Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Jos edes puhuttaisiin oikeilla sanoilla

Nyt pää kylmäksi poliitikot, jotka vietätte aikaanne somessa. Jos pitkällekantavia päätöksiä tehdään sosiaalisessa mediassa kiehuneiden tunteiden pohjalta, mitäs sitten kun tunne muuttuu ja yhden totuuden hetki on ohi ja vaihtunut toiseksi totuudeksi? Teidän pitää uskaltaa ajatella pitkäjänteisesti, perustellusti, itsenäisesti ja kirkkaasti.

Nyt turvapaikkapolitiikkaamme vaivaa sumeus, käsitteitä myöten.

Sanon nyt heti alkuun, että hädänalaista ihmistä tulee auttaa. Kun minusta tuli aikoinaan nuori äiti, jotain sydämessä repesi. Kaikkien lasten kohtalot kaikkialla maailmassa alkoivat kastella tyynyjäni, kun tajusin, mikä olento lapsi on. Siitä syystä halusin töihin avustusjärjestöön, auttamaan maailman kärsiviä.

Kokemus kehitysyhteistyöjärjestössä opetti nopeasti näkemään suuren eron eri tavoissa auttaa. Humanitaarinen apu oli katastrofeissa välttämätöntä ensiapua, mutta jokainen ammattilainen tajusi, että sillä ei ratkaista mitään. Siitä ei saa tulla järjestelmää, joka ruokkii olemassaoloaan. Pitää ennaltaehkäistä ongelmia; sitä tarkoittaa korkeatasoinen kehitysyhteistyö. Ihmisiä autetaan siellä missä he ovat, ja tavalla, joka nostaa autettavan omille jaloilleen tehden avun tarpeettomaksi. Olen ollut vuosikymmenten ajan tehokkaasti auttavien järjestöjen työn kannattaja. Esimerkiksi yhteisöllinen kummilapsityö on saanut luottamukseni. Apu menee perille eikä juutu korruption tai tehottomuuden rattaisiin. Itkuni vähenivät kummasti kun tiesin, että jotain järkevää voi tehdä. Unettomuuteni tai kyyneleeni ei auta, fiksut teot auttavat. Itse nostaisin välittömästi kehy-määrärahoja mutta samalla katsoisin hyvin tarkkaan, millainen apu tehoaa. 

Olen seurannut huolestuneena nyt syntyvää tilannetta pakolaiskriisin kanssa. On viimeinen hetki ratkaista ongelmia ennen kuin ne ovat ratkaisemattomia. Mielessäni on monia kysymyksiä, tajutaanko nyt, mitä on tapahtumassa. Arvostan ihmisten sydämellisyyttä ottaa vastaan turvapaikanhakijoita, mutta yhtälö on tällä hetkellä pelottava. Tilanne on synnyttänyt vetovoimatekijän, ja ruokkii toivoa väärin perustein.

Tuo ihmisvirta ei lopu ennen olot ovat tasaantuneet niin, että tänne on syntynyt sama tilanne, jota paetaan. Älypuhelinten, parantuneen liikkuvuuden ja sosiaalisen median vuoksi elämme aivan erilaista aikaa kuin ennen. Tilannetta ei voi verrata aiempiin kansainvaelluksiin tai ylipäätään mihinkään. Somessa leviävä tieto ystävällisistä vastaanottajista käynnistää miljoonien ja miljoonien ihmisten muuttoliikkeen paremman sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin. Jos siihen sisältyy taustaoletus, että elämisen maksaa joku toinen, kyseessä on kestämätön väärinkäsitys.

Otan hirveän riskin kirjoittaessani tätä. Joku taatusti leimaa minut rasistiksi. Tiedän hyvin, etten ole. Yritän vain perätä hallittuja toimia, jotta ei kävisi niin, että vainoa pakenevat saavat vainoojat kannoilleen. On kysyttävä kysymyksiä, joihin päättäjien on vastattava ennen kuin on liian myöhäistä.

Yksi sellainen kysymys on, miten voimme varmistaa, ettemme ota taka-askeleita ihmisoikeuksissa? Yhteiskuntamme suojelee lasten ja naisten oikeuksia, eikä niistä voi tinkiä. Meillä ei voi muodostaa yhteisöjä, jossa vaikkapa sharia-laki nousee maamme lakia korkeammaksi. Olen itse pitänyt sylissäni lasta, joka on raiskattu uskonnollisin perustein, halannut naista, joka on saanut kuolemantuomion jumalanpilkan perusteella, tavannut naisen, joka on saanut tuomion raiskatuksi tulosta ja alaikäisen, joka on pakotettu naimisiin, kuunnellut muslimiveljeskunnan jäsentä, joka puolusti ajatusta vaimon lyömisestä kunhan sen tekee ulkoisia vaurioita aiheuttamatta.

Uskon, että olemme kaikki yksimielisiä siitä, että tämä ei saa tapahtua Suomessa. Moni on tullut Eurooppaan pakoon näitä käytäntöjä. Nyt ei saa tapahtua niin, että nämä käytännöt tulevat perässä vain siksi, että tilanne on hallitsematon ja että tilanteen kyseenlaistaminen saa ison joukon heiluttamaan rasismi-korttia. Muuten Eurooppaa ja eurooppalaisia arvoja ei ole.

Viime keväänä silloinen sisäministeri Päivi Räsänen puhui pontevasti sitä vastaan, että EU lähtisi kiintiöimään ja jakamaan turvapaikanhakijoita eri jäsenmaille. Räsänen perusteli, että yksikään jäsenmaa ei kannata ideaa. Hän sanoi, että systeemi syrjii niitä, jotka ovat hädänalaisimmassa asemassa, eli YK:n luokittelemia kiintiöpakolaisia, joiden hätä on arvioitu. Kolmanneksi se luo vetovoimatekijän, joka palkitsee turvapaikanhakijoiden ympärillä olevaa rikollista toimintaa ja räjäyttää turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun. Hän ennusti oikein.

No onko tuo ongelma? On, jos tässä tunnelmassa ja syntyneissä paineissa ei ole enää lupa toimia harkitusti.

Nyt kukaan ei yksinkertaisesti ehdi pitää huolta laillisuudesta. Kun jäsenmaat ovat alkanet rikkoa kansainvälisen oikeuden turvapaikanhakijoita koskevia periaatteita, ja kun turvapaikanhakijan kriteereistä on tingitty laillisuuden kustannuksella, on astuttu arvaamattomaan maailmaan.

Professori Timo Vihavainen totesi taannoisessa blogissaan, että on syntynyt tilanne, jossa “asyylioikeutta käytetään maahanmuuton välineenä, mikä ei tietenkään ole sen tarkoitus. Pakolaisia vastaanotettaessa ei edes yritetä sitouttaa heitä palaamaan sinne, mistä olivat lähteneet sitten kun se on turvallista. Nykyään sellaista kai pidettäisiin aivan sopimattomana. Pakolaisuus on yksinkertaisesti muuttunut siirtolaisuudeksi ja potentiaalisia tulijoita on enemmän kuin koko läntinen maailma koskaan pystyisi vastaanottamaan, vai mitä on sanottava siitä, että pelkästään Afrikan väkiluvun ennustetaan kasvavan neljään miljardiin.”

Jos meillä olisi käytössämme edes oikeat nimitykset, järkevä käytös olisi huomattavasti helpompaa. Siirtolaisia ei tule kutsua pakolaisiksi. Siirtolaisuutta ei tule tuomita, mutta meidän tulee päättää, onko meillä varaa ja onko meillä velvollisuus antaa siirtolaisille uusi kotimaa ja maksaa heidän elinkustannuksensa. Ne jotka haluavat tätä, niiden tulee maksaa se itse eikä sälyttää asiaa lastemme maksettavaksi lisävelanotolla. Pahinta on, että tästä hallitsemattomasta tilanteesta kärsivät ne oikeat pakolaiset, jotka täyttävät pakolaisuuden kriteerit ja ovat oikeutettuja suojaan. Nyt on tullut esiin esimerkiksi, että rikolliset myyvät Syyrian passeja ihmisille, jotka eivät ole koskaan olleet Syyriassa.

Kristillinen lähimmäisenrakkaus on hyvän elämän perusta. Näkemäni auttamisenhalu herättää paljon toivoa. Muukalaista ja orpoa tulee auttaa, kärsivää armahtaa. Valtion vastuu on kuitenkin ennen muuta oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja laillisuuden takaaminen. On poliitikkojen tehtävä pitää huolta, ettei sitä nykytoimin murenneta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

35Suosittele

35 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Taitaa se suurin sumeus olla sen suuren kuvan suhteen, mitä pitäisi tehdä. Minkäänlaista poliittista painetta ei näytä esimerkiksi USA:n suuntaan syntyneen. Venäjä on jo sentään tehnyt tilanteeseen nähden hyviä avauksia ratkaisujen suhteen, kuten ehdottanut liittoumaa. Aikanaan maa oli valmis myöntymään ratkaisuihin, jotka eivät sitten lopulta kelvanneetkaan. Nyt yritettävät toimet, johtavat vääjäämättä mahdottomaan tilanteeseen ja joudutaan rajoja sulkemaan. Ratkaisun avain löytyy USA:n suunnalta.

Maalla on aivan käsittämättömiä tempauksia, ei ole suostunut Somalian rauhanneuvotteluiden edistäjäksi, koska ei halua "pahisten" olevan mukana. Siis YK:n ei ole ollut auttamassa neuvotteluissa USA:n vastustamisen vuoksi.

Valitettavasti on ison kokonaiskuvan kannalta Suomen pakolaishässäkät lillukanvarsia.

Reino Jalas

YK:n pakolaissopimuksissa sanotaan että turvapaikanhakija on jokainen henkilö, joka pyytää suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta.

Useissa Pohjois-Afrikan valtioissa ja Lähi-Idän maissa käydään sotaa. Noissa Välimeren takaisissa, sotaa käyvissä muslimimaissa on noin 300 miljoonaa asukasta.

Nykyisten YK-sopimusten mukaan kaikilla noilla sotaa käyvien maiden 300 miljoonalla ihmisellä on oikeus tulla Suomeen, ja anoa turvapaikkaa.

Koska he tulevat sotaa käyvästä maasta jossa on ilmeinen vainon ja hengen menetysen paikka, on heillä hyvä mahdollisuus myös sellainen saada.

Tämän porukan ylläpitoon ei enää se lomaltapaluurahan toisen viikon palkasta luopumisen uhrautuminen riitä.

Edes tuo 300 miljoonaakaan ei ole minkäänlainen yläraja, kun väestöräjähdys etenee. Useita miljardeja nälkää ja sotaa pakenevia ihmisiä olisi nykyisten YK-sopimusten perusteella otettava Eurooppaan vastaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Eikös kannattaisi nyt käynnistää isot kampanjat, jotta toi 300 miljoonaa saataisiin Eurooppaan turvaan?

Marko Parkkola

Joku usarissa ihaili Yhdysvaltain kehitystä, joka on kuulemma tapahtunut yksinomaan maahanmuuton vuoksi. Minä tässä mietin, että meillä ei taida Euroopassa olla juurikaan puuvillapeltoja.

Sitähän se Yhdysvaltain kehitys oli, orjakauppaa ja puuvillapeltoja.

Jos orjakauppa ei käy, sitten ollaan nesteessä. No Juhana Vartiaisen mukaan nuo 300 miljoonaa pakolaista loisivat lisää työpaikkoja. Minun on vähän hankala keksiä mitä työpaikkoja, paitsi palvelualoilla, jossa pestäisiin toistemme paitoja.

Tarvitsemme joko jonkun massiivisen innovaation energiantuotannossa (fuusiovoima?) tai sitten työelämässä, jotta tästä selvittäisiin. Kolmas vaihtoehto olisi sota, joskin en tiedä vielä kuka ja ketä vastaan.

Onkohan kukaan näistä vapaaehtoistyönteijöistä Torniossa ja Oulussa ajatellut näitä asioita hetkeäkään? Tietääkö kukaan?

Minusta nämä ovat oleellisia kysymyksiä, eivätkä ollenkaan rasistisia, fasistisia tai muitakaan istisia. Korkeintaan realistisia.

Käyttäjän SampoHonkala kuva
Sampo Honkala Vastaus kommenttiin #6

Edes kevyesti ja pintaa raapaisemalla voisi perehtyä USA:n kehitykseen ennen kuin ihan puuvillaa tänne kirjoittaa. USA:han tuotiin orjia kaikkina aikoina 1600- luvusta vuoteen 1865 noin 600 000 henkeä. Siirtolaisuus oli suurinta paljon orjuuden lakkauttamisen jälkeen: 1880-1930, jolloin Yhdysvaltoihin tuli yli 20 miljoonaa siirtolaista. USA:n maahanmuuttoon perustuvalla kehityksellä ei ole käytännössä mitään tekemistä orjuuden, orjakaupan tai puuvillapeltojen kanssa.

Marko Parkkola Vastaus kommenttiin #30

Ei varmaankaan. Kuten ei brittien, ranskiksien ym. massamaahanmuutolla silloisille intiaanien aluielle. Millään ei ole väliä, paitsi ulkomaisella halpatyövoimalla.

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen

Sota jossain tietyssä maassa ei vastoin yleistä käsitystä ei ole syy saada turvapaikkaa. Sitä on oikeastaan vain henkilökohtainen, etupäässä poliittinen vaino.

Käyttäjän TapioRantanen kuva
Tapio Rantanen

Hyvä kirjoitus jälleen. Jonkun täytyisi tehdä tästäkin kansainvaelluksesta vastaavanlainen silmät avaava video, mitä Roy Beck USA:ssa teki koskien meksikolaisten maahanmuuttoa
https://www.youtube.com/watch?feature=player_embed...

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Pakolaisuus on muuttunut siirtolaisuudeksi....juuri näinhän se nyt on näillä käytännöillä!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

On aika myöhään perätä hallittuja toimia kun tilanne on räjähtänyt käsiin ja rikolliset ohjailevat kansainvaellusta.
Ihmissalakuljetus Välimeren yli on jatkunut vuosia, mutta EU:ssa vastuu on jätetty Kreikalle ja Italialle jotenkuten hoitaa pakolaiset ja pelastaa meren armoille jätettyjä ihmisiä hukkumasta. On vain vedottu Dublinin sopimukseen ikään kuin sillä olisi homma hoidettu.
Espanjaa ilmeisesti laittomat siirtolaiset ei pahemmin rasita.
Sammehan täällä tomaatteja ja mansikoita alle torihintojen.

Käyttäjän PekkaVeistola kuva
Pekka Juhani

Eija-Riitta on täysin oikeassa. Räsäsen tapa oli hyvä ja olisi ollut nytkin.

Yhteiseen taakankantoon suostuminen on virhe josta maksetaan kova hinta. Se voi olla tosiaan eurooppalaisten arvojen katoaminen ja Euroopan ajautuminen kaaokseen.

Aika moni on kysynyt että kenen puolella syyrialaisten olisi pitänyt olla. Jos pitäisi valita eri osapuolista joku, se pienin paha, olen Assadin puolella ja jos olisin asunut Syyriassa olisin mennyt hänen joukkoihinsa. Hänen aikanaan maassa on ollut uskonnonvapaus. Islamistien päästessä valtaan uskonnonvapaus on mennyttä. Hänen syrjäyttämistään ajavat radikaalit islamistit USAn, Ranskan ja Britannian tuella. Juuri heitä Assad piti kurissa. Assad on tämän sunniväestön silmissä vääräuskoinen alaviitti. Tässä asiassa olen harvinaista kyllä, samaa mieltä Putinin kanssa. Länsimaat ovat tukeneet terroristeja ja maksavat nyt siitä hintaa. Syyrian turvapaikanhakijat voisikin ohjata näihin kolmeen maahan.

Samalla tavalla USA tuki Libyan vallankumousta jossa maata järjestyksessä pitänyt Gaddafi syrjäytettiin. Tilalle tulivat ääri-islamilaiset järjestöt. Oliko tässä mitään järkeä? Ei ollut.

Rakentaviakin tapoja tehdä vallanvaihtoja on olemassa. Usein aika tekee tehtävänsä diktaattorien kohdalla.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ahtisaari Guardianissa: Pakolaisvirta omia tekosiamme – "maksamme nyt laskua, jonka itse aiheutimme"

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194998180391/art...

Käyttäjän ErkkiSeppnen kuva
Erkki Seppänen

Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Arvostan.

Näin ei voida vain jatkaa, ilman että kansalaisten ja tp-hakijoiden turvallisuus vaarantuu. Yhteiskuntarauha on turvattava ja se on maan johdon sekä virkamiesten tehtävä.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Mitä kuvaa käytävästä maahanmuuttokeskustelusta, ja siihen liittyvistä ongelmista, se kun tämän syvän inhimillisen ja koskettavan realistisen tekstin kirjoittaja joutuu harkitusti toteamaan: "Otan hirveän riskin kirjoittaessani tätä. Joku taatusti leimaa minut rasistiksi."
Yhdellä sanalla. Paljon
Kolmella sanalla. Aivan liian paljon

Jaakko Häkkinen

Nykyinen järjestelmä todellakin suosii rikkaita röyhkeitä, jotka tulevat jonon ohi. Köyhät ja sairaat jäävät kiltisti odottamaan pakolaisleireille vuoroaan, joka ei ehkä koskaan koita.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202638-turva...

Käyttäjän SusannaKoivula kuva
Susanna Koivula

Virkistävän viisas puheenvuoro.Kiitos!

Seppo Hildén

Jep jep, pahaltahan tuo kehitys näyttää. Muslimit suuntaa Mekan sijaan Haparanda/Tornioon.

Sari Haapala

Turvapaikanhakijoiden kääntämisessä pakolaisiksi on osittain kysy puhtaasta liiketoiminnasta.

Sipilällähän on mukavasti kokemusta vastaavista koplauksista, jossa ensin luodaan lainsäädännön tai vastaavan kautta markkinat tietylle tuotteelle ja sitten rahastetaan tällä. Ei kai tämä kenellekään yllätyksenä tullut, johan jo 2009 Anne Holmlundin kiinteistösijoittaveli Ilkka Holmlund "yllättäen" pääsi nauttimaan valtion valtion rahoittamasta tulovirrasta turvapaikanhakijoiden kasvavaa määrää hyväksikäyttäen.

Turvapaikanhakijoiden hätää ja kasvavaa määrää mediassa kauhistelemalla päästään siirtämään verovaroja mukavasti toverilta toiselle ja saadaan vielä pyhimyksen rengas pään päälle. Vastaanottokeskukset ovat puhdasta säädeltyä liiketoimintaa, jossa verovaroja päästään siirtämään suuria summia halutuille tahoille ilman oikeaa kilpailutusta, kuten valtion hankinnat yleensäkin.

Kvartaalitaloudessa täytyy tehdä tulosta heti ja itselle, ja vasta sen jälkeen miettiä pitkäaikaisia seurauksia ja tuhoja joita nämä lyhytnäköiset päätökset aiheuttivat.

Käyttäjän atsoeerikainen kuva
Atso Eerikäinen

"Pakolaisia vastaanotettaessa ei edes yritetä sitouttaa heitä palaamaan sinne, mistä olivat lähteneet sitten kun se on turvallista. Nykyään sellaista kai pidettäisiin aivan sopimattomana. Pakolaisuus on yksinkertaisesti muuttunut siirtolaisuudeksi ja potentiaalisia tulijoita on enemmän kuin koko läntinen maailma koskaan pystyisi vastaanottamaan."

1975 Suomen Lähetysseuran ylläpitämän Oshigambon lukion oppilaat pakenivat Sambian kautta Neuvostolittoon ja monet sieltä Suomeen. Oppilaat sijoitettiin kristillisiin kansanopistoihin, kuten Karkun Evankelinen Opisto, jonka rehtori siihen aikaan olin. Opetin opistoomme sijoitetuille parillekymmenelle lukiolaiselle pojalle ja tytölle suomenkieltä, jonka he oppivat auttavasti hämmästyttävän nopeasti, vain parissa kuukaudessa, jotta pystyivät seuraamaan normaalia suomenkielistä opetusta. Seuraavana vuonna he aloittivat varsinaiset ammattiopinnot ammattikouluissa ja lahjakkaimmat yliopistoissa ja kauppakorkea-koulussa.

Selvää oli, että opintojen päätyttyä jokainen palasi takaisin juuri itsenäistyneeseen Namibiaan. Yhdestä oppilaasta tuli jopa valtionvarainministeri. (Kuulin myöhemmin uutisen, että hän oli ajanut eräällä virkamatkalla miinaan ja kuollut).

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Tämä on onnistumistarina, kaikin puolin, kiitos että muistutit.( Surullista että tuo vm kuoli. )

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Hyvä kirjoitus Eija-Riitta.

Nyt tuntuu että Suomessa ei osata eikä uskalleta suhtautua oikein tai oikealla vakavuudella.

Ja kun ei tiedetä mitä pitäis tehä, niin ei tehä mitään, vaan annetaan tulla kaikki jotka tulossa on.

Ja kun herkässä on tuon rasistikortin näyttäminen, ei puolueet uskalla sanoa mitään.
Tästä tilanteesta nauttii ne jotka haluaakin kaikki tänne..

Tässäkin asiassa sopis sanoa samoin kuin sanoit aikaisemminki..
"Kokoomus on Vihreiden muskelit",, mutta sillä erotuksella että niillä on muskeleita muissakin puolueissa..

Hyvä kun sinäkin otit asian rohkeasti esille.

Juuso Suhonen

Kiitos tuhannesti ja vielä kerran.

Valitettavasti tulijat ovat vielä ylimielisiä ja vihaisia jopa auttajiaan kohtaan. Mikä lammasmainen maa ja päättäjät meillä onkaan.

Peli ei ole vielä menetetty, mutta tällä politiikalla se menetetään 100varmasti. Tervemenoa kivikauteen Suomi!

Ari Reis

Hyvä kirjoitus Eija-Riitta!
Monilla Eurooppaan vyöryvillä turvapaikanhakijoilla on uskonnollisia ja poliittisia motiiveja,
ja ne voivat olla uhka Euroopan kristillisille arvoille. Islam ei ole vain henkilökohtainen asia vaan yhteiskuntaa hallitseva uskonnollis-poliittinen järjestelmä. Islamtaustaisten maahan tulijoiden määrän kasvu aiheuttaa monia ongelmia islamin ehdottomuuden takia.
Koraanin mukaan muslimit eivät saa hyväksyä länsimaisen yhteiskunnan arvoja.
Tulevaisuudessa he tulevat vaatimaan yhä enemmän erioikeuksia sharian noudattamiseen uskonto ja perhepolitiikassa, koulutuksessa ja perintöasioissa.
Tällä hetkellä tulijat näyttävät olevan nuoria miehiä.
Nuorten miesten suuri osuus voi kyllä olla merkki jostain muustakin.Mitä heidän on tarkoitus täällä saada aikaan.

Kaapo Hokkanen

Meidän iltapäivälehdistö, yle, mtv3 vääristelevät uutisia, jättävät asioita kertomatta. Kaikki negatiivinen tähän invaasioon liittyen on kielletty. Ihmisiltä on viety sananvapaus sekä demokratia. Tänne tulee pahimmassa tapauksessa 300 000 "pakolaista" jotka eivät tule sopeutumaan yhteiskuntaamme vaan vaativat ilmaista rahaa ja palveluita. Minkään maan talous ei kestä tätä. Olen seurannut ulkomaisia uutislähteitä kauhunsekavin tuntein. Siellä nämä "pakolaiset" riehuvat, hajottavat paikkoja, ryöstelevät ja hakkaavat muita ei islamin uskoisia ihmisiä. He tulevat sekasorrosta ja tuovat itse mukanaan sekasortoa. Eivätkö he haluakkaan elää rauhassa? Suomi venyttää omia sekä EUn määräyksiä sekä lakeja minkä kerkeävät. Esimerkiksi Suomeen ei saisi päästää yhtäkään "pakolaista" jos he tulevat toisesta EU maasta. Sanon vaan että tämä ei tiedä hyvää. Suomalaiset alkavat tosissaan nousemaan barrikaadeille jos tämä räjähtää käsiin, kuten voi hyvin olettaa. En ymmärrä myöskään näitä ihmisiä jotka haluavat näitä "pakolaisia" tänne. Tässä ei ole kyse pakolaisuudesta ja sen jokainen tietää jos vähänkin viitsii ottaa asioista selvää. Missä on naiset ja lapset? Suurin osa on näitä turvapaikkasurffareita joilla on vain yksi päämäärä: päästä asumaan toisten siivellä. Jos näin ei olisi, he olsivat jääneet ensimmäiseen EU maahan. Eniten hirvittää nämä muslimit jotka ovat uskossa ja jotka oikeasti uskovat koraanin sanomaa. Ja näitä on tässä tulevassa porukassa PALJON. Tämä tietää ongelmia Suomen kansalle. Muutaman vuoden päästä näitä "tuttia imeskelevia lapsia" on enemmän kun saman ikäpolven Suomalaisia. Ajatelkaa seurauksia!!!! Ei minulla muuta.

Käyttäjän BettinaRummukainen kuva
Bettina Rummukainen

Loistava kirjoitus. Hienoa että edes sinä Eija-Riitta poliitikkona uskallat kertoa totuuden ja tuot esille asioiden oikean laidan. Totuus joka ollut suurimmalle osalle meistä tavallisista kansalaisista aikoja sitten tiedossa, mutta josta on vaiettu kaikkien medioiden ja poliitikkojen toimesta järjestelmällisesti. Tällä menolla Oy Suomi Ab ajautuu konkurssiin nopeammin kuin uskommekaan.

Tuulikki Vuorinen

Kiitos Eija-Riitta rohkeasta puheenvuorostasi! Nyt tarvitaan toellista arvo-johtajaa, joka pistää pisteen tälle väärinymmärrykselle. En tiedä, miten se tapahtuu (ehkä rajat tulsi tilapäisesti sulkea)? Joka tapauksessa nykyinen tilanne ja toiminta on maallemme kestämätöntä ja johtaa katstrofiin.

Rohkeutta ja viisautta päättäjillemme!

Nina Liiri

Kiitos rohkeasta ja täyttä asiaa sisältävästä kirjoituksestasi

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki
Käyttäjän RikuKiviniemi kuva
Riku Kiviniemi

Olen kirjoituksen päälinjoista kanssasi pitkälti samaa mieltä viimeiseen kappaleeseen saakka.
En pysty ymmärtämään, miten kristillinen lähimmäisenrakkaus on erityisesti hyvän elämän perusta. Tarkoittaako se, että muunlainen lähimmäisenrakkaus ei tätä ole?
Olenko siis suljettu ulos hyvästä elämästä, kun en ole kristitty.
Miten kristinusko voi edes käydä reilua dialogia esimerkiksi islamin kanssa, kun molemmat tunnustavat yhden ainoan oikean jumalan?
Uskonnonvapaus on laissa kirjattu oikeus. Näin suuret asiat eivät voi kuulua vain yhden uskontokunnan tunnustajan erioikeudeksi.
Jos haluaa puhua asiaperusteisesti, on hyvä pitää omat näkemykselliset ja mielipiteeseen perustuvat kannat selkeästi erillään varsinaisesta asiasisällöstä, ettei se muuttuisi luonteeltaan vain tunnustukselliseksi vuodatukseksi.
Kokeilkaapa lukea artikkeli ja korjatkaa sana kristillinen vaikka sanalla; islamilainen, venäläinen, perussuomalainen, porilainen tai suomenruotsalainen. Teksti saa aivan uudenlaisen sävyn.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Et ole suljettu ulos hyvästä elämästä. En tarkoita etteikö kuka tahansa kykenisi lähimmäisenrakkauteen.

Pari syytä sanavalintaani. Tässä asiassa on usein vedottu kristillisyyteen. Minä haluan sanoa, että kristillistä lähimmäisenrakkautta, jota moni pitää velvoittavana, ei voi sellaisenaan soveltaa politiikkaan.
Vertaan toiseen kristilliseen käskyyn: älä tapa. Piispat jotka uskovat tähän, ymmärtävät useimmat kuitenkin olla vaatimatta Suomea luopumaan puolustusvoimista, sillä he ovat sattuneet lukemaan raamatusta sen, että "esivalta ei turhaan miekkaa kanna". Tajuamme siis että yksilöä voi velvoittaa eri moraali kuin valtiota. Yksilömoraalista ei voi suoraan johtaa valtion moraalia, eikä mielestäni nytkään piispat voi sanella poliitkoille, että ovet auki vaan, vaikka periaatteessa kristitylle se on oikea asenne. Toimitaan eri tasoilla. Siksi ajattelen, ettei valtion ensisijainen tehtävä ole "rakastaa ja armahtaa" vaan huolehtia myös oikeudenmukaisuudesta, järjestyksestä, ja toki siihen kuuluu heikoimman suojelu, mutta ei edellisten kustannuksella.

Toinen seikka sanavalinnalleni on, että pyyteettömän lähimmäisenrakkauden ideaa ei voi johtaa rationaalisesti mistään. Se tarvitsee aina jonkin uskomukseen perustuvan arvoperustan, ja mainitsen omani.

Esimerkiksi heikompiosaisen puolustamista ei voi perustella aristotelisesti, pelkin rationaalisin argumentein. Nykyisin tuntemamme humanismikin on paljolti velassa yksilön arvoa korostaneelle kristilliselle ihmiskuvalle. On reilua tunnustaa kirkon rooli sairaalalaitoksen, köyhäinavun ja koulutuksen pioneerina.

Nähdäkseni me emme voi ”todistaa” moraalia oikeaksi. Kyseessä on on aksiooma, jotain jota ei enää perustella vaan jolla perustellaan. Elämä todistaa sen itse. Kun YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 60 vuotta, Sunnuntain Helsingin Sanomat kyseli muutamalta suomalaiselta, mitkä ovat merkittävimmät saavutetut ja menetetyt vapaudet. Professori ja kirjailija Jukka Kemppisen vastaus saavutetusta vapaudesta oli puhuttelevin: Suomen perustuslain seitsemännen pykälän takaamaa oikeutta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ei luonto kunnioita. Menetämme nämä kaikki, kun aikamme loppuu, Kemppinen tylytti. Vaikka luonto ei tee ihmisarvolle oikeutta, ihmiselon ihanuus on siinä, että me voimme panna paremmaksi. Meillä on oikeus valita arvomme. Näin sanoo Kemppinenkin: oikeudet elämään ja vapauteen ovat puhtaita arvovalintoja; ne ovat aksioomeja ja postulaatteja. Kyseiset oikeudet ovat kaikkien muiden oikeuksien lähtökohta, ne itse eivät ole siis tosiasioita, joiden olemassaolon voisi todistaa tai johtaa loogisesti. Niin ei ole liioin kielto toisen ihmisen tappamisesta. Tätä tarkoitin tuolla aristotelisesti, pelkin rationaalisin argumentein perustelulla.

Sakari Pöyhönen

Eräs näkökulma, jota en ole havainnut kommentoinneissa: Miten vakaumukselliset islam-uskoiset "kotiutetaan"mahdollisesti muuttuneisiin perhe-elämän arvoihin, jotka poikkeavat klassisesta kristinuskosta ja sen moraalista ( ns. tasa?-arvoinen asioliitto ja sen mukanaan tuomat lainsäädännölliset jälkiseuraukset suomalaisessa yhteiskunnassa).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset