*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Kaikki blogit puheenaiheesta EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka

EU ei niele Suomen hiilinielupolitiikkaa

  Kansantaloudellisen metsäekonomian professori Olli Tahvonen analysoi Suomen asemaa EU:n energia- ja ilmasto-ohjelmassa vuosille 2021-2030, joka on syntynyt Pariisin ilmastosopimuksen johdosta. Heti alkuun voi sanoa oleellisen tuloksen, että EU meinaa vetää Suomen jälleen kerran kölin alitse. EU ei hyväksy Suomen toimia lisätä ja hyödyntää metsien hiilinielujen lisäämistä.

Metsä on hiilen lähde

"Alustavat laskelmat: Suomen metsät eivät ehkä olekaan hiilinielu"

"EU laskee yhtä ja Luke toista metsien merkityksestä ilmastonmuutokselle. EU:n mielestä Suomen metsät ovat hiilen lähde, Luke laskee päinvastaista."

"Kaikki skenaariot osoittavat puuvarantojen kasvavan"

Tarina siitä kuinka edelläkävijä huijasi kaikkia

Eilen perjantaina uutisoitiin, että Euroopan unionin neuvosto on päättänyt, että EU voi ratifioida Pariisin ilmastosopimuksen ennen jokaisen maan valtiokohtaista ratifiointia. Päätös odottaa parlamentin hyväksyntää ennen kuin se tulee voimaan. Suorastaan ihailen tätä idealismia, mitä EU-valtioiden ympäristöministerit, mepit ja komissaarit osoittavat Pariisin ilmastosopimusta kohtaan.

Ilmainen ilmasto-neuvo poliitikoille

Tänä aamuna Maaseudun tulevaisuus julkaisi jutun ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsestä ja hänen mielipiteistään EU:n Suomelle asettamiin päästörajoihin. Olen siitä hänen kanssaan samaa mieltä, että Suomen pitää sopeutua näihin päätöksiin. Se tulee olemaan erittäin vaikeaa johtuen muiden maiden hyvin alhaisesta osallistumisesta "päästötalkoisiin" mutta varmasi mahdollista.

Kuka haluaa leikkiä päästövähennyksiä?

Tuntuu, kuin olisin kirjoittanut tämän blogin joskus aiemminkin. Ehkä tuntemukseeni voi vaikuttaa se, että EU:n ilmasto- ja energiapoliittiset ratkaisut ovat innoittaneet minua kirjoittamiseen myös aiemmin – pikemminkin pahassa.

Suomi joutuu eroamaan EU:sta

Suomi on toteuttanut EU:n 2020 uusiutuvien energioiden tavoitteesta 80 % puulla ja biomassalla. Nyt näyttää vahvasti siltä, että puuta ei enää tulevaisuudessa voida laskea uusiutuvaksi energiaksi, koska ympäristöjärjestöt ovat näin päättäneet.

Tässä linkitetyssä Deutsche Wellen jutussa kerrotaan, kuinka Brexitin myötä EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka on joutunut kaaokseen. Jutussa myös kerrotaan Oxfamin ympäristöaktivistin Marc-Olivier Hermanin kantaa Suomen EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kivijalkaan eli metsänieluun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä