Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Politiikasta liikuttunut

Vajaa vuosi sitten julkaisin tällä palstalla ensimmäisen blogini, joka kertoi kauneimmasta lauseesta, jonka olen politiikassa tavannut ( http://eijariitta.blogit.uusisuomi.fi/2008/12/02/moikka-maailma/ ) . Kahdeksankymmenenneljän blogitekstin jälkeen jatkan samalla teemalla: nyt kerron puheesta, joka saa kyyneliin.

Jos syystä tai toisesta haluan liikuttua - ja joskus tosiaan haluan - menen ja etsin internetistä Ronald Reaganin puheen Berliinin muurilla Brandenburgin portilla kesäkuun 12. päivä vuonna 1987. Tuossa kuuluisassa puheessaan Berliinin 750-vuotispäivänä hän ehdotti jotakin tavatonta Neuvostoliiton johtajalle: jos tämä todella tahtoo lisätä rauhaa ja vapautta maailmassa, tulkoon tuolle portille ja avatkoon sen: "Herra Gorbatshov, avatkaa tämä portti. Herra Gorbatshov, repikää alas tämä muuri."

Vaikutus oli räjähtävä. Paikalla ollut yleisö hengähti, kohahti ja repesi taputuksiin, ja vieressä istunut Helmut Kohl selvästi liikuttui. Media ei kuitenkaan tapahtunutta suuremmin noteerannut: se pantiin Reaganin lukuisten omituisuuksien tiliin. Reaganin neuvonantajatkaan eivät suositelleet puhumaan asiasta: sitä pidettiin "äärimmäisenä" ja "epäpresidentillisenä".

Minua Reaganin sanat liikuttavat kerta toisensa jälkeen. Kai siksi, että hän sanoi ilmi ilmeisen totuuden, vaikkakin täysin epärealistisen - niin kuin luultiin. Hetki oli vastaansanomaton. Totuus ja oikeus oli sen viestin puolella, eikä sellaista voi mikään järjestelmä loputtomiin vastustaa. Vapaus on perusarvo ja se on ihmiseen sisäänrakennettu tarve, vapaus liikkua, tulla ja mennä.

Ei kulunut kuin kaksi ja puoli vuotta, ja muuri oli poissa. Tuohon muuriin liittyy monta elämänkohtaloa, monta eroa, monta kuolemaa. En väsy lukemaan sen historiaa.

EPP-ryhmämme johto oli loppuviikosta Berliinissä, jossa mekin osallistuimme muurin murtumisen 20-vuotisjuhlallisuuksiin. Keskustelun aiheena oli jaettu Eurooppa ennen, ja yhdistymisprosessi sen jälkeen. Tuntui hienolta kuunnella etenkin itäeurooppalaisten kollegojen muisteluja noilta ajoilta.

Heitä kuunnellessa tajusin, mikä ero kahdella aiemmalla kaudellani europarlamentissa on ollut. Vuonna 1999 aloittaessani meitä oli vasta 15 jäsenmaata, 2004 mukana oli myös kymmenen uutta jäsenmaata, useimmat Itä-Euroopasta - lisäksi Romania ja Bulgaria tulivat 2007 vuoden alusta.

Ei ihme, että joskus istunnoissa kuultu Oodi Ilolle on liikuttanut viime vuosina aivan erityisellä tavalla. Se johtuu läsnäolijoista ja siitä, mitä he ovat tuoneet mukanaan. Läsnä on elämänkokemusta, jossa on kärsimyksen, uhrautumisen ja rohkeuden jättämä tuore jälki. Läsnä oli enemmän, ja se on koskettanut.

(Perjantaina menimme Berliinissä tutustumaan Stasin vankilaan - siitä kerron lisää seuraavassa blogissani. Kuvamaistiaisia kuvateksteineen voi löytää tästä linkistä: http://www.facebook.com/album.php?aid=123183&id=621835885&l=7c7d5ac47f )

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä kirjoitus eikä mitään tusinatavaraa, vaikka jo kaksi tusinaa blogia täällä ja satoja kirjoituksia siellä sun täällä.

Minäkin muistan tuon puheen ja koskettava esityshän se oli. Puhe vaiettiin tai sitä eivät toimittajat ymmärtäneet ja se oli toimitukseen toimitetun aineiston ulkopuolella. Toimittajat väsäsivät juttunsa näkemättä kuulemmatta ja tajuamatta.

Samoin kävi vuosi sitten, kun Kyösti Kakkonen julistettiin Pohjois-Karjalan maakunnan kehittäjäksi. Hän piti suuremmoisen puheen ja odotin innolla mitä lehdissä on, mutta pettymys oli suuri, kun toimittajat eivät olleet "henkisesti" läsnä, eli juttu oli mennyt niin sanotusti, - yli hilseen.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Ari kiitos mutta kyllä mulla on täällä blogeja jo seitsemän tusinaa!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sorry sanasokeus iski, mutta ainahan ihminen voi erehtyä. Tusinoittain siis.

Juhani Putkinen

Punikit eivät yleensä edelleenkään myönnä Reaganilla olleen mitään osuutta kansojen vankilan romahtamiseen - mutta kyllä hänellä oli varsin merkittävä osuus.

Hantta (nimimerkki)

Suomessa ja muuallakin maailmassa keskitytään enemmän siihen että ketä sanoo, eikä siihen mitä sanoo, en ole koskaan ollut suuri Reagan fani mutta täytyy sanoa että hänen puheensa oli hieno.

karjalainen (nimimerkki)

Eija-Riitta, mitä enemmän kirjoituksiisi perehtyy, sitä korkeammalle arvostuksesi nousee. Suokoon Luojamme suojansa ja siunauksensa kaikelle työllesi isänmaamme ja EU:n puolesta!

Reaganin kuuluisa lause Berliinin muurilla elää ja pysyy airuena muutokselle, johon ei uskottu. Muurin murtumista, samoin kuin NL:n hajoamista ei pidetty realistisena.

Samaa epärealismin saarnaa saavat kuulla Karjalan asiaa ajavat järjestöt.
Samoin kuin Berliinin muuri, ovat Suomen pakkoluovuttamat alueet yhä alueryöstäjän hallussa ja "raiskattuina".

Perussyy on nähdäkseni se, että Suomen johto ei ole uskaltanut poistaa niskastaan sotasyyllisyyttä, joka langetettiin poliittisin perustein.

Kuten tiedät, ProKarelia ajaa vahvasti sotasyyllisyyden purkamista.

Näen silmissäni erään rohkean ja suoraselkäisen naispoliitikon, joka voi toimia Reaganin tavoin airueena väärin perustein viedyn "sotasaaliin" palauttamiseksi.

Suurien vääryyksien seurauksia on mahdollista korjata, sen on Berliinin muurikin todistanut.

Suomen sotasyyllisyys voidaan purkaa, väärin perustein maksatetut sotakorvaukset voidaan hyvittää ja väärin perustein anastetut alueet voidaan palauttaa. Kaikesta on mahdollista sopia, tarvitaan airueita, visionäärejä ja viisaita neuvottelijoita, jotta parempi yhteistyö tulevaisuudessa korjattujen vääryyksien jälkeen on mahdollista.

Vieras (nimimerkki)

Kiitos Eija-Riitta!

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Kiitos kommenteista. Pahoittelen että lennolta tultuani nakkisormeilin kännykällä siten että menetin ainakin kaksi kommenttia vahingossa. Ainakin Liikkasen Antin kiinnostava lausunto Kieslowskin Sinisestä osui silmiini - ja sitten se oli kadonnut! Jos vielä riittää intoa kirjoittaa, minulla riittää intoa lukea ja julkaista.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Berliinin muuri jakoi tietämättämme eurooppalaista kykyä ja mahdollisuutta pärjätä maailmanlaajuisessa kilpailussa, mutta tuolloin se ei ollut niinkään pinnalla, vaan ilmiö oli Saksaan liittyvä - vähintäänkin henkisesti väkivaltainen kahtijako ja perustaltaan yhtenäisen kansakunnan eristäminen toisistansa.

Eurooppa tarvitsee tänään voimakasta Saksaa - ja EU tarvitsee maailman suurimpana kansantaloutena Saksan kykyä olla jatkossakin maailman suurin yksittäinen vientimaa.
...

USA:n presidentti John F. Kennedy aloitti amerikkaisten presidenttien voimakkaan retoriikan "muurilta", joka kosketti ja vetosi syvästi saksalaisten tuntoihin ("olen berliiniläinen") - julkisesti lännessä ja sisäisesti idässä ---,

presidentti Ronald Reagan, kuten osuvasti kuvaat, avasi "padot ja muurit" vetoamalla Gorbatshoviin, joka myös kuunteli ---

Reagan teki muutakin, vaikka olikin B-luokan näyttelijä - jäi hän amerikkalaisten mieliin A-luokan presidenttinä (eräs suosituimmista), ... sallittakoot tähän liitteeksi muistokirjoitus Ronald Reaganista vuodelta 2004:

IN MEMORIAM RONALD REAGAN 5.6.2004

B-luokan näyttelijäksi tituleerattu Ronald Reagan ei koskaan saavuttanut tähteyttä näyttelijöiden lavoilla. Hän saavutti tähteyden maailman vaikeimmassa tehtävässä ollessaan Yhdysvaltain presidenttinä kaksi täyttä kautta.

Reagan jäi pois presidentin tehtävistä suosituimpana USA:n presidenttinä koko viime vuosisadalla. Hän oli todellinen tähti maailman estradeilla - sillä tavoin, että A-luokan näyttelijät eivät koskaan voi edes siitä uneksia.

Reaganin maallinen vaellus päättyi 5.6. - 93-vuotiaana. Hän saa luonnollisesti valtiolliset hautajaiset huomenna perjantaina; hautajaisiin on osallistumassa erityisen arvokas osallistujajoukko.

Reaganin aikana tehtiin kaikki viime vuosisadan lopun oleelliset muutokset; hän omalla lujalla tahdollaan, Nancyn avustamana sekä hyvien neuvonantajiensa toimesta lopetti Neuvostoliiton voimakkaalla amerikkalaisella Isänmaallisuudella julistaen sodan pahuutta vastaan.

Voimakkaasta ja tunnepalavasta tahdostaan huolimatta Reagan kykeni saamaan mm. viimeisen Neuvostoliiton presidentin Gorbatsovin ja Englannin pääministerin rautarouva Thatcherin vankkumattoman ihailun "ratsastavana" sinitakkina, joka airueen lailla on puolustamassa eturintamassa Maailman Vapautta. Rautarouvan tunne saattoi olla syvällisempikin, siksi hyvin hän tuli toimeen Reaganin kanssa ja viihtyi hänen seurassaan.
...

Reagan loi mielettömän Tähtien Sota järjestelmän, joka jo syntyessään tiedettiin tuolloisena tieteellisenä ponnistuksena mahdottomaksi; sen tarkoitus oli ainoastaan luhistaa 'pahan valtakunnat'.

Reaganin poismenoa Maailman rahavallan messias Wall Street sulkeen ovensa perjantaiksi kunnioittaakseen edesmennyttä suurta miestään, joka laittoi 'pahan akselille' suitset suuhun ja osaltaan toi rahavirroille vapaammat väylät. Tulee myöskin muistaa, että noilla Reaganin toimilla oli oma merkityksensä Suomenkin kohtaloille; mm. EU-jäsenyys tuli helpommaksi.

Reagan kulki aina virallisissa tilaisuuksissa musta puku päällään oli helle tai ei; ihmiset muistaa hänen vierailun Suomessa Koiviston aikana. Monet pitivät Reagania hyvin karismaattisena henkilönä, vaikka useat aikalaiset tuomitsivat hänet vain B-luokan näyttelijäksi. Ehkä se olikin niin; mutta se amerikkalaisten elokuvien perushenki, kuten esim. The Independence Day, omassa naiviudessaankin toi sen amerikkalaisen tunnelatauksen esille, jolla he oman näkemyksensä mukaan kulkevat 'maailman vapauden' tuojana kaikille kansoille Sinitakkien trumpettien soidessa.

Ronald Reagan todennäköisesti aidosti edusti vapauden henkeä ja hänestä sen vuoksi suuresti pidettiinkin, ainakin omassa maassaan. Herääkin kysymys, miksi nuo amerikkalaiset elokuvat mm. The Patriot, ovat niin suosittuja niin meillä Suomessa kuin ympäri maailman; kumpuaako niissä se meille niin tukahdutettu ykseyden, isänmaallisuuden ja yhteenkuuluvaisuuden henki?
...

Amerikkalaiset eivät hevillä anna elossa olevan ihmisen nimeä heidän armeijansa eli tässä tapauksessa laivastonsa suurimmille aluksille; joka tapauksessa jo Reaganin eläessä yksi atomikäyttöisistä lentotukialuksista nimettiin hänen mukaan; ikään kuin viestinä vapauden purjehtimisesta maailman merillä voimakeskittymänä, joka hakee vertaistaan.

Kunnia Reaganille ja perjantaina hiljainen hetki ratsastavalle sinitakille, joka hengitti sanomansa trumpetin läpi 'maailman vapaasta tahdosta' harjoittaa avointa kauppaa kaikkien kanssa niillä ominaisuuksilla, mitä meille kullekin on luotu.

Ilkka Luoma

MattiH (nimimerkki)

Ihmettelen hiukan sitä että 20-vuotis juhlallisuuksiin osallistui henkilöitä jotka aikoinaan olivat henkeen ja vereen DDR-mielisiä. Nyt nämä samat ihmiset juhlivat ihanteittensa kaatumista! No tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, sanoi Stasi-vakooja.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Eija-Riitta
Tekstisi taustalle sopisi hyvin Kieslowskin "Sininen" ja erityisesti sen ääni- ja musiikkimaailma.
Tarinan lopussa lauletaan psalmia, joka niin viestiltään kuin musiikin tunnelmaltaankin on sellaista, miksi minä haluan olla paitsi suomalainen, myöskin eurooppalainen ja - joskus - tämän maailman ihminen...

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

13. Antti näitä elokuvia rakastin. Jostain syystä eniten Punaista. Olisiko kokemukseni ollut että se oli elokuva hyvyydestä. Toi myös mieleen elementtejä Camus'n Putoamisesta vanhan miehen kohdalla - jos oikein muistan.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

12. Matti H, varmistan ettei ainakaan ole syytä viitata itäeurooppalaisiin kollegoihini, ei ainakaan suuremmin. Moni heistä oli vankilassa tai muuten vaikeuksissa noihin aikoihin.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Tässä muuten kiinnostava linkki kyseisen puheen kirjoittajan näkökulmasta.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen...
Kiitokset kuuluvat Juha-Pekka Tikalle.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

#14
Oma jakoni Kieslowskin trilogiassa on asettunut niin, että sininen sitoo naisen ja vapauttaa, valkoinen toimii miehen tien muokkaajana ja punainen yhdistää nuo kaksi.

Puola on Tsekin ohella eurooppalaisen kulttuurin keski-ajan jälkeen rakentanut sielu (antiikin Kreikan ja Rooman vandalidisoiduttua).

Sen asian Kieslowski kertoo, Kopernikuksen ja Solidaarisuuden sävyissä.

Sinisen lopun psalmi ("Vaikka minä olisin..") on naisen kuva miehen mielessä?
Eurooppa on nainen.

Lasse Laaksonen (nimimerkki)

Jos RKP todella tahtoo lisää arvostusta ja vapautta Suomessa, tulkoon tuolle portille ja avatkoon sen: ”Herra Wallin, poistakaa tämä ies. Herra Wallin, repikää alas tämä pakkoruotsi. Antakaa suomalaisten itse valita, mitä kieliä he opiskelevat.”

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen....

Frank (nimimerkki)

Reaganin puhe oli tuolloin pompöösi ja on sitä edelleen, vaikea sellaisesta on liikuttua. Ei päässyt ollenkaan samoille sfääreille Kennedyn kuuluisan "Ich bin ein Berliner" -puheen kanssa.
Oodi ilolle ei kuulosta enää samalta sen jälkeen kun EU oli sen itselleen parittanut. Paitsi jos unohtaa mokoman irvokkuuden ;-)

agendo2 (nimimerkki)

#16

Erittäin mielenkiintoinen linkki Reaganin puheen taustatapahtumiin eri vaiheineen!

Noista tapahtumista on esimerkiksi tämän päivän vastaaviin suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin. Suomen osalta on eittämättä aina ykkönen suhde itä-naapuriin. Saman miehen perinnön vaalimisesta on yhä kyse kuin aikanaan Berliinin muurin ollessa vielä pystyssä.

Venäjä vaalii yhä Stalinin perintöä, koska ei halua tilittää oikealla tavalla hänen toimiaan.

Medvedev on kyllä yllättäen äskettäin tuominnut puheessaan jyrkästi Stalinin vainot omaa kansaansa kohtaan, mutta julmuudet ja vainot muita kansoja kohtaan jäivät yhä tuomitsematta. Päinvastoin, niillä pönkitetään yhä Venäjän kunniaa ja niiden merkkinä on yhä 12% Suomen alueita Venäjän hallussa.

EU:n tulisi Lissabonin sopimuksen toteuduttua vaatia uuden EU/Venäjä-yhteistyönsopimuksen pohjaksi Stalinin tilitystä Hitlerin malliin. Yhteinen historia totalitarismien osalta on putsattava, ennenkuin poliittinen luottamus kestää. Isovenäläinen pienempiä alistava linja ei ole luottamusta luovaa minkään alueen yhteistyölle EU:ssa, jossa on myös pieniä valtioita.

Putin pitää yllä yhä lisääntyvästi neuvostokäytänteitä, jotka ovat suoraa seurausta Stalinin perinnön vaalimisesta. Syy on ilmiselvä: hän pitää yllä siloviki-verkostoa, joka on KGB/FSB-koulutettua. Verkosto toimii korruption avulla ympäri laajaa valtiota - koulutuksensa ideologian mukaisesti.

Missä on Robinsonin kaltainen suoraselkäinen meppi, joka "kirjoittaa" EU:n tulevan presidentin puheen ja vaatii ei vain Berliinin muurin hajoittamista, vaan koko PERUSsyyn, Stalinin kaikkien hirmuisuuksien tilitystä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset