*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Déjà vu: Pariisia suomeksi

Tätä kirjoitettaessa Pariisin ilmastosopimuksen viimeistä luonnosta hiotaan paraikaa (toistaiseksi uusin versio löytyy täältä), ja Ranskan on määrä tuoda lopullinen esitys pöytään lauantaina puolilta päivin. Olen aikaisemmin kuvannut, miten epätasaiset tavoitteet eri mailla ovat. Jo sen pitäisi hälyttää kenet tahansa epäilemään uuden sopimuksen tehokkuutta, kuten Euroopan esimerkki on osoittanut. Kilpailuvääristymät voivat koitua ympäristön tappioksi. Vaikka olemme leikanneet kotoperäisiä tuotannon päästöjämme, olemme samaan aikaan kasvattaneet kulutuksen päästöjä, sillä tuomme entistä enemmän tuotteita EU:n ulkopuolelta. Tämä ikävä tosiasia nollaa ilmastosaavutuksemme ja vähentää työpaikkojamme.

Tätä seikkaa ei kuitenkaan pidetä Pariisin sopimusluonnoksen vaikeimpana kysymyksenä. Sellaiseksi on nousemassa kiista ilmastorahoituksesta. Jo Kööpenhaminassa lausuttu ajatus teollistuneiden maiden antamasta 100 miljardista dollarista vuosittain vuodesta 2020 eteenpäin määräämättömäksi ajaksi oli melkoinen kynnys, etenkin nyt kun elämme taloudellisesti monella tavoin arvaamattomia aikoja. Mutta leuat loksahtivat, kun Pariisista uutisoitiin perjantaina, että kehittyvät maat ovat nostaneet rahavaatimukset 3,5-kertaiseksi.

Kun tähän asti on puhuttu $100 mrd/vuosi - tosin viime aikoina sitä on pidetty vasta lähtötasona - niin nyt vaaditaan $3500 mrd kymmenessä vuodessa eli keskimäärin $350 mrd/vuosi.

Oma arvioni on, että tällä ylimitoitetulla pelillään kehittyvät maat yrittävät varmistaa, että saisivat edes ne vuotuiset sata miljardia – jonka nyt sitten pitäisi alkaa kuulostaa pikkurahalta.

Sitähän se ei ole. Itse asiassa kyseessä voi olla melkoinen poliittinen ansa.

Suurimpana uhkakuvana pidän sitä, että EU jätetään maksumieheksi yksin. Vaikka USA hyväksyisi sopimuksen, on päivänselvää, ettei senaatti koskaan ratifioisi maksuvelvoitteita sisältävää sitovaa sopimusta. Silloin hyväksyntä olisi teatteria, joka johtaisi vain EU:n velvoitteisiin. Sama teatteri voi inspiroida Venäjää, joka on puhunut sopimuksen puolesta - mikään ei estä sitä maksun tullen hyppäämästä ulos. Sopimuksessahan velvoite kohdistuu vain kehittyviin maihin kokonaisuutena riippumatta siitä, paljonko mukana on maksajia.

Tällainen sopimus olisi uusi naula EU:n arkkuun. Se lisää Brexitin mahdollisuutta ja EU:n hajoamista.

Jos tuo $100 mrd/vuosi jäisi yksinomaan EU:n kannettavaksi, siitä tulisi noin $220/vuosi kutakin EU:n asukasta kohti. Tämä olisi siis pysyvä vuosittainen kuluerä. Samaan aikaan EU:n osuus päästöistä olisi laskenut jo alle 8 %:iin globaaleista päästöistä. Pyrkimyksenä on siis ajaa EU:n talous alas. Jos joku ministeri sellaisen allekirjoittaa ja kutsuu sitä poliittiseksi tai ympäristön voitoksi, kansanperinteestä löytyy muutama sopiva ilmaus sellaiselle hommalle.

Jos artiklasta 18 poistuu maksuvelvoite, sopimus jää syntymättä. Asia selvinnee tänään.

Pelottelenko? Maalailenko uhkakuvia ja piruja seinille? Syyni on yksinkertainen. Olen osallistunut lukuisiin ilmastokokouksiin, olen kirjoittanut ilmastokokoushistoriasta akateemisen tutkimuksen. Kerta toisensa jälkeen kokous päättyy samaan kuvaukseen: “EU jatkoi siis edelleen yksin yksipuolisten päästörasitustensa kanssa, eikä kilpaileville talouksille ollut näköpiirissä mitään vastaavia velvoitteita.”

Déjà vu.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Näin se menee jos sopimus alkaakin tuntua mahdolliselta niin kiristetään kynnystä eli madalletaan tavoitetta kahdesta asteesta puoleentoista. Venkoilua tyhjästä, kun ei osata tehdä päätöksiä. Sitten hehkutetaan seuraavaan ilmastokokoukseen saakka, että lähellä oli, toivottavasti sitten joskus...

Tapani Lahnakoski

Ihan sama minuakin pelottaa. Maksumieheksi ei jää kuin EU.

Mielenkiintoista jo sekin, että kun kyse on pelkästään rahanjaosta, neuvottelemassa on pelkkiä ympäristöministereitä. Suomen neuvottelijat varmaan suostuisivat ihan mihin tahansa, tyyliin Ville Niinistö: Suomen metsät ja suot eivät ole hiilinieluja, mutta puunkaato on päästö, vaikka tavara myytäisiin talotehtaalle ja vietäisiin ulkomaille.

Koko touhua kuvaa hyvin sekin, että kokouksessa keskustellaan lämpenemisrajasta, milloin se on 2 astetta, milloin 1,5 tai 2,7. Ikään kuin se voitaisiin jollain Pariisin päätöksellä päättää kymmenesosa-asteen tarkkuudella. Ilmastomalliviuhkan leveys on jo tähän mennessä levinnyt asteen tienoille, joten siitä voi kukin valita haluamansa käppyrän, jokainen niistä on kuitenkin ennustanut tähän mennessä yläkanttiin.

Kysyin ympäristöministeriöstä pari viikkoa ennen kokouksen alkua valtuuskuntamme kokoonpanosta. Ei kuulemme ollut vielä päätetty. Mistäköhän tuon porukan nyt voisi löytää, kun ei ehkä enää voi vedota siihen, etteikö vieläkään olisi päätetty. Kiinnostaisi vaan, moneltako löytyy Greenpeace-kytköksiä.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Ympäristöministeriön sivulta näyttää nyt löytyvän päätös päiväyksellä 20.11.2015

Suomen valtuuston kokoonpano (pdf)

Mukana on paljon muitakin, kuin vain YM:n edustajia - vaikka ketä. Mutta tokihan kahden viikon pariisinmatka kelpaa.

Tapani Lahnakoski

Kiitos linkistäsi. Ei kai siellä sentään tuollaista määrää ole meikäläisiä. Ainakaan kerralla ei ole. Varmaan on kotimaahan jätetyt vahvistuksetkin listalle pantu, toivottavasti ainakin.

Telkkarissa kerrottiin, että juurikin maiden ympäristöministerit kokoontuvat päättämään allekirjoituksesta. Miten heidät on sitten ohjeistettu, on toinen juttu.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Mitenkähän tuo asiantuntijamassa on organisoitu ja mitkä ovat neuvotteluorganisaation työskentelyprosessien kuvaukset sekä kunkin osallistujan tehtäväkuvaukset ?

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Jotenkin alkaa tuntumaan nämä ilmastosopimukset ja niiden päätökset näpertelyltä, eli puhutaan prosenteista ja niiden vaikutuksista tulevaan ilmastoon. Ja toinen riidan aihe on ne miljardit, ja kuka maksaa. Kokonaan tunnutaan unohtavan se tosiasia, että maailman väestöstä suurin osa elää vielä kaukana länsimaisesta tasosta, ja toisaalta 10 miljardin raja lähestyy uhkaavaa vauhtia. Entä sitten kun niille kymmenelle miljardille pitää saada työtä ja leipää, taitaa ne saasteet lisääntyä teoista huolimatta.

Henk. koht. en enää tiedä kummalle puolen aitaa asettua, ihmisen syyllisyyteen vaiko syyttömyyteen ilman sotkemisessa, ehkä hieman edellisen kannalle.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Nyt tapellaan rahasta, myöhemmin tapellaan elintilasta, sen jälkeen tapellaan hengissä pysymisestä. Meitähän koskee vain tämä raha-asia ainakin toistaiseksi.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Se “$3500 mrd kymmenessä vuodessa” perustuu CarbonBrief –järjestön analyysiin, kuten yllä olevassa linkissä todetaan.

CarbonBrief suhtautuu numeroarvoon itsekin varauksellisesti:

“Analysis: Developing countries need $3.5 trillion* to implement climate pledges by 2030

Carbon Brief analysis shows that developing countries need around $3.5tn to implement their UN climate pledges up to 2030. (*Caution: important caveats apply to this headline total. See below.)”
http://www.carbonbrief.org/analysis-developing-cou...

Tuosta $3.5 trillionista pelkästään Intian osuus – India only – on 2,5 trillion, CarbonBriefin aikaisemman (2.10.) analyysin mukaan:

“India says its INDC will cost “at least” $2.5tn to implement, at 2014-15 prices (ie. not taking into account India’s high rate of inflation).
This is a significantly higher price tag than what other countries have put forward to date.”
“Analysis: India’s climate pledge suggests significant emissions growth up to 2030”
http://www.carbonbrief.org/indias-indc

Sopimusluonnoksessa (linkki yllä) ei ole mitään puhetta tällaisista triljoonista, ei edes hakasuluissa. Siellä nykyinen lupaus USD $100 miljardia vuodessa asetetaan lattiaksi:

“ Article 6
1. Developed country Parties shall provide [new,] [additional,] [adequate,] [predictable,] [accessible,] [sustained] and [scaled-up] financial resources to assist developing country Parties with respect to both mitigation and adaptation. Other Parties may on a voluntary, complementary basis, provide resources to developing countries, including through South-South cooperation initiatives.
2. … The provision and mobilization of climate finance to enhance mitigation and adaptation action in developing country Parties shall represent a progression beyond previous efforts from a floor of USD $100 billion per year, which is to be mobilized by developed country Parties in the context of meaningful mitigation action” ja niin edelleen.
(DRAFT TEXT on COP 21 …)

On aika epätodennäköistä tai epätoivoista, jos Intia yksinään olisi vaatimassa ja saamassa 2,5 trillionia yhteensä 3,5 trillionista dollarista.

Kirjoitetussa sopimusluonnoksessa on kyllä ongelmia. Esimerkiksi huomaamme helposti, että tämä sopimus ei välttämättä tule koskaan lainkaan voimaan, jolloin koko ponnistus on mennyt täysin hukkaan:

”Article 18
1. This Agreement shall enter into force on the thirtieth day after the date on which at least [55] Parties to the Convention which accounted in total for at least an estimated [55][70] percent of the total [net] global greenhouse gas emissions have deposited their instruments of ratification, acceptance, approval or accession [, but not earlier than 1 January 2020].” (DRAFT TEXT on COP 21 …)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Englannin trillion on biljoona eli se 1000 miljardia.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

http://www.worldwatch.org/node/6294

51% ilmastonmuutoskaasuista tulee karjasta/karjan hoidosta, mutta tälle ei tehdä yhtään mitään eikä ees puhuta koska ihkui eläimii?

http://troublewithfilm.com/wp-content/uploads/2015...

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Tommi
Ei karjasta, eikä ihmisestä, vaan auringosta! Että parempaa säätöä auringon fuusioreaktiolle, niin meilläkin olisi ääretön PUHDAS energia käytössä jopa omassa vetyvarannossa!

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

mutta jos kaasuja torjutaan kymmenillä/sadoilla-miljardeilla ni minust tyhmää sivuuttaa tämä. Pää märkänä ylistetään jotai bio-polttoaineita mistä tulee ehkä 1%-yksikön hyöty ja totaalisesti sivuutetaan 51. Näkisin että aika naurettavaa pelleilyy tämmönen esim. vihreiltä, tai no kaikilta ketkä näistä kohkaa,,

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Juuri näin! Tästä ei puhuta julkisesti paljon. Ja varsinkin kuin karjatuotannon päästöjen vaikutukset näkysivä globaalisesti jo vuoden sisään eli käytännössä heti!

------------------------------------------------------------------------------------
Sibil
https://sibilpolitical.wordpress.com/
http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

But our analysis shows that livestock and their byproducts actually account for at least 32,564milliontons of CO2e per year, or 51 percent of annual worldwide GHG emissions.
http://www.worldwatch.org/files/pdf/Livestock%20an...

Käyttäjän TapioRantanen kuva
Tapio Rantanen

Olen blogistin kanssa täsmälleen samaa mieltä. On päivänselvää, ettei USAa taloudellisesti sitova sopimus tule ratifioiduksi kongressissa, jossa sekä senaatissa että edustajainhuoneessa on vahva republikaanienemmistö.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Kannattaa suhtautua "tutkimustuloksiin" varauksellisesti. Parempi katsoa vaikka Jesse Venturan ohjelma aiheesta, niin tulee vähän viisaammaksi maaailman menosta. Mottoni on ollut: "missä rahat siellä konnat... isot rahat isot konnat"!
Miksi joku suurvalta lähtisi toteuttamaan hörhöjen aikaansaamaa naurettavaa sopimusta, kun varmasti tietää, että ihmisen toimilla ei ole mitään merkitystä ilmastomuutoksen kannalta! eli parantaa omaa kilpailukykyään ja antaa hörhöjen tuhota omansa, kuten äärimmäisen kaunis ja viisas blogisti asian ymmärtää.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

USA ei ratifioi sopimusta! USA on kuitenkin hoitanut leiviskänsä paremmin kuin muut, liuskekiviöljyn ansiosta on vähentänyt kivihiilen ja öljyn käyttöä. Lisäksi on ottanut ydinvoiman takaisin uusiksi voimalaprojekteiksi. Energiatuotannon osalta tutkii ja kehittää 4. sukupolven ydinohjelmaa etc.

Amerikkalaiset aktiivisesti vetävät takaisin teollisuutta Kaukoidästä, jolloin oma tuotanto on myöskin puhtaampaa ympäristölle.

Tapani Lahnakoski

Silläpä Obama masinoikin päästövähennyksiä, kun hoitaa omansa ihan markkinaehtoisesti. Kaasun hintahaitari on valtava eri puolilla palloamme ja jenkkilässä kaikkein halvinta. Helppo hymyillä ja vaatia muiden vähentämään päästöjään. EU:n hyödylliset idiootit vaan eivät tätä huomaa ja lyövät päätään Karjalan mäntyyn tai espanjalaissikojen suosimaan tammeen.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Tilulii! Samantekevää, ei näissä asioissa (euro, pakolaiset, ilmastohumppa) mitään järkeä ole. Eurooppa on angstissaan päättänyt tehdä systeemisen itsemurhan.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Eurooppa on vanhuudenheikko, Suomi tuskin aikuiseksi kasvanut; kannattaako meidän sitoa kohtalomme tähän porukkaan.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

Saa nyt nähdä astuuko rahoitussopimus edes voimaan. Olennaisempana kuin sitä, pitäisin kuitenkin sitä, miten rahoitusta kohdennetaan.

"Ilmastoneuvottelut herättävät perusteettomia toiveita"
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Herää muutamia kysymyksiä globalisti , koko maailman kattavsti: Mihin rahoitusta kohdennetaan, kuka siitä päättää, kuka rahojen käyttöä valvoo, kuinka rahoituksen käytöstä raportoidaan, kuinka väärinkäytöksistä sanktioidaan , kuka istuu kassan vartijana, kuinka todennetaan 100 miljardia/vuosi investointien vaikutus ? Kysymyksiä on paljon. Ehkä tämä muutamassa päivässä rustattu sopimus antaa vastaukset näihinkin ?

Pahaa vain pelkään, että tämä keinotekoinen rahoitusmalli johtaa entistäkin suurempaan kaupankäynnin ja talouselämän epätasapainoon sekä markkinoiden vääristymiseen.

Tapani Lahnakoski

Eipä tuohon, Markku, ole paljon lisättävää. Paha pelko on, että EU:ssa ollaan riemuissaan hienon sopimuksen syntymisestä ja romutetaan loputkin taloudestamme, mitä rippeitä siitä on jäljellä, kun muut eivät osallistu koko humppaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Juridisesti sitovaksi tarkoitetussa sopimuksen osassa ei mainita tuota 100 miljardia vuodessa tai 1000 mijardia kymmenessä vuodessa.

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #24

Hyvä sitten, jos EU ei halua kuitenkaan uskoa, että se on yksin meitä velvoittava. Pahaa pelkään.

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #24

Kun nyt kuvista ja uutisista katsoen näyttää siltä, että tuolla sopimuksella on pelastettu maailma, niin mihin siinä ihan oikeasti sopimuksen allekirjoittajat sitoutuneet ? Ja jos joku 195 sopimusosapuolesta riitauttaa sopimuksen tai ei täytä sen ehtoja, niin missä käydään "välimiesoikeutta" asiasta. Ja kuka nostaa kanteen ?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #27

Välimiesoikeus on tietysti YK, jota kyllä varmaan Vatikaani ja Kosovokin kunnioittavat. Ymmärrän, jos joku spontaanisti naurahtaa, kun jäljet pelottavat, mutta koko sopimuksen trakoitushan on onnistua jossakin sellaisessa, missä tähän asti ei ole onnistuttu.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #28

YK, ok. Ja olisiko se YK:ssa sitten turvallisuusneuvosto ?

Turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniähän ovat Kiina, Venäjä, USA , Ranska ja Iso-Britannia. Saksa ei muuten kuulu turvallisuuneuvoston pysyviin jäseniin , vaikka sillä on merkittävä rooli EU:ssa. Eikä 500 miljoonana asukkaan EU kuulu turvallisuusneuvostoon.

Näillä kullakin viidellä em.turvallisuusneuvoston pysyvällä jäsenellä on veto-oikeus turvallisuusneuvoston päätöksiin. Siinäpä sitten YK toimii ilmastosopimuksen pykälien soveltamisen tulkitsijana.

Pahaa pelkään, että onnistumisen edellytykset ilmastosopimuksen toimeenpanemisessa voivat hyvistä ja ylevistä tavoitteistaan huolimatta, olla kovan kädenväännön takana.

Varoisin myös sitä, ettei 5,5 miljoonan Suomi maailman n. 7 000 miljoonan väestöstä, pienenä saastuttajana ja muutenkin pienenä toimijana, sido käsiään liian aikaisin , kuten meillä on ollut usein tapana. Eihän Suomessa ole ollut tapana sitoa käsiä myöskään turvallisuuspolitiikassa, vaan on ajateltu, että "katsotaan nyt vielä... ".

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Kannattaisi myös huomioida suuren huijauksen mahdollisuus!

Itse uskon, että huijaus paljastuu myös aivopestylle suurelle väelle asteittain. Hatusta vedettyjä käyriä piirrellään vuosisadan päähän, vaikka jo huominen ilma on vaikea ennustaa asioiden mutkikkuudesta johtuen.
Kuvernööri Jesse Ventura paneutui ilmastonmuutosteorian saloihin
ohjelmassaan 26.5.klo 00.30 (miksi yöllä ja miksi sensuroitu muualla mediassa)TV4 kanavalla. Ohjelmassa, jonka haluaisin näytettävän myös muilla kanavilla uusintoina, ja jonka toivoisin myös valtioneuvoston ja muiden päättäjien katsovan, väitettiin ilmastonmuutoksen olevan monimiljardööri Maurice Strongin salajuoni, jota hän oli entisenä YKK:n apulaispääsihteerinä valmistellut vuosikymmeniä! Tähän hän oli palkannut markkinoijiksi mm. Yhdysvaltain varapresidentin Al Goren. Nykyään Strong piileksii Kiinassa, missä hän konsultoi Kiinalaisia myymään päästöoikeuksia ja tekemään humpuukilla miljardien bisnestä.

Tähän ihmisten pelotteluun perustuvaan hallintaan on kehittynyt kymmenien miljardien bisnes, mutta siihen uskovien hölmöjen aiheuttamat kustannukset muodostuvat tuhansiksi miljardeiksi, josta Suomen hörhöilyn osuus on satoja miljardeja kansallisen kilpailukyvyn ja työpaikkojen menetyksineen.
Mikäli energiatuotanto rakentuu täysin kannattomiin tuuli-ja aurinkosähköihin, mitä meidän hörhöt ajavat ja tästä seuraavaan tuplakapasiteetin rakentamiseen, voidaan lopukin teolliset työpaikat unohtaa. Vielä kun tiedämme, että maailmassa on miljardeittain ihmisiä, jotka suostuvat tekemään työn prosentin kustannuksilla verrattuna meidän lakkoiluilla saavutettuihin kustannuksiin.

Venturan ohjelmassa haastateltiin mm. tiedemiehiä, joilta IPCC (YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli) oli tilannut lausunnot ilmastonmuutoksesta omaan raporttiinsa. Nämä johtavat tutkijat olivat yksimielisesti todenneet, että ihmisen toimilla ei ole mitään vaikutusta ilmaston lämpenemiseen, joka sitä paitsi on viilentynyt jo kymmenen vuotta putkeen. Saman olivat havainneet venäläiset ja ennustavat pikkujääkauden alkaneen.
Tutkijoiden lausunnot oli raporttiin väärennetty käänteiseen muotoon, eli tutkijat väitettiin olevan yksimielisiä, että ilmasto lämpenee jatkuvasti ja syy on ihmisten hiilidioksidipäästöt! Kun tutkijat olivat vaatineet oikean kantansa julökaisemista, oli heidän ja perheidensä henkeä uhattu. Sama oli tapahtunut mm. Niels Bohr kvanttifysiikan instituutin tutkijoille 1995, kun he paljastivat IPCC:n teorian vääräksi, eli heikon kasvihuonekaasun CO2 vaikutuksen olemattomaksi ilmaston lämpenemiseen.

Ilmastonmuutosten syyt ovat aina olleet auringon tehovaihtelut, sekä luonnonkatastrofit, joihin ihminen ei voi vaikuttaa, kuten nytkin!
Venturan ohjelmassa paljastui asioita, jotka saivat minunkin suhtautumaan skeptisesti teoriaan ”ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta”, selvittäessäni asiaa Helsingin kaupunginvaltuuston ilmastostrategiasta päätettäessä 2008. Muut valtuustossakin uskoivat meidän omia ”asiantuntijoita” ja Suomen ”ilmastoasiantuntijoita”, jotka olivat opetelleet ulkoa IPCC:n huijausraportit.

Niinpä valtuusto päätti, että Helsinki ryhtyy toimiin hiilijalanjäljen pienentämiseksi 40%, eli muille malliksi tuplaten. Tästä idioottimaisesta väärästä päätöksestä tulee 2-3 veroäyrin lisäkustannus helsinkiläisille veronmaksajille. Suomelle huijaukseen perustuva maan hyväksymä ilmastopolitiikka tulee maksamaan parisataa miljardia ja vie lopunkin kilpailukyvyn. Sopii ihmetellä, miksi muutaman miljardöörin kehittämää jättibisnestä tuetaan kritiikittä, eikä välitetä, vaikka seuraus on taloudellinen katastrofi.
Panen oheen täydennykseksi aiempaa materiaaliani.

Ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama emmekä sille mitään voi! 2008

Erilaisten luontojärjestöjen ”ilmastovastaavat” ovat saaneet runsaasti julkisuutta mediassa syyllistelemällä ja petättelemällä ihmisiä perättömillä väärillä teorioillaan ilmastonmuutoksen syistä. Mediassa on vaikeaa saada faktoihin perustuvia mielipiteitä julkituotua tästä äärimmäisen tärkeästä asiasta. Vihreävasemmistolainen uskomuksiin perustuva näkemys sensuroi poikkeavat mielipiteet tehokkaasti!

Ihminen pystyy vaikuttamaan ilman laatuun omassa lähiympäristössään, mutta ei ilmaston lämpötilaan globaalisti. Alemman ilmakehän lämpötilan määrää auringon maahan osuva lämpöteho, mikä on keskimäärin 172 500 Tw, josta takaisin heijastuu n. 29 %. Teho on jaksollista ja vaihtelee tiettyjen sääntöjen mukaan. Lämpösäteily höyrystää vettä, minkä kosmeettinen säteily jonisoi pilviksi. Pilvet toimivat eristeenä. Kesäpäivinä viilentävät ja muulloin estävät lämmön karkailua. Jälkimmäinen on hallitseva ja aiheuttaa ilmaston lämpenemisen. Tämän voi havaita jo sillä, että talvipäivinä pilven reunalla voi lämpötila muuttua parikymmentäkin astetta.

Ihmisen tuottama kokonaisteho on 13 Tw, eli mitätön. Jo auringon promillen tehovaihtelu, minkä venäläistutkijat ovat havainneet, on kymmenkertainen! Tästäkin 13 Tw vain osa tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, mistä syntyy hiilidioksidia, joka on heikko kasvihuonekaasu ja jolla ei ole vaikutusta ilmaston muutoksiin. Huomatrattakoon myös se, että Ihmisen toimien osuus ilmakehän hiilidioksidista on vain muutaman prosentin luokkaa. Tätä pikkuruista osuutta ”viilailemalla” on yleensä vain negatiivisia vaikutuksia (vertaa tuulimyllyjen kokonaisvaikutukset)!

Talousasiantuntijat ovat esittäneet lukuja, joiden mukaan Suomen toimilla ”ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen torjunta” maksaa kansantaloudellemme kaksi kertaa enemmän, kuin nykyinen huolestuttavan suuri valtiovelkamme (70 miljardia euroa). Lisäksi se hävittää työpaikkamme ja romuttaa kilpailukykymme, sekä lisää kokonaispäästöjen määrää. Helsingin kaupungin ”hiilijalanjälki” vähennykset tuovat kustannuksia lisäksi 200-300 miljoonaa/vuosi helsinkiläiselle veronmaksajalle (vastaa 2-3 veroprosenttia), kun Helsingissä optimaalisen hienosti toimiva sähkön ja lämmön tuotanto halutaan muuttaa ”maapallon pelastajien” mielen mukaiseksi.

Kaupungin ilmastostrategiaa käsitellessä valtuustossa vuonna 2008, aioin pitää vastoin valtavirtaa skeptisen puheen asiasta, mutta huomasin, että faktatietoa oli kovin vähän tarjolla. Niinpä puheeni jäi pitämättä. Oli väitteitä ja niille vastaväitteitä. ”Asiantuntijoista kuulemma 95 % oli IPCC:n (YK:n ilmastopaneeli) virallisen totuuden kannalla, että maapallon ilmakehän lämpötila nousee uhkaavasti, jäätiköt sulavat muutamassa kymmenessä vuodessa, meren pinta nousee peittäen suuren osan maasta alleen ja että katastrofin syy on ihmisen toimet. Tätä kantaa edustivat myös valtuustoryhmäni ”ilmastoasiantuntijat”: Lea Saukkonen projektipäällikkö ilmatieteenlaitos, Hannele Luukkainen KTL ja Sanna Perkiö TT. On selvää, että aukottomista perusteluistani huolimatta en pystynyt ryhmää saamaan tässäkään asiassa kokonaisuudessaan puolelleni. Asiasta mitään ymmärtämättömät, enemmistö uskoivat viralliseen totuuteen kuten demokratiassa useimmiten.

Asiaa on perusteltu luonnon ilmiöillä, kuten ennätysmäisillä lämpötiloilla, myrskyillä, sateilla ja kuivuudella. Perustelut eivät ole minua vakuuttaneet, koska ennätykset yleensä ovat olleet ”pahin sataan vuoteen” tyyppiä. Mikä siis aiheutti vielä pahemmat sääilmiöt sata vuotta sitten, kun oli vain murto-osa ihmisiä (1,7 mrd/7mrd), autoja, lentokoneita ja ihminenkin eli vaatimattomasti luontaistaloudessa ilman rihkamaa kestävän kehityksen periaatteilla? Astianpesukone oli torakat ja muut syöpäläiset, jotka yöaikaan kävivät kaluamassa seinänrakoon työnnetyn puulusikan puhtaaksi, sekä kolme kylpyä päivässä oli sauna kerran viikossa. Maailmalla peseytyminen oli vielä niukempaa.

Eräässä TV:n aamuohjelmassa näin palan ilmastomuutoskeskustelua, jossa luontoliiton ”ilmastoasiantuntija”, nuori metsänhoitaja kinasteli eläkkeelle jääneen professorin kanssa aiheesta. Professori kertoi, että hän nyt uskaltaa ilmoittaa kantansa, koska häntä ei enää voida uhkailla erottamisilla, eikä muutenkaan. Ihminen ei pysty muuttamaan maan ilmastoa. Ilmaston muutokset johtuvat auringon pilkuista, eli aktiivisuudesta. Nuorukainen puolestaan viittasi IPCC:n raportteihin, joita hän oli opiskellut ”lahkolaistensa” kanssa, joidenka mukaan muutos johtuu ihmisen tuottamasta hiilidioksidista.

Ruotsin TV:ssä muuan vanhempi meteorologian professori kertoi olleensa innoissaan IPCC:n perustamisesta. Nyt vihdoinkin alamme saada tieteellistä objektiivista tutkimustulosta ilmastomuutoksista ja niiden syistä. Hetken seurattuaan yhdistyksen työtä tuli hän hyvin pettyneeksi. Raportit olivat lähinnä mielipiteitä, eivätkä täyttäneet vähäisimpiäkään tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Loppupäätelmiin oli päästy vääristelemällä tilastoja ja tekemällä niistä manipuloimalla johtopäätöksiä. Ennusteeseen jäätiköiden nopeasta sulamisesta oli päästy ekstrapoloimalla normaali lämmön nousu ns. jääkiekkomailaksi, mutta tämän jäkeistä normaalia lämpötilan alenemista ei huomioitu, vaikka samalla menetelmällä maapallolle olisi tullut jääkausi muutamassa vuosikymmenessä!

Selvityksissään yhdistyksen tarkoitusperästä, tuli ilmi, että IPCC oli perustettu osoittamaan, että ilmasto on lämmennyt ja että syy on ihmisen!
IPCC:n johtajien mukaan he eivät voineet ottaa vesihöyryn osuutta, mikä vanhempien professoreiden mukaan on ratkaiseva, huomioon ilmastomalleissaan, koska ei osattu selittää pilvien muodostumisen mekanismia.

Ilmasto-olosuhteet luonnonilmiöineen on mutkikas prosessi, jota ihminen ei hallitse. Luotettavien mallien edellytyksenä on, että tulisi mm. ymmärtää maailmakaikkeuden rakenne, josta vasta on arvailua. Väitetään, että avaruus sisältää pääosin (n. 95 %) pimeää massaa ja pimeää energiaa, jonka välittäjähiukkasia ei tunneta! Näkisin, että tämä pimeä massa ja energia ovat äärettömän monen maailmankaikkeuden gravitaatiovälittäjähiukkaset.
Selvittäessäni vuonna 2008 maailmankaikkeuden rakennetta Nobelin fysiikan palkinnon saaneiden havaintojen pohjalta, jossa vastoin aikaisempaa käsitystä, maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä vauhdilla, päädyin omaan malliin. Mallini, jota olen ruotinut aiemmissa blogeissani, ei ole ristiriidassa hyväksymiemme fysiikan lakien ja matematiikan sääntöjen kanssa, kuten väärä virallinen käsitys on tässäkin. Lisäisin, että nyttemmin on ilmaantunut joitakin tutkijoita, jotka pitävät mahdollisena useamman maailmankaikkeuden olemassaoloa. Tuolloin ajatukseni tyrmättiin kerettiläisenä!
Jo viikon sääennusteet ovat epävarmoja, miten siis voidaan tehdä ilmastoennusteita 100 vuoden päähän!

Tanskalainen kvanttifysiikan tutkijaryhmä Niels Bohr-instituutissa oli keksinyt ilmastomuutoksen mekanismin. Tutkimustuloksensa he julkaisivat vuonna 1996. Kohteliaasti he huomauttivat IPCC:tä huomioimaan vesihöyryn ja edelleen pilvien merkityksen toimimattomissa tietokone-ennusteissaan. Ennusteethan antoivat täysin vääriä tuloksia, kun niitä testattiin jo tapahtuneisiin ilmiöihin. Ilmastopaneelin johdon reaktio oli kuten keskiaikana niitä tutkijoita kohtaan, jotka eivät uskoneet, että maa on pannukakku ja että reunalle ei saa mennä, sekä aurinko kiertää maan ympäri!…roviolle vaan.

Tanskalaiset olivat havainneet, että pilvet syntyivät kosmisen säteilyn seurauksena. Avaruudesta maapallolle tuleva säteily on lähtöisin auringosta ja mm. supernovien räjähdyksistä jopa miljardien vuosien takaa. Säteily varaa vesihöyrymolekyylit sähköisesti, jolloin pisaroituminen ja edelleen lämpösäteilyä eristävät pilvet syntyvät. Tätä prosessia häiritsee auringon aktiivisuus. Tämä puolestaan riippuu mm. auringon asemasta verrattuna muihin taivaankappaleisiin avaruudessa, sekä sen magneettikentän vaihtelusta. Auringon aktiivisuus näkyy ns. auringon pilkkuina, jotka muodostuvat auringon pinnalla tapahtuvien räjähdysten seurauksena, josta syntyy ns. aurinkotuulet ja -myrskyt, jotka päätyvät maan magneettikenttään. Tämä puolestaan estää kosmisen säteilyn pääsyä maan ilmakehään, eli pilvien muodostusta. Pilvet alentavat maan lämpötilaa, koska auringon lämpösäteily heijastuu enenemässä määrin takaisin avaruuteen. Tämän voi havaita myös käytännössä, sillä pilvinen kesäpäivä on aina viileämpi, kuin auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Samoin pilvet toimivat myös eristeenä, estäen lämpöä karkaamasta avaruuteen. Tämän voi havaita käytännössä talvella, sillä pilvetön yö on aina kylmä, kun lämpösäteily karkaa avaruuteen. Tässä se syntipukiksi leimattu ihmisen tuottama hiilidioksidi voisi auttaa, mutta kun sen vaikutus on olematon. Pilvien vaikutus lämmön karkaamiseen on suurempi, kuin säteilyn torjujana. Tästä seuraa, että auringon tehon lisäys nostaa alemman ilmakehän lämpötilaa. On selvää, että muilla seikoilla, kuten fotosynteesin sääntelemällä hiilidioksidin määrällä, ei ole merkittävää vaikutusta ilman lämpenemiseen.

Koska taivaankappaleiden kiertoradoilla on tietty jaksollisuus, maan ilmakehän lämpötilat seuraavat tätä jaksollisuutta. Tiedämme mm. että lämpötilat sahaavat noin 11 vuoden lyhyttä jaksoa, jolloin auringon magneettikentässä tapahtuu suuria muutoksia, kuten napaisuuden vaihdos. Lisäksi lämpötila seuraa noin 90000 vuoden pidempää jaksoa, johon sisältyy jääkausi ja trooppinen kausi. Venäläiset tutkijat ovat lisäksi huomanneet, että auringon lämpösäteilyssä tapahtuu muutoksia noin 200 vuoden syklissä, josta johtuu ns. pienemmät jääkaudet. Tällainen tappoi viimeksi kolmanneksen Suomen ja Ruotsin väestöstä.

Tiedämme myös että maan magneettikenttä muuttuu auringon tapaan, mutta jakso on noin miljardi vuotta. Napaisuuden vaihdoksen yhteydessä vaarallista kosmista säteilyä maahan estävä magneettikenttä heikkenee niin, että säteily hävittää suurelta osin elämän maapallolla.
Maan historiassa on ollut useampia koko maapallon peittäneitä jääkausia, joista viimeisin oli 650 miljoonaa vuotta sitten ja ainakin toinen noin 2,2 miljardia vuotta sitten. Näiden epäillään syntyneen supertulivuoren purkauksista, jotka tupruttivat ilmakehän niin täyteen hiukkasia, että auringon valo ei päässyt maahan. Lisäksi asteroidit ovat häirinneet ilmastoa, kuten 65 miljoonaa vuotta siten tapahtunut törmäys hävitti maasta dinosaurukset. Törmäyksessä vapautunut energia ensin aiheuttaa suunnattoman kuumuuden, jossa kaikki palaa. Tämän jälkeen syntyneet pienhiukkaset ja kaasut estävät auringon lämpösäteilyn maahan, mistä seurauksena on pitkäaikainen kylmyys.

Tiedämme, että maahan auringosta tuleva lämpösäteilyteho haihduttaa ilmakehään vesihöyryä, mikä on pahin kasvihuonekaasu ja käytännössä yksin määrää ilmaston muutokset. Lämpötehon suuruus on noin 10 000 kertainen verrattuna ihmisen tuottamaan tehoon, eli 172500 Tw, mistä keskimäärin 29 % heijastuu avaruuteen takaisin. Lisäksi tiedämme, että ihmisen tuottama kaikki teho on 13 Tw, mikä vastaa auringon lämpösäteilyä 110x110 kilometrin alueelle, jota voisi kuvata neulan pistona karttapallolla, tai että aurinko säteilee maahan alle tunnissa saman energian kun ihminen vuodessa. Tästäkin 13 Tw:sta vain murto-osa on tuotettu hiilidioksiiripäästöjä tuottavilla hiiltä sisältävillä uusiutumattomilla fossiilisilla polttoaineilla.

Vanhempien asiantuntijaprofessoreiden mukaan hiilidioksidi on heikko kasvihuonekaasu verrattuna mm. vesihöyryyn ja metaaniin. Ihmisen osuus ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta on vain muutaman prosentin luokkaa…suomalaisten tästäkin vain promille. Tämän pikkuruisen osuuden vähentämisellä ei ”pelasteta maapalloa”! Näin se vaan on!
Siis pitääkö pienen Suomen ”näyttää muille mallia”, kuinka maapallo pelastetaan, kun näillä kansantalouden sabotointitoimilla vain sahataan omaa oksaa! Sitoutumalla hölmöihin sopimuksiin uhrataan kansallinen kilpailukyky ja loputkin työpaikat, jota eivät edes suuret ”saastuttajatkaan” tee. EI, EI, EI!

Pauli Leppä-aho

Tutkija Marja Salo toteaa (HS mielipide 23.11) vastineessaan Erkki J. Valtosen (HS mielipide 17.11), että ”suomalaisten kulutusperusteinen hiilijalanjälki on maailman suurempia”. Edelleen hän jatkaa: ”kysymys on päästövähennystaakan oikeudenmukaisesta jakamisesta maapallon asukkaiden kesken” ja vaatii Suomen vähentämään päästöjään ”kansainvälisten sopimusten täyttämiseksi, jotta muutkin tekisivät näin”!

Kysyisinkin, paljonko ”asiantuntijoiden” mukaan kylmän, harvaanasutun maan, jonka teollisuustuotanto menee pääosin vientiin, hiilijalanjälki saa olla verrattuna esimerkiksi päiväntasaajan väestörikkaisiin maihin, missä auringon ilmaista energiaa riittää yli tarpeiden? Lisäksi Suomen roolista maailman pelastajana kysyisin, mikäli lopettaisimme kaikki päästömme, monessako päivässä Aasian päästöjen pelkkä lisäys kompensoi koko kulutusperäisen hiilidioksidi päästöjemme määrän?

Professori Martti Tiuri on saanut vastineen ”Keskiaika on jo täällä”(HS mielipide 5/6-14). Tässä hän aukottomasti mittaustuloksiin perustuen osoittaa, että nykyinen IPCC:n kanta:” ilmakehän hiilidioksidin määrä ja lämpötila riippuvat toisistaan on väärä. Saman osoittaa myös professori Antero Järvinen (HS Mielipide 7.5.). Artikkelissaan hän toteaa, että ilmaston lämpötilan nousu on pysähtynyt ja kääntynyt laskuun. Venäläistutkijat ovat puolestaan havainneet auringon tehon heikentyneen promillella, mistä aikaisemmin on seurannut ns. pikku jääkausi.
Äärettömän kalliiksi tuleva kampanja, ”ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjunta”, vähentämällä hiilidioksidipäästöjä energiatuotannossa, on loistava esimerkki suuruusluokkien totaalisesta ymmärtämättömyydestä, sekä yhden totuuden maailmasta. Toiminta muistuttaa keskiaikaista paholaisen torjuntaa, noitavainoja, mihin Tiurikinkin viisaan artikkelin otsikko viittaa.

Puhtaisiin faktoihin ja järkeilyyn perustuen on helppo ymmärtää, että ihmisellä ei voi olla osuutta maapallon ilmaston lämpötilan muutoksille.
Ihmisen tuottama koko energia on vajaa 10 000 osa maahan tulevasta auringon lämpösäteilystä (13/172500-29%). Tämä merkitsee sitä, että askarrellaan asioilla, joiden mittasuhteet ovat jääneet ymmärtämättä.
Alle tunnissa aurinko luovuttaa meille enemmän energiaa, kun ihminen saa aikaiseksi koko vuodessa. Mikäli kuvaamme suhteita siten, että syliväli, valjaat 2 metriä, vastaa aurinkoa, millimetrin kymmenesosa, paperiarkin paksuus, vastaa ihmiskuntaa, saamme osuutemme energian ja vesihöyryn tuotantoon. Tästä 0,1 millistä vain osa on fossiilista hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaa tuotantoa, jolla siis näperrellään kalliisti. Suomen osuus tästä on tuhannesosa ja suomalaisen tästäkin viidesmiljoonasosa, tulisi olla helppo ymmärtää, että toimillamme ei ole mitään merkitystä kun lisäksi tiedämme vielä, että hiilidioksidi on heikko kasvihuonekaasu verrattuna vesihöyryyn ja siis pilviin.

Aasiassa ja muuallakin varmasti naureskellaan puuhastelullemme, sillä siellä pelkkä muutan päivän lisäys vastaa koko hiilidioksidituotantoamme.
Auringon tehovaihtelut määräävät ilmastomuutoksemme mutkikkaan mekanismin avulla, emmekä niille mitään voi. Päästömme ei vaikuta globaalisti, mutta kylläkin voi olla paikallinen ongelma.
Tuskin siis kannattaa satsata teknologiaan, jolla maapallon ilmaston lämpötilaa alennetaan, mitä mm. IPCC vaatii, kun odotettavissa on jääkausi!

Käyttäjän BorisW kuva
Boris Winterhalter

Leppäaholta erinomaista tekstiä.
Minua on kovasti askarruttanut jo monet vuodet, mikä olisi se menetelmä millä meidän päättäjät viherhörhöjen ohella saataisiin juridiseen vastuuseen maan asioiden ajamisesta kohti turmiota.

Mitä tulee Maurice Strongiin, niin tietääkseni hä poistui elävien kirjoista jokunen viikko sitten jolloin monet tuntemani skeptikot hurrasivat.

Käyttäjän Leppis1949 kuva
Pauli Leppä-aho

Kiitos Boris mielipiteestäsi.
On selvää, että ilmastonmuutoshörhöily pitää sisällään paljon rikollista toimintaa, kuten asioiden valehtelua, vääristelyä hyötymistarkoituksessa, siis petosta, virkarikoksia, kansan kiihottamista, uhkakuvien luontia, uhkailua ja lahjontaa, mutta sitä tehdään YK:n hyväksymänä ja mandaatilla! Miten saatat YK:n tuomioistuimeen ja saat sille tuomion! Nämä meidän hännystelijät olisivat siis avunantajia ja kanssarikollisia, mutta mikä taho tuomitsee?
On selvästi pahempi ongelma, kun ihmisen tuottama hiilidioksidi!, jolla siis ei ole merkitystä ilmastonmuutoksiin! koko touhu on aikamme piruntorjuntaa, mitä "savannin apina" keeniperintönsä mukaan harrastaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset