla on tarkkailtava, ettei uutta sääntelyä synny vanhan tilalle. Tässä voisi pohtia Donald Trumpin esittämää mallia (listan viimeisenä).

 

Ylisääntely saa riittää!

Alkon ja VR:n henkilöliikenteen monopolit purettava, virkamiesruotsi roskakoriin ja autokoulu yksivaiheiseksi. Valitusoikeus turvapaikkapäätöksistä, ylioppilaskuntien pakkojäsenyys ja sukupuolikiintiöt poistettava.

Perussuomalaiset Nuoret on tänään julkaissut normienpurkuohjelman, jota olen itse ollut kokoamassa. Ohjelmassa on jäsenistöltämme kerätty peräti 90 normia, jotka haluamme korjata. Ohjelman tarkoitus on herättää keskustelua normeista ja sääntelyn tarkoituksenmukaisuudesta.

Vastustetaan globalisaatiota - vahvistutaan kansallisesti

Globalisaatio on edennyt pitkälle. Pari vuotta sitten uutisoitiin, että vain 85 ihmistä omistaa 50 % maailman varallisuudesta. Näistä ihmisistä tuskin löytyy montaakaan erityisen empaattista ja kansojen hyvinvoinnista kiinnostunutta henkilöä, sillä empaattisuudella ei pääse rahamaailman huipulle. Heitä on vähän, mutta he ovat pitkälti muun maailman tavoittamattomissa – emme edes tiedä, keitä he ovat tai mitä he tarkalleen ottaen omistavat.

"Siis ryyppäämään, ryyppäämään..."

Juhannus on kohta täällä ja samalla eletään suomalaisen juomakulttuurin tähtihetkiä. Viina virtaa ja monen suussa jo napsaa neljän viikon kesäloma, koko loman kestävä ränni. Radiossa soi Eppujen legendaarinen Siis ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu sännätään. 

Kaikki normit eivät ole turhia

Poliittisessa keskustelussa jatkuvasti toistuva mantra ”normien purku” on varmasti jokaiselle suomalaiselle tuttu. Kritisoidaan lakeja ja säädöksiä, ja pisimmälle menijät perustuslakia. Ihmetellään miksi näin pitää tehdä, ja tässä ei ole mitään järkeä.

Itsehallintouudistus tehtävä rohkeasti

Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toteutettuna itsehallinto- ja soteuudistus voi keventää hallintoamme merkittävästi ja aikaansaada olennaisia säästöjä sekä lisätä hallinnon tuottavuutta. Huonosti toteutettuna se luo päällekkäisiä toimintoja ja hämärtää maamme sekavaa hallintorakennetta entisestään eikä rahaa säästy.

Sääntelyn luvattu maa

Vastikään iltasanomissa uutisoitiin otsikolla ”Muutos luvassa: Nopeimpien traktoreiden rattiin auton ajokortilla”. Äkkiseltään voisi tulla mieleen, että kyseessä olisi hyvä muutos, mutta kun otetaan se tarkempaan käsittelyyn, nähdään että kyseessähän ei ole kuin yleinen muutos traktoreiden ajokorttivaatimuksille. Nyt vaatimukset riippuvat traktorin suurimmasta rakenteellisesta nopeudesta.

Metsästyssäädökset täysremonttiin

Lapin Kansa otti pääkirjoituksessaan 1.9.2015 terävästi kantaa metsästystä koskettavaan sääntelyyn. Metsähallituksen lupamyyntipolitiikka on Suomessa kankeaa ja yrittäjille haastavaa. Metsästystä myös säännellään tarpeettomasti maa- ja metsätalousministeriön toimesta. Naapurimaassamme Ruotsissa metsästäjät saavat itse käytännössä päättää, mitä laillisia riistaeläimiä he syksyisin metsästävät. Ruotsissa metsästysaika on myös Suomea pidempi, elokuusta tammikuun loppuun, ja tämä täysin riippumatta lintukantojen koosta.

Ylisuuren tuulivoiman syöttötariffin purku

Tuulivoimalle annettu ylisuuri syöttötariffi on muuttumattomana voimassa edelleen, vaikka alunperin oli tarkoitus vuosittain tarkistaa tuen taso muuttuviin olosuhteisiin nähden.

”59. Jotta korvaukset eivät ajan mittaan nousisi liian korkeiksi, Suomen viranomaiset ovat vahvistaneet seuraavansa tuotantokustannuksia vuosittain ja mukauttavansa tarvittaessa tukea ohjelmaan liittyvien uusien voimaloiden osalta.” http://ec.europa.eu/competition/state_aid/cases/239404/239404_1200857_37...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä