Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Ympyrä sulkeutuu

Mitä tehdä, kun on nähnyt kaiken ja kun ympyrä niin sanotusti sulkeutuu? 

Otetaan esimerkiksi kotikaupunkini Helsingin energiajärjestelyt. 

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa vihreän ja piraattipuolueen edustajan yhteisen aloitteen selvittää ydinkaukolämmön mahdollisuutta ja samassa yhteydessä ponsiesityksen, jossa todettiin: ”Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siirtyä vuoteen 2035 mennessä tutkitusti vähäpäästöiseen kaukolämpöjärjestelmään, joka ei perustu laajamittaiseen biomassan polttamiseen.”

Nyt kun vihreä kuntapoliitikko on mukana tällaisessa ydinvoimaa kannattavassa ponnessa, omat silmäni ja korvani ovat nähneet ja kuulleet kaiken, mitä 360 asteen mielipideilmastoon mahtuu. Tunne ei ole aivan uusi, kun seuraa vihreiden ja ympäristöjärjestöjen bipolaarisia edesottamuksia ja yrittää pitää kirjaa vaihtuvista kannanotoista. 

Liikenteen biopolttoaineiden kohdalla 180 asteen käännös tehtiin jo aikoja sitten. Sähkön- ja lämmöntuotannossa käytettävällä biomassalla mentiin sen jälkeen äärilaidasta toiseen. Vielä kymmenen vuotta sitten vihreät ihmettelivät, miksei ydinvoimapuuhastelun sijasta Helsingin energiantarpeita hoideta biomassan poltolla. Henkilökohtaisestikin sain pahan ihmisen maineen kahdesta syystä: kannatin ydinvoimaa ja varoittelin puun ohjautumisesta liialliseen suoraan polttoon. Poliitikot poseerasivat tuolloin vielä koivuhalko kädessä ilmastotalkoiden puolesta. 

Selvyyden vuoksi sanon, että kannatan edelleen sekä ydinvoimaa että biomassan käyttöä, kun se hyödyntää jätettä ja sivuvirtoja. Suomella ei ole varaa demonisoida merkittävintä paikallista uusiutuvaa energialähdettään.

En moiti mielensä muuttajia, eihän muuten tiedekään etenisi. Mutta sitä ihmettelen, mihin avaruuteen pitäisi sijoittaa se paheksunta ja paatos, joka tässä välissä on ehditty suunnata meidän väärinajattelijoiden leiriin. Motiivien leimaaminen on nimenomaan se vihreän politiikan tavaramerkki ja ongelma: ei riitä, että vastapuoli on väärässä, hän on myös ympäristöstä piittaamaton itsekäs ihminen, sielunsa rahasta myynyt ekojuudas.

No onko tästä tempoilusta ja tuomitsemisesta haittaa? Oma sieluni on selvinnyt vähäisin vaurioin, mutta vakavampi ongelma on se, miten kokonaiset valtiot leimataan ympäristösuoritukseltaan puhtaasti poliittisin perustein. Jos nämä perusteet ovatkin vaihtuvia muoti- ja makuasioita, se aiheuttaa selvän politiikkariskin.

Hyvä esimerkki on kotimaani Suomi. Vuosi toisensa jälkeen Suomi sijoitettiin ilmastotasoltaan heikoksi suoriutujaksi kuuluisassa Germanwatchin raportissa. Tässä saksalaisen kansalaisjärjestön hiilijalanjälkivertailussa Suomi rankattiin Ukrainan, Indonesian ja Valko-Venäjän rinnalle, siinä missä Tanska ja Ruotsi komeilivat kärjessä. Olen kirjoittanut aiheesta mm. otsikolla Syntilista. Suomen huono asema ei liittynyt sen päästöihin vaan politiikkaan: meitä rokotettiin roimasti ydinvoiman lisärakentamispäätöksistämme, ja ydinvoiman alasajopäätöksen tehnyt – ja sittemmin siitä luistellut – Ruotsi sai taas lisäpisteitä. Kiinnostavaa on se, että maan saamista luvuista itse energiankulutus ja päästöt merkitsevät laskelmissa vain vajaan kolmanneksen – nuo, joilla on tosiasiallista merkitystä lopputuloksen kannalta. Nyt kun ydinvoiman kiistattomat hyödyt alkavat olla vihreidenkin tunnustamia, tuo tempoilu näyttää paitsi typerältä, myös vaaralliselta.

Ja kun oikein asiaa ajattelen, jokaisessa asiassa ne kuitenkin tulevat kannalleni, tosin 10-20 vuotta myöhässä. Minunhan ei tarvitse muuttaa mieltäni, riittää kun odotan kärsivällisesti. Varmasti ne tajuavat lähivuosina tuulivoiman ja aurinkovoimankin ympäristöhaitat. Sitä ennen tosin poltetaan massoittain julkista rahaa. 

Toiseen ympäristöjärjestöjen erikoisuuteen törmäsin aivan äskettäin: näiden oma metsien sertifiointijärjestelmä FSC ei perustu pelkkiin metsänhoidollisiin tekijöihin vaan lisäksi arvioidaan poliittista maariskiä. Kriteeri on toki järkeväkin: on viisasta ottaa huomioon, harjoitetaanko matsätaloutta maassa, joka sortuu korruptioon, lapsityövoiman käyttöön tai sortaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Mutta aika kauas varsinaisesta asiasta lipsutaan juuri nyt Hollannin kohdalla: sertifioijat varoittavat Hollannin FSC-statuksen voivan kaatua siihen, ettei sen seksuaalisia ja sukupuolivähemmistöjä koskeva LGBT-lainsäädäntö ole kunnossa. Metsäsertifiointi voi siis tyssätä ei metsänhoidollisiin ongelmiin vaan seksuaalisten vähemmistöjen kohteluun.

Jollei puuvertaus ole liian ontuva, sanoisin että ympäristöjärjestöt sahaavat omaa oksaansa. Metsänomistajaparka mahtaa asialle harvinaisen vähän.

Facebook-sivuTwitter-sivuInstagram-sivuYouTube-sivu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ehdotan uusia maksimaalisia tuulivoimaloita ympäri Helsinkiä. Keskuspuisto täyteen ja lisäksi yksi jokaiseen liikenneympyrään.

Käyttäjän tapiosimonen kuva
Tapio Simonen

”Ja kun oikein asiaa ajattelen, jokaisessa asiassa ne kuitenkin tulevat kannalleni, tosin 10-20 vuotta myöhässä”

Olit siis oikeassa, mutta ”liian aikaisin”!

Paluu kymmenen vuoden takaiseen aikaan

https://www.tapionajatukset.com/71

Käyttäjän petrioseppala kuva
Petri Seppälä

Hyvä puoli tässä asiassa sentään on se, että Vihreätkin alkavat tulla ydinvoima-asiassa järkiinsä.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Päättäjille on syötetty uskon varaista tietoa tuulivoimaloiden terveyshaitoista, niitä ei muka olisi. Kokemuksen mukaan, ja ulkomaisten tieteellisten tutkimusten mukaan paikallisille asukkaille syntyy terveydellisistä haittaa tuulivoimaloiden melusta, värähtely energiasta. Uskon varaiset toimet eivät perustu tieteellisiin tutkimuksiin. Kuntien rakennusluvat terveyshaittojen pystyttämiseksi asutusten viereen ei ole poliittinen sopimus asia. Sen kieltää laki. Viranomaiset eivät noudata lakia tuulivoima kaavoituksessa.

Tauti luokittelun mukaan T75.2 Värähtelyn vaikutus, Infraäänen aiheuttama pyörrytys on tunnustettu sairaus, jossa tauti on erityinen sairaus, jolla on patologinen tai fysiologinen selitys. Tämä luokitellaan vibro-akustisena sairautena.

Tämä on diagnoosi, ja se on sairaus jonka tuulivoimalat aiheuttaa.
Vibro-oireisen taudin on myös rikostutkimuksessa osoitettu osoittavan pehmeän kudoksen lisääntymistä, erityisesti kollageenia ja fibroelastista kudosta, joka aiheuttaa sydänongelmia, hypertensiaa ja muita fysiologisia löydöksiä on löytynyt.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Vihreät ovat tosiaan täysin levällään tässä asiassa. Kyseessä ei taida edes olla kaksila rattailla ajaminen, vaan suurempi muutos puolueen sisällä.

Aiemminhan tosissaan ja tietopohjalla ympäristöä ja ilmastoa suojelleet ihmiset ovat kyllästyneet ja lähteneet lätkimään Vihreistä. Nyt ne jäävät ja kampeavat Vihreitä kohti reaalimaailman ympäristösuojelua. Onkin mielenkiintoista seurata miten tulevaisuudesa käy ja alkavatko vaihtoehtofaktoissaan rypeävät maailmantuhoajat muuttaa ajatteluaan faktapohjaisempaan suuntaan, vai voittaako vanhoillinen linja ja vaihtoehtofaktoihin pohjautuva hihhulointi tämänkin kierroksen.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

"Miksi Britannia ei voi koskaan luottaa tuulivoimaan"
https://blogs.spectator.co.uk/2018/06/why-britain-...
Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei ole tuullut yli kymmeneen päivään, sähköntuotannossa ydinvoiman lisärakentaminen sai tästä lisäpotkua.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

No nythän se selvisi mitä varten ne metsäsertifioinnit on ja miksi se hyväksyy myrkyllisten ongelmajätteiden ( 5-6 miljoonaa litraa joka vuosi ) levittämisen metsiin.
Eihän se tunnu missään vaikka hengityselin, maksa, sydän, ym sairauksia aiheuttaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lauri tarkoittaa teräketjuöljyä ilmeisesti. Minäkin ihmettelen kun ölytuhosta paasataan niin prklsti, mutta samaan aikaan moottorisahasta tai motosta saa ruiskuttaa öljyä sammalikkoon.

Litra jokaista suomalaista kohden. Jos joku kaataisi litran öljyä näytösluontoisesti kadulle, pihalle, metsään tai lampeen niin tekoa paheksuttaisiin kovin.

Mutta moottorisahan teräöljytankki tyhjenee metsään eikä kukaan paheksu.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Niin, kysymys on -vaaralliset jätteet- ryhmään kuuluvien myrkyllisten ongelmajätteiden hävittämisestä.
Sivistyneissä maissa esim. jäteöljyt regeneroidaan ennen uusiokäyttöä,Suomessa ei, vaan pläjäytetään komea etiketti purkin kylkeen ja eikun maahan, hengitykseen j.n.e.
Sellaista sertifiointia ?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset