Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Populismi törmää todellisuuteen

J

Jess! Hyviä uutisia. Koko kevät on puhuttu ilmastopolitiikkaa, ja nyt alkaa tapahtua. 

Kohta Olkiluoto kolmonen jauhaa sähköä, ja tuolta yhdeltä vaivaiselta pikku saarelta tulee kolmannes Suomen sähköstä, ja samalla saarella hallitaan myös polttoaineen loppusijoitus. Me olemme hyviä täällä pohjan perukoilla. 

Se on Suomen suurin yksittäinen ilmastoteko. Päästötöntä energiaa ja ilmanlaadultaan puhdasta. Ei mitään syöttötariffein tuettua nappikauppaa, jossa varavoima nollaa saavutettua ilmastohyötyä, niin kuin tuulivoimassa on valitettavan usein käynyt, ja josta energiantuotannon päästöjään kasvattanut Saksa on tullut tunnetuksi. 

Mutta kyllä sitä vastustettiin! Tiedätte ketkä. 

Hei, otetaan toinen hyvä uutinen. Metsä-Group kaavailee maailman edistyksellisintä sellutehdasta Kemiin. Vanha tehdas korvattaisiin kokonaan uudella. Lähes 3000 ihmistä pohjoisessa saisi töitä. Logistiikka olisi kunnossa. Kasvunäkymät avautuisivat monenlaisille biotuotteille ja tulevaisuuden puutuotteiden hautomoille.

Mutta sitä vastustetaan! Tiedätte ketkä. Ne jotka eivät näe metsää puulta. 

Tuo vanha suomalainen sanonta yritti vihjata, että kokonaisuus ja iso kuva kannattaisi ottaa huomioon. 

Toivottavasti tämä panee mietteliääksi ne, jotka luulivat, että vihreällä politiikalla pelastetaan ilmasto. Juuri sitä sillä poliitikalla ei tehdä. Sillä poseerataan, moralisoidaan ja hyvesignaloidaan, mutta jos ehdotat tehokkaita teknologiaan perustuvia keinoja päästöjen leikkaamiseksi, pilaat moraalileikin. Ei tämä niin helppoa saa olla. 

Sanotaan se sitten cityvihreän kielellä. Sama kuin tuhannet dieselbussit vaihdettaisiin tuhansiin kaasu- tai sähköbusseihin. Ja jostain syystä ei vain saisi. 

Kuten ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi toi esiin, hanke tietää parempaa ilmastopolitiikkaa. Uudet tehtaat tuottaisivat valtakunnan verkkoon uusiutuvaa sähköä arviolta kaksi kertaa enemmän kuin Imatrankoski, jossa toimii maamme suurin vesivoimalaitos. Tehtaiden tuotteet auttavat korvaamaan muovia ja muita valmisteita, joiden tekemiseen tarvitaan fossiilisia energiavaroja. Uusien tehtaiden modernit tuotteet ottavat maailmanmarkkinoilla tilaa vanhanaikaiselta ja saastuttavalta tuotannolta. Puun alkuperä voidaan tietää ja varmistaa kestävästi käytetyksi. 

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen totesi yksikantaan, että “hakkuiden lisääminen ei ole kestävää – ei luonnon monimuotoisuuden eikä ilmaston näkökulmasta.” Mikkosen mukaan “metsäteollisuudella ei ole erioikeutta olla välittämättä ilmastonmuutoksen torjunnasta”. 

Tämä oli ehkä kaikkein röyhkeintä. 

Mikkosen näkemys on erikoinen siinä valossa, että juuri metsäteollisuus on ollut ilmastotalkoissa yksi parhaista ja esimerkiksi energiatehokkaan, ilmastoystävällisen kaukolämmön mahdollistajana kylmässä Suomessa tehnyt merkittäviä ilmastotekoja jo vuosikymmeniä. Uusien investointien myötä se yhä vain vähentää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia. Samoin kestävässä, ympäristöjärjestöjen näkemysten mukaan sertifioidussa metsänhoidossa metsäteollisuus on ollut keskeinen veturi. 

Tätä on kun vihreä populismi törmää todellisuuteen. Köyhyystutkijan pian johtama puolue venkoilee puhtaita työpaikkoja vastaan, koska se ei sovi tanssiaskeleisiin. 

Tämän vuoksi olen itse ajanut sellaista ilmastopolitiikkaa, joka ei juuttuisi yksittäisen maan päästöihin vaan jonka pohjana olisivat päästöt tuotantotonnia kohti. Vain puhtaimman tuotannon suosimisella olisi globaalia merkitystä, ei sillä missä päästöjen leikkaus tapahtuu. Jos Suomi tekee maailman puhtainta terästä ja maailman puhtainta sellua, se tekee juuri niin kuin pitääkin, ja siitä ei pitäisi syytellä. 

Iloista ja aurinkoista Vappua!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

36Suosittele

36 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Voisinko saada ison nipun sinun EU-vaaliesitteitäsi jaettavaksi tänne Lapin perukoille?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Kiitos. Hoituu. Kirjoita viesti vaalit@korhola.fi niin palataan asiaan. Olen muuten 4.5. Rovaniemellä. 3.5. Oulussa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen
Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Vihreistä ei näytä olevan toivoakaan järkiintymisen suhteen ilmastopolitiikassa. Huolestuttavaa on, jos demarit ja muutkin jäävät kiinni vaalipuheisiin ilmastotalkoita koskien. Arvelen - ja toivon - että muut puolueet toteaisivat ilmastokouhotuksen menneen pahasti överiksi. Vain persuilla oli globaali- ja paikallinen näkemys kohdallaan ilmastokysymyksissä ja se toi paljon ääniä.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Jos Korholan tekstiä kommentoit, niin miten tähän sopii se, että perussuomalaisten ainoa edustaja äänesti ydinvoimaa vastaan kun tämä päätettiin vuonna 2002 ja vielä 2010 perussuomalaiset olivat ydinvoimaa vastustava puolue.

Ehkä on muutenkin paikallaan avata kyseistä äänestystä koska Korhola tapansa mukaan tyytyy vain vihjailemaan ;)

ryhmä luvan puolella lupaa vastaan
SDP 32 20
Keskusta 22 25
Kokoomus 42 3
vasemmisto 4 16
RKP 2 10
vihreät 0 11
KDL 4 6
PS 0 1
Alkiolaiset 1 0

Eli kysymys oikeasti jakoi miltei kaikkia puolueita... Muunmuassa kolmelta puolueelta tuli enemmän ääniä kyseistä ydinvoimalaa vastaan kuin vihreiltä. Tiesittekö muuten tätä?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Valitettavasti monet poliitikot myötäilevät kansan mielipidettä. Kun kansa oli muutama vuosi sitten niitä "tappavia atomeja" vastaan, poliitikkojen piti olla samaa mieltä, toisin sanoen, olivat polulisteja. Muutamat harvat poliitikot, joilla oli oikeaa tietoa, uskalsivat sanoa, että atomivoima tuottaa päästötöntä sähköä.

Korhola oli yksi niistä, joilla oli ja on aiheesta parempaa tietoa kuin "Pihtiputaan mummolla". Nyt vihreidenkin kanta ydinvoimaan on muuttumassa.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Kiitos kun muistutit. Tosiaan, persuthan oli tuolloin aivan pihalla. Populismi ON vaarallista.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

nyt 17 vuotta myöhemmin Persut ovat selvästi kehittyneet !

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Heh! Olkiluoto 3 viivästyy edelleen, ja polttoaineen asentamisen aloittamiseen menee vielä pari vuotta. Muutenkin outo riemun aihe, että ”vaivaiselta pikku saarelta tulee kolmannes Suomen sähköstä”. Sen kun joku räjäyttää Risto Isomäen kirjan ohjeilla, tuloksena on kauhea katastrofi.

Tehdashankkeen ja teollisuuden osalta ehdokas on enemmän oikeassa.

PS. Ehdokkailla ei näytä olevan edes saman puolueen sisällä yhteistä tilannekuvaa EU-direktiivin vaatimista nopeusrajoittimista/varoittimista. Jos systeemiä ei saa kytkettyä pois, se olisi täysin sietämätöntä ja esim. Saksassa mahdotonta, mutta Sarvamaan mukaan saa.

Jore Puusa

vaivaiselta pikku saarelta tulee kolmannes Suomen sähköstä
-----------
Kunnes posahtaa. Toivotaan - ettei niin käy, mutta jos käy, arvon tohtori katsoo ensin tuulen suunnan ja lähtee sitten etujoukoissa menemään ja tulee takaisin 30 000 vuoden kuluttua. Oletko Eija muuten käynyt Tshernobylissä, minä olen. Ei senkään pitäny paukahtaa. Ihmisen rakentama saattaa ihmisen mokan johdosta posahtaa.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Tshernobylin reaktoria käytettiin tahallaan (ilmeisesti jonkinlaisessa testissä) väärin ja siksi se posahti. Parempi vertailukohta olisi Fukushima, johon iski maanjäristys ja tsunami. Kuolonuhreja 51, ja ne kaikki johtuivat sähläyksistä evaukoinnissa, joka kaiken lisäksi on jälkeen päin arvioitu turhaksi, koska onnettomuudesta johtunut säteilyn lisäys osoittautui melko pieneksi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Joko siitäkin pamauksesta on 30 000 vuotta? Jännää miten aika kuluu.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tshernobyl oli grafiittihidasteinen kiehutusvesireaktori. Vastaavanlaista onnettomuutta ei edes saisi aikaan tyypillisillä painevesi- tai kiehutusvesireaktoreilla.
Ensimmäinen EPR on jo Kiinassa tuotantokäytössä. Toinen käynnistyy kohta. Joten vaikka Isomäki hyvää fiktiota kirjoittaakin, ei hän sentään reaktorifyysikko ole.

Käyttäjän isoveli kuva
Tien Päältä

Suosittelisin tutkimaan, mitä eroa on grafiitti-, kiehutus- ja painevesireaktoreilla.

Tiedän miten OL3:sta on tehty, koska olen siellä vieraillut. Tiedän myös sen, miten suomalaisia Y-laitoksia ohjataan ylipäätään.
Niissä ollaan tarkkaakin tarkempia, ettei mikään mene pieleen, edes vahingossa.

Painevesireaktorit ovat turvallisuuden näkökulmasta parhaita laitoksia.

Prypjatissa mokattiin ihan perinteiseen neuvostoliittolaiseen tyyliin mutta suomessa ei toimita noin.

Esimerkkinä neuvostoliittolaisesta toiminnasta voit pitää KAL 007 lentoa ja sen alasampumista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_Airin_lento_7
Tai vastaava tapaus Finskiltä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Finnairin_lento_915

Jore Puusa

Vain persuilla oli globaali- ja paikallinen näkemys kohdallaan
---------
Hm...miten moni persu- anteeksi RÄP puolueessa ymmärtää tuon lauseen?
Klopaali nyt ainakin menee ohi.
Minä tässä nyt moraaliposeeraan - mutta olen katsonut paatista, miten jääkarhu dallaa kivikossa ja nuolee jäkälää, kun sen pitäisi syödä jäällä hylkeitä. Ainiin, sehän tapahtuu ulkomailla joo. Eihän siitä sitten tarvitse välittää. Eihän Suomessa ole jääkarhuja.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Chillaa Jore vähän - menee muuten turhan noloksi.

Jore Puusa

Chillaa Jore vähän - menee muuten turhan noloksi.
----------
Juuri ylläolevasta syystä en enää salli kommentointia omaan blogiini ja taidan antaa olla muitten kommenttien kommentoinnin jatkossa, pidin vuoden paussin US:ssa ja muutenkin somessa ja tilanne on vain pahentunut.
Täällä mennään nimellä heti suoraan henkilöön asian sijaan.
Se tekee keskustelusta ja kommentoinnista mahdotonta.
Minua ei enää tässä iässä kiinnosta lukea itseeni kohdistuvaa v....lua sensijaan - että kirjoitettaisiin kirjoitetusta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #13

Pitäisikö sinun Jore pikkasen tarkistaa omaa kirjoituslinjaasi, siis siinä tapauksessa että katsot tarpeelliseksi uhriutua heti jos joku antaa vähänkin takaisin?

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

”Voiko v****n kuolla?” Tuo lentävä lause on ajankohtainen aina vaalien jälkeen. Silloin esiin kaivautuvat semmoiset voimat, joilla paine ei enää pysy päässä vaan sitä pitää purkaa ulos kuin raivostunut Jukolan Jussi Impivaaran saloilla. No, kun syksy tulee ja huomaa että on edelleen hengissä, voi odottaa seuraavia vaaleja ja toivoa, että sitten oikeus voittaa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ei tarvitse olla kummallinenkaan ennustaja sanoakseen että vihreiden selkäjänne kyllä joustaa. Saavat jonkun kalaportaan, tuulimyllytuen tms kompensaatioksi.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Onko tuo ydinvoima rakentamisen ja sähkön tuotannon osalta täysin sataprosenttisesti yhteiskunnan tukien ulkopuolella?

https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/t...

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Mielestäni tuo kommentti kuvaa hyvin sitä tuulivoimaa ja sen hintaa (siis se kommentti on linkkaamaltasi sivulta):

"On samantekevää, miten halpaa tuulivoima on. Viime vuonna sitä oli saatavilla vain kolmasosa ajasta, Britannian ydinvoimayhdistyksen johtaja Tom Greatrex sanoo."

Ja toisaalta sama pätee tavallaan tukiinkin, eli on huomattavasti järkevämpää tukea tuotantoa jolla on tasainen tuotto läpi vuoden kuin heittää ne rahat kuvaennollisesti sekä konkreettiseti tuulen vietäväksi.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Toki tuon huomasin. Ajattelin, että lohtua se on pienikin lohtu siinä suuressa kuvassa, kuten nykyään sanotaan...

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Toivottavasti tämä panee mietteliääksi ne, jotka luulivat, että vihreällä politiikalla pelastetaan ilmasto."

Tuohan on vihreää politiikkaa, että vähennetään hiilidioksidipäästöä.

Ydinvoima toimii oikein hyvin siirtymäajan ratkaisuna että saadaan uusiutuvaksi.

"Tämän vuoksi olen itse ajanut sellaista ilmastopolitiikkaa, joka ei juuttuisi yksittäisen maan päästöihin vaan jonka pohjana olisivat päästöt tuotantotonnia kohti."

Hetkinen, niitä tuotantotonnejakin pitäisi pyrkiä vähentämään. Eli siis parantamaan hyötysuhdetta myös siinä resurssien kulutuksessa eikä vain niin, että parannetaan tuottavuutta että saisi lisättyä kulutusta.

Kansantalouden kannalta vientiteollisuuden tuotannon rajoittaminen ei nykyisellään helposti onnistu. Mutta, tuotantotonnien vähentämiselle esimerkiksi öljynjalostuksessa olisi paljonkin järkeä. Samoin sähkön tuotantotonnien vähentäminen kun sitä tuotetaan kivihiilellä. Nämähän ovat tuontienergiaa.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Oxfordin yliopiston tutkijan mukaan vegaanin ja lihansyöjän ero
kasvihuonepäästöissä on yllättävän suuri.Lisää aiheesta löytyy päivän Der Spiegelissä.

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Amerikasta muistellaan historiaa maailmanlopun ennustajia, tai lievemmin ennustajia, jotka väittivät että Pohjoinen Jäämeri sulaa kymmenessä vuodessa. Tässä muutama näyte artikkelista, hehheh (Mistä näitä ’asiantuntijoita’ aina vain löytyy??):

”Within a decade we can expect regular summer trade there {across the arctic ocean}.” — “Arctic Meltdown“, a NASA press release on 27 February 2001.

“By 2013, we will see a much smaller area in summertime than now; and certainly by about 2020, I can imagine that only one area will remain in summer.” — BBC, 13 May 2009.

“The entire ice cover is now on the point of collapse. …The extra open water already created by the retreating ice allows bigger waves to be generated by storms, which are sweeping away the surviving ice. It is truly the case that it will be all gone by 2015. The consequences are enormous and represent a huge boost to global warming.”

— The Scotsman, 29 August 2012.

https://wattsupwiththat.com/2019/04/30/terrifying-...

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Ei Vihreitä kiinnosta todellinen ympäristönsuojelu vann länsimaiden alasajo ja kaiken inhimillisen toiminnan pikkutarkka sääntely. Maaseutua he vihaavat ja haluavat siksi kieltää suomalaisen maanviljelyn. Idolinsa Kiina saa sen sijaan saastuttaa niin paljon kuin kykenee ja sen lumetuulimyllyjä ja -aurinkopaneeleja (jotka ovat mustuneet läheisten hiilivoimaloiden nokipäästöistä) hehkutetaan vihreän teknologian edelläkävijöinä. Kukahan se muuten halusi EUn polttoaineisiinnbiokomponentin ellei juurikin vihreät? Paljonkohan sademetsää on siitäkin hyvästä poltettu?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kiinakin herää realiteetteihin, kun pääkaupunki Pekingissä ei pysty enää hengittämään muuta kuin hiilidioksidia.

Missään muualla ei rakenneta tällä hetkellä niin paljon ydinvoimaa kun Kiinassa.

Kiina on myös ainoa valtio, joka on kieltänyt polttomoottoriautojen valmistamisen tulevaisuudessa.

Tämän kaltaiset toimenpiteet eivät edes onnistu ns. länsimaisissa demokratioissa.

Kymmenen vuoden sisällä Kiina muuttuu "paskalandiasta" maailman "puhtaimmaksi" valtioksi.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Missään muualla ei rakenneta myöskään niin paljon uutta hiilivoimaa. CO2 pitoisuus ei Kiinassa ole ongelma vaan pienhiukkaset joiden vuoksi väestön terveys kärsii. Siinä sitä puhdistamista riittäisikin kun vuosikymmenten aikana kertyneet saasteet (huom. CO2 ei ole saaste) ja myrkyt poistetaan vesistöstä ja maaperästä. Veikkaan että ei ole kommunistihallinnon prioriteettilistan kärjessä... Vaan eipä ole tainnut Greenpeace järjestää Kiinassa tempauksiaan.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen Vastaus kommenttiin #29

jep….jossain intiassa kuolee ihmisiä kuin meren mutaa ilmansaasteisiin , oliko luku peräti 1,5 miljoonaa / vuosi , korjatkaa jos olen väärässä

sinne vaan kaikki teollisuus täältä äkkiä niin saadaan lukua nostettua ja meidän omatunto puhtaaksi ?

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

"Ei Vihreitä kiinnosta todellinen ympäristönsuojelu vann länsimaiden alasajo ja kaiken inhimillisen toiminnan pikkutarkka sääntely. "

Jotenkin ymmärtäisin jos tämä liittyisi vain Vihreisiin mutta kun kaikki puolueet paitsi yksi ovat kilvan huutamassa niitä rajoituksia, siis tarkoitan tässä tapauksessa co2:n rajoittamista. Enkä muuten ole sen "yhden puolueen" äänestäjä mutta miten lie tulevaisuudessa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Komppaan Juhaa tässä. On hämmästyttävää miten ilmastohysteria on puoluekentän läpikäyvä. Pidetään itsestäänselvyytenä että Suomen hallituksen pitäisi sitoutua globaaliin lämpötilaan asteen kymmenyksen tarkkuudella.

Jos pilkulleen lukee niin ei se yksi puolue myöskään ilmeisesti hygieniasyistä asiaa kiellä, esittämänsä keinot vain ovat erit.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #30

Ilmastohysteriasta on tullut uskonto ja se saa samoja piirteitä, kun on kautta aikain peloteltu maailman lopulla. Kun hokee määrätyn laista mantraa, on uskovainen, teoista viis.

"Jos et usko ilmastonmuutokseen, maapallo tuhoutuu"! "Suomen täytyy olla ilmastonmuutoksen hysteriassa paavimpi kuin paavi itse".

"Maailmanloppu on tulossa ja se on joka tavalla erilainen kuin aikaisemmat maailmanloput!"

Hyvin tyypillinen oli myöskin Antti Rinteen asettama kysymys hallitukseen aikoville puolueille: "Jos et halua rajoittaa maapallon lämpenemistä 1,5 C, et pääse hallitukseen".

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #30

On hämmästyttävää kuinka yksi ruotsalainen pikkutyttö saa sellaisen hysterian aikaan, että Suomen tulevaan hallitusohjelmaankin haluttaisiin kirjata telluksen lämpenemisen ylärajaksi 1,5 astetta.

Mielestäni vesien saastumisen yläraja pitäisi myös kirjata hallitusohjelmaan.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

jep.

olisi hyvä että vihreät keskittyisivät sitomaan itseään puihin jne. ja jättäisivät päätöksenteon muille =)

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Eija Riitta.

On ollut ilo vuosien saatossa lukea selkeitä hyvin perusteluja ajatuksiasi blogeistasi.
Nyt ilmasto ja metsäteollisuuden tuotannosta puhueassasi tuot esille mittarin:

" Tämän vuoksi olen itse ajanut sellaista ilmastopolitiikkaa, joka ei juuttuisi yksittäisen maan päästöihin vaan jonka pohjana olisivat päästöt tuotantotonnia kohti "

Metsäteollisuuden osalta muuttaisin mittariasi (myös Ympäristölupa tarkasteluihin) siten, että ottaisin mukaan niin raaka aine hankinnat (eri hankinta logistiikat tehtaille) vertailuun- ja loppukäyttäjälle asti toimitetut tuotteet ,erityisesti tuotantopaikka -euroopan meriliikenne hubiin valtamerille ja/tai euroopan /Venäjän loppukäyttäjän terminaaliin.

http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27...

http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274858-merenkulun-muutokset-maailmalla-vs-suomi-on-saari-liikennejärjestelmä

http://bionavigaattori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/27...

http://www.sisavesi.fi/?page_id=346

sekä koko sivusto www.sisavesi.fi

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Populismi tietyissä muodoissaan on vaarallista. Totta.

Kokoomustrion Katainen - Stubb - Orpo piilopopulismi on ollut erityisen vaarallista, koska se populismi edustaa puoluetta, joka imagomarkkinoinnissaan väittää olevansa kykypuolue ja 'vapaa populismista'.

EU on multi-kriisiytynyt ja Suomi (mm. komissaarit Olli Rehn ja Jyrki Katainen) on ollut pöydissä ja ytimissä mukana edesauttamassa tätä kriisiytymistä sen sijaan, että olisi rohkeasti tuonut pöytään parempia ratkaisuja tai jo ennalta torjunut näkyvissä olleita kriisejä viisaalla päätöksenteolla.

Nyt tämä EU-ydin - joka on osaltaan generoinut kriisejä - on törmännyt todellisuuteen, eikä se keksi muuta kuin syyttää tilanteesta 'populisteja', jotka tuo ydin on pitänyt päätöksenteon ulkopuolella tähän asti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset