*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Poliitikkojen vika, jos sähköt katkeavat

Taloussanomat uutisoi kantaverkkoyhtiö Fingrdin toimitusjohtajan Jukka Ruususen syyttävän suorasanaisesti poliitikkoja tilanteesta, johon maan energiamarkkinat on ajettu. ”Jos sähköt katkeavat, syy on poliitikkojen.”

Nyt tietäisin yhden sopivan kolmen sanan lauseen. Hädin tuskin pystyn pidättelemään sitä.

Ruusunen on täsmälleen oikeassa. Surullista vain on, että juuri ne poliitikot jotka ovat vastuussa tästä, eivät aavista sitä lainkaan. He eivät ymmärrä syy-yhteyttä sen välillä, että kun he erilaisissa paneeleissa ilmaisevat kannattavansa tuulivoimaa ja aurinkovoimaa ja vaativat Suomen siirtymistä sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan ja vieläpä äänestävät sen mukaisesti, päätöksiä myös syntyy. Tämänhän piti olla vain fiksu mediakelpoinen mielipide, ja sähköhän tulee seinästä.

Pahinta on, ettei äänestäjäkään ymmärrä. Saatte suunnilleen sitä, mitä tilaatte.

Vuonna 2010 tehty päätös lähteä tukemaan tuulivoimaa syöttötariffein romahdutti sähkön markkinahintatason. Se vei käytännössä pohjan kaikilta muilta energiainvestoinneilta. Jäljelle jäävä ja hyvin pärjäävä tuulivoima on luonteeltaan sattumasähköä, ja tarvitsisi varavoimaa. Samalla sen tuet tappavat näitä varavoiman tarjoajia. Tuulivoima kannibalisoi muita energiamuotoja, ja ikävä kyllä tästä ei voi syyttää ketään muuta kuin poliitikkoja, jotka ovat sallineet sen.

Tuntuu kummalliselta, ettei tästä ole vieläkään otettu opiksi. Tuulituet jatkuvat, vaikka meillä ei ole siihen varaa. Samaa tukemista jatketaan myös aurinkoenergian kohdalla. Minä en missään nimessä moiti uusiutuvia energiamuotoja, vaan sitä vahingollista kierrettä, mitä niiden tukemisen kanssa tehdään. Aurinkoenergia on tulevaisuuden energiaa. Mutta on epäviisasta pystyttää sellaisia tukijärjestelmiä, joissa veronmaksaja pakotetaan tukemaan romua ja tehottomuutta.

Suomessa on maksettu (TEM) tukea nykyisten aurinkokennojen investointeihin 25%, jota Syke Hinku-hankkeena koordinoi. USA:ssa samojen aurinkokennojen hyötysuhdetta on pidetty huonona, ja siellä on panostettu lisätutkimukseen, jonka tavoitteena on ollut parantaa sitä. Nyt tutkimuksessa on tehty läpimurto, ja tiedetään, että uudenlaistenkin kennojen tehoja voidaan parantaa lisää ainakin 30%.

Aurinkoenergialle maksetut investointituet Suomessa ovat hukkaan heitettyä rahaa, sillä itse asiassa se merkitsee investoimista romuun. Vaikka hyötysuhteet paranevat, Suomessa valoon perustuva energiantuotanto ei tule talviaikana koskaan toimimaan. Olisi siis ratkaistava, miten kesän valo saadaan varastoiduksi talviajan käyttöön, niin kuin marjat pakastimesta. Uusiutuvan energian tuotantoa Suomessa on kesäaikana runsaasti, kun kulutus on pienimmillään.

Monet ihmiset ovat alkaneet ymmärtää tukien haittavaikutukset. Vanhaa tuotantokapasiteettia poistuu koko ajan. Uuteen kapasiteettiin on kaupallisin perustein mahdoton investoida energiatukien täyttämässä ympäristössä. Nykyisellä menolla koko energiateollisuus on muuttumassa tukien varassa olevaksi toiminnaksi. Valtion varoista tehtävillä miljardiluokan virheinvestoinneilla työttömyys ja pahoinvointi lisääntyvät varmasti.

Onko valtion varoista aurinkokennoille maksettu 25%:n tuki on edistänyt uuden läpimurtotekniikan syntymistä?

Ei ole, on vain tuettu huonon hyötysuhteen tuotantoa. Näin lukitsemme sen uusiutuvan, jonka piti menestyä, epäkypsälle tasolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (65 kommenttia)

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Ei voi muuta kuin ihmetellä eräiden sokeutta, Fingridin sivuilta kun löytyisi helposti kippuraa siitä kuinka "varmaa" se tuulen tuoma on.

Tuossa esimerkkiä kuluneelta ( 29.2.2016 - 6.3.2016) viikolta:

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja...

Naurattaisi jos kyseessä ei olisi niin vakava asia.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen
Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Olin kyllä, mutta putosin, ja osin siksi että rohkenin arvostella tehtyä tuulitariffiratkaisua. Sen vuoksi myös jätin varapuheenjohtajan tehtävät, protestiksi tyhmiä päätöksiä vastaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Eikö meillä ole varaa uusiutuvan energian syöttötariffeihin? Hassu väite. Minulla ainakin on. Onhan sähkön hinta varsin edullista ja juuri syöttötariffin ansiosta. Syöttötariffi on nimenomaan houkutin tuulivoimakapasiteetin lisäämiseksi. Eikö niin?

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Eipä paljoa lohduta vaikka se sähkö olisi ilmaista, siis jos sitä tulee silloin kun sattuu tuulemaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Tuuletonta päivää ei ole. Aina jossain tuulee ja nykyiset isot myllyt pyörivät vaikka ei puun oksat heiluisi. Ja aurinkovoimaloille meillä on alan asiantuntijoiden mukaan lähes yhtäläiset mahdollisuudet Saksan kanssa. Oulun Energialla onkin Suomen suurin aurinkovoimala. Aurinkovoimaa saadaan maaliskuun ja lokakuun ajan. Maailmalla rakennetaan jo ydinvoimaloita tehokkaampia aurinkovoimaloita.

Jarkko Laitinen Vastaus kommenttiin #6

No, aurinkovoima ei sentään tapa kaikkia lintuja läheltä. Jos jotain hyviä puolia siitä etsii. Perusvoimaa tarvitaan aina, tuuli/aurinkosähkö on puuhastelua, jolla ei ratkaista Suomen energiahuoltoa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #8

Siinä tapauksessa kannattaisi suosia pystyakselisiantuuöiturbiineja kuten suomalaista WindSide-turbiinia jonka hankkeita on jäänyt vaille rahoitustavsillä perinteiset lavalliset potkuri-turbiini mallit jyräävät markkinoilla.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala Vastaus kommenttiin #8

Ivanpahin aurinkovoimalaitos syö 28000 lintua vuodessa. Eli 18 minuutin välein yksi lintu sanoo "puh".

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #54

No vertailun vuoksi maailmanlaajuisesti tupakoinnin seurauksena kuolee joka vuosi noin 4 miljoonaa ihmistä.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #55

Kiinnostavaa. Rinnstetaan siis kaksi uhkaa.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #6

Suosittelen blogiani http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209552-....
Tämä on ihan tuulivoimailijoiden vitsi että aina jossain tuulee.

Käyttäjän ZeiEizh kuva
Juha-Matti Hakala Vastaus kommenttiin #6

"Maailmalla rakennetaan jo ydinvoimaloita tehokkaampia aurinkovoimaloita."
Ei.
Marokon voimalan teho on puolet Loviisan pienen ydinvoimalan tehosta, karkeasti yhden reaktorin verran.
Hinta on 9 miljardia ja kestoikä 20 vuotta.
Verrokiksi vaikka OL3. Saman hintainen periaatteessa(meille Suomalaisille tosin 3,5 miljardia), rakennetaan 80 vuodeksi ja tekee 3x enemmän sähköä vuodessa.

Suomessa aurinkovoimaa saadaan juuri silloin kun sitä ei juurikaan tarvita(lomakausi, maalämpö pois, lämmitys pois). Kesäisin meidän sähkö on nykyäänkin aika puhdasta, kun CHPt on pois langoilta, jolloin aurinkovoima ei edes tuo juurikaan päästövähennyksiä.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #6

Joo rakennetaan huipputeholtaan yhtä tehokkaita kuin tyypillnen ydinreaktori, mutta kun aurinkovoiman huipunsaantiaste (uudissana?) aurinkoisessa autiomaassa on vain reilut 30% (ydinvoiman reilusti yli 90%), niin ei paljon lamppu välähdä tai sorvi pyöri talvisessa yövuorossa ilman melkein vastaavaa varavoimaa.

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/2014-02-13/Maailman-suurin-aurinkovoimala-aloitti-tänään---tehoa-melkein-kuin-ydinvoimalassa-isompi-kuin-kaksi-Kauniaista-3317773.html

Jossain tosiaan puuhataan 600 MW:n aurinkovoimalaa, oli uutisissa, en löydä tähän....löytyihän se.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020821088491_...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Eikö meillä ole varaa uusiutuvan energian syöttötariffeihin?"

Leskisen sokea piste, juuri ihmetteli maataloustukia, mutta varaa tukea kannattamatonta tuulivoimaa löytyy.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Maatalouden tuet maksetaan valtion budjetista, elikkä verovaroista ja syöttötariffituet maksetaan sähkölaskun yhteydessä perittävästä sähköverosta, joka ei paljon nosta sähkön hintaa. Taitaa enemmän laskea sitä hintaa kuin nostaa. Siksi saamme olla tyytyväisiä halpaan sähköön. Minä ainakin olen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #7

"Taitaa enemmän laskea sitä hintaa kuin nostaa. Siksi saamme olla tyytyväisiä halpaan sähköön. Minä ainakin olen."

Leskisen logiikka on niin älyvapaata etten sano mitään.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #10

No älä sano. Kun sanat loppuvat, niin on parree olla sanomatta mitään, eikös vaan?

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #7

"Maatalouden tuet maksetaan valtion budjetista, elikkä verovaroista ja syöttötariffituet maksetaan sähkölaskun yhteydessä perittävästä sähköverosta, joka ei paljon nosta sähkön hintaa."

Tuon logiikan mukaan kannattaa ehdottomasti nostaa ruuan verotusta, ja maksaa maataloustuet näin kerätyistä veroista. Tällöinhän maataloustukia ei tarvitse maksaa valtion budjetista, ja lisähyötynä ruuan hinta laskee.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #7

Syöttötariffi on alkanut saamaan aikaan energiaköyhyyttä myös Suomessa, rahat eivät riitä kasvaviin sähkölaskuihin.

"Useilta maatiloilta katkaistu sähköt Pohjois-Savossa: Tilanne, jota kukaan ei halua. Syynä katkaisuihin ovat pitkäaikaiset maksuhäiriöt, joita on syntynyt karjatilojen talousahdingosta. Savon Voiman talousjohtaja Olli Räsänen pitää maatilojen tilannetta hälyttävänä."

YLE: "Useilta maatiloilta katkaistu sähköt Pohjois-Savossa: "Tilanne, jota kukaan ei halua"

http://yle.fi/uutiset/useilta_maatiloilta_katkaist...

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #32

Tuulivoimatuista johtuva kohonneen sähkön kuluttajahinta kotitalouksilla ja maatiloilla menee suoraan karjatilallisten tuotteiden hintaan ja kun tuottajat eivät saa kohonneita kustannuksia vietyä lopputuotteeseen erinäisistä halpuuttamiskampanjoinneista johtuen, joutuvat kustannuspaineen vuoksi tekemään tappiota, mikä alkaa näkyä jo maksuvaikeuksien muodossa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #33

Kaupoissanruuan hinnasta 50% on kaupan katetta ja 14% on arvonlisa veroa. Joidenkin mielestä alennetusta alv kannasta tulisi taantuman takia luopua ja nostaa se 24% eli yleiseen alv kantaan. Esimerkiksi euron maksavassa maitopurkista alv on 14 senttiä ja katetta 50 centtiä, maitotuottajalle päätyy vaivaiset 7 senttiä. Eli kovat on ajat tulossa.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #35

Hyvä ja havainnollinen laskelma maidon hinnanmuodostuksesta.

Ruisleivän osalta laskelma osoittaa rukiin osalle 4 ja 5 prosentin luokkaa. Aikaisemmin se on ollut lähempänä 5 prosenttia, mutta nyt on päädytty lähemmäksi 4 prosenttia.

Asioita kun tarkastelee väliportaiden näkökulmasta, voi vain yhtyä eri näkökantoihin? Esim. kyllä raaka-aineen hinnalla on merkitystä leipurin tulokseen.

Mutta kun tarkastellaan kaupan hyllystä otetun ruisleivän hinnanmuodostusta ja pudotetaan valmistuksen osalta raaka-aineen hintaa vaikka usealla prosentilla, mikäköhän vaikutus sillä on lopputuotteen, eli tässä tapauksessa ruisleivän hintaan? Ei mitään.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #7

Eihän se kovin paljon suomalaista sähkönkäyttäjää ja sähköveronmaksajaa rasita, kun ostaa miinushintaista tanskalaisen, ruotsalaisen ja saksalaisen veronmaksjan tukemaa sähköä. Vaikkakin sähkövero on suurentunut tuntuvasti viime vuosina. Sähkölaskussani on suoraa veroa 42%. Epäsuorasta, jota sähköntuottaja ja -siirtäjä maksavat, en osaa sanoa.

Käyttäjän LauriKorhonen kuva
Lauri Korhonen

Jos maksat sähköstä tuottajalle 20e/MVh ja lisäksi valtio maksaa 85e/MVh, niin miten tuo sähkö voi olla halpaa? Pahuksen kalliista se minun mielestä on.

Ja kohta ollaan saksan tilanteessa, jossa valtio tukee tuulivoimaa. Kun tukiaiset sitten sotkivat energiakentän, piti valtion alkaa maksamaan tukiaisia varakapasiteetin ylläpidolle siltä varalta kun ei tuule. Eli ne voimalat, jotka ennen tuulivoimaa olivat markkinaehtoisesti kannattavia eivät enää ole ja vaativat veronmaksajilta lisärahoitusta. Miten tuo voi olla kannattavaa tavallisen kansalaisen näkökantilta katsottuna?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Ei näin ole. Olet ymmärtänyt väärin. Ei veronmaksajien tuki tee sähköä edulliseksi, se tekee vain tuulivoimailijoista miljonäärejä. Kannattaa lukea vaikkapa blogini Lottovoitto.

Harri Ikonen

Leskinen:"Tuuletonta päivää ei ole. Aina jossain tuulee ja nykyiset isot myllyt pyörivät vaikka ei puun oksat heiluisi."

Kyllä ne pyörivät vaikka ei tuulisi ollenkaan, niitähän pyöritetään jostain teknisestä syytä verkkovirralla, jotteivät lavat vahingoittuisi.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kylläpäs vitsin pukkasit....pitäisikö nauraa...

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomi on vapaa maa. Jos ihan välttämättä haluat terveys- ja ympäristöhaittoja rahaa tuhlaamalla, niin tee se omilla rahoillasi ja investoi vaikka tuulivoimaan. Veronmaksajien rahojen syytäminen tällaiseen hölmöilyyn pitäisi kaiken järjen mukaan olla rikoslain nojalla rangaistavaa.

Puolassa Laki ja oikeus valvoo nykyisten tuulivoimapuistojen toimintaa, uutta lisenssiä pitää hakea joka toinen vuosi, ja jos on voimala korjattu tai päivitetty, sinun täytyy ensin hakea hyväksyntää viranomaisilta. Sääntöjen rikkomisesta tuomitaan jopa 2 vuoden vankeustuomioita.

http://energiwatch.dk/secure/Energinyt/Renewables/...

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #15

Eikö ole hassua Hannu, että koko ajan kun sinä tuota sotaa käyt, niin uusia voimaloita nousee kuin sieniä sateella. Ja Suomi saavuttaa lähivuosina uusiutuville sovitun tason. Onko siinä jotain väärää?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #20

Suomi on jo viime vuonna saavuttanut sen tason. Ongelma on vain siinä, että se on sotkenut energiamarkkinat pahasti ja altistanut huoltovarmuusongelmalle. Pyydän myös lukemaan edellisen blogini terveyshaitoista.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #20

Suomi on jo saavuttanut uusiutuville sovitun tason. Terveyshaittojen tuottaminen, ja ihmisten terveyden vaarantaminen on YK:n ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tuomittava kiduttamisesta. Suomi on osaltaan tunnustanut ihmisoikeuksien noudattamisen.

4 artikla YK: n kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelusta todetaan:

"Kukin osapuoli varmistaa, että kaikenlainen kidutus ovat rikoksia sen rikosoikeuden. Sama koskee yritys tehdä kidutus ja teko kuka tahansa henkilö, joka muodostaa osasyyllinen tai osallistumista kidutusta.
Kukin sopimusvaltio tekevät näistä rikoksista rangaistavia asianmukaisin seuraamukset, joissa otetaan huomioon niiden vakavan laadun." (Google käännös)

Tuulivoimalat häiritsevät rauhallista yöunta ja pitävät ihmiset lähialueella hereillä, tästä aiheutuu erilaisia sairauksia.

Isojen tuulivoimaloiden tuottama matalataajuinen kapeakaistaisesti ja amplitudimoduloituneesti sykkivä paineaalto on sellaista, jota luonnossa ei esiinny, ainakaan yötä/päivää jatkuvana haittana. Siksi eläinten ja ihmisten elimistö ei siihen sopeudu, eläimet siirtyvät hiljaa pois haitta-alueelta. Ihmisten toivotaan samoin siirtyvän vaan hiljaa pois, mutta se ei nyt onnistu, perhettään ja kotiaan jokainen puolustaa viimeiseen hengenvetoon saakka.
Voimakkaita matalataajuisia ääniä esiintyy luonnossa lähinnä ukkosen aiheuttamana.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #27

Vapaasti suomennettuna tuulivoimalobbarit ovat syyllistyneet vakavaan ihmisoikeusrikokseen.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Tuulivoimaa rakennetaan kovasti lisää ja syystä, jonka Eija-Riitta tietää. Tuulivoimailija miljonäärejä on kotimaiset suuret kauppaketjut, kuten S-kauppa jne. Tuottavat puhdasta sähköä myymälöihinsä jne. Kaikki S-kaupan jäsenet ovat siten tuulivoimailijoita. Kiva.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

"Tuulivoimailija miljonäärejä on kotimaiset suuret kauppaketjut, kuten S-kauppa jne. Tuottavat puhdasta sähköä myymälöihinsä jne.

Kuinkahan monta prosenttia S-ketjun käyttämästä sähköstä mahtaa tulla tuulen tuomana. Olettaisin S-ketjun satsaavan tuuleen pelkästään sen vuoksi, että siellä kyllä haistetaan mistä voidaan saada hyvääkin katetta.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"Vuonna 2010 tehty päätös lähteä tukemaan tuulivoimaa syöttötariffein romahdutti sähkön markkinahintatason."

Mielenkiintoinen väite. Todellako Suomen vähäinen tuulivoimatuotanto romahdutti Nordpool-hinnat?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Niin, jos noin, niin ollaan tyytyväisiä. Minä ainakin.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suomi ei ole yksin tukemassa tuulivoimaa, kts. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nord_Pool
Ruotsi, Tanska, jne tukevat omalta osaltaan myös tuulivoimaa, tuulivoimailijat eivät piittaa sähkömarkkinoista kun valtio antaa tuulisähköstä takuuhinnan aina kun tuulee. Syöttötariffi on suunnitelmataloutta, harkittu rikos, julkisen rahan kuppaaminen eli täydellinen huijaus sekunda tuotteella.
Syylliset tuomitaan ennemmin tai myöhemmin, joka tapauksessa väärin perustein aikaansaatu syöttötariffin maksaminen on lopetettava.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Syylliset tulisi saattaa oikeuden eteen ja asettaa koko omaisuudellaan korvausvelvolliseksi. Tämänkin blogin yhdelle kommentoijalla voi jo sovittaa palloa jalkaan useista eri rikoksista ihmisyyttä vastaan tekosiin syyllistyneenä.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Puhun investointien hinnoista. Näitä päätöksiä tehtiin toki muuallakin, ja kokonaisuus on juuri tuo. Suhteellisen pieni tuotanto voi sotkea energiamarkkinat, koska se tekee investoinnin muuhun tuotantoon kannattamattomaksi. Taustalla oli vuoden 2007 EU-huippukokouksessa tehty päätös nostaa uusiutuvan energian tasoa EU:ssa nopeasti 8,5 %:sta 20 %:iin. Tähän mielestäni epärealistiseen tavoitteeseen mentiin ohjauskeinoin, jotka häiritsivät toisiaan.
Senhän jälkeen olemme tulleet maailmaan jossa muuuhun energiaan ei kannata investoida. Ja tähän investoidaan tukien avulla.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

"Puhun investointien hinnoista."

Niin minäkin puhun, siis eikun tein. Päätin että en enää maksa sähköstä jolla lataan kännykkäni, annan auringon ilmaiseksi tehdä tuon. Ostin panelin ja 15600 mAh:n akkupankin, nytkin kännykkä lataantuu tuossa vieressä ihan "ilmaiseksi", tosin investoinnin hinnalla olisin ladannut puhelintani moninkertaisesti, ja vähän muitakin, jäljellä olevan aikani suoraan "töpselistä".

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Ok. Jatkokysymys: millaista sähköntuotantokapasiteettia sitten pitäisi rakentaa, kun muistetaan tavoite - vähähiilinen tulevaisuus? Tuulen lisäksi ns. puhtaita sähköenergian tuotantomuotoja, joilla olisi Suomen oloissa merkittävä potentiaali, on kovin vähän. Ydinvoima kelpaisi, mutta myönnetyistä luvista huolimatta eivät voimalat näytä ottavan syntyäkseen.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #46

Niin, tuultahan ei voi edes pitää kovin vähähiilisenä tai puhtaana jos tarkastelee siitä saatua sähkömäärää ja suhteuttaa sen tuulivoimalan ympäristökuormitukseen materiaalin ja maankäytön suhteen. Keskeytyvyyden vuoksi se tarvitsee varavoimaa, joka on usein fossiilista. Keskeytyvyys on myös aurinkoenergian ongelma. Meillä ei ole vielä hyviä vaihtoehtoja hiilelle, jos ajattelee asiaa EROIn kannalta ja nyt alkaa olla kiire. Helenin esimerkki osoittaa että hiilivoimala voi olla korkeatasoinen ja puhdas, mutta suunta on oltava joka tapauksessa sellaine uusiutuva, jonka ongelmana eivät ole keskeytymiskustannukset - tai tuulivoiman aiheuttamat terveyshaitat. Tai muussa taoauksessa tarvitsemme teknologiaa sähkön varastointiin.

Tarvitsemme kokonaan uusia energiamuotoja fossiilisten ehtyessä, ja tähän sekä sähkön varastointiteknologiaan tutkimus- ja kehittämistyöhön tulisi suunnata julkiset varat, ei tehottoman uusiutuvan energian tukemiseen ja näin tapahtuvaan markkinoiden häirintään. Siksi vastustin alusta alkaen EU:n uusiutuvan tavoitetta, koska se on merkinnyt monia ei-kestäviä ratkaisuja.

Olen kirjoittanut aiheeesta enemmän blogissa: http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189288-...

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #48

Tuulella ja auringolla tuotettu sähkö on kaikkein puhtainta ja kaikkein halvinta, koska niiden käyttöhiivana on täysin ilmainen polttoaine. Ja tuuli- ja aurinkovoimalat ovat maailmalla kaikkein nopeimmin kasvava energiantuotantomuoto samalla, kun ydinvoimaa ajetaan alas. Niitä suunnittelee maailmalla ja Suomessakin varsin pätevät asiantuntijat. Suomessa on tuulivoimalaitosten kotimaisuusaste varsin korkeaa tasoa ja lähes kaikki käytettävissä oleva materiaali alkaa olemaan jo kierrätyskelpoista.

http://www.tuulivoimaopas.fi/vaikutukset_kuntatalo...

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #48

Tulkitsen vastauksesi siten, että mielestäsi pitäisi rakentaa lisää hiilivoimaa. Ilmastonmuutoksesta huolestunut voisi huomauttaa, että niinhän meillä on tehty viimeiset 100 vuotta. Uusi 40 vuotta toiminnassa oleva voimala vie päästökehitystä väärään suuntaan.

Tuulivoimaa kohtaan esitetyssä kritiikissä tuntuu unohtuvan, että kyllä ne myllyt sähköäkin tuottavat. Tuotanto on talvella suurempi kuin kesällä. Voimaloiden koon kasvaessa tuotannon tasaisuus ja ennustettavuus paranevat. Se kyllä pitää paikkansa, että talvisaikaan voi esiintyä muutaman vuorokauden mittaisia korkeapaineita, jolloin jokseenkin koko Suomen tuulivoimalakanta seisoo.

Samaa mieltä siitä, että suora tuki tuulivoimalle vääristää kilpailua. Parempi olisi yksi yleinen tuki, joka kohtelisi kaikkia teknologioita samalla tavoin. Päästökaupasta piti tulla sellainen, mutta hövelisti myönnetyt päästöoikeudet ja taloustaantuma ovat johtaneet hyvin edullisiin päästöoikeuksiin jolloin kustannusohjaus on rikki. Asian voisi korjata päästöoikeuksia mitätöimällä, mutta muistini mukaan vastustit sitäkin.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #50

Eikös tuota vihattua syöttötariffitukea makseta muillekin voimaloille, kuin tuulelle? Tuulivoimaloille kylläkin korotettuna tietyn ajan, mutta eikös tuolle korotetulle tuelle ollut perusteluna, että sillä vauhditetaan tuulivoiman rakentamista. Ja tuulivoiman rakentamisen vauhdittamiselle on ja ovat tietysti hyvät ja perustellut syyt. Asiantuntijoiden laskelmien mukaan sähkö on tuulen ansiosta halpaa ja siitähän eivät tietysti tykkää perinteiset energiajätit, koska voitot ja herrain bonukset tippuvat tuulen mukana. Kuluttajan etu on halpa sähkö. Maataloustukiakin perustellaan sillä, että kuluttaja saa edulliseen hintaan evästä, joten syöttötariffituki on myöskin perusteltavissa sillä, että kuluttaja saa sähköä edulliseen hintaan. Ja väitteisiin, että tuulivoima olisi terveyshaitta, en usko ollenkaan. En tosin ole lääkäri enkä minkään terveysalan asiantuntija.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #51

Onko tämä tuulivoiman syöttötariffi edullisin tapa vähentää päästöjä vai olisiko sama vaikutus saatu edullisemmin muualta? Ainakin syöttötariffin taso on kovin korkea, mikä näkyy ryntäyksenä tuulivoimalupien hakemiselle. Alhaisemmalla tuen tasolla olisi saatu enemmän kapasiteettia.

Terveyshaitoista: Tanksassa on huomattu, että paikallisten ihmisten asenteet vaikuttavat eniten. Jos joku 'isolta kirkolta' pystyttää takapihallesi tuulivoimalan, jolloin haitat jäävät sinulle mutta voitot valuvat etelään, varmasti harmittaa. Harmistus voi ilmetä kaikenlaisina oireina. Mutta kun paikalliset saavat osansa voimala hyödyistä, esim. osuuden voitoista yhteisomistusjärjestelyn kautta, asenteet muuttuvat täysin ja terveysoireet loistavat poissaolollaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #52

Noin varmaan on. Ainakin hyvin järkeenkäypää. Suomessa tullaan jälkijunassa. Nythän ollaan vasta avattu yksityisille piensähkön tuottajille mahdollisuus myydä ylijäämäsähkönsä verkkoon ja saada siitä vaikkapa pikkasen tuloja. No tää kehitys ei varmaan ole perinteisten energiajättien mieleen, koska taas tullaan siihen, että tienestit ja bonukset pienenevät tuulen ja auringon myötä.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #50

Se olisi ollut todella huono tapa korjata asia, sillä se olisi tuhonnut markkinamekanismin koko idean. Nimenomaan uusiutuvan energian kansalliset tuet ovat syynä siihen että päästöoikeuksien hinta on alhaalla. Backloading olisi ollut vain huonoa paikkailua, kun ongelman varsinainen syy oli ohjausmekanismien päällekkäisyys siten että päästökauppa ei toiminut. Minä ehdotin ratkaisuksi uusiutuvan energian tukien poistoa. Päästökauppa olisi teknologianeutraalina ohjausmekanismina riittänyt.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #57

"Se olisi ollut todella huono tapa korjata asia, sillä se olisi tuhonnut markkinamekanismin koko idean."

Tätä logiikkaa en aivan ymmärrä. Markkinamekanismin idea oli laittaa päästöille hintalappu. Nyt hinta on niin alhainen että mekanismi ei toimi. Päästöoikeuksista siis on ylitarjontaa. Päästöoikeuksien määrä on päätetty poliittisella päätöksellä. Voidaan siis sanoa, että virhe on syntynyt päästöoikeuksien määrässä. Kun nyt on ilmeistä, että oikeuksia on annettu liikaa, eikö tuota virhettä saisi korjata?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #58

Jos poliitikot säätelevät jotakin systeemiä, ottavat päästöoikeuksia pois ja lisäävät niitä, eihän se silloin ole markkinamekanismi. Se ei heijasta kysyntää ja tarjontaa. Tämä sormeilu ensinnäkään ei ratkaise päästökaupan perusongelmaa ja toisekseen se luo epäluottamusta merkkinoille. Jos ei edes siihen voi luottaa, miten uskaltaisi investoida. Tämä oli se perusongelma.

Päästökaupan alkuperäinen tarkoitus ei myöskään ollut luoda mahdollisimman kallis hinta vaan etsiä edullisin kustannus päästövähennyksille. Periaatteessa se toinii vaikka nollahinnalla, sillä siihenhän kuuluu idea ennakoitavasta kiristymisestä eli lineaarisesti vähenevistä päästöoikeuksista.

Päästöoikeuksien määrä oli aluenperin ihan kohtuullinen; ylitarjontaan on vaikuttanut myös ennakoimaton taloudellinen lama. Juuri sen toisaalta pitääkin näkyä päästöoikeuden hinnassa, sitä markkinamekanismi on. Olisi laman aikana huono juttu elpymisen kannalta jos päästöoikeuden hinta nousisi tällä tavoin toteutettuna.
Lisää aiheesta kolme vuoden takaa http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/201...

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Romuun investoiminen valtion piikkiin ei ole järkevää. Olisi pitänyt malttaa ja odottaa, lukea edes joku tieteen kuvalehden tms. artikkeli joka pohtii vaikka paristojen ja akkujen tulevaisuutta, mutta ei, sokeasti vaan uusiutuvaan energiaan mukaan periaatteen tasolla vaikka oikeassa reaalimaailmassa se Suomessa on ja oli järjetöntä.

Myllyt pyörivät se naurettavan lyhyen elämänkaarensa jonka jälkeen toivottavasti kelpaavat edes kierrätykseen. Tällöin, parinkymmenen vuoden päästä, voi ollakin, että markkinoilta löytyy jos nyt ei vieläkään kannattava mutta sentään jonkin verran paremman hyötyasteen mylly.

Energian varaamistekniikoita kehitetään koko ajan ja on vain ajan kysymys koska seuraava läpimurto tulee ja kuinka kauan siitä kestää että tuote saadaan markkinoille. Jäämme odottamaan, ei pitäisi hötkyillä, mutta viherpolitiikot eivät näköjään muuta osaa.

Kalervo Kyyrönen

Onko Leskinen koskaan lukenut sähkö laskuaan, kannattaisi luke jotta tietäisi mitä on sähkövero tavalliselle kotitalodelle.Tammikuun sähkölasku 2016 Sähköverot 1lk 2,7937 c/kWh

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Olen ja monesti. Laskussani oli sähkövero jo ennen tuulivoimaloita. Oletko huomannut, että jos käyt vaikkapa parturissa, niin kuitissa on veron osuus..?

Kalervo Kyyrönen

Älä nyt viitsi leikkiä näsäviisasta

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Minä tykkään että noi verot ovat kovin pieni asia ja niiden osuutta voisi vaikka vähän nostaa. On niin halpaa tuo sähkö...Minulla on tapana kuluttaa sitä aika paljon..

Jarmo Rotko

Eija-Riitta voisi kertoa ratkaisunsa sähkön tuotantokapasiteetin lisäämiseen Suomessa, miten se tehdään, ole hyvä ja kerro näkemyksesi ja keinosi?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Kilpailua vääristävät tuet pois energiamuodoilta. Sen sijaan julkinen raha suunnattava tutkimukseen ja kehitykseen, ja ehkäpä tuotantoketjujen parantamiseen esim metsäenergian kohdalla. Tuulivoiman rakentaminen pitäisi keskeyttää heti ennen kuin lukuisat esiinnousseet terveysongelmat on kunnolla tutkittu.

Ottaisin green energy sijasta tavoitteeksi clean energy. Se voi olla fossiilistakin, kunhan se on mahdollisimman puhdasta ja vähäpäästöistä, kuten Helsingin Energia osoittaa. Kun kuitenkin tiedämme, että fossiiliset energiat ehtyvät, on katsottava eteenpäin ja pyrittävä määrätietoisesti etsimään vaihtoehtoja. Sillä välin ydinvoima on erittäin arvokas vaihtoehto.

Lisää aiheesta http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/201...

Jarmo Rotko

Eija-Riitta, tuo kirjoittamasi ei kerro mitään. Kerro hinnat millä mitäkin rakennetaan. Tuolla reseptilläsi ei synny mitään tuotantoa Suomen maankamaralle. Kerro hintoja sähkölle, että tuotantoa syntyisi?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Mitä ihmettä! Onhan sitä tuotantoa syntynyt tähänkin asti, eikä mitään tukia ole tarvittu ennen suurta hömpötyksen aikaa. Suomella on erinomainen energiapaletti, ja samaa monipuolista tuontantoa tulee edistää jatkossa.

Jarmo Rotko

Mitä energiantuotantomuotoa haluat siis edistää, millaisia polttoaineita ja millainen pitäisi sähkön hinnan olla, että tätä kapasiteettia tulisi rakennettua? Ja miten tähän sähkön hintaan päästäisiin?
On niin helppoa haukkua, mutta kun sinun pitäisi antaa jokin ratkaisu, niin et pysty sitä antamaan. Kerro nyt jokin ratkaista tähän sähkön tuotannon kriisiin.

Jarmo Rotko

Ja lähes kaikki hankkeet on rakennettu sääntelyn aikakaudella ja sen jälkeen muun muassa energiatukia ja muita poliittisia lehmänkauppoja hyödyntäen. Aika oli helppoa ja erinomaista tuloksentekoa energiayhtiöille, joilla silloin oli vielä siirtoverkotkin hallussaan. Nyt nekin on rahastettu ja yritetään elää muuttuvassa maailmassa vanhoilla opeilla. Se ei nyt vain onnistu, jos ei halua muuttua. Mahdollisuus olisi ollut, mutta se hukattiin. Nyt sitten on itku tullut ja syytetään jos mitäkin. Toiset haluavat halpaa sähköä ja toisen kallista sähköä, väliin eräs valtion sähkönssiirtoyhtiön pomo haluaa molempia samaan aikaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset