Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

When the facts change

When the facts change, I change my mind. What do you do, sir, kysyi kuuluisa ekonomisti John Maynard Keynes.

Entäs me?

Viime viikkoina ilmastotieteessä on tullut vastaan kummallisia yllätyksiä. Nyt en puhu vain kuluneesta kymmenvuotisjaksosta, jonka aikana lämpötila ei ole seurannut päästöjen kasvukehitystä. Vaivoina on myös Climategate: kyseenalaisen sähköpostikirjeenvaihdon vuotaminen maailmalle on paljastanut ainakin sen, että tutkijat ovat ihmisiä, jotka lankeavat kiusauksiin siinä missä muutkin. Kun poliitikot ja journalistit kaipaavat selviä lukuja ja vahvaa viestiä, on kai harmillista olla kuivakka tiedemies, joka kieltäytyy sanomasta mitään raflaavaa. Pannaan siis paremmaksi kun ilmakehäkin siitä tykkää!

Yksittäisiä hairahtuneitako? Ei aivan, sillä kyseessä on joukko IPCC-raportin johtavia kirjoittajia ja ilmastotieteen linjaajia.

Liioittelun lisäksi on paljastunut tieteenteon kannalta jopa rikollisia ratkaisuja, kun viikonloppuna tuli tieto, että lämpötilalaskelmien taustalla olevaa raakadataa on hävitetty. Se ei vahvista luottamusta ilmastotieteeseen – ja luottamusta tarvittaisiin isojen ratkaisujen alla.

Hyvä uutinen ei ollut sekään, että Mike Mann meni julkaisemaan uuden lätkämailan, jonka aineistosta ei ole korjattu Korttajärven vilunkia: suomalaisryhmän tutkimusta oli käytetty nurin niskoin, jolloin johtopäätöskin on viisto.

Mutta hassuimpaan ilmiöön ilmastoasioissa olen törmännyt ihan koto-Suomessa.

Luin äskettäin Pasi Toiviaisen blogikirjoittelua CO2-raportin sivuilla. Tämä ilmastotieteen maallikko mutta aiheeseen runsaasti perehtynyt toimittaja paheksui lämpenemiskeskustelun “epätarkkuutta”. Skeptikot kuulemma sotkevat tarkoituksellisesti kaksi eri käsitettä toisiinsa, tapahtuneen ja vasta tulossa olevan lämpenemisen:

"Lisäksi on syytä oivaltaa, että kun ilmastonmuutoksen yhteydessä puhutaan ainutlaatuisesta ja ennenkokemattomasta lämpenemisestä, viitataan yleensä ennen kaikkea siihen tulevaan lämpenemiseen, joka maapalloa tällä vuosisadalla odottaa. Skeptikoiden kielenkäytössä jo tapahtunut lämpeneminen ja tuleva lämpeneminen usein tarkoituksellisesti sotketaankin toisiinsa ja näin hämätään suurta yleisöä. IPCC:n neljännessä arviointiraportissa (2007) todetaan, että jos maapallo todella lämpenee alkaneella vuosisadalla 5 astetta eli saman verran kuin jääkaudelta nykypäivään, ‘ei ole todisteita, että viimeisen 50 miljoonan vuoden aikana tapahtuneiden vastaavan suuruisten maailmanlaajuisten lämpenemisten joukosta löytyisi sellainen, joka olisi ollut nopeudessaan tulevan muutoksen vertainen’."


Kukahan nyt hämää suurta yleisöä? Ei sentään IPCC mutta Pasi ainakin.

Olen opiskellut tieteenfilosofiaa, enkä löydä edellämainitulle argumentoinnille oikeampaa sanaa kuin KEHÄPÄÄTTELY: premissi todistetaan oikeaksi itsensä avulla.
Nyt meneillään ilmastonmuutoksen ainutlaatuisuutta todistetaan asioilla, jotka eivät ole vielä tapahtuneet.
Jos ilmastoskeptikot empivät juuri tätä tulevaa, heitä on vaikea vakuuttaa perustelemalla asia sillä itsellään.

On selvää, ettei IPCC:n lauseessa ole sinänsä mitään loogista vikaa, sillä se on triviaali totuus: Jos meille tulee poikkeuksellisen korkea lämpötilanousu, tuloksena on ainutlaatuisen korkeita lämpötiloja.
Kyseessä on kuitenkin aika tyypillinen kehämääritelmä ja yhtä pätevä kuin “jos kuu on tulevaisuudessa cheddaria, se myös maistuu cheddarilta”.

Se ei vakuuta.

Olenko ilkeä? Olen varmaan vähän, mutta virkani puolesta koen sen ikäväksi velvollisuudekseni. Kööpenhaminan kokous on tulossa ja poliitikot ovat siunaamassa siellä ainutlaatuisen kalliita päätöksiä. Panoksetkin ovat kovat, suuntaan jos toiseen. Jäitä siis hattuun ja järkeä harkintaan. Meillä ei ole historiaa tukenamme, sillä ilmastopolitiikassa on kyse uudesta ilmiöstä. Ilmastotiede puolestaan on tieteenlaji, jossa epävarmuuden osuus on poikkeuksellisen suuri. Tilannetta ei auta sekään, että tähänastinen ilmastopolitiikka on ollut epäonnistumisten sarja: se on ollut Kioton resepteillä paitsi päästöjä myös usein saasteita kasvattavaa. Muutenhan voisimme sanoa, että vähennetään edes varmuuden vuoksi - mutta kun siinäkin on näyttö surkeaa, hinta korkea ja vähentäminen on kääntynyt vastakohdakseen.

Kaikki tapahtunut on murentanut luottamuspääomaa. On totuus lämpenemisestä mikä tahansa, sitä tarvittaisiin. Kansalaisia varten, nykyisiä ja tulevia, näitä päätöksiä tehdään. Vähintäänkin meidän tulisi luoda luottamusta siitä, että tiedämme mitä teemme. Mutta kun sekä ilmastotutkimus on osoittanut haurautensa että tähänastiset saavutukset tehottomuutensa, nyt ei pitäisi halveksia niitä, jotka kysyvät, onko Kioton keisarilla vaatteita.

Jos vaatteita on, vastatkaa paremmin.

JK: lmastopolitiikan tehottomuus on täysin eri asia kuin epävarmuus ilmastonmuutostieteestä. Niitä ei pidä sotkea toisiinsa.
Ne molemmat kuitenkin hämmentävät kansalaisia yhtä aikaa ja vaikuttavat - eikä kumpakaan pidä vähätellä. Siksi päättäjien tulisi olla entistä tarkempia siitä, että se mitä Kööpenhaminassa tehdään, on oikeasti tehokasta ja hyödyllistä, kaikissa olosuhteissa. Olen ehdottanut kokonaisvaltaista ilmastopolitiikkaa ja saasteiden vähentämiseen tähtäävää dekarbonisaatiota päästökattoja asettavan hiilipolitiikan sijasta. Se kannattaisi siinäkin tapauksessa, että kasvihuoneteorian johtopäätökset osoittautuisivat joiltakin osin hätiköidyiksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (110 kommenttia)

siviilitarkkailija (nimimerkki)

When the facts change, A COMMUNIST changes FACTS!

yours truly!

Risto (nimimerkki)

Arvoisa meppi!
Alkoiko, jo uusi lobbaus kierros. Ei taida olla sellaista auktoriteettia enään, kehen luottaisi. Politiikko ei kuulu näihin, eikä "ilmastotiede".

Taitaa olla aika silittää ne vaatteet.

Käyttäjän vihaisiakirjeitarakkaudella kuva
Tomi Astikainen

Joko veit tän asian Europarlamenttiin?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

3. Astikainen, joo. Komissiolle on tehty kysymys.

observateur (nimimerkki)

Kiitos kelpo kirjoituksesta. On kerrassaan vapauttavaa tässä ilmastonmuutpshypeahdistuksessa havaita myös muutamien korkean tason päättäjien ajattelevan omilla aivoillaan. Maailma voidaan ehkä vielä saada pelastetuksi lähellä olevalta väistämättömältä vaikuttavalta pahalta - perusteettomalta ilmastosopimukselta.

obs.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Nothing makes as much noise as silent revolution.

Yours truly.

Käyttäjän juhamakkonen kuva
Juha Makkonen

"Secrecy in science makes it non-science. If your claims cannot be tested and falsified, then it is not scientific; hidden data or techniques prevents replication." -billswift

Mitäpä siihen lisäämään.

Käyttäjän juhamakkonen kuva
Juha Makkonen

Tämäkin lienee melko nolostuttava löytö. YK käytti wikipediasta otettua sattumanvaraista mailakäppyrää ilmastoasiakirjassaan Climate Change Science Compendium 2009.

http://www.climateaudit.org/?p=7138
http://wattsupwiththat.com/2009/09/27/more-on-the-...
http://en.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Wikipedia_S...

alkup. graafi: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:CO2-Temp.png
keskustelu: http://commons.wikimedia.org/wiki/File_talk:CO2-Te...

Käyttäjän ojala kuva
Tommi Ojala

Wow. Kaunista ja oikein. Rohkeaakin jopa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mitä se meri meille kaihomielille merkitseekään?

Kaj Luukko (nimimerkki)

Suuret mannerjäätiköt näyttävät nyt jo sulavan selalista tahtia, että jos tahti jatkuu, meri nousee 2100 mennessä metrin ja 2200 mennessä kolme metriä. Haittaako se? Muuttaako joku nyt "muuttuneista" faktoista tätä asiaa jotekin?

Mikä on IL:n kanta asiaan, oletko kysynyt? Ilmakehäfysikka on käsittääkseni enaallaan.

Käyttäjän arnold kuva
Antti Arola

Matilainen on pystyttänyt aiheesta adressin:

http://www.adressit.com/koopenhamina_seis

Kööpenhamina jäihin kunnes muuttuneet faktat on tutkittu.

Markus Lehtipuu (nimimerkki)

Vain viikko(j)a ennen "sopimusta" debatti kiihtyy ja netti pursuaa väittelyjä.

Huomattavaa on se, että nyt tulevat tiedemiehet esille ja korostavat _tieteellistä_ näkökulmaa.

Mielenkiintoinen uutiskeskustelu You Tubessa (tuli eilen nettiin) paljasti, kuinka joku Ed-niminen ilmastotyyppi sanoi ensin, että keskustelu "on päättynyt" ja sen jälkeen hiiltyi täysin.

http://www.youtube.com/watch?v=ZeU79SXebrw

Etenkin 5:nnen minuutin jälkeen alkaa tapahtua.

Ed on ehkä psyykeeltään epävakaa persoona, kuka tietää, mutta televisiossa huutaminen ei lisää luottamusta.

Olen itse kritisoinut ilmastohuuhaata ja vuosia, ja käyttänyt siinä loogisia, empiirisiä ja tieteellisiä argumentteja. Kävin itsekin (Facebookissa!) väittelyä Pasi Toiviaisen kanssa, ja sain päälleni henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia.

Mitä niillä on tekemistä keskustelun kanssa?

Perustieteelliset työkalut ovat empiirinen tutkimusaineisto, ja ennustamisen kanssa sillä on hyvän vähän tekemistä.

Ilmasto on moniulotteinen ilmiö, mikä tekee mallintamisesta käytännössä mahdottoman.

Nyt kuitenkaan ollaan syöksymässä pää edellä tekemään "sitovia sopimuksia"...

Tomppa69 (nimimerkki)

"Olen varmaan vähän, mutta virkani puolesta koen sen ikäväksi velvollisuudekseni." Mepillä ei ole virkaa, vaan luottamustoimi :)

Tuukka Simonen (nimimerkki)

Ei nyt millään pahalla, mutta eikö sulla oo kirjoiteltavaa mistään muusta aiheesta? Ja miten ihmeessä mepillä voi olla aikaa panna joka päivä tolkuttomasti aikaa tällaisen asian jauhamiseen?

Ja koko termi "Climategate" on lähinnä salaliittoteoreetikkojen hörhöilyä. Watergate oli tapahtumasarjana täysin erilainen ja CRU:n tapauksessa viittaus räikeään aseman väärinkäyttöön on aivan käsittämätön. Muistin virkistämiseksi ja vertailun vuoksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Watergate-skandaali

Olisi näin muutamaa päivää ennen historiallista Kööpenhaminan kokousta mielenkiintoista kuulla parlamentin suurimman puolueen ilmastosta kiinnostuneen mepin blogissa jostain muustakin kuin muutamasta tutkijoiden henkilökohtaisista maileista vuosien takaa. Mikä on puolueenne kanta ja miten sitä lähdetään ajamaan? Vai vastustaako EPP-ED kaikkia päästövähennyksiä koska Jones sanoi ikäviä juttuja maileissa? Mutta ei. "Climategatea" vaan yhä uudestaan päivästä toiseen ilman minkäänlaista uutta sisältöä.

Gagarin (nimimerkki)

Toivottavasti tiedemiesmassojen uumenista nousee ylös hahmo, joka pikkupojan tavoin huutaa koko maailmalle: "Keisarilla ei ole lainkaan vaatteita!"

MattiH (nimimerkki)

No onneksi siellä Kööpenhaminassa ei saada mitään päätöksiä aikaan. No ehkä sen verran että Eurooppa ampuu itseään jalkaan lupaamalla jotain älyttömiä päästötavoitteita ja ehkä siellä pystytään päättämään seuraavan kokouksen aikataulusta. Henk.kohtaisesti näen koko AGW:n tekosyynä paisuttaa julkishallintoa ja nostaa veroja.

Timo (nimimerkki)

Usein on niin, että ihminen ei tiedä itsekään mitä ajattelee, ennen kuin tuo käsityksensä keskusteluun. Eija-Riitta Korhola on rohkeasti näin tehnyt. Hän voinee nyt jo useamman kirjoituksen vastineitten avulla peilata omien viestiensä sisältöä: kiitosta antavat lähinnä skeptikot ja ne, jotka haluavat lakaista maton alle ilmastokatastrofin mahdollisuudenkin.

Kehäpäättelystä sen verran, ettei kyseessä taida olla ilmastonmuutoksen todistelu vaan vertaus: vertaamalla tulevaa menneisyyteen alleviivataan tulevan ainutlaatuisuutta ja vaarallisuutta. Eli tämä on silkkaa retoriikkaa. Vertaushan kohdistuu skeptikkojen viljelemään maailmankuvaan, jossa ilmaston muutokset ovat osa luonnollista variaatiota, johon meidän ei tulisi siksi reagoida.

Todistelua täytyy etsiä muualta.

Pasi Toiviainen on kääntänyt Copenhagen diagnosin - eli koonnin viimeisimmistä havainnoista - keskeisimmät havainnot suomeksi. Luettavissa täältä:
http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiede-b...

Tiivistäen siis: lämpeneminen jatkuu edelleen ennusteiden mukaisesti, jäätiköt sulavat kiihtyvällä nopeudella, merenpinnan nousua on aliarvioitu, peruuttamattomien muutosten riski on suuri, aikaa toimenpiteiden viivyttelyyn ole.

Sotkemalla sekaisin skeptismi ja ilmastopolitiikan tehottomuus luodaan niin epäselvä retorinen paketti, ettei tiedä, miten sitä edes pitäisi kommentoida.

Tarkoitus ei ollut ilkeillä. Vilpitöntä hämmennystä tämä.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

18. Timo, sinulla on hyvä kommentti.
Ilmastopolitiikan tehottomuus on täysin eri asia kuin epävarmuus ilmastonmuutostieteestä. Niitä ei pidä sotkea toisiinsa.
Ne molemmat kuitenkin hämmentävät kansalaisia yhtä aikaa, ja siksi päättäjien tulisi olla entistä tarkempia siitä, että se mitä Kööpenhaminassa tehdään, on oikeasti tehokasta ja hyödyllistä, kaikissa olosuhteissa.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

15. Simonen, juuri nyt Köpiksen päätösten alla ilmastopolitiikasta tiedottaminen on minun alallani toimivan mepin tärkeimpiä tehtäviä. Jos ei nyt, niin milloin? Mepillä on aikaa siihen mihin hän ottaa aikaa. Ja minä olen nopea kirjoittaja.
Voit kuitenkin tehdä vertailevan tutkimuksen varmuuden vuoksi, ja huomaat että viime kuukausina olen kirjoittanut monesta muustakin aiheesta.

EPP:n kanta on, että yksipuolista ilmastopolitiikkaa ei voida enää tukea, sillä se on ympäristön kannalta vahingollista. Sitovista päästövähennyksistä laajalla rintamalla on tultava kunnollinen näyttö.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Tieteen nimissä voidaan harjoittaa täysin epäinhimillistä ja sairasta politiikkaa. Tiede ei ole itsessään mikään moraalinen tai eettinen mittari siitä onko joku asia ihmisille hyväksi vai ei. Yleensä tieteen tekemiseen liitetään moraaliseettisiä harjoituksia tieteen tekijöille moraalisen oikeudenmukaisuuden ja eettisesti kestävän arvomaailman löytämiseksi. Ja koska suurin osa tieteilijöistä on älykkäitä ja sivistyneitä, heidän luonnolliset valintansa ovat moraalisesti oikeita ja kestävämpiä kuin sattumanvaraisesti kadulta valituilla kanssaihmisillä.

Mutta suurin osa ei ole sama kuin kaikki.

Tiede mahdollistaa myös julmuudet joihin tavallisilla kanssaihmisillä ei ole edes harmainta aavistusta. Tiede mahdollistaa myös suoranaisen hulluuden. Helsingin yliopisto ja muuan dosentti tulee heittämällä mieleen tämän professoritutuista puhumattakaan. Tiede on kuin kirves. Sillä voi pilkkoa halkoja joilla lämmitetään sauna tai sitten sillä lyödään polveen tai tietoisesti halutun vastustajan niskaan. Tai sen parissa puuhastelulla työllistetään lauma ääliöitä joidenka kyky todellisesti tuottavaan työhön on lakannut aikapäiviä sitten, mutta joidenka puuhastelulla on tiettyä viihdearvoa.

Tieteen ja kommunismin välinen epäpyhä liitto käy hyvin esimerkistä mihin kaikkeen tiedettä voidaan käyttää jos halutaan. Aiemmin toisinajattelija, eli ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä harjoittava yksilö, oli tieteelliseen sosialismiin perustuvan järjestelmän vihollinen. Tänään vastaava termi on näemmä skeptikko. Järjestelmään uskovat lähtevät yhä tänä päivänä siitä että epäilijä on järjestelmän, eli tarkalleen ottaen uskon, vihollinen. Nyt järjestelmä muuttuu hetkessä epävakaasta, eli tieteen tekemisen kannalta otollisesta, vakaaksi uskonasiaksi.

Poliitikolle jonka tehtävänä on, ainakin teoriassa, tehdä päätöksiä tilanne on kimurantti tai helppo riippuen poliitikon rehellisyyden asteesta. Tieteellisesti rehellinen ihminen ei voi tarjota varmoja tietoja jonka pohjalta poliitikon on helppo tehdä päätös. Tieteellisesti epärehellinen mutta uskossaan varma, manipulaattori, sensijaan tarjoaa kivenkovaa uskoaan jota hän todistelee tietona.

Harva asia myy yhtä hyvin kuin maailmanloppu.

Kyse ei ole siitä etteikö maailma joskus loppuisi, vaan siitä kuka kerää kaikkien turhaksikäyvät rahat ennen maailmanloppua...

SDP stinks (nimimerkki)

Euroopan hiili- ja teräsyhteisö.

Mistä ihmeestä te luulette ihmisten saaneen ravinnon viime aikoina jos ei olisi ollut ilmakehässä tarpeeksi hiilidioksidia?

Satoisammat lajikkeet tarvitsevat yhä enemmän ja enemmän hiilidioksidia kasvaakseen.

Pitäisi jo ymmärtää että kellumme avaruudessa luonnon tasapainossa ja kaikenlainen poikkeaminen vaatii suunnattomia ponnistuksia eikä siihen ihmisvoimat kykene.

Kannattaisi myös lisätä pienhiukkasia kuivimmilla alueilla ilmakehään niin muodostuisi niiden ympärille vesipisaroita ja eivätkä pilvet kulkisi yli. Sadepisaroita kun ei muodostu puhtaassa ilmassa vaan ne vaativat jonkun molekyylin minkä ympärille pisara alkaa muodostua.

Kun saataisiin sadetta riittävästi ja ilman hiilidioksidipitoisuus kasvaa, voisimme saada esim. Afrikan ja Lähi-Idän kuivat alueet kukoistamaan.

Kalevi (nimimerkki)

Onko Korhola kohta samoilla linjoilla Ari Vatasen kanssa?

Poliitikkojen työn pitää perustua parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Jos poliitikolle ei kelpaa IPCC tai kotoinen Ilmatieteen Laitos, vaan netissä kirjoittelevat änkyrät, olen huolestunut.

ER vastaa: olen avoin tieteelliselle tutkimukselle ja odotan sen karttuvan asiasta. IPCC kelpaa kyllä hyvin, jos se pääsee eroon väärentäjistään. Monet ovat aiheellisesti vaatineet johtavien kirjoittajien eroa, mm. Science -lehdessä asiaa käsiteltiin. Ilmatieteen laitoksen linjauksiin en yksin luota - johtaja ei valitettavasti tietämystään kovin ahkerasti näytä päivittävän vaan taannoin näytti Mannin väärennetyksi myönnettyä lätkämailaa eikä esim. korjattua versiota. Monet johtavat tiedemiehet, myös IPCC:n parissa, ovat ilmaisseet krittisyytensä IPCC:n johtopäätöksille. Tämä alue on suuressa turbulenssissa juuri nyt. Minulle sopii mikä tahansa tieteelinen totuus, kunhan sitä ei vääristellä tai liioitella.

Ilkka Mononen (nimimerkki)

Kuka kukin on "Climategate"

Tässä on hauska tiivistelmä ko. jupakasta.

http://www.redicecreations.com/article.php?id=8880

Ketä näistä alkemisteista näemme Kööpenhaminassa?

Ilkka

JanneEspoo (nimimerkki)

Käsittämätön kommentti Tuukalta (#15).
Minusta on päinvastoin virkistävää nähdä politiikon aktiivisesti kirjoittavan alueesta, josta hän selvästi on kiinnostunut ja tietääkin varmasti jonkun verran.

Netti on täynnä maailmaa syleileviä populistisia poliitiikkojen kirjoitelmia. Kuka niitä kaipaa enää lisää? Verot alas, eikun ylös. Huolehditaan vanhuksista, eikun nuorista. Jne. Tämä blogi on ainakin viime aikoina (ajankohtaisesti) keskittynyt tähän aiheeseen ja hyvä niin.

Ja siihen aiheeseen itseensä liittyen, kunpa joku pitäisi hiukan tämän rakkaan Eurooppammekin puolta.. Ettemme ampuisi itseämme molempiin jalkoihin. Päivänselvää on, ettei USA:lla tai Aasialla ole mitään sitä vastaan, että Eurooppa itse vapaaehtoisesti tekee massiivisen seppukun ja ajaa teollisuustuotantonsa ( ja elintasonsa) alas. Kukaan muu ei EU:n etuja aja kuin Eurooppalaiset itse.

MakeX (nimimerkki)

Hyvä Eija-Riitta ja arvoisat skeptikot,

Voisitteko ajatella, että ilmastoa kannattaisi suojella, vaikka täyttä varmuutta ei olekaan?

Siitä tuskin on epäselvyyttä, että ilmaston lämpeneminen viidellä asteella on katastrofi - ei välttämättä meille suomalaisille, mutta monille maailman köyhimmille ihmisille.

Mikä pitäisi mielestänne olla tämän katastrofin todennäköisyys, että olisitte valmiita toimimaan? 10 prosenttia? 50 prosenttia?

Entä mikä mielestänne on (subjektiivinen) todennäköisyys - ottaen huomioon aiheesta käydyn keskustelun - että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on todellisuutta? 50 prosenttia? 90 prosenttia?

Olette oikeassa, että ilmastotutkimuksessa pelataan suurten epävarmuuksien kanssa, eikä mikään ole varmaa. Olette myös oikeassa, että aineistoja vääristelevät ja skepittkoja vähättelevät tutkijat ovat halpamaisia. Luojan tähden pyytäisin teitä kuitenkin pohtimaan sitä mahdollisuutta, että ilmastonmuutoksen "konsensusteoria" on kaikesta huolimatta totta.

yst. terv. Markku

ER vastaa: en tiedä mitä skeptikot ajattelevat mutta minä olen sitä mietä että ilmastoa kannattaa suojella, varmuuden vuoksi. Mutta viisain toimin. Nykyinen tapa lisää kasvihuonekaasuja ja usein myös ilmansaasteita.

Tapio (nimimerkki)

Ilmastotiede, ilmastonmuutostiede, ilmastopolitiikka, ilmastonlämpenemispropaganda, HadleyGate (Tietovuoto), climategate (ilmastonmuutostieteen luuloteltu ”romahdus”) ja ”mediagate” ovat keskustelussa menneet suloisesti sekaisin.

Kyllä ilmastonmuutoksen mittaustulokset (esim. viime vuosisadan 0.7 C asteen lämpeneminen ja globaalin lämpenemisen hidastuminen 2000-luvulla pitävät paikkansa):

http://www.climate4you.com/

Otetaanpa tuolta vaikka ”parjatun” CRU:n lämpötilat ja CO2:

http://www.climate4you.com/GreenhouseGasses.htm#CO...

Ilmastonmuutostiede on siis ”suurin piirtein” OK. Mutta entä sitten median rooli ja alarmismi?

Suomalainen media on rähmällään ilmastouskovien edessä, aivan kuten suomettumisen aikana Neuvostoliiton edessä. Silloin poliitikot pelasivat ”Moskovan kortilla”, nyt pöytään lyödään EU-kortti, vai pitäisikö sanoa ILMASTOKORTTI. Tällä kortilla haetaan valtuutus verojen korotukselle ja pitkällä tähtäyksellä, totalitaristiseen yhteiskuntaan siirtymiselle ja kansalaisten kyykyttämiseen pelon avulla.

Hakkeroitujen tai vuodettujen (CRU:n sisältä) sähköpostiviestien eräs tulkinta on, että tutkijat, jotka väittävät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ja siitä vallitsevan konsensuksen olevan totta, eivät itsekään usko siihen (koska ilmaston lämpenemistä on täytynyt liioitella ja manipuloida tutkimustuloksia).

Tässä taas ilmastonmuutostiedettä, liioittelua, propagandaa ja ilmastopolitiikkaa:

1. Globaali lämpeneminen on hidastunut tai pysähtynyt, ainakin väliaikaisesti.

2. Alarmistit ovat liioitelleet ilmastonmuutoksen merkitystä ja voimakkuutta tehtaillakseen kriisin tai katastrofin, jotta ylimitoitettuihin toimenpiteisiin ja lainsäädäntöön ryhdyttäisiin.

3. Nyt tehdyt ehdotukset (kriisin tai katastrofin välttämiseksi) siirtävät maailmaa kohti globaalia hallintojärjestelmää veroineen ja erilaisine (ihmisen normaalin toiminnan) rajoituksineen.

Tässä taas hieman alussa mainittujen käsitteiden sotkemista:

1. Globaalit lämpötilat eivät ole nousseet ainakaan 10 vuoteen:

http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.C.lrg...

2. Only 5% of the "greenhouse effect" is man-made, less than 1% if you count water vapor

http://www.geocraft.com/WVFossils/greenhouse_data....

3. Tarkoitus on lisätä energian hintaa (päästövähennykset, hiilivero ym.) jotta käyttäisit energiaa mahdollisimman vähän (ja elintasosi laskisi):

http://www.youtube.com/watch?v=HlTxGHn4sH4

4. Aurinkoteknologia ja tuulivoima tarvitsevat varavoimaa, joko hiilivoimaa, maakaasua tai ydinvoimaa sähkökatkosten ehkäisemiseksi:

http://gopplatform08.blogspot.com/2008/07/why-are-...

5. Korkeammat energian hinnat merkitsevät kalliimpaa ruokaa, asumista, liikkumista ja palveluja (elintasosi laskisi).

6. Jos Kiina, Intia, Venäjä, USA ja kehittyvät teollisuusmaat eivät vähennä päästöjään, EU:n päästöleikkaukset ovat täysin turhia.

HadleyGate on selvitettävä perin pohjin (ClimateGate EI ole kysymyksessä, koska lämpötilojen mittaukset pitävät ”suurin piirtein” paikkansa).

Silurus (nimimerkki)

#21: Skeptikko on henkilö, joka kieltää järjen ja kieltää tiedon. Skeptikko kieltää mahdollisuuden saada mistään todellista tietoa, koska hän vaatii popperilaista mahdollisuutta tiedon falsifiointiin ilman kontekstia jossa tieto on validia ja totuudenmukaista.

http://www.importanceofphilosophy.com/Irrational_S...

""We know that we know nothing," they chatter, blanking out the fact that they are claiming knowledge -- "There are no absolutes," they chatter, blanking out the fact that they are uttering an absolute -- "You cannot prove that you exist or that you're conscious," they chatter, blanking out the fact that proof presupposes existence, consciousness and a complex chain of knowledge: the existence of something to know, or a consciousness able to know it, and of a knowledge that has learned to distinguish between such concepts as the proved and the unproved. "

BW (nimimerkki)

#18, Suomessa on totuttu tekemään politiikkaa vasta, kun päätökset on tehty mallilla konsensus / Matti "Keskeneräisistä asioista ei puhuta" Vanhanen. Huvittavimpana esimerkkinä nyt virinnyt keskustelu eläkeuudistuksesta. Silloin kun Osku Pajamäki huhuili pamfletillaan, kaikki keskittyivät hutkimaan häntä hiljaiseksi.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Tampereen yliopiston naistutkimus voidaan siirtää tieteen piiristä aatteiden piirin ja ilmastotutkimus voidaan siirtää tieteiden piiristä uskontojen piiriin. Myös osa muusta tulevaisuutentutkimuksesta voidaan siirtää uskontojen piiriin.

On nimittäin niin, että jos joku puhuu alle 50%:n selitysasteella varmasti tulevasta, on lantinheittokin varmempaa tulevaisuudentutkimusta kuin elättää satapäin tutkijoita verovaroin jossain laitoksessa, jolloin heillä on sopeutuseläkeläisten kasvanedustavien kaltainen kannustusloukku tehdä jotain hyödyllistä ja palvella ihmiskuntaa.

Jossain sanottiin, ettei raamattua saa väärentää. Raakadatan hävittäminen on rikos ihmiskuntaa vastaan. Tosiasiassa raakadataa ei hävitetä enää polttamalla paperit nuotiossa, vaan valehdelemalla, että datalevy on kadonnut.

Tietenkin raakadata on olemassa jollai USB-Flash -muistipuikolla tai DVD-levyllä.

Tulevaisuudessa ne, jotka valvovat sähköpostiliikenteen ovat katolisen kirkon pappien tapaisia rippisalaisuuden haltijoita. Uskon, että Ruotsin puolustusvoimien radiotiedusteluyksikkö FRA tietää esimerkiksi Suomen valtioneuvoston jäsenten ajatukset tarkemmin kuin puolueiden rivikansanedustajat eduskuntaryhmissä. Tämä johtuu siitä, että Telian kaapelit menevät taattua NSA-Telia -linjaa pitkin eikä ole olemassa tehokkaita keinoja viestien salaamiselle.

Palvelimen verkkomestarit tietävät kaiken. SIksi Telia ja Elisa eivät salli SMTP-yhteyksiä ulos ilma niiden omaa sähkökirjepalvelinta.

Ilmastotutkijat todennäköisesti valehtelevat ja hävittävät tai valehtelevat hävittäneensä todisteita.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

26. Markku,
korostan vielä, kuten jälkikirjoituksessani:
en tiedä mitä skeptikot ajattelevat mutta minä olen sitä mietä että ilmastoa kannattaa suojella, varmuuden vuoksi. Mutta viisain toimin. Nykyinen tapa lisää kasvihuonekaasuja ja usein myös ilmansaasteita. Siksi olen kriittinen.

Boris Winterhalter (nimimerkki)

En oikein ymmärrä mihin siviilitarkkailija pyrkii kommentillaan, ei ainakaan rakentavaan keskusteluun ilmastotieteen tilasta. Eija-Riitta on sen sijaan oikeassa kun varottelee Kööpenhaminan kokoukseen osallistujia tekemästä hätäisiä, kalliita ja hyödyttömiä päätöksiä.

Tuukan ihmettelyä siitä miksi tämä "Climategate" asia on nostettu esille osoittaa hänen kohdallaan ymmärtämättömyyttä tieteen tekemiseen liittyvistä etiikasta. Paljastuneet sähköpostit eivät ole vain "... tutkijoiden henkilökohtaisista maileista vuosien takaa", vaan aivan tuoreimpiakin viestejä.

Viestit osoittavat erittäin selvästi, että aineistoa on manipuloitu, jotta IPCC:n pelottelusanoma olisi vakuuttavampi. Todella tuomittavaa tieteen tekoa.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

#14 Tasavallan presidentilläkään ei ole virkapalkkaa, vaan tuloveroton rahapalkkio. Monet valtiopäivähenkilöt kokevat olevansa virkamiehiä, vaikka he ovat tosiasiassa julkisuusyrittäjiä: jotkut parempia ja jotkut huonompia näyttelijöitä, mutta esiintyvien taiteilijoiden tapaan narsisteja. Valtapoliitikot ovat narsistien alalaji: he ovat psykopaatteja.

Tapio (nimimerkki)

Eräiden herrojen tieteelliset arvioinnit eivät enää ole uskottavia (luotettavia):

From Eduardo Zorita, who was a contributing author of the 4th assessment report of the IPCC. Zorita has headed the Department of Paleoclimate and has been a senior scientist at the Institute for Coastal Research of the GKSS Research Centre in Germany. Zorita has published more than 70 peer-reviewed scientific studies:

http://coast.gkss.de/staff/zorita/myview.html

Why I think that Michael Mann, Phil Jones and Stefan Rahmstorf should be barred from the IPCC process (Eduardo Zorita, November 2009).

Short answer: because the scientific assessments in which they may take part are not credible anymore.

From Judy Curry:

http://rankexploits.com/musings/2009/applause-for-...

Ilmastotutkimuksen luotettavuudesta tai uskottavuudesta:

http://www.climateaudit.org/?p=7826

http://www.drroyspencer.com/2009/11/my-top-10-anno...

Onko tulossa myös GissGate:

http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/shocker-crus...

Vielä kerran keskiajan lämpökaudesta; aikaisemmin on ollut lämpimämpää. mutta ”play-station” skenaariot (ala MOT) ennustavat tulevaisuudessa ”vielä lämpimämpää. Kyseessä on tietenkin vain ennustus, ei fysikaaliseen (kokeelliseen) tieteeseen liittyvä fakta.

http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/the-medieval...

Keskiajan lämpökausi oli globaali ilmiö:

http://pages.science-skeptical.de/MWP/MedievalWarm...

Pasi Toiviainen (nimimerkki)

Vetää sanattomaksi.

Onneksi tässä ilmastodebatissa totuus tulee ennen pitkää ilmi - ja uskoakseni siinä määrin selvänä, että sen tajuavat enemmän tai vähemmän kaikki.

Yhä useammin huomaan huokaavani kuin meteorologian emeritusprofessori Juhani Rinne jokunen vuosi sitten: "Ainoa ratkaisu näyttää olevan, että antaa ajan kulua. Se ei ole hyvä ratkaisu, koska kasvihuoneilmiöön liittyvät torjuntatoimenpiteet olisi pitänyt alkaa viimeistään 1970-luvulla."

PS. Pari sanaa kuitenkin tästä kehäpäättelykysymyksestä:

E-R. Korhola kirjoittaa: "KEHÄPÄÄTTELY: premissi todistetaan oikeaksi itsensä avulla.
Nyt meneillään ilmastonmuutoksen ainutlaatuisuutta todistetaan asioilla, jotka eivät ole vielä tapahtuneet."

Eipäs, vaan monitieteellisillä tutkimuksilla, jotka on jo tehty ja joiden tulokset ovat jo käytössämme.

Matti (nimimerkki)

Kiitos taas blogista.
Climategate on paljastanut ilmastotutkijoiden halun kumittaa 1930-luvun lämpökausi. Se kun ei sovi teoriaan. Eikä tässä ole uutta, samoin Mannin jääkiekkomailan missio oli retusoida keskiajan lämpökausi. On ilmennyt, että ilmastotutkijoilla on kova halu myydä tuotetta nimeltä “lämpeneminen”.
Myös Suomessa ilmastotilastoja on manipuloitu. Katso oheista Ilmatieteen laitoksen “Suomen keskilämpötilaa”:

http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/suomessa_17.html

Se on netissä kohdassa “Ilmastonmuutos Suomessa - Havaitut muutokset”. Katso tarkasti. Etenkin 1930-lukua ja käyrän loppua 1980-luvulta eteenpäin. Eikö näytä omituiselta.
Keskilämpötilan liukuva keskiarvo kääntyy laskuun 1936 vaikka edessä on ennätyslämpimät 1937, 1938 ja 1939. Selitys on, että talvisodan pakkastalvi näkyy jo 1936 keskilämpötilassa. On otettu kylmää lainaksi.
Eihän sitä näin voi laskea. Eihän esimerkiksi vuoden 2009 keskilämpö perustu vuoden 2013 lämpötilaan. Tällä tavalla on kuitenkin saatu kumitettua pois 1930-luvun lämpökausi.
Toinen omituisuus on 1980-luku. Useita erittäin kylmiä vuosia joita ei oikein näy keskilämmössä. Selitys on nyt päinvastoin, että 1990-luvun alun lämpö on otettu velaksi - ikään kuin diskontattu - jo 1980-luvun lämpötilaan. Nän saadaan jääkiekkomaila hyvälle alulle.
Mailan viimeistelyssä on samalla menetelmällä laskettu käyrän loppu, on otettu lämmintä lainaksi 2010-luvulta joka ei ole vielä alkanut . Tosin vaihtoehto on, että saman käyrän alku ja loppu on laskettu eri menetelmin, sen mukaan mikä tarkoituksenmukaista halutun lopputuloksen kannalta.
Tällä tavalla luovalla laskutavalla on saatu “jääkiekkomaila”.
Syötin lämpötiladatan (sen saa helposti kuvasta riittävällä 0,1 asteen tarkkuudella) omaan Exceliin ja laskin oikean keskiarvon. Siinä ei näy mitään selvää lämpenemistä (paitsi vuoteen 1930). Oikea käyrä on aika eri näköinen kuin Ilmatieteen laitoksen tehtailema jääkiekkomaila. Ero on pieni mutta visuaalisesti selvä. Oikeassa käyrässä 1930-luku korostuu ja käyrän loppu tasoittuu.
Jaa-a, olisokohan tätä vääristelyä ja manipulointia myös muualla? Kaikenlaista “ilmastonmuutoksen” yhteydessä on näytetty mutta näin rohkeaan “luovaan tilastomatematiikkaan” en olisi uskonut. Siitähän voi jäädä kiinni. Voi mennä uskottavuus.

Keijo Palonen (nimimerkki)

Olen jo pitkään ihmetellyt, milloin joku ärähtää tuohon Al Goren yleisön pelotteluun. Ja nyt onkin tullut ilmi, että pohja on pois koko jutulta.
Hyvä Korhola, pidä totuuden lippua korkealla!
Kukahan tuosta Al Goren jutusta oikean taas käärii rahaa. Ei siinä voi mikään muu olla takana.
Ja kansa uskoo kaiken, MINÄ EN.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

37. Keijo - ja oikeastaan kaikki muutkin

en rohkenisi vetää johtopäätöstä, että pohja on pois koko jutulta. Ikävää on kuitenkin että jutun asianosaiset tutkijat ovat itse horjuttaneet luottamusta turvautumalla liioitteluun, kuten viestit paljastavat - eivätkä ne ole vain vanhoja, kuten Tuukka täällä epäasiallisesti väitti.

Sekin on totta ja dokumentoitavissa että Gore on vääristellyt paljon tietoja dokumentissa, joka vakuutti monet ilmastonmuutoksen vaaroista. Valitettavaa, sillä ilmasto on joka tapauksessa muuttunut, ja me tarvitsisimme mahdollisimman luotettavaa tietoa muutoksen syistä. Jos tiedemiehiin ei voi luottaa, tilanne hankaloituu.

Hämmentyneille rautalangasta: en tietenkään kiistä tapahtunutta ilmaston lämpenemistä joka viime vuosisadalla oli 0,7 astetta. Mutta sen syistä olen tällä hetkellä tieteellisesti avoin, sillä mahdollisuuksia on useita. Ihmisen osuutta en kiistä mutta kukaan ei tiedä kuinka paljon, ja vielä ei tiedetä sitäkään kuinka suuri osuus muutoksesta selittyy maankäytön muutoksilla ja mustalla hiilllä. Siihen on eri reseptit kuin nykyisessä ortodoksisessa ilmastopolitiikassa.

Silurus (nimimerkki)

#30: 50% ei ole mikään maaginen raja, joka kertoo, voiko tulevaisuutta ennustaa luotettavasti. Esim. on tapahtumia, joiden todennäköisyydet ovat pienempiä, kuin 50% (kuten todennäköisyys, että asteroidi osuu maahan ja aiheuttaa tuhoa), enkä lähtisi todellakaan heittämään kolikkoa asiasta.

Myös Shannonin informaatioteoria todistaa mahdolliseksi välittää dataa luotettavasti kaikilla mahdollisilla kohinatasoilla. Käytännössä sama tapahtuu, kun Mars-luotain lähettää kuvaa, tai gps-vastaanotin löytää satelliitin. Näissä kohina on noin 10^5 - 10^15 kertaa suurempaa, kuin signaali.

Timo (nimimerkki)

"Mikä pitäisi mielestänne olla tämän katastrofin todennäköisyys, että olisitte valmiita toimimaan? 10 prosenttia? 50 prosenttia?"

en ole skeptikko, mutta totean - päiväkoti-ikäisen lapsen isänä - etten kyllä voi hyväksyä noin suuria lukuja.

Siedettävä todennäköisyys tuhoisan prosessin käynnistämiselle ja tulevaisuuden sukupolvien elinmahdollisuuksien pilaamiselle on paljon paljon pienempi.

Jostain kumman syystä asiaa ei edelleenkään kansalaiskeskustelussa hahmotetta turvallisuuskysymyksenä, jossa sietämätön katastrofi voidaan suurinkin kustannuksin pyrkiä minimoimaan.

Aihetta käsitellään usein identiteetti/uskon- kysymyksenä, jonka seurauksena erilaiset ideologiat (ja siis niihin samastuvat ihmiset) riitelevät oikeassa olemisesta hämärtäen oleellisen.

"Todellisuuden harhaista omistamista", sanoisi psykoanalyytikko Martti Siirala.

Eli ei siis tulisi vaatia tieteellistä varmuutta tulevaisuudessa häämöttävästä ilmastokatastrofista. Riittävää on tiedeyhteisön yksimielisyys siitä, ettei CO2 pitoisuuden kanssa tulisi leikkiä. Ja luulen, ettei kukaan vastuullinen ilmastotutkija tätä kiistä, ei vaikka mitä "climategate juttuja" olisi.

Olen tuuminut että tarvittaisiin alkajaisiksi jonkinlaisia henkilökohtaisia päästökiintiöitä, ensijaisesti siksi, että asia alkaisi konkretisoitua ihmisten (niin poliitikkojen kuin maallikojenkin) mielissä. Ihminen kykenee kyllä järkevänä olentona tekemään oikeita ratkaisuja kunhan psyykkiset työvälineet tiedon hallinnalle ovat olemassa; päätökset ehkä lähtisivät rullamaan itsestään oikeaan suuntaan.

Ihmiskunnat päästöt ovat karkeasti ottaen - kiinteäksi aineeksi muutettuna - puolitoista kilometriä korkea ja 20 kilometriä ympärysmitaltaan oleva vuori. Toi on mun mielestä mielikuva, josta on hyvä lähteä liikkeelle...

Ilkka Mononen (nimimerkki)

"Voisitteko ajatella, että ilmastoa kannattaisi suojella, vaikka täyttä varmuutta ei olekaan?"

Pitääkö kaikkea suojella kaikelta mahdolliselta, mikä on mahdotonta?

Kaiken varalta, tämä on johtanut siihen että varaudumme samanaikaisesti ilmaston lämpenemiseen ja seuraavaan jääkauteen.
Pitäisi myös varautua asteroidin törmäämiseen.
Myös raakaa-aineet loppuivat "Rooman klubin mukaan ennen vuosituhannen
vaihdetta.
Sitten piti varautua väestöräjähdykseen ja US. Euroaseisiin (ei kuitenkaan
Neuvostoliiton "rauhankynttilöihin".
Tämä keskustelu on saastunut.
Saastuttajina ovat Tampereella koulutetut stalinistit, jotka ovat kääntäneet takkia mutta eivät ole muuttaneet väriä .
Ei omena puusta kauas mätäne!

Vilkaiskaa ketkä meitä meditoivat:
http://www.uta.fi/jarjestot/vostok/gonzo/296/norde...
Tämän rauhanpuolustajan käenpoikaset vallitsevat mediaa.
Olihan joku Arno "loka" Laitinen, joka tietysti dumpattiin HS.sta väärien
mielipiteiden ts. löytyi kirja "Tamminiemen pesänjakajat".
Nuoremmat ei varmaan muista, voihan sitä googlettaa.

Johannes Virolainen taas johti jotain IPU.a jonka tarkoituksena oli valvoa että muista maista saa julkaista vain niiden itsensä hyväksymää tietoa!
Siis tarjottiin Suomettumista koko maailmalle.
Ja perinne jatkuu.
Ilkka

teemu (nimimerkki)

Samalta ekonomistilta on myös sanonta "There is no harm in being sometimes wrong — especially if one is promptly found out."

Tuota pitäisi niin hyvän tieteentekijän kuin poliitikonkin pitää lähes huoneentauluna. Minäkin olen pettynyt, mutta en enää niinkään siihen, että meitä on ehkä vedätetty, vaan siihen, että vedätyksestä nyt yritetään vaieta. Tai sitä vähätellään. Ja että tieteilijät leikkivät kuurupiiloa kaikkien muiden kustannuksella.

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Varmuuden vuoksi ei laiteta 7000 miljardia muiden rahaa taivaan tuuliin. Se ei ole skeptisyyttä vaan tervettä järkeä.
Kristallipallosta katsovat ennustajat, ei tiedeyhteisöt.

Hilda K. (nimimerkki)

Eija-Riitta, sanot:
"Meillä ei ole historiaa tukenamme, sillä ilmastopolitiikassa on kyse uudesta ilmiöstä", ja totta se on.
Mutta, iso osa ilmiötä ei ole uusi, vaan surullisenkuuluisa tuttavuus, jonka jokainen haluaisi pyyhkiä mielestään aina sillä silmänräpäyksellä, kun se saadaan ajetuksi pois päivänpolitiikan näyttämöltä: Me olemme laumatoimijoita. Meitä voidaan vedättää. Kokonaisia kansakuntia pystytään ohjailemaan järjestelmällisen disinformaation keinoin milloin minkinlaisiin käsittämättömyyksiin.
Asiat eivät muutu, jollei tästä puhuta ääneen. Eikä siihen tarvita psykologeja.

Tapsa (nimimerkki)

Hei Eija-Riitta!

Kirjoitin tuonne Jyrki Kasvin blogiin seuraavan tarinan, mitä olet siitä mieltä?

"Jyrki, voisikohan tilanne vaan olla niin yksinkertainen, että tutkijoidenkaan tietämys ilmaston lämpötiloihin vaikuttavista seikoista ei vaan vielä riitä?

Malleja on kuitenkin pakko tehdä sen tietämyksen pohjalta, mitä on. Joku VTT:n tutkija vähän aikaa sitten väitti, että aiemmin koettu vaihtelu ilmaston lämpötiloissa on pystytty mallintamaan. Jälkikäteen noita osuvia malleja on näköjään tehty, mutta kerropa se malli, joka ennusti tämän vuosikymmenen lämpötilat edes sinne päinkään.

Kun mallinnus ei osu, mitä tehdä? Ei muuta keinoa, kuin yrittää muuttaa sitä ”irvikuvaa”, joka ei osu malleihin, siis ilmastoa itseään.

CO2 on lämmitystehonsa jo käyttänyt käytännössä loppuun, muutama kymmenys voi vielä nousta sen ansiosta. Petteri Taalaksen 10 astetta on siis, jos hänen malleihinsa uskotaan, tultava positiivisten takaisinkytkentöjen kautta.

Pääosan tästä oletetaan menevän vesihöyryn piikkiin. Ilman kyky sitoa sitä kasvaa jyrkästi, jopa eksponentiaalisesti, lämpötilan noustessa ja koska vesihöyry on kasvihuonekaasu, oletetaan lämpenemisen kiihtyvän tästä johtuen.

Mietitäänpäs hiukan! Taalaksen 10 astetta lisää 290 K:n lämpötilaan tarkoittaa, että ilman kyky sitoa vettä nousee n. 1,6%:sta 2,6 %:iin.
Miksi vesihöyry tyytyisi tähän? Seuraava 10 astetta tarkoittaisi ym. arvoksi jo 4,2 %, jne. Koska vesihöyry on CO2:a paljon tehokkaampi kasvihuonekaasu, niin mitä tekoa on koko hiilidioksidilla? Vesihöyryhän näyttää lisäävän itseään ilmakehässä lämmittämisensä kautta.

Näinhän ei todellisuudessa voi olla, koska ilmastosta tulisi epästabiili, vaan pilvisyyden lisääntyminen stabiloi kosteuden lisääntymisen ilmakehässä eikä mikään 10 asteen lämpeneminen ole mitenkään mahdollinen.

Mallien stabiilisuustestauksen perään olen turhaan kysellyt tutkijoilta, mutta näyttää siltä, että ilmastotiede ei ole ottanut moista edes huomioon."

Pohjanmaa (nimimerkki)

Eija-Riitta: KIITOS ! Erinomaista ja suoraselkäisestä työtä, jatka samaan malliin !

Antti (nimimerkki)

Timo: "en ole skeptikko, mutta totean - päiväkoti-ikäisen lapsen isänä - etten kyllä voi hyväksyä noin suuria lukuja."

----

Kun nyt tuolle lapsilinjalle lähdettiin, niin totean minäkin, että en kahden päiväkoti-ikäisen lapsen isänä voi hyväksyä noin suuria lukuja :) Suurilla luvuilla tarkoitan julkisuudessa esiintyneitä CO2 vähennysten kustannusarvioita per/kansalainen - tilanteessa jossa koko ilmastopakka on laitettu perusteidensa osalta kyseenalaiseksi. Nyt on armeijatyylisen "tauko paikallaan" menettelyn aika. Selvitetään tämä asia ensin kunnolla, ja kun perusteet ovat kunnossa, ruvetaan tekemään kustannusvaikutteisia päätöksiä vasta sen jälkeen.

Petteri Karvinen (nimimerkki)

Eija hyvä, voisitko kopioida kaikki nämä sinun ajatuksesi kirjaksi, niin voimme sitten ilmastonmuutoksen edetessä itse kukin palata niissä esitettyihin viisauksiin...

Oletko ihan varma, että sinun ei kannattaisi palkata itsellesi tiedottajaa?

ER vastaa: kyllä nämä saa panna talteen ja muistella, tästä ei synny skandaalia:
tiivistetään:
- ilmaston lämpeneminen on tosiasia, syy siihen tarkentunee tieteen edistyessä
- tiedettä ei kuitenkaan sovi holhota eikä tutkijoita uhkailla tai tutkimuksia manipuloida
- nykyisessä keskustelussa ja tutkimuksen harjoitetaan tutimustulosten liioittelua ja uhkakuvia - siitä on nyt näyttöä
- nykyinen ilmastopolitiikka pahentaa tilannetta koska kasvattaa päästöjä, myös saasteita
- raidetta täytyy vaihtaa ja siirtyä hiilidioksidipolitiikasta kokonaisvaltaisempaan saasteita ehkäisevään ilmastopolitiikkaan, koska se ei mene siinäkään tapauksessa haaskuuseen jos teoriaa lämpenemisen syistä täytyisi tarkentaa tai muuttaa
- energian säästö, energiatehokkuus ja saasteiden ehkäiseminen kannattaa aina

Ilkka Mononen (nimimerkki)

Ihmeellinen maailma.
Tuntuuko tutulta, toistaako pseudotiede itseään.

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/piltdownin_ihmin...

Lisää löylyä.

Ilkka

Omat aivot (nimimerkki)

Eräs dokumentti netissä näyttää vanhaa filmiä, jossa ensimmäistä kertaa puhutaan hieman "naurettavasta" teorista. Tuona aikana pelättiin maapallon jäähtymistä, uutta jääkautta.

Jääkautta ei kuitenkaan tullut.

No, joka tapauksessa, kun ihmiskunta oli lietsottu paniikkiin johtuen tulevasta kylmyydestä, muuan ruotsalainen tiedemies esitti hieman "naurettavan" teorian, jonka mukaan ehkä voitaisiin nostaa lämpotiloja lisäämällä hiilidioksidia.

Tästä on ehkä noin 50 vuotta.

Ja nyt panikoidaan siitä miten ihminen voisi laskea lämpotiloja.

Mitään ei ole opittu. Hulluus on vakio, kohde vaihtelee.

Tapio (nimimerkki)

Tämä on mielestäni erittäin hyvä kysymys

Mitä todella tiedämme ilmastonmuutoksesta:

http://wattsupwiththat.com/2009/11/30/what-do-we-r...

Tuukka Simonen (nimimerkki)

# 27

Kukaan ei ole väittänyt, että CO2 olisi AINOA asia joka vaikuttaa lämpötiloihin. Siten ensimmäiset linkkisi ovat ihan turhia.

"1. Globaalit lämpötilat eivät ole nousseet ainakaan 10 vuoteen"

Ja sitä ennen lämpeni yhdessä vuodessa 0,2 astetta? Nyt ollaan pitkän aikavälin lämpenemistrendin YLÄPUOLELLA! Se tarkoittaa sitä, että tämä vuosi on ollut lämpimämpi kuin keskimääräinen vuosi jos lämpeneminen 70-luvulta vuoteen 1998 trendiä jatketaan.

http://tamino.wordpress.com/2008/12/31/stupid-is-a...

http://tamino.wordpress.com/2007/12/16/wiggles/

"2. Only 5% of the ”greenhouse effect” is man-made, less than 1% if you count water vapor"

Tuo sivusto on räikeää epätiedettä eikä apinakaan usko tuohon soopaan, joka sekoittaa täysin kumuloituneen konsentraation ja vuosittaiset päästöt. Lisäksi lähteitä käytetään täysin päin pyllyä.

"3. Tarkoitus on lisätä energian hintaa (päästövähennykset, hiilivero ym.) jotta käyttäisit energiaa mahdollisimman vähän (ja elintasosi laskisi)"

Lapsellista ja typerää. Miksi ihmeessä joku tarkoitushaluisesti HALUAISI laskea ihmisten elintasoa? Oletko oikeasti noin lapsellinen?

"4. Aurinkoteknologia ja tuulivoima tarvitsevat varavoimaa, joko hiilivoimaa, maakaasua tai ydinvoimaa sähkökatkosten ehkäisemiseksi"

Jos tämä tuli sinulle yllärinä niin ei hyvin mene.

"5. Korkeammat energian hinnat merkitsevät kalliimpaa ruokaa, asumista, liikkumista ja palveluja (elintasosi laskisi)"

Elintaso nousee päästörajoituksista huolimatta. Kaikki mittarit osoittavat niin.

"6. Jos Kiina, Intia, Venäjä, USA ja kehittyvät teollisuusmaat eivät vähennä päästöjään, EU:n päästöleikkaukset ovat täysin turhia."

Eikä ole. Teknologian käyttöönotto helpottaa joka tapauksessa helpottaa ja halventaa sen käyttöönottoa myöhemmin muualla. Ja absoluuttisesti päästöt kuitenkin pienenevät. Lisäksi jatkossa voidaan tehdä esim. tullirajoituksia tuotteille, joiden päästöt tuotannossa ovat korkeat.

Juhani Putkinen

Satuin maanantai-aamuna Talvisotaseminaariin ajaessani kuulemaan radiosta kun professori Atte Korhola yritti faktaperusteisesti keskustella ilmastohihhulin kanssa, jolla oli jalat tukevasti ilmassa.

Näitten "uskonnollisten fanaatikkojen" kanssa ei meinaa millään pärjätä. Fanaatikoilla kun on esittää hienoja mallinnuksia siitä mitä tulevaisuudessa ehkä tulee tapahtumaan. Ei siihen maailmaan sovi faktat siitä, mitä on tapahtunut.

Voimia teille molemmille.

Liina (nimimerkki)

Kenen asialla Korhola on? Ei ainakaan ihmiskunnan. Hirveän ikävä ajatella, että hän on pelkkä ydinvoimalobbari, ydinteollisuuden juoksutyttö. Mutta näin se kumminkin taitaa olla vaikka toivoisinkin, että ilmastonmuutos olisi vain pahaa unta.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

49. Petteri Karvinen kysyy olenko ihan varma ettei minun kannata hankkia tiedottajaa?
Olen. En halua mitään erillistä "poliittista menestystä" ellei se perustu rehelliseen vakaumukseen. Tiedottajako sitten seuloisi mikä kelpaa ihmisille? Ei kiitos. Te voitte aina äänestää minut ulos jos mielipiteet eivät kelpaa. Ja ainakin tuon ne reilusti esiin - tällä vauhdilla ei ehdi piiloagendoihin.

Ja saako sanomani kirjaksi. Ehkä saakin. Jos sen tiivistää, ei se niin kauhea ole. Tämä myös tiedoksi minua kauhistelleelle Liinalle. Ydinteollisuuden juoksutyttö en ole koska minua ei ollut yksikään ydinvoimayhtiä koskaan edes lobannut kun muutin kantani ydinvoimaan. Ilmastosyistä. Uskoin että CO2-ongelman takia se on pakko. Voi olla että voin muuttaa mielipiteeni asiasta, jos CO2-uhka osoitettaisiin turhaksi. Toisaalta puhdas hengitysilma on edelleen yksi ydinvoiman valteista.

Karviselle teesieni tiivstystä. Mikä näistä on skandaalimaista?
ER vastaa: kyllä nämä saa panna talteen ja muistella, tästä ei synny skandaalia:
tiivistetään:
- ilmaston lämpeneminen on tosiasia, syy siihen tarkentunee tieteen edistyessä
- tiedettä ei kuitenkaan sovi holhota eikä tutkijoita uhkailla tai tutkimuksia manipuloida
- nykyisessä keskustelussa ja tutkimuksen harjoitetaan tutimustulosten liioittelua ja uhkakuvia - siitä on nyt näyttöä
- nykyinen ilmastopolitiikka pahentaa tilannetta koska kasvattaa päästöjä, myös saasteita
- raidetta täytyy vaihtaa ja siirtyä hiilidioksidipolitiikasta kokonaisvaltaisempaan saasteita ehkäisevään ilmastopolitiikkaan, koska se ei mene siinäkään tapauksessa haaskuuseen jos teoriaa lämpenemisen syistä täytyisi tarkentaa tai muuttaa
- energian säästö, energiatehokkuus ja saasteiden ehkäiseminen kannattaa aina

AJ (nimimerkki)

Tapsalle (#45)

Kirjoitat tuosta vesihöyryn palautekytkennästä ja olet ilmeisesti ymmärtänyt väärin, että kyseessä olisi jonkun mielestä loputtomiin itse itseään vahvistava luuppi. En tiedä, onko tämä oikea foorumi näin tekniselle asialle, mutta koitan nyt kuitenkin antaa asialle niin kansantajuisen selityksen kuin osaan.

Todellisuudessa vesihöyry noin kaksinkertaistaa CO2:n (tai minkä tahansa muun lämmittävän tekijän) vaikutuksen, ei muuta.

Ajattele asiaa vaikka näin:

Sanotaan että vaikkapa CO2 tuplaantuminen saisi aikaan "suoran" 1 asteen lämmitysvaikutuksen. Tämä sitten nostaa vesihöyrypitoisuutta määrällä, jonka "suora" lämpövaikutus on 0,5 astetta.

Eli CO2 tuplaantuu -> lämpötila nousee asteen

lämpötila nousee asteen -> vesihöyrypitoisuus nousee -> lämpötila nousee 0,5 astetta eli yhteensä noussut 1,5 astetta

mutta nythän kun lämpötila nousi 0,5 astetta lisää, niin vesihöyrypitoisuushan nousee taaskin niin, että se nostaa lämpötilaa puolet 0,5 asteesta, eli 0,25 astetta. yhteensä lämpötilan nousua 1,75 astetta

ja taas kun lämpötila nousi 0,25 astetta, vesihöyry nostaa lämpötilaa 0,125 astetta jolloin yhteensä lämpötilan nousu on 1,875 astetta

Tätä päätelmäkehää voit tietenkin jatkaa loputtomiin, mutta hetken aikaa kun katselet näitä lukuja (tai jatka vaikka pidemmälle jos et usko) huomaat, että jokaisella kerralla, kun tällä lailla lasketaan uusi lämpötila, niin tulos on tasan edellisen lämpötilan ja 2 asteen keskiarvo. Niinpä vaikka jatkaisit tuota ketjua kuinka pitkään, niin lämpötila ei nouse yli kahta astetta.

Toivottavasti tämä oli riittävän kansantajuinen selitys sille, miksi positiivinen palautekytkentä ei ole sama kuin epästabiilisuus, kun tällainen myytti tosiaan kansan keskuudessa tuntuu kovasti elävän.

Yleisemmin jos tiedetään, että vesihöyry ja muut palautetekijät saa aikaan epäsuoraa lämmitystä x astetta per aste suoraa lämmitystä, niin samanlaisella päättelyllä (matemaattisesti geometrinen sarja) kokonais CO2:n tuplaantumisen lämpövaikusus on 1/(1-x) astetta. Kunhan x siis on pienempi kuin 1. Jos se x (jota myös palautetekijäksi joskus kutsutaan) olisi isompi kuin 1, niin silloin se saisi tosiaan aikaan itse itseään vahvistavan luupin, mutta se tosiaan ei vaikuta kovin todennäköiseltä mahdollisuudelta.

vieras (nimimerkki)

Katsokaapa vaan niin EU tulee Kööpenhaminassa lupaamaan kaikkein suurimmat päästövähennykset ja muut eivät (käytännössä) mitään.
Siinä sitten maksamme itsemme köyhiksi kun muut nauttivat meidän kustannuksella. Euroopan elintaso tulee 100 varmasti putoamaan päästömaksujen takia vaikka kuka muuta yrittäisi todistaa.
Toivottavasti tämä vuosisadan kusetus ei mene lävitse, mutta pahoin pelkään että eurooppalaiset politikot eivät voi enää tässä vaiheessa takkiaan kääntää kasvojen menetyksen pelossa. No lapsemme (viimeistään lapsenlapsemme) saavat sitten kärsiä kun euroopasta tulee uusi kehitysmaa-alue.

Ari Tenhunen (nimimerkki)

Yksi ilmeinen johtopäätös tästä ilmastokatastrofihypetyksestä on. Jos ei voida todentaa että teollistumisen kautta massiivisesti lisääntyneet hiilidioksidipäästöt aiheuttaisivat ilmaston katastrofaalisen, sivilisaation jatkuvuutta uhkaavan lämpenemisen, ei noilla Kööpenhaminan päätöksilläkään sitten voida aiheuttaa ilmaston lämpötilan kehitykseen suurempia haittavaikutuksia, päätettiin sitten mitä päätettiin. Voinen nukkua yöni rauhassa pelkäämättä tulevaisuutta siltä osin.

Emme saa unohtaa luonnon suojelua ja monimuotoisuuden säilyttämistä. Emme saa unohtaa ympäristön saastuttamisen estämistä.

Tapsa (nimimerkki)

AJ:lle:

Luultavasti en ollut tarpeeksi selkeä kirjoituksessani tai sitten ymmärsin väärin sinun kirjoituksesi, josta kiitos joka tapauksessa.

Minä en oleta lämpenemisen voivan jatkua mihin asti tahansa, vaan jäävän korkeintaan muutamaan kymmenesosa-asteeseen. Tuo ajatuskulkusi positiivisista takaisinkytkennöistä oli ihan hyvä muuten, paitsi että se yhdenkin asteen palautteiden tekemä nousukin palautuu alas ihan niin kuin se on nousutkin, positiivinen takaisinkytkentä toimii molempiin suuntiin.

Kuitenkin, jos on kysymys vain asteesta, onko mitään väliä? Taalas kuitenkin puhui jopa kymmenestä asteesta, joista positiivisten takaisinkytkentöjen takia yli 9 astetta! Syntyykö moisista oskillaattori vai ei?

Väitän, että vesihöyryllä ei voi olla mitään positiivisia palautteita globaalisti, vaan vesihöyryn lisääntyminen johtaa pilvisyyden lisääntymiseen ja sitä kautta säteilypakotteen pienenemiseen.

Mulukku (nimimerkki)

Kiitos taas. On ihana nähdä, että edes yhdellä poliitikolla tuntuu olevan järki matkassa tämän ilmastomouhotuksen keskellä.

EKK (nimimerkki)

Useiden keskustelijoiden kannattaisi katsoa dokumentti Uudesta Seelannista:

http://nzclimatescience.net/images/PDFs/global_war...

Globaali lämpeneminen ei ole ehtinyt sinne asti. Lämpötila-aineistoa mittausasemilta sen sijaan on manipuloitu (adjusted) jotta saadaan lämpenevä trendi. Tätä "ihmisen aiheuttamaa lämpenemistä" ei kuitenkaan ole voitu piilottaa koska alkuperäiset mittaustulokset ovat saatavana. Manipulointi on ilmeistä, manipuloimattomat käyrät näyttävät muuta kuin virallinen "totuus"

Tapio A (nimimerkki)

Poliitikot joutuvat naurunalaisiksi mitä pidemmälle aika kuluu. Me veronmaksajat joudumme pulittamaan rahat tähän sirkukseen.
Hyvä että emme sentään joudu vääräuskoisina roviolle kuin
vain kuvainnollisesti. Luotettavuus on politiikasta menossa
täydellisesti ja lopullisesti.

Kaj Luukko (nimimerkki)

Pieni lisäys AJ:n havainnolliseen esitykseen: Lisääntyvä ulossäteily on se, mikä stabiloi systeemin.

Kasvihuonelämpeneminen johtuu siitä, että kasvihuonekaasut estävät lämmön säteilyä takaisin avaruuteen. Sen vuoksi lämpötilan on täytyy nousta, jotta ulossäteily lisääntyy ja systeemi palautuu tasapainoon. Kun uusi tasapaino korkeammalla lämpötilalla on saavutettu, lämpeneminen pysähtyy. Ilmakehän ilmiöt eivät tietääkseni sisällä mitään tekijöitä mitkä saisivat lämpötilan karkaamaan käsistä.

Tietenkin veden takaisinkytkentä vaikuttaa myös toiseen suuntaan: kun hiilidioksidi vähenee, vähenee vesihöyry samalla ja lämpötila laskee. Tasapaino kuitenkin säilyy koko ajan, eikä mitään ”oskillaattoria” synny.

Mutta, lämpeneminen mm. sulattaa Siperian ikiroutaa, josta vapautuu ilmakehään metaania ja hiilidioksidia. Meren lämmetessä vedestä vapautuu hiilidioksidia, ja mahdollisesti merenpohjan metaanihydraatit alkavat hajota ja tuottavat metaania. Kun tämän kaltaiset takaisinkytkennät aktivoituvat ja niiden päästöt kasvavat riittävän suuriksi, ne alkavat lisäämään ilmakehään kasvihuonekaasuja, eikä ihmisten päästöjen lopettaminen enää pysäytä muutosta. Silloin on myöhäistä tehdä mitään, emme voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Uusi tasapaino löytynee jostakin dinosaurusten aikakauden kaltaisesta ilmastosta, kaikki jäätiköt sulavat yms. yms.

Miltä AJ:n viestissä ja tässä esitetyiltä teorioilta ja ilmiöiltä on ”climategaten” myötä pudonnut pohja pois? Onko jään sulamispistettä kenties liioiteltu?

Kuinka lähelle tuota karkaamispistettä esim. Korhola on valmis menemään odotellessaan tieteellisen tiedon tarkentumista? Ikirouta ja suuret jäätiköt sulavat jo.

Timo (nimimerkki)

Antti kirjoitti:
"Selvitetään tämä asia ensin kunnolla, ja kun perusteet ovat kunnossa, ruvetaan tekemään kustannusvaikutteisia päätöksiä vasta sen jälkeen."

taitaa olla niin että asian perusteet ovat olleet jo vuosikymmeniä selvillä. Epäselvä asia on lähinnä meidän kansalaisten päässä. Nyt kun on jo osittain liian myöhäistä on meidän korkea aika sivistää itseämme - ja asiantuntijoiden sivistää meitä.

Näyttää nimittäin siltä ettei tiedeakatemioihin tai tiedeseuroihin vetoaminen riitä. Ihmiset haluavat ymmärtää itse. Tätä tarvetta skeptikkosivustot ovat tainneetkin käyttää taiten hyväkseen. He puhuvat mattimeikäläisen tasolla. Ihmiset pääsevät itse osallistumaan ja "käyttämään omia aivojaan".

Käyttäjän elukka kuva
elukka elukka
MrrKAT (nimimerkki)

Minäkin olen opiskellut tieteenfilosofiaa. Korhola itse harhauttaa väittämällä koko juttua pelkäksi kehäpäätelmäksi. Hän itse sortuu ns. olkinukkeen (ja Red Herringiin).

Vertaus:

A. IAU sanoisi:Mallilaskumme asteroidin radasta osoittaa, että Asteroidi 2007 HG(584) törmää maahan 2036 ja se on ainutlaatuinen ihmiskunnan historiassa ja suurin muutos ilmastoon sitten hirmuliskojen tappaneen asteroidin 65 milj. v siten.

B. Joku Pasi blogissa sanoo: skeptikot sekoittavat toisiinsa tähän astiset
pikkumurikat (Bjurbölen meteoriitti) ja tulevan malliennusteen jättipaukun, IAU
sanoo että se tuleva ennustettu olisi suurin paukku 65 miljoonaan vuoteen.

C. Joku ER valittaa: Pelkkä kehäpäätelmä ! Ei vakuuta ! Sillä (mallilla) ei
voi todistaa sitä itseään !

Minä en hyppäisi semmoisen leiriin, joka valittelisi tähtitieteen laitoksen ihmisiä fundamentalistiuskovaisiksi, heidän puolustajiaan kehäpäättelijöiksi, malleja epävarmoiksi ja valittelisi muutaman miljardin laskua raketista ja ydinpommista ja vähättelisi asteroidien uhkaa ihmiskunnalle.

Tapsa (nimimerkki)

Pieni selvennys Kaj Luukolle, joka esiintyy ilmastoasiantuntijana yleisesti.

Taisin olla minä eikä AJ, joka väitti ilmastosta tulevan oskillaattorin positiivisten pakautteiden myötä. Moista värähtelyä kun ei liene historiassa tapahtunut, niin miten lie mallien laita?

No hyvä ettei lämpötila karkaa käsistä, mutta näinhän väitetään Venuksessa käyneen.

Toitotat tuota täysin idiootimasta teoriaa, että CO2 on diveri, jota vesihöyry seuraa jopa 50-kertaisine positiivisine palautteineen säteilypakotteessa, jos Taalaksen 10 asteen lämpenemiseen uskotaan.

CO2:n lämmitysvaikutus jää alle asteen kaikilla realistisilla pitoisuuksilla. Metaanin toinen, kapea absorptiokaista on jo lähes kyllästyneenäkin varsin heikon maapallon säteilyn alueella ja toinen enemmän Auringon säteilykaistalla. Sen hajoaminenkin lienee tunnetusti varsin nopeaa. Lähes kaikki katastrofaalinen lämpeneminen jää siis vesihöyryn piikkiin.

Vesihöyrypitoisuus ei seuraa hiilidioksidia, vaan lämpötilaa, jota se itse johtaa, toisaalta kasvihuonekaasuna ja toisaalta pilvisyyden muodostajana.

Moninkeratainen positiivinen takaisinkytkentä johtaisi takuuvarmasti ilmaston oskillointiin.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

67. MrrKat
Jokainen voi kylla itse todeta Toiviaisen kehamaarittelyn ja miettia onko se vakuuttava argumentti niille jotka epailevat tulevaa lampenemista. En mina sita kiista mutta haluan vain havainnollistaa ettei sita ole viela todistettukaan.

Mutta mistahan kummasta sina tahtitieteen tahan repaisit?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Mita ClimateGateen tulee, uutisten mukaan Phil Jones on jaanyt tehtavistaan sivuun kunnes toiminta selvitetaan.

Tama on viisasta ja valttamatonta jotta luottamus puolueettomaan tieteentekoon voidaan edes haaveilla palautettavan.

Kuten Science-lehden paakirjoituksessa ja useissa muisa medioissa on todettu - ei toki Suomessa joka on ymparistosuomettunut - tieteellisen datan havittaminen on teko josta voi joutua rikosvastuuseen.

Kokonaan eri asia on viela millaisen haavan tama on tehnyt ilmastotieteen uskottavuudelle.

Ilkka Mononen (nimimerkki)

Miä hittiä, nu**itaan pilkkuja? eihän tämän kämmäyksen tuloksen pitäisi olla
väärennettyjen tiedostojen hylkääminen.
Turha jankuttaa väärennetyistä tilastoista, rikolliset pitää saada
.. niin mihin?
Ehkä istumaan muurahaispesään?
Ainut lätkämaila tässä jutussa on että kansalaisten ilmastokeskustelun määrä
noudattaa lätkämailaa, tästä SUURKIITOS Eija Riitta Korholalle.
Sitäpaitsi on syytä ottaa huomioon että kiihtynyt ilmastokeskustelu nostaa
maapallon lämpötilaa kun kansalaisten tietokoneet käyvät kuumina.
Eli yksi Goole haku lämmittää ilmastoa 25000000*bolzmannin vakion verran.

Pitää kieltää keskustelu.

Onneksi muistaakseni ko. vakio on k = 1.3807×10-23 J / K
Eli hyttysen pissa.
Ilkka

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

#70 Joopa:
The data were gathered from weather stations around the world and then adjusted to take account of variables in the way they were collected. The revised figures were kept, but the originals — stored on paper and magnetic tape — were dumped to save space when the CRU moved to a new building.

Komissiossa tuhottiin päättyneiden puiteohjelman projektikansioita, tilan saamiseksi uusille ... ei ainakaan kukaan pääse evaluoimaan projektitasolla ... mikä helpotus ...

Tapsa (nimimerkki)

Vielä Kaj Luukolle:

Toki I~T^4 rajoittaa lämpötilan nousun, mutta ei mitenkää stabiloi sitä. Positiiviset palautteet toimivat ihan samoin molempiin suuntiin täysin ilman CO2:n driveri-ominaisuutta.

Akseli (nimimerkki)

# 53 Tuukka Simonen paahtaa täysillä.

Tuukan blogista on "fiksua luettavaa" linkki RealClimate sivustolle.

Sattumalta tätä RealClimate sivustoa ylläpitää ClimateGaten pääpukarit.

On varmaan henkisesti raskasta huomata että on tullut harhaanjohdetuksi.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Tuukka Simoselle (15) ja muillekin jotka vähättelevät tätä CRU:n murron/vuodon/who knows paljastamaa kulttuuria, menkääpä hetkeksi itseenne ja kuvitelkaa tilanne toisin.
Jos joku johtava skeptikko jäisi kiinni aikasarjojen vääristämisestä, kuten tässä "hide the decline" jutussa oli kyse (poistettiin mailasta 60-luvun jakso joka oli häiritsevän alhainen eikä antanut tarpeksi tilaa nousun havainnollistamiselle) kokonaisen jakson deletoimalla, eikö teillä riittäisi siitä riekkumista? Käsi sydämellesi, sanoisitko silloinkin että mitätön juttu kymmenen vuoden takaa, keskitytään olennaiseen.

Minusta tämä on oikeasti paha juttu, ja on paha tehdä poliittisia päätöksiä tällaisen prosessin saattelemana. En ihmettelisi jos murto olisikin jonkun whistleblowerin vuoto.

Vähintä mitä voidaan tehdä, on panna Jones ja kumppanit pois IPCC-tehtävistään selvitysten ajaksi. Eräät kollegani ovat jo vaatineet IPCC:n Nobelin palkinnon palauttamista - minä en tosin. Kysyn vain mitä tehdään enää seuraavalla arviointiraportilla, jos sama jengi jatkaa.

Ilkka Mononen (nimimerkki)

Mitä yhteistä on Climategatella ja Watergatella?
Nixon sanoi "hyvin pyyhkii" kun nauhojaan pyyhki.
Climategatessa vastaavat tiedot poistettiin kovalevyltä,
koska nauhoja ei enään käytetä.
Onko tämä edistystä, ainakin levylle mahtuu enemmän, ainakin poistettavaa?
Ja vielä "syväkurkku" laitoksen sisältä, ehkä.

http://www.youtube.com/watch?v=nEiLgbBGKVk

ps. jos l.g jankuttaa ???

Tapsa (nimimerkki)

Vaadi vaan Eija-Riitta sinäkin Nobelin palauttamista.

Tuskin Tuukalta, Jyrkiltä (Kasvi) tai muiltakaan AGW-mantraan uskovilta voit odottaa edes vastausta kysymykseesi.

Minä odotan kuitenkin edelleen vastausta aiempaan kysymykseeni sinulta.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

77. 45. Tapsa en havainnut siinä selkeää kysymystä. Jos kysyt mitä mieltä olen argumentistasi, en osaa kommentoida erityisesti kun en ole alan miehiä.

Janus Eckhart (nimimerkki)

Hei,

alkuun kiitokset mielenkiintoisista kirjoituksista ja suoraselkäisyydestä.

Osaatko kertoa tarkemmin mitä teeseissäsi mainittu "kokonaisvaltaisempi saasteita ehkäisevä ilmastopolitiikka" pitää sisällään?

**

Tuolla on muuten ennusteltu tulevaisuutta, kohta E vaikuttaisi ainakin jossain määrin toteutuvan:

Climategate Predictions: The Aftermath
http://wmbriggs.com/blog/?p=1370

E No criminal charges of any kind will be prosecuted (some might be threatened and even filed). Phil Jones will announce he is retiring to “spend more time with his family.”

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Karkea arvio: mediaanieläke on n 800 euroa kuussa.

Kepuliministerin ympäristörahastusarvion mukaan eläkeläiselle riittää 784 € kuukaudessa että ministeri näyttää hyvältä kööpenhaminassa ja muuallakin missä hän edustaa Suomea (muttei eläkeläisiä). Eli pullat pois mummoilta.

------------------------------------------

Yksinhuoltaja joka tekee töitä ja elelee 2 lapsen kanssa kitkutellen 1500€:ll kk.

Kepuliministerin ympäristörahastusarvion mukaan yksinhuoltajan on selvittävä 1450€:llä kuukaudessa. Vuodessa tämä kepun ja vihreiden ajatusrikollinen saa maksaa 600€ siitä hyvästä että kepulivihreä ministeri näyttää hyvältä valtioneuvoston leasingjet lentokoneessaan matkalla ilmastokonferenssiin. Eli urheiluvälineet, opinto-lomamatkat ja/tai tietokoneet pois.
------------------------------------------

Ilmasto tms pelletieteen professori Hki. komm. y.op. Käteen jäävä palkka on noin 3500 € kk.

Proffan ei tarvi maksaa lomamatkoja koska työhön sisältyy huimia matkoja lomaseuduille jonne mm viherkepuliministerit matkustavat. Proffa miettiin että on se kumma kun kansalaiset eivät viitsi maksaa vaivaista 17 € kuukausittaista ympäristömaksua että kepuliministeri näyttäisi hyvältä ja luontokin pelastuisi. Hänen käteenjäävä osuutensa on n 3483€. Professori vaihtaa työmatkalla ranskalaisen shampanjan espanjalaiseen kuohuviiniin. Ja näin maailma pelastuu ja kaikki maksajat maksavat yhtäläisen osuuden ympäristön turvaamiseksi.

Bone (nimimerkki)

Tässä kun iltapuhteiksi olen koettanut opiskella aihetta, on noussut esiin ongelma: mistään ei tunnu löytyvän korruptoitumatonta ja neutraalia tietoa itse asiasta. Jaarittelua juupas-eipäs-formaatissa löytyy paljonkin, samoin huolestuneita puheenvuoroja tieteen uskottavuudesta. Mikä avuksi? Onko olemassa jokin muu taho kuin IPCC, joka olisi arvioinut asiaa monipuolisesti mutta korruptoitumatta?

Tapsa (nimimerkki)

No niin, kysymykseni oli aika laaja, ja varmaan kohdistuksen piti olla asiantuntijalle eikä poliitikolle. Kiitos kuitenkin vastauksestasi. Todella arvostan asennettasi (en muuten olisi sinua äänestänytkään viimevaaleissa).

Olen tämän positiivisten takaisinkytkentöjen aiheuttaman, ilmiselvän ilmasto-oskillaattoriajatukseni kertonut kyllä monelle, mm. miehellesi. Vastausvaihtoehdot ovat olleet, kuten Atelta, täysi hiljaisuus tai kuten Kaj Luukko (vastasi tosin AJ:lle blokissasi), potaskaa.

Ilmatieteen Laitoksen tutkijalta (Johan Si'len) kysyin samaa, mutta vastaus oli: "en nyt juuri pysty vastaamaan ...". Siitä on kolmisen kuukautta, ei kuulu mitään vieläkään, vaikka toistin kysymyksen. Petteri varmaan tässä välissä kielsi keskustelun maallikkojen kanssa.

kse (nimimerkki)

Tässä parin fyysikon vertaisarvioitu näkemys siitä, kuinka tieteellisellä pohjalla ilmastomallit ovat fysiikan näkökulmasta:

"The atmospheric greenhouse effect, an idea that many authors trace back to the traditional works of Fourier (1824), Tyndall (1861), and Arrhenius (1896), and which is still supported in global climatology, essentially describes a fictitious mechanism, in which a planetary atmosphere acts as a heat pump driven by an environment that is radiatively interacting with but radiatively equilibrated to the atmospheric system. According to the second law of thermodynamics such a planetary machine can never exist. Nevertheless, in almost all texts of global climatology and in a widespread secondary literature it is taken for granted that such mechanism is real and stands on a firm scientific foundation. In this paper the popular conjecture is analyzed and the underlying physical principles are clarified. By showing that (a) there are no common physical laws between the warming phenomenon in glass houses and the fictitious atmospheric greenhouse effects, (b) there are no calculations to determine an average surface temperature of a planet, (c) the frequently mentioned difference of 33 °C is a meaningless number calculated wrongly, (d) the formulas of cavity radiation are used inappropriately, (e) the assumption of a radiative balance is unphysical, (f) thermal conductivity and friction must not be set to zero, the atmospheric greenhouse conjecture is falsified."

Gerhard Gerlich and Ralf D. Tscheuschner, Falsification Of The Atmospheric CO2 Greenhouse Effects Within The Frame Of Physics, International Journal of Modern Physics B, Vol. 23, No. 3 (2009) 275–364

Ilmastonmuutostieteilijät ovat ilmeisesti keksineet ihan omat luonnonlakinsa...

Vieras (nimimerkki)

#81. Lue Ian Plimerin kirja 'Heaven and Earth - Global warming, the missing science'. On aika kattava, sisältäen noin kaksi ja puolituhatta viitettä tietellisiin tutkimuksiin. Löytyy esim Amazonista.

Ilkka Mononen (nimimerkki)

Älkää ihmetelkö miksi media ei kommentoi !
Lainaus alkaai:

TOIMITTAJALIITON JÄSENET
Nykyhetken lehdistön työtapoja ja sisällön koostumusta voidaan ymmärtää paremmin, kun tiedetään toimittajien puoluesympatioista, vakaumuksista ja aatteellisista harharetkistä. Myöhempää historiantutkimusta voidaan auttaa osaltaan pitämällä Toimittajaliiton jäsenluettelo julkisena.

Tulevaisuuden tutkivien toimitusten ei tarvitse lähteä tyhjästä pohtimaan, ketkä tänä meidän aikanamme olivat stalinisteja median kentällä. Ainakin seuraavat henkilöt olivat itse halukkaita ilmoittautumaan stalinistiseen ja taistolaiseen ryhmään seitsemän vuoden kautena 1978-85:

VERKOSTUMISEN ETUJOUKKO
MOT-ohjelman aloittama tapahtumaketju osoittaa, että piilottelevat taistolaiset myötäilijöineen ovat onnistuneet säilyttämään vahvan otteen Suomen mediaan ja valvomaan julkisuutta. Takavuosien tovereita on edelleen lukuisasti johtavilla paikoilla ja mitä merkillisimmissä suojatyöpaikoissa, joista käsin he pystyvät hoitamaan verkostonsa etuja.

Tovereita yhdistänyt stalinistinen ajattelutapa on kiivaimmillaan fanaattista fundamentalismia. Yhteiskuntafilosofiana, ideologiana ja poliittisena liikkeenä se on rinnastettavissa fasismiin, natsismiin ja uusnatsismiin. Uskonnollisena hurmoksena sitä voinee verrata islamin erilaisiin fundamentalisteihin. Nekin ovat valmiita tuhoamaan ja tappamaan muita oman uskonsa lujittamiseksi ja jumalansa ylistämiseksi.
Lainaus loppuu:

http://journalismi.info/fi/?x=book22

Eli miksi ihmetellä median sokeutta, väärän väriset linssit.
Tämäkin on jo vanha juttu, onko mikään muuttunut sitten...i
Ketähän luettelossa on? viittiks vilkasta linkistä.
Muista että henkilöluettelo on "salainen",ts älä lähetä nimilistaa koska
listan julkistamisesta oli noussut muistaakseni joku oikeusjupakka.

Ilkka

MrrKAT (nimimerkki)

69. ERK ihmetteli.
MrrKAT vastaa:
Tähtitiede on ihmeen analoginen ilmaston(muutos)tieteen kanssa:

-apokalyptisiä ennusteita
-perustuvat fysikaalisiin matemaattisiin malleihin
-historia/proxytieto ei paljon auta ennustamisessa eikä kumoamisessa semmoista vastaan joka on tulevaisuudessa ainutlaatuista tai lähes ainutlaatuista.

Minusta et voi osoittaa jotain lämpöhuippua tai meteoriittikuoppaa, ja sanoa että koska oli tommonenkin (ja ollaan hengissä) niin ei tarvi välittää nytkään.. tai että uskotella että se ja se meteoriittikuoppa tai lämpöhuippu on laskettu väärin ja maallikko Pasi perusteli(mielestäni) sillä kehäpäätelmällä ,niin eipä tarvi uskoa tulevaisuutta koskeviin malleihin ja laskelmiin.

Siis vakava kysymys: onko tässä meillä edessämme MEP, jolle ei tiedeyhteisö voi koskaan osoittaa jonkin asteroidiuhan v. 2036 ainutlaatuisuutta ja vaaraa, kun perusteena sille on
(vain) fysikaaliset mallit ja ennusteet ja kun edes historiaproxydata ei todista MEP:lle tulevasta mitään ?

ER kommentoi; Hah, siis oikeatiko vertaat näitä - ja juuri tähän "toiseen jengiin" RealClimateen, mutta ei sitten niihin jotka olemassaolevan datan perusteella vetää hieman maltillisempia johtopäätöksiä. Kiitos todella paljon, tämä selvitti aika lailla.

Matti Hemmi (nimimerkki)

Pyörää ei kannata monen kertaan keksiä, eli kehittelemäni fiktio tässä kerran vielä pojat... ja tytöt.

Tämä IPCC-liikkeen, yhä enemmän todellisuusharhaiseksi sohimiseksi muuttunut puolustustaistelu harhaoppisia vastaan on toivottavasti pian tiensä päässä. Ennenkuin myös tämäkin kupla on massiivisten tulonsiirtojen jälkeen puhjennut ja aiheuttanut pääasiassa EU-maiden talouksille mittaamattomia vahinkoja.

Maddof'in operaatio oli ja on pientä pirinää tulevan ja suunnitteilla olevan puhalluksen rinnalla.

Tämä valtavia ihmismassoja ja erikseen yksittäistä ihmistä hallitsemaan ja syyllistämään rynnivä joukko on uskomattoman sinnikäs ja yksisilmäinen omassa uskossaan. Liikkeessä vaikuttaa olevan sekoitus sekä entisen Neuvostoliiton, että USA’n ihmistä riistävän manipuloinnin menetelmiä. Mm. internationaali-Stalinistien opeilla operoiva punaviherväki on puhdasta selässähiihtäjä ainesta. Väki, jolla aina pitää olla se suuri kummajainen, suuri mystinen aate jota kumarrellaan. Ja mm. juuri tämä joukkio ei juuri kykene osoittamaan viileän analyyttistä keskustelukykyä kriittisen asiantuntija väen kanssa.

Ihminen, ihan itse, tai tämän ahneimman ihmistyypin johtama pörssivetoinen teollisuus.. saastuttaa ympäristöään kiihtyvällä vauhdilla. Hiilidioksidin merkitys tässä prosessissa on olematon. Näin on alunperin ehken hyvässä uskossa ja tarkoituksessa jopa synnytetty valtioiden toimesta yhteisesti sopien IPCC elin selvittämään ihmisen osuutta (syyllisyyttä) kasvihuone-ongelmassa.

Hyvin pian ’saalistajat haistoivat raadon hajun’ ja kuhina liikkeen ytimeen alkoi välittömästi. IPCC:n helmaan syntyi ja synnytettiin ihmisiä ja kansalaisia voimakkaasti syyllistävä massiivinen kampanja. Pelottelukampanja lietsoo maailman lopun pelkoa nerokkaalla mallilla, jossa lopputuloksena maalaillaan itkua ja hammasten kiristystä sekä koko maapallon tuhoa ja mullistusta. Tämän tuhon aikatauluksi on sitten päätetty, pelon maksimoimiseksi, ihmisen eliniän aika, jotta pelon vaikutukset kohtaisivat jokaisen ihmisen, omalla eliniällään.

Taustalla lobbaamassa ovat suuryritykset, finanssimaailma sekä valta- ja mediakoneistot. Tällä alueella yksinkertaisista poliitikoista muodostetut yksinkertaiset hallitukset seuraavat kiltisti perässä, jopa niin, että tällä muodostetulla IPCC konklaavilla hoidetaan se likainen työ, mitä likainen pääoma havitteleekin. (huom! ei toki kaikki pääoma ole likaista)

Sitten on edelleenkin viisaasti löydetty pääsyylliseksi kasvihuonekaasu, hiilidioksidi, jota syntyy normaalin elämän lähes kaikissa fossiilisissa vaiheissa, luonnon eduksi, mutta myös laajamittaisemmin teollisuuden tuotoksina ja tuoksinassa. Ja onhan ihminen kiistatta yksi teollisen tuotannon tekijöistä, joten syyllistäminen helposti uppoaa pienen ihmisen tajuntaan kuin veitsi voihin.

Ei ole puutetta kauhukuvista, millä massahysteria varmistetaan aina vaan uusilla ennusteilla. Ennusteita korjataan sitä mukaa kuin entisiltä putoaa pohja pois. Vakavasti otettavat, oikeasta totuudesta huolehtivat tiedemiehet vaiennetaan ja epäilevät tahot leimataan hihhuleiksi taitavalla manipulaatiotekniikalla, joka onneksi juuri nyt hieman yskii. IPCC:n kehiin heittämät argumentit ovat jopa niin sekavia, ettei ’todellinen’, oikea/paras käytettävissä oleva viimeisin tieto välity enää eteenpäin tämän sumutuksen shokkivaikutuksesta.

Tosiasiallisena perusteena on toki myös puuttua massiiviseen ilmaston pilaamiseen ja myrkyttämiseen joka on syntynyt ja kasvanut suurteollisuuden ja finanssikeinottelijoiden voittojen maksimoimiseksi. Tämän he myös sanovat ihan suoraankin; ’ei ole kvarttaaliperiodilla järkeä investoida tuotannon infrastruktuuria kohdalleen, kun se vähentäisi lyhyen aikajakson voittoja’ ja näkyisi heti nytkin jo pöhöttyneissä osakekursseissa. Utopiatalouden eo. johtuvan vääristymän säätö takaisin tapahtuukin globaalilla, par’aikaa nyt päälle hyökyvällä finanssikriisillä.

Tässäkin tapauksella kaiken maksavat tavalliset työmuurahaiset, eli veronmaksajat, kuluttajat. Nyt ei ole enää kyse mistään kylmän sodan aikaisista akseleista kapitalismi / kommunismi. Nyt näistä molemmista on poimittu se oleellinen ja saatu työkalu ja ase kasvottomalle valta- ja pääoma-moolokille tarkoituksena alistaa höynäytettävissä oleva osa ihmiskunnasta.

Kisa päästä etuoikeutetun pörssikuplan sisälle on ankaraa. Tässä rajapinnassa lojuu yhä kasvava kasa unelmatemppeleiden ja hyvinvointivaltioiden (Islanti) raunioita, joiden lohkareiden lomissa löyhkää köyhyyden matoja kihiseviä äkkirikas-poloisten henkisiä ruumiita.

Tämän kutistuvan rajapinnan vartioita kutsutaan analyytikoiksi ja vastaaviksi ekonomisteiksi. Heidän vanavedessään roudaa tämä manipuloinnin mestarijoukko, alarmistien punavihreät kaaderit. Nämä ovat nyt pikavauhtia muodostaneet uuden enkelikuoron, joka nyt Kööpenhaminan IPCC päänäyttämön oskesterimontussa virittelee uskomattoman kauniita ja kauhistuttavia seireenilaulujaan ennen muuta katsomossa tutiseville hallitusherroille ja kansallisille kombinaateille, jotka turvallisuuden paritituuriksi naamioitua 'pirun raamattuaan' hermostuneena pläräillevät. Ja jälleen kerran yritetään savu-väliverhoksi nostaa ilmastonmuutos / -lämpeneminen.

Kysehän ei ole maapallomme tuhoamisesta, vaan ihmisen itsensä ja omien elinolosuhteittensa myrkyttämisestä. On äärettömän naivia suunnitella ilmastonmuutosta, varsinkin kun tieteenalojen näkemykset etumerkistä ovat vasta mielipidetasolla ja vaihtelevat tasan kylmenemisen/lämpenemisen puolesta. Tällä hetkellä ’tosiasiallisten’ tietojen valossa on kylmenevä suuntaus vallalla. Muutos kyllä tapahtuu luonnon universaalilla syklillä kaikissa tapauksissa, ja pienin vaikuttaja siinä on itseään kiihtyvällä vauhdilla saastuttava ihmiskunta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Svensmark.

Vaikka ihminen (USA, Kiina, Venäjä vetureina), monen muun eliölajin kanssa yhdessä myrkyttäisi ja lopulta sotisi toisensa hengiltä alati vähenevästä elintilasta taistellen, ei telluksella, tältä alarmistien suojelemalta pallo-poloisella kauaa nokka tuhisisi palauttaa elämä ja luonto takaisin ihmistä edeltävälle, ehken ja ilmeisesti jopa paremmalle tasolleen (muutamia satoja/tuhansia vuosia). On siis edelleenkin, anteeksi vaan, todella suuruuden hullua korostaa ihmisen oman toiminnan kaikkivoipaisuutta muuttaa maapallon ilmastoa pysyvästi jollekin +- tasolle universaalissa elinympäristössään sijaitsevalla pikku prinssin plateetallaan.

Ja kun tämä pohjattoman ahne kasvoton globaali markkina-moolokki käyttää IPCC:n myötävaikutuksella ihmisen yksinkertaisuutta yhä härskimmin hyväkseen (periaatteella; sulle valta, mulle rahat), tulevat keinot ahneuden tällä tavalla kasvaessa rohkeammaksi ja uhkaavammaksi. Savuverho on sakeampaa, ilma yhä myrkyllisempää, kunnes viimeinenkin koriseva luonnonluoma viimeisenä henkosenaan hönkäisee; ’anna anteeksi ilmastonmuutos’.

Käytettäköön tässä ja nyt sekä jatkossa jo muodostettu mammuttimainen aivopesuverkosto sekä koko siihen satsattu energia (tuotos / panos periaatteella) ihmisen itsensä ja hänen terveytensä puolustamiseen saastuttavaa suurteollisuutta ja kasvotonta, kotimaatonta finanssikeinottelu-ameebaa vastaan. Samoin etsimään keinoja sopeutua ennakolta jokatapauksessa tulevaan ilmastomuutokseen. Ihmisestä itsestäänhän tässä on kysymys, hänen terveydestään ja elinolosuhteistaan. Suurin piirtein samaa perusongelmaa, saastuttamista, vaan lähestytään täysin eripuolilta ja tässä tapauksessa ilmastomuutos-mekanismin aivan väärältä puolelta.

Kun tiedemaailma on asiasta pahasti jakautunut, on hyvin epätarkoituksenmukaista lähteä tällä hetkellä IPCC:n jo pahasti vuotavan sateenvarjon alla meuhkaavien massahurmosliike ilmastonlämpenemis- uskovien mukaan.

Päivä päivältä asiaa tukevan tiedeyhteisön uskottavuus on murtumassa joukossa olevien epärehellisin motiivein pelaavien tiedemiesten takia. Ja heitä ei tarvitse olla montaa pilatakseen koko savotan. Pitäisikö tällaiset väärillä varusteilla (liian käyrällä lätkämailalla) pelaavat kutsua välittömästi vaihtoon ja antaa pelirangaistus käytöksestä. ’Haagin esteettinen urheiluneuvosto’ miettimään lopullisia sanktioita näille humpuuki maakareille.

Varsinkaan poliitikkoja, ja varsinkaan Suomen poliitikkoja on säälittävää mennä uskomaan näissä asioissa. Tämä EU’ta ja kaikkea ulkoista kumarteleva poliittinen eliittimme ja päätöksentekijämme pitäisi pian päästötavoitteissaan saada edesvastuuseen. Tällainen hulabaloo on kaikkea muuta kuin kansalaisten edun mukaista.

Siis jäitä hattuun vaan suomalaiset, näissä EU-painosteisissa tavoitteissa.

Ilkka Mononen (nimimerkki)

Joku ilmastohutkija kirjoitti : john daly kuollut ,eläköön.

Minäkin huudan eläköön seuraavalle:
The university said in a statement that Phil Jones, whose e-mails were among the thousands of pieces of correspondence leaked to the Internet late last month, would relinquish his position as director of Climatic Research Unit until the completion of an independent review.

Mutta tietääkö kukaan miksi Dalya vihattiin alarmistien leirissä?
Vastaus: http://www.john-daly.com/

Matti (nimimerkki)

Tuohon viimeiseen # 83 kommentti, että Marcel Lerouxin kirjassa Global Warming (2005) on myös todettu, että koko "kasvihuoneilmiö" on täysin fiktio eikä sitä oikeastaan ole olemassa.
Lerouxin kirja on yksi parhaita mitä "ilmastonmuutoksesta" on kirjoitettu ja suosittelen. Se on myös helppo lukea. Monet näissä keskusteluissa jatkuvasti pyörivät asiat - kuten tämä veden rooli ja IPCC:n mallien puute sillä kohtaa - on kirjassa selitetty perin pohjin. Samon Leroux avaa ja analysoi monet ilmastomyytit ja oheistarinat.

Kaj Luukko (nimimerkki)

62:
”Useiden keskustelijoiden kannattaisi katsoa dokumentti Uudesta Seelannista:

http://nzclimatescience.net/im…ng_nz2.pdf

Globaali lämpeneminen ei ole ehtinyt sinne asti. Lämpötila-aineistoa mittausasemilta sen sijaan on manipuloitu (adjusted) jotta saadaan lämpenevä trendi.”

Väite Uuden Seelannin huijauksesta todettiin huijaukseksi jo seuraavana päivänä:

http://hot-topic.co.nz/nz-sceptics-lie-about-temp-...

Oliko sitten kyse väärinkäsityksestä, valehtelusta, vai silkasta tyhmyydestä, sitä ei tarina kerro.

ER kirjoitti toisaalla:
”Kokonaan eri asia on viela millaisen haavan tama on tehnyt ilmastotieteen uskottavuudelle.”
”Jos joku johtava skeptikko jäisi kiinni aikasarjojen vääristämisestä…”
”Minusta tämä on oikeasti paha juttu, ja on paha tehdä poliittisia päätöksiä tällaisen prosessin saattelemana.”

Melko epäreilua. ”Johtavat skeptikot” ovat saaneet vuosikausia syöttää meille näitä pajunköysiä, ja kun taas jäävät rysän päältä kiinni, tapahtuuko jotain? Ei. Näemmekö esim. tässä blogissa kolme seuraavaa kirjoitusta siitä, miten on ”skeptikoiden” uskottavuudelle paha juttu perustaa väitteensä silkan huiputuksen pohjalle? Tuskin. Jotain muuta? Jää nähtäväksi. Kommentteja?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

#83 Tuo saksalaisen ammattikorkeakoulun matemaattisen fysiikan proffa apulaisensa kanssa ei taida jäädä tieteen historiaan. Noitahan riittää. Itse kukin voi tutustua tuohon tutkimukseen:

http://arxiv.org/PS_cache/arxiv/pdf/0707/0707.1161...

Tapio (nimimerkki)

Tuukka #53

Luulin ensin, että Tuukka oli kirjoittanut tämän jutun Turun Sanomiin:

http://www.ts.fi/online/ulkomaat/92867.html

Mutta kirjoittaja olikin Elina TUUKKAnen.

Tässä jutun (toki yliampuva) analysointi:

http://markusjansson.blogspot.com/2009/12/turun-sa...

Tuukka: miksi et ”analysoi” toista (#34) ja kolmatta (#52) kommenttiani?

Kommentit eivät ole pelkästään SINUA varten:

1. Etkö ymmärrä, mitä kommentoijat tarkoittavat?

2. Ymmärrät, mutta vääristelet asioita (uskosi) mukaisesti?

Ilmastonmuutosta pitää tarkastella KOKONAISUUTENA (kommenttini #52), EI pelkästään RealClimaten "oppien" mukaisesti.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

"To the Bone"

Uskonasioihin ei saa tieteellistä näyttöä tämän elämän aikana. Esimerkiksi anekaupan ja kiirastuliopin tieteellinen kiistäminen on mahdotonta vielä 600 vuotta näiden teorioiden keksimisen jälkeen. Yhtälailla minkään esitetyn ilmastoteorian kiistäminen on jotakuinkin mahdotonta koska käytännössä ihmisen havaintoperspektiivi on rajallinen ja aika jolloin luotettavia mittausia on tehty on hyvin lyhyt. Ts oskilloiko (suom värähteleekö) ilmastomme? Riippuu katsojasta ja siitä mitä milloinkin valitaan arviointiperusteeksi. Vastaus on siis kyllä ja ei- Kesällä on kuuma ja talvella kylmä. Ja ensivuonna sama juttu. Ilmastotieteilijät värähtelevät yhtä lailla valtion jakaessa rahaa eri tutkimuksiin. Ison kongressin lähestyessä ilmastotieteilijän ääni nousee falsettiin ja laskee kongressien väliaikana.

Ilmastomuutoksia on ollut, on ja tulee aina olemaan. Kokonaiset yhteiskunnat ovat luhistuneet ilmastomuutosten seurauksena ja ompa ihmiskunnan koko elämäkin ollut jääkauden verran vaakalaudalla. Se kuinka paljon kivikauden ihminen on oikeasti vaikuttanut ympäristöönsä jääkauden syntyä edeltävänä aikana jäänee ikuiseksi arvoitukseksi, mutta itse veikkaan että arvioitua laajemmassa määrin. Mutta tuskin niin paljoa että ilmastomuutosta olisi voitu laittaa tulenkeksijän piikkiin. Se kyllä tiedetään että ihmisen tekemiä ekokatastrofeja ja energiakriisejä on ollut halki maailman sivu. Ne ovat olleet pahoja ja osa vaikuttaa vielä tänäpäivänä. Ihminen on aina ollut ja on taitava tekemään elämästään helvetin.

Ilmastonmuutos on osa planeetan luonnollista rytmiä. Mutta koska muutokset ovat hitaita ja massiivisia, niiden havainnointi on hyvin vaikeaa ja edellyttää huomattavasti pitempiaikaisia seurantoja kuin mitä meillä on saatavilla. Houkutus julistaa ihminen planeetan muutoksen käynnistäjäksi on suuri. Koska ihminen on periaattessa aina altis imartelulle. Ja koska henkisesti on ikävä myöntää inhimillinen rajoitus jollekkin massiiviselle tapahtumalle johon ihmisen osana on vain sopeutua, ei estää saati torjua.

Pekka Pylkkänen (nimimerkki)

Pitääkö paikkansa, että EAU:n ilmastotieteilijä Phil Jones on hyllytetty tehtävästään?

SDP stinks (nimimerkki)

When the fags change.

kse (nimimerkki)

#91. No, Lauri - kerropas mitkä ovat tuon jutun suurimmat virheet. Ovatko kirjoittajat kenties ajaneet harhaan perustellessaan sen, miksi ilmastomallit rikkovat termodynamiikan toista pääsääntöä? Vai mitä virheitä siitä löytyy?

uulaw1 (nimimerkki)

Kommentti 94

Tämän linkin kautta asia hiukan selvinnee.

http://www.cbsnews.com/stories/2009/12/01/ap/world...

aleksi (nimimerkki)

Siirtynyt syrjään puolueettoman tutkimuksen ajaksi.

http://www.uea.ac.uk/mac/comm/media/press/2009/nov...

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

#96 Taistelevat luomaansa olkiukkoa vastaan.

aivan varma (nimimerkki)

Olen 100% varma että hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä maapallon lämpötilojen kanssa.

Samaan aikaan olen 100% varma, että planeettamme ilmastoa, meriä ja maaperää ei saa kuormittaa liikaa, jotta lapsenikin saa nauttia tästä upesta planeetasta, mutta pelastakaamme meret, lopettakaamme raskasmetallien ja muiden myrkkyjen syytö mereen ja maahan yms..ja ennenkaikkea paljastakaamme että co2 keisarilla ei ole vaatteita, näin se on, aika näyttää sebn teillekin.

janne virtanen (nimimerkki)

Joku on tehnyt parodia videon jossa Hitler onkin ilmastonmuutoksen takana. Videossa hitlerille kerrotaan että CRU:hun on hakkeroitu ja Hitler suuttuu.

http://www.youtube.com/watch?v=jGdbHW9Nlds

AJ (nimimerkki)

"kse" (#96)

Taas saattaa olla vähän teknistä mutta...

Artikkeli johon viittaat taitaa olla täyttä postmodernistista tuubaa. Jaksoin sen verran selata, että siellä mm. johdetaan eräs ihan perus fysiikkaa oleva lämmönsiirtoa varatussa kaasussa kuvaava yhtälö, jolla ei ole kasvihuoneteorian kanssa mitään tekemistä. Kun sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, siinä ei tietenkään ole mitään CO2 pitoisuudesta riippuvaa termiäkään. Kirjoittajat tulkitsevat tämän niin, että kun ko. yhtälö ei osoita CO2:n lämmittävää vaikutusta, niin CO2 ei voi lämmittää maata. Eli kun ko. yhtälöllä ei ole CO2:n lämmitysvaikutuksen kanssa mitään tekemistä, niin CO2 lämmitys täytyy olla väärässä. Suorastaan loistava päätelmä!

Mitä seuraavaksi? Käviskö tämä: Ideaalikaasun tilanyhtälöstä pV=nRT voidaan ratkaista T=pV/(nRT) jossa mikään termi ei riipu CO2 pitoisuudesta eikä mikään termi osoita, että ihminen edes voisi CO2 pitoisuuteen vaikuttaa varsinkaan päästökaupan avulla. Turhat päästövähennykset on siis lopetettava heti! ;)

JoukoA (nimimerkki)

Huhhuh - olipas textiä ! Varmasti asiaakin kommenteissa - sikäli kun tällainen tahvo pysyy mukana erilaisissa malleissa ja tulkinnoissa. Itse maalla kasvaneena, nykyisin lumilautailua ja ilmailua harrastavana taidan luottaa maanjussin aistihavaintoihin. Aniharvoin matkustan lentopaikalle keliä odottamaan. yleensä se on siellä ennen meitä.

Euroopasta tulee Leville - Rukalle ym. sankoin joukoin hiihtoturisteja. Sipoon Talmassakin lumi on valkoista - ei nokista sohjoa kuten monasti Alpeilla.
Juuri eteläsaksalainen vieras kertoi miten heillä ulos ripustettu pyykki muuttuu harmaaksi.

Noita lukuja kun karkeasti vertailee niin on pakko todeta; jos tuulimyllyihin laitettu pääoma olisi pantu ydinvoimaan niin hiilenpoltto olisi tarpeetonta. Valkopyykki valkoista ulkosallakin, ihmiset ja luonto terveempiä. Vuorilta tulvehtivat vesimassat hillitympiä, työtä ja toimeentuloa muillekin kuin kaikkein varakkaimmille. Joille oman suihkarin henkilökunnan tarjoileman lounaan hinta on merityksetön seikka.

Matti O Koskela (nimimerkki)

Maapallon ilmastosta ja sen muutoksen mekanismeista keskilämpötila on vain yksi lukemattomista muista arvoista, joita voidaan jotenkin mitata tai johtaa tässä ja nyt. Jopa siitäkin on useita koulu- / kuppikuntia miten, millä ja mistä näitä mittauksia pitäisi tehdä. Siis jopa perusdatasta ei ole yksiselitteistä ja kiistatonta selvyyttä. Puhumattakaan, että niitä ei ole annettu minkäälaiseen jakeluun tehdä muidenkin olettamuksien ja mallinuksien vertailuja.

Silti jollain ihmeellisellä perusteella, jotkut kunnianhimoiset tiedemiehet ovat langenneet loveen ja ihastuneet omiin kehäpäätelmiinsä joita simuloivat hyvinkin vaativilla tietokonemallinnuksillaan. On korkeintaan tasan kaksi vaihtoehtoa näistä simulointien tuloksista joihin voi päätyä. Oikea ja väärä. Itse en löisi vetoa latin latia kummankaan puolesta. Sen verran sattumaa nämä vääntämiset IPCC'n raportin laatijoilla ovat olleet.

Jo pelkästään kaikkinainen uhoaminen ja suuttuminen alarmistien taholta osoittaa asian olevan hyvin epävarmalla pohjalla. Jos jauhot omassa pussissa olisivat puhtaat, ei niiden piilottelussa tuntuisi olevan mitään mieltä. Tämäkään todennettu asia ei anna aihetta ottaa ihmisen co2 syyllisyyttä edes esille Köpiksen performanssissa.

Teollisuuden päästöjen tukkimisessa pitäisi olla ihan tarpeeksi värkkäämistä poliitikoille, tavoitteena lisäksi vähentää kaikkinaisia kuluja ja satsauksia ihmisten rasitteeksi. IPCC töihin selvittämään tapaa, miten jo nyt turhaan löpinään tuhlatut sadat miljardit saadaan korvattua ihmiskunnalle takaisin sen terveyden ja hyvinvoinnin kehittämiseen. Ilmastouskonnon sponsorointi loppuisi siten myös tähän paikkaan.

Maapallon niin ilmaston kun muunkin järjestelmän toimintaa on ihan sairasta alkaa mestaroida jumalaisella ylimielisyydellä. Kun se joka tapauksessa jää pienelle ihmiselle ikuiseksi arvoitukseksi luomiskertomuksen varjon taustapimentoon.

Mutta ainahan näitä hurahtaneita oman egonsa sankareita tulee riittämään. Aikansa kamala älämölö tuulimyllyjensä edessä mutta lopulta kaatuvat saappaat savessa kansan hurratessa.

Kyllä juojalla itsellään on ihan tarpeeksi touhua omissa ihmisille käsittämättömissä universaaleissa saleissaan. Jätetään uskonasiat ihan suosiolla korkeemman käteen. Eihän sitä nyt mopolla mahottomia.

JM (nimimerkki)

#83: Termodynamiikan toinen laki pätee suljetulle järjestelmälle. Maapallo ei muodosta suljettua järjestelmää, sillä se on vuorovaikutuksessa auringon kanssa.

E.W.M. (nimimerkki)

Professori Mursula auringon osuudesta ilmaston vaihteluun:

http://www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Auringon-akti...

Kaj Luukko (nimimerkki)

104: "Maapallon niin ilmaston kun muunkin järjestelmän toimintaa on ihan sairasta alkaa mestaroida jumalaisella ylimielisyydellä."

Juu, mutta sitä juuri olemme tekemässä, sillä kasvihuonekaasujen määrän kaksinkertaistamista voi kyllä jo mestaroinniksi kutsua. Ylimielistä se ainakin on.

E.W.M. (nimimerkki)

"Juu, mutta sitä juuri olemme tekemässä, sillä kasvihuonekaasujen määrän kaksinkertaistamista voi kyllä jo mestaroinniksi kutsua."

Koko teollisen toiminnan aikana (yli 100 vuotta) ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut 0,01 prosenttiyksikköä.

Jos katsotaan absoluuttista määrää, nousu on 0,028 prosentista 0,038 prosenttiin eli noin 30 prosenttia. Kyseessä ei siis ole kaksinkertaistuminen.

Tästä kasvustakin merkittävä osa on luonnollisista lähteistä, koska ilmaston jo satoja vuosia jatkunut lämpeneminen pienentää merten kykyä sitoa hiilidioksidia.

Tapsa (nimimerkki)

Kaj Luukolle.

Miten ihminen on onnistunut kaksinkertaistamaan vesihöyryn määrän?
Ylimielinen saattaa löytyä peilistä.

Hannu Tanskanen (nimimerkki)

Jones on "hyllytetty" virastaan CRU:ssa ja asiasta ollaan järjestämässä virallista tutkimusta. Myös James Hansen, NASA, "Warmistien kummisetä", aikoo boikotoida Kööpenhaminaa, koska päästökauppa on mielestään "anuksesta". Luulisi laittavan uskovat miettimään, mutta ei, eihän se Greenpeacen lampaisiinkaan mitään vaikuttanut, vaikka perustajansa käänsi kelkkansa 100%,
näinhän aina uskon asioissa.

"Tuukka & Luukka" turvautuvat jo oljenkorsiin, "marraskuu kaikkein lämpimin",
kun aiemmin väittivät, ettei yksi vuosikymmen kylmenemistä mitään todista ;-)

Sähköteurastaja (nimimerkki)

Olet minun parlamentti-edustajani.
Valitan että YLE esittää valheellista tietoa esim"Ilmastonmuutos ja maailma".
Siinä mm. pohjoinen napa-alue on jäätön ym. valheellista tietoa.
Voisitko edustajanani ottaa asian esille parlamentissa.

ST

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset