*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Äiti Teresa uraputkesta ulos

  • Tapaaminen Kalkutassa syyskuussa 1995
    Tapaaminen Kalkutassa syyskuussa 1995

 

Kalkutan nunna, rauhannobelilla vuonna 1979 palkittu Äiti Teresa on tänään kanonisoitu pyhimykseksi. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat seuranneet seremoniaa Roomassa Pyhän Pietarin aukiolla. Pyhimyksen uraputki on pitkä ja kuoppainen ja vaatii monta toimikunnan kokousta, jossa ihmisen elämää ja aikaansaannoksia arvioidaan. Vuonna 2003 katolinen kirkko julisti Äiti Teresan autuaaksi, ja kirkko-oikeudellinen prosessi on saatettu loppuun tänään. 

Tämä on asian maallinen puoli. Asian taivaallinen puoli on tietenkin se, mitä ihminen oli elämänsä aikana. Minulle Äiti Teresa on ollut pyhä siitä lähtien kun hänet tapasin. 

Olen tavannut elämäni aikana luultavasti monta pyhää ihmistä, monet tosin tietämättäni. Äiti Teresan tavattuani vuonna 1995 havahduin uskomaan, että sellaisia todella on. Kokemus oli niin voimakas, että heräsin seuraavana yönä voimakkaan läsnäolon tunteeseen. Muistan ajatelleeni, ettei elämä voisi tästä lähtien olla koskaan enää ihan samanlaista. 

Kyse ei ollut pelkästään Äiti Teresasta vaan koko ilmapiiristä, joka hänen nunniensa talossa vallitsi. Katselin aborttiklinikan roskakorista pelastettua tyttövauvaa ja ihmettelin ääneen, voiko niin laiha ja vanhuksenkasvoinen olento ikinä selviytyä. ”Totta kai hän selviytyy. Me rakastamme häntä, ja Jumalan armo parantaa hänet.” En ollut ennen nähnyt sellaista olosuhteiden ja toivon ristiriitaa.

Nyt kun Äiti Teresa on päässyt testeistä läpi ja prosessi on loppuunsaatettu, juhlistan titteliä muistelemalla tapaamista hänen kanssaan. Huomenna hänen kuolemastaan tulee 19 vuotta, ja tämä artikkeli julkaistiin Hesarin Sunnuntai-sivuilla Äiti Teresan hautajaispäivänä. 

 

 

Jotain yksinkertaisesti pyhää 

Siitä on tarkalleen kaksi vuotta, kun Kalkutassa ollessani menin tapaamaan Äiti Teresaa. Lower Circular Roadin varrella eräässä seinässä oli vaatimaton kyltti, jossa luki Mother Teresa – OUT. Kaksi päivää myöhemmin yritimme uudelleen: tällä kertaa Äiti Teresa oli IN ja otti seurueemme vastaan matkoiltaan palanneena.

Äiti Teresa oli pienempi ja kumaraisempi kuin olin kuvitellut. Silmäni osuivat ensimmäisenä paljaiden varpaiden vääntyneisiin vaivaisenluihin. Siirsin häveliäästi katseen jaloista pois kasvoihin. Mikä uskomaton määrä uurteita ja ryppyjä. Oli päädyttävä silmiin. Niihin minä jäin kiinni.

Luterilaiseen uskoon kasvaneena en ole tottunut pitämään ketään ihmistä pyhänä. Olin asennoitunut tapaamaan kuuluisan ja hyvän ihmisen, luultavasti myös seniilin, mutta en paljon enempää. Hyväntekeväisyyttäkään en ole ihaillut täysin varauksettomasti: jos ongelmia hoidetaan puuttumatta niiden syihin, hyväntekeväisyys uhkaa jäädä länsimaisen ihmisen omantunnon terapiaksi. Se lause on pitkään kuulunut ammattislangiini.

Mitään tavatonta ei tapahtunut. Hän tervehti ja suuteli. Hän kysyi perheenjäsenteni lukumäärän ja antoi heille jokaiselle lahjaksi pienen halvan medaljongin. Hän kirjoitti käsin siunauksen toivotuksensa korttiin, jossa luki Teresan ehkä kuuluisin aforismi.

”Hiljaisuuden hedelmä on rukous
rukouksen hedelmä on usko
uskon hedelmä on rakkaus
rakkauden hedelmä on palvelu
palvelun hedelmä on rauha”

Tuon hetken jälkeen huomaan kuitenkin uskovani, että maailmassa on jotakin jota voi nimittää pyhäksi, yksinkertaisesti. On luultavasti luovuttava yrityksestä kuvailla sitä sanoilla – se on kuin antaisi maalarintelan ikonimaalarin työkaluksi tai sahan plastiikkakirurgin käteen.

Lyhyen kohtaamisen päätteeksi nunnat veivät meidät talon eri huoneisiin ja osastoille. Hyljättyjä tyttövauvoja oli suurissa huoneissa vieri vieressä. Meille kerrottiin, että nuorimmat vauvoista otetaan talteen aborttiklinikoilta seitsemän kuukauden ikäisinä sikiöinä, joskus roskakorista pelastettuna. Poikiakin näin, vammaisten osastolla.

”Jos minä olisin aikoinaan katsonut joukkoja, en olisi saanut mitään aikaan”, Äiti Teresan kerrotaan sanoneen. Ehkä juuri se lause on avain hänen salaisuuteensa. Hänelle elämä oli aina ja kaikissa olosuhteissa pyhää. Hänen tapansa antautua yhdelle kerrallaan aivan kuin tämä olisi ainoa maailmassa mahdollisti syvän keskittymisen ja työrauhan. Tässä suhteessa Teresa oli wittgensteinilainen.

Wittgenstein esitti ajatuksen siitä, ettei kukaan voi olla suuremmassa hädässä kuin yksittäinen ihminen. Arvelen että hän tarkoitti jotakin tällaista: Maailmassa ei ole suurempaa tajunnan yksikköä kuin yhden ihmisen tajunta. Tuskaakaan ei voi laskea yhteen. Ei ole summattua tajuntaa, joka kärsisi suurempaa kärsimystä kuin yksi. Jos onnistun auttamaan yhtä, autan suurinta mahdollista yksikköä, yhden ihmisen kokonaista maailmaa.

Tämä atomisointi ei tosin ratkaise maailman ongelmia, mutta vapauttaa yhden maailman tuskan määrästä ahdistuneen ihmisen auttamaan toista ihmistä. Se ei ole vähän.

Nyt Teresan kuoleman jälkeen voimme alkaa odottaa, mitä katolinen kirkko päättää hänen pyhyydestään. Pyhimykseksi julistaminen on pitkä prosessi ”oikeudenkäynteineen”, jossa paholaisenasianajaja etsii mahdolliset puutteet pyhimyskandidaatin elämästä ja joihin puolustusasianajaja vastaa. Taistelu on rankka mutta onneksi päähenkilö saa jo levätä. Sen levon hän on ansainnut.

(Helsingin Sanomat, syyskuu 1997)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuohon pyhyyteen en usko, mutta toki osa meistä ihmisistä on hyviä ja rakastavat toisia ihmisiä pyytettä. Miksei ihmisiä voida kutsua vain hyviksi, mistä tuo mystinen pyhyys juontaa juurensa?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

En osaa selittää. Itsekin ajattelin noin ennen tätä tapaamista.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Oi voi. Tämä kirjoitus nyt vie pohjaa luottamukseltamme Eija-Riitta Korholan ajattelun kriittisyyteen.

Kannattaa lukea Christopher Hitchensin ja Aroup Chatterjeen vähän toisenlaista historiankirjoitusta tästä Äiti Teresasta.

"Pyhimyksellä" nähtävästi tarkoitetaan uskonnollista fanaatikkoa, jonka mielestä kärsimys tuo sairaan tai köyhän lähemmäs Jeesusta. Siksi on sairaanhoidon antamisen sijaan parempi jättää kärsivät kitumaan kuoliaiksi ja rukoilla. Tärkeintä lienee pyhimyksen rakentama positiivinen julkisuuskuva ja ennen kaikkea varainkeruu sisarkunnille kymmenissä eri maissa.

Katolisen kirkon puolesta voitaneen sanoa, että se rohkeni kutsua sekä Hitchensin että Chatterjeen mainitsemaksesi "paholaisen asianajajaksi" Äiti Teresan kanonisoinnista päätettäessä. Lienee kuitenkin selvää, että paholaisen asianajajana toimiminen on kuitenkin vain rooli näytelmäoikeudenkäynnissä, jonka tarkoituksena on päästää kristikunnassa suosittu idoli uraputkesta läpi.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Minulla on vain oma autenttinen kokemukseni. Se teki ehdottomasti vaikutuksen.
Sen tiedän että katolinen kirkko on erittäin varovainen tässä pyhimysputkessa, kyse on sen verran vakavasta asiasta ettei tässä sovi mokata. Ilmeisesti kaikki kritiikki on tutkittu tarkkaan, ja se selittää pitkän putken.

Käyttäjän kuolimonpaimensaaresta kuva
Arto Bäcklund

Jotenkin atomianekauppaa, kun Mr. Pope tarjosi tänään Vatikaanissa pyhäksi julistamisen kunniaksi 1500 pitsaa. Toki symbolista, mutta samalla alentavaa köyhiä kodittomia kohtaan katolisen kirkon historian kontekstissa. Kerran vatsa täyteen, entä kolmannen jne.
Kaksi "todistettua ihmettä" tarvittiin. Jään katsomaan pystyykö köyhien auttaja T. Soini samaan. Vai jopa petraako.

Kalle Erkkilä

Eija-Riitta puhuu monessa asiassa järkevästi. Nyt on paikallaan pieni nuhtelu: käänny pois väärien jumalien palvomisesta.

Kirje efesolaisille 2:8-9
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Roomalais-katollinen kirkko opettaa, että pelastus tulee armon JA hyvien tekojen kautta.
Eli he eivät usko. Näin ollen he eivät saa armon lahjaa.

Jos äiti Teresa uskoi siihen mitä roomalais-katollinen kirkko opettaa, niin hän on tällä hetkellä helvetissä ja häntä odottaa tuomio ikuiseen kadotukseen.

Näin siis Raamatun mukaan. Älä Eija-Riitta harhauta ihmisiä väärillä opetuksilla.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen

Kanonisointi edellyttää pyhimyskandidaatilta kahta "todistettua" kuolemanjälkeistä ihmetekoa, ja noiden ihmeiden pätevyydestä päättävät "asiantuntijat".

Äiti Teresan kuolemanjälkeiset "ihmeteot" olivat väittämän mukaan kriittisesti sairaan bengalilaisen naisen parantuminen ja brasilialaisen miehen toipuminen aivokasvaimista.

Hienoa. Olisi nyt kuitenkin mielenkiintoista tietää, millä perusteella nuo tapahtumat on "asiantuntija" todennut Äiti Teresan kuolemansajälkeen tekemiksi ihmeteoiksi?

Elämme vuotta 2016. Kiitos uskontojen, aina ei siltä näytä.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Olen samaa mieltä. On jotenkin höpsöä alkaa etsiä kuolemanjälkeisiä ihmeitä. Onko sellaisilla minkäänlaista falsifikaatiokriteeriä? Ei mielestäni. Siksi minuun teki vaikutuksen se, mitä hän oli eläessään.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Diktaattoreiden kainalossa viihtynyt Äiti Teresa ei koskaan arvostellut yhteiskuntarakenteita. Katolilaisella ei siihen ole mahdollisuuttakaan.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Tuo on tulkintakysymys. Voihan hänen nobel-puhettaankin pitää kriittisenä.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Jo edesmenneen journalistilegenda Christopher Hitchensin kirja The Missionary Position: Mother Teresa in Theory and Practice (1995) antoi Äiti Teresasta vähemmän mairittelevan kuvan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset