Selonteko, joka ei selvitä mitään
STT julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan keskustataustainen Nuorisosäätiö julkisti vaalirahoista pyydetyn selvityksen. Siitä ei käy ilmi, minkä verran tukea tukiyhdistyksille on annettu.
Moinen veto ihmetyttää. Miksi koko selvitys, jos ei selvitetä?
Harva on tullut ajatelleeksi, että vaakalaudalla voi olla myös suomalaisen rahapelimonopolin kohtalo. Nuorisosäätiön toiminta ei Veikkauksen ja RAY:n tulevaisuudennäkymiä ole ainakaan parantanut.
Olin aktiivisena hannaamassa vastaan, kun EU:n rahapelimarkkinoita koskeva mietintö uhkasi suomalaista rahamonopolijärjestelmää. Kyseessä oli viime keväänä hyväksytty nettipelaamista koskeva aloite, jossa toivottiin järjestelmän harmonisointia EU:ssa. Vähitellen sen avulla olisi pyritty avaamaan kaikki pelaaminen vapaalle kilpailulle. Me suomalaiset mepit taistelimme yhteisrintamassa, kun selitimme miksi kerrankin monopoli voi olla ihan hyvä juttu.
Omassa ryhmässäni olin ratkaisevassa roolissa, sillä toimin EPP:n raportöörinä asiassa ja sain taisteltua parlamentin isoimman ryhmän viralliseksi kannaksi sen, että jäsenmaat saavat päättää jatkossakin rahapelimarkkinoistaan itse. Se kanta voitti myös täysistunnossa: asia jäi jäsenmaille, toistaiseksi. Perustelin monopolia vastuullisella valvonnalla, tehokkaammalla rikoksentorjunnalla, kolmannen sektorin saamalla hyödyllä sekä meidän halullamme suunnata nämä rahat yhteiseen hyvään. Niistä on paljon hyviä esimerkkejä; Suomi on tuhansien järjestöjen maa, ja RAY ja Veikkaus hoitavat hommansa hyvin.
Mutta nyt ottaa päähän.
Tämä RAY-rahan sääntöjenvastainen pumppaus poliittisen puolueen vaalityöhön olisi ollut mitä noloin vastaesimerkki, jos se olisi tullut esiin viime keväänä. Näyttää vahvasti edelleen siltä, että poliitikot ovat ohjanneet kampanjoihinsa RAY-rahaa jääväämättä itseään - selvitys ei epäilyjä hälventänyt. Ja suorastaan naurettavuuksiin se ylsi selitysosiossa: tarpeellisia hankintoja - ullakolle.
Yhdestoista käsky on: älä selitä. Säästäisivät edes hermoja, jos ei rahaa.
Toinen juttu on se, että uskon yhä vakaasti suomalaiseen kolmannen sektorin hyvään työhön. Järjestelmä on mahtava! Olen nähnyt sitä vaikka missä järjestöissä, vanhustyöstä vammaisiin, nuorisourheiluun ja kulttuuriin. Nyt jokainen näistä järjestöistä saa maksaa tämän sössimisen ja hurskastelun hintaa, sillä ne menettänevät automaattisen tukensa. Rahat pitää erikseen hakea, ja se vaatii byrokratiaa. Valvontaa pitää tarkentaa poliitikkojen pelailun takia.
No mitäs nyt järjestöistä, joku saattaa ajatella. Puuhatkoot enemmän. Mutta lopulta kyse on heikoista ihmisistä, joita on ollut tarkoitus auttaa. Ja siinä vaiheessa kun tämä kuvio kostautuu autettaviin, koko puliveivauksen vastenmielisyys paljastuu ja iskee ihmistä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Selonteko noudattaa suomalaisen politiikan selonteko linjaa, yhtä ylimalkaista kaikkinensa.
Uskon, että ottaa pannuun. - Alan epäillä monopolien mielekkyyttä yleensä missään, vaikka laillasi olen aiemmin esim. RAY:stä ajatellut.
ihan kuin Esa sanoi.
Koko poliittisen linjan suuntainen on selontekokin.Totean edelleen saman minkä olen jo sanonut ennemmin. Miksi täytyy mennä mukaan ja sitten aloittaa se kova puollustaminen? Sen asian, kun te EU:n palkkarengit ja mepit selvitätte, ehkä ymmärrätte itsenäisyyden merkityksen.
Ihmettelin nuorena (noin 20 vuotta sitten) nähdessäni Veikkauksen mainoksia, jossa he kehuivat panostavansa nuorisotyöhön. Jos Veikkaus todella panosti, niin nuoret eivät sitä kyllä huomanneet. Toimintaa sanotaan tuettavan, mutta miten se näkyy? Todellisuudessa Veikkaus käyttää rahaa lähinnä muutaman huippu-urheilijan tukemiseen. Niistä saadaan sopivia mannekiinejä TV-spotteihin ennen lottoarvontaa.
Monopolit kumoon alkaen A:sta.
ER kommentoi: Tämä ei ole yksinkertaisesti totta. Veikkaus EI tue pelkkiä huippu-urheilijoita. Kenties tukea on niin paljon ettei nimimerkki ole sitä huomannut, mutta hänenkin paikkakunnallaan on varmasti urheiluhalleja jotka on rahoitettu pelirahoilla. Tässä on huikea ero, kun katsoo brittijärjestelmää.
Minä en ihmettele tietoja kepulaisten säätiöiden vaalirahoituksesta. Säätiöthän on alunperinkin perustettu jauhamaan rahaa kepulaisille järjestöille ja niiden kautta kepulaisille poliitikoille.
Eija-Riitta.
tässä selonteko-asiassa olemme samaa mieltä. Myötähäpeä on kova.
Hyvä puoli asiassa on se, että "selonteko" takaa ihmisten jatkuvan mielenkiinnon asiaan ja nostaa kiinnostusta politiikkaan yleensä: mitä kaikkea sieltä löytyy!
Hyvä puoli on sekin, etten ole aikoihin repeillyt naurusta niin kuin kuunnellessani YLEn lähetystä, jossa selonteosta uutisoitiin. Luulen että moni muukin Suomenmaassa nauroi itsensä tärviölle.
Tämä vaikuttaa hieman samanlaiselta, kun löysimme erään ihanan duunikaverini kanssa dokumentin, jossa luki "käyttöohjeen käyttöohje".......
Tämä vaan toi mieleeni tuon, koska tässä on hiukan samanlaista fiilistä...:):)
"Selonteko" josta ei selviä yhtään mitään....??"
Onpas taas todella professional-ihmisten tekosia.....
Pitäisiköhän nyt laatia seuraavaksi "Selonteon Word"-version aiheesta "selonteon selonteko". Ja ellei sekään riitä, niin "selonteon selvennys dokumentista "selonteko"?
Ei tuota muuten kukaan ymmärrä.
Eeva
Vaalirahoituskaruselli lähtee taas uudelle kierrokselle. Niitä tulee riittämään vähintään seuraaviin vaaleihin asti. Herran myllyt jauhavat hitaasti, mutta varmasti. Nuorisosäätiönkin tutkinta kestää ja kaikenlaiset lakikoukut ja vanhentumissäännökset yritetään ottaa käyttöön, mutta ei se auta.
Olen vahvasti samoilla linjoilla Rouva Korholan kanssa, niin RAY:n monopoleissa,
kuin kritiikissäkin näiden "vaalirahasotkujen " kanssa.
Eija-Riitta on ahkera ja työlleen omistautunut, eikä viihdeuutisten palstoilla
viihtyvä "bimbo", niinkuin moni muu poliitikko-sisar.
PRH: viivytystaistelun syynä saattaa olla tutkittavien kirjanpidon ja kokouspöytäkirjojen
"uudelleenjärjestely". Nuo asiakirjat olisi pitänyt kuitteineen takavarikoida heti alussa.
Lainaus kirjoituksesta: http ://jyrkivirolainen.blogspot.com/2009/10/165-onko-patentti-ja-rekisterihallitus.html
"Mutta kuten oikeusministeriö, myös PRH on luottanut siihen, että media eli lehdistö itse asiassa hoitaa virastolle kuuluvan valvontavelvollisuuden.
Myös eilisessä aamun tv-haastattelussaan Olli Koikalainen nimittäin sanoi, että häntä oikein pelottaa aina aamuisin avata lehtiä ja katsoa, mistä kaikista uusista säätiöistä nyt lehdissä kirjoitetaan!
PRH siis ryhtyy - jos ryhtyy - toimenpiteisiin vasta kun lehdet ovat "paljastaneet" epäkohtia joissakin säätiöissä!
Omasta aloitteestaan PRH ei siis ilmeisesti ole ryhtynyt asioita "tonkiman", ei edes tekemään pistotarkastuksia.
Yhdessä haastattelussaan Koikkalainen sanoi, että kuka tahansa voi tehdä rikosilmoituksen, jos epäilee jonkin säätiön hallituksen tai sen jäsenten syyllistyneen rangaistavaan tekoon. Niin voikin, mutta pointti on siinä, että lain mukaan oikeus ja madollisuus tehdä rikosilmoitus säätiölain rikkomisesta on ensisijaisesti PRH:lla itsellään (SäätiöL 14.4 §).
- Onkohan Koikkalainen huomannut tämän lainkohdan?
PRH:lla on myös lain mukaan oikeus vaatia tuomioistuimessa säätiön hallituksen tai sen jäsenen erottamista toimestaan (SäätiöL 14.2 §). Vielä PRH:lla on valvontaviranomaisena oikeus nostaa tuomioistuimessa vahingonkorvauskanne säätiön hallitusta tai sen jäsentä vastaan (SäätiöL 14.3 §). PRH voi myös asettaa antamansa määräyksen tai kiellon rikkomisen varalta uhkasakon säätiön hallituksen jäsenelle (SäätiöL 14.1 §).
PRH:lla on siis valvontaansa varten annettu laissa suorastaan "hirmuinen" määrä erilaisia keinoja.
Nyt on vain kysymys siitä, onko PRH turvautunut näihin keinoihin ja jos ei ole, niin minkä vuoksi?
Minkä vuoksi jotkut säätiöt ovat vastoin sääntöjään voineet pitkän ajan kuluessa kenenkään estämättä luovuttaa varojaan poliittiseen tarkoituksen?
Pitäisikö minun oikeusministeriön valvontavelvollisuuden rikkomista koskeneen kanteluni lisäksi tehdä oikeuskanslerille kantelu myös PRH:n säätiöitä koskevasta valvonnasta?
Vai puuttuisiko oikeuskansleri tässä tapauksessa omasta aloitteestaan asiaan?
Varmuuden vuoksi:
Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri! Jos satutte lukemaan tämän kirjoitukseni, niin pyydän, että selvittäisitte, onko PRH, siis Patentti- ja rekisterihallitus, huolehtinut sille säätiölain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuutensa asianmukaisesti ja siten kuin laissa edellytetään vai onko valvonta kenties ollut puutteellista?
No niin, siinähän se kantelu tai selvityspyyntö sitten olikin.
Nyt voimme vain jäädä odottelemaan oikeuskanslerin toimenpiteitä asiassa."
OIKEUSKANSLERINVIRASTO
Käyntiosoite Snellmaninkatu 1, HELSINKI
Postiosoite PL 20, 00023 VALTIONEUVOSTO
Puhelin (09) 16001
Telefaksi (09) 160 23975
Kirjaamo (09) 160 23950
sähköposti kirjaamo@okv.fi
Tiedotus (09) 160 23955
sähköposti tiedotus@okv.fi
_
http ://www.okv.fi/
---
PRH tiedottaa asiasta jatkossakin ottaen huomioon julkisuusnäkökohdat sekä laillisuuden ja eri osapuolten oikeusturvan.
Lisätietoja antaa linjanjohtaja Olli Koikkalainen, puh. (09) 6939 5575, gsm 040-505 3575
KOIKKALAINEN OLLI PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS
0405053575 (Sonera)
PL 1140 ARKADIANKATU 6 A 00101 HELSINKI
Patentti- ja rekisterihallitus
Avoinna ma-pe 8-16.15
Arkadiankatu 6 A, Helsinki
PL 1140, 00101 Helsinki
Puh: (09) 6939 500
Faksi: (09) 6939 5328
_
http ://www.prh.fi/fi/uutiset/P_386.html
---
NS:
"Mikä on mahdollisten ohjeiden tarkka sisältö?
Hallituksen kokouspöytäkirjat ovat pääsääntöisesti niin sanottuja päätöspöytäkirjoja,
jolloin juoksevien asioiden hoitamista koskevia ohjeita ei kirjata pöytäkirjoihin tarkasti.
Hallituksen kokouksia ei ole äänitetty, joten annettuja ohjeita ei voida esittää kohta kohdalta tarkasti PRH:lle.
Voimme tarvittaessa järjestää hallituksen jäsenten kuulemisen kunkin yksittäisen kokouksen osalta, mikäli PRH katsoo välttämättömäksi saada selville kussakin kokouksessa annettujen ohjeiden yksityiskohtaisen sisällön.
Mikäli PRH tarvitsee asiassa lisäselvitystä, toimitamme sitä mielellämme PRH:lle.
Helsingissä 16.10.2009
NUORISOSÄÄTIÖ"
Laativat:
1) Seppo Kemppinen, asianajaja, varatuomari Espoo
Seppo Kemppinen (09-6153 3509, 0400 708 139),
http ://www.espoo.fi/kirjailijat/suomi/kemppinen.htm
2) Oili Kela, varatuomari Helsinki
Säätiön asianajaja Oili Kela kertoi STT:lle, että selvitykset avoimiksi jääneistä asioista valmistuvat viimeistään 6. marraskuuta.
Valvoja ei ole tyytyväinen säätiön selvitykseen. Patentti- ja rekisterihallituksen linjanjohtaja Olli Koikkalainen piti Ylen uutisten haastattelussa säätiön tulkintaa omista säännöistään liian laveana eikä se vastaa valvojan käsitystä asiasta.
http ://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=46992289
Säätiöiden valvonta on todella helppoa.
PRH: n viivytystaistelu antaa tutkittaville järjestää kirjanpitonsa ja kokouspöytäkirjat uudelleen.
Koko aineisto olisi pitänyt heti takavarikoida ja suorittaa selvitys viranomaisten toimesta.
_
Lainaus kirjoituksesta: http ://jyrkivirolainen.blogspot.com/2009/10/165-onko-patentti-ja-rekisterihallitus.html
"Mutta kuten oikeusministeriö, myös PRH on luottanut siihen, että media eli lehdistö itse asiassa hoitaa virastolle kuuluvan valvontavelvollisuuden.
Myös eilisessä aamun tv-haastattelussaan Olli Koikalainen nimittäin sanoi, että häntä oikein pelottaa aina aamuisin avata lehtiä ja katsoa, mistä kaikista uusista säätiöistä nyt lehdissä kirjoitetaan!
PRH siis ryhtyy - jos ryhtyy - toimenpiteisiin vasta kun lehdet ovat "paljastaneet" epäkohtia joissakin säätiöissä!
Omasta aloitteestaan PRH ei siis ilmeisesti ole ryhtynyt asioita "tonkiman", ei edes tekemään pistotarkastuksia.
Yhdessä haastattelussaan Koikkalainen sanoi, että kuka tahansa voi tehdä rikosilmoituksen, jos epäilee jonkin säätiön hallituksen tai sen jäsenten syyllistyneen rangaistavaan tekoon. Niin voikin, mutta pointti on siinä, että lain mukaan oikeus ja madollisuus tehdä rikosilmoitus säätiölain rikkomisesta on ensisijaisesti PRH:lla itsellään (SäätiöL 14.4 §).
- Onkohan Koikkalainen huomannut tämän lainkohdan?
PRH:lla on myös lain mukaan oikeus vaatia tuomioistuimessa säätiön hallituksen tai sen jäsenen erottamista toimestaan (SäätiöL 14.2 §). Vielä PRH:lla on valvontaviranomaisena oikeus nostaa tuomioistuimessa vahingonkorvauskanne säätiön
hallitusta tai sen jäsentä vastaan (SäätiöL 14.3 §). PRH voi myös asettaa antamansa määräyksen tai kiellon rikkomisen varalta uhkasakon säätiön hallituksen jäsenelle (SäätiöL 14.1 §).
PRH:lla on siis valvontaansa varten annettu laissa suorastaan "hirmuinen" määrä erilaisia keinoja.
Nyt on vain kysymys siitä, onko PRH turvautunut näihin keinoihin ja jos ei ole, niin minkä vuoksi?
Minkä vuoksi jotkut säätiöt ovat vastoin sääntöjään voineet pitkän ajan kuluessa kenenkään estämättä
luovuttaa varojaan poliittiseen tarkoituksen?
Pitäisikö minun oikeusministeriön valvontavelvollisuuden rikkomista koskeneen kanteluni lisäksi tehdä oikeuskanslerille kantelu myös PRH:n säätiöitä koskevasta valvonnasta?
Vai puuttuisiko oikeuskansleri tässä tapauksessa omasta aloitteestaan asiaan?
Varmuuden vuoksi:
Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri! Jos satutte lukemaan tämän kirjoitukseni, niin pyydän, että selvittäisitte, onko PRH, siis Patentti- ja rekisterihallitus, huolehtinut sille säätiölain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuutensa asianmukaisesti ja siten kuin laissa edellytetään vai onko valvonta kenties ollut puutteellista?
No niin, siinähän se kantelu tai selvityspyyntö sitten olikin.
Nyt voimme vain jäädä odottelemaan oikeuskanslerin toimenpiteitä asiassa."
OIKEUSKANSLERINVIRASTO
Käyntiosoite Snellmaninkatu 1, HELSINKI
Postiosoite PL 20, 00023 VALTIONEUVOSTO
Puhelin (09) 16001
Telefaksi (09) 160 23975
Kirjaamo (09) 160 23950
sähköposti kirjaamo at okv.fi
Tiedotus (09) 160 23955
sähköposti tiedotus at okv.fi
_
http ://www.okv.fi/
---
PRH tiedottaa asiasta jatkossakin ottaen huomioon julkisuusnäkökohdat sekä laillisuuden ja eri osapuolten oikeusturvan.
Lisätietoja antaa linjanjohtaja Olli Koikkalainen, puh. (09) 6939 5575, gsm 040-505 3575
KOIKKALAINEN OLLI PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS
0405053575 (Sonera)
PL 1140 ARKADIANKATU 6 A 00101 HELSINKI
Patentti- ja rekisterihallitus
Avoinna ma-pe 8-16.15
Arkadiankatu 6 A, Helsinki
PL 1140, 00101 Helsinki
Puh: (09) 6939 500
Faksi: (09) 6939 5328
_
http://www.prh.fi/fi/uutiset/P_386.html
---
NS:
Hallituksen kokouspöytäkirjat ovat pääsääntöisesti niin sanottuja päätöspöytäkirjoja,
jolloin juoksevien asioiden hoitamista koskevia ohjeita ei kirjata pöytäkirjoihin tarkasti.
Hallituksen kokouksia ei ole äänitetty, joten annettuja ohjeita ei voida esittää kohta kohdalta tarkasti PRH:lle.
Voimme tarvittaessa järjestää hallituksen jäsenten kuulemisen kunkin yksittäisen kokouksen osalta, mikäli PRH katsoo välttämättömäksi saa-da selville kussakin kokouksessa annettujen ohjeiden yksityiskohtaisen sisällön.
Mikäli PRH tarvitsee asiassa lisäselvitystä, toimitamme sitä mielelläm-me PRH:lle.
Helsingissä 16.10.2009
NUORISOSÄÄTIÖ
Laativat:
1) Seppo Kemppinen, asianajaja, varatuomari Espoo
Seppo Kemppinen (09-6153 3509, 0400 708 139),
http ://www.espoo.fi/kirjailijat/suomi/kemppinen.htm
2) Oili Kela, varatuomari Helsinki
Säätiön asianajaja Oili Kela kertoi STT:lle, että selvitykset avoimiksi jääneistä asioista valmistuvat viimeistään 6. marraskuuta.
Valvoja ei ole tyytyväinen säätiön selvitykseen. Patentti- ja rekisterihallituksen linjanjohtaja Olli Koikkalainen piti Ylen uutisten haastattelussa säätiön tulkintaa omista säännöistään liian laveana eikä se vastaa valvojan käsitystä asiasta.
http ://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=46992289
_
http ://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/nuorisosaatio_selvitys.pdf
Naurettavaa pelleilyähän tuo koko sotku on ollut. Tosin samaa harrastaa kaikki puolueet, eikä todellakaan vähiten Kokoomus. Eiköhän kaikki voi todeta, että viimeisin hallitus on ollut huonoin moneen vuosikymmeneen. Suuria muutoksia on saatu ajettua vain ja ainoastaan huonoon suuntaan, kohuja on ollut jatkuvasti jne jne jne. Ja silti seuraavissa vaaleissa siellä istuu täysin samat henkilöt. Suomalaiset ovat idiootteja sanan alkuperäisessä merkityksessä.
Itse vapauttaisin rahapelit ja laittaisin ne verolle.
Valvonta järjestetään niin että jokainen, jolla on "pelaajakortti" saa tililleen palautuksena [10%] koneeseen pelatusta rahasta.
Syytäkin harmittaa. Kuluttajan kannalta rahapeli on mikä tahansa tuote, kuten makkara. Nyt myyntimonopolin takana kärvistelevä Veikkaus myy huonoa makkaraa suomalaisille. Onneksi mm. voittojen verotus on selvä EU:ssa ja voit ostaa pelisi mistä tahansa pelkäämättä kaksinkertaista verotusta.
Nettikauppaa käsiteltäessä voit korjata kuprusi. Nyt joutuu käyttämään kallista agenttia, jos suomalainen haluaa ostaa vaikka ranskalaisen lottoarvan. Keski-eurooppalaisille tämä ei ole ongelma, koska ajomatkat ovat lyhyet. Vain kilpailu takaa kelvolliset pelit suomalaisillekkin.
# 1
On aivan oikeassa, pelkkä säätiöiden sääntöjen noudattaminen parantaisi asiaa, tukijoiden tulee vaatia säännönmukaisuuden noudattamista yksityiskohtaisesti, eikä vain lapioida rahaa vuodesta toiseen.
Haluaako kukaan edes parannusta asiaan. Kannattaisi, koska uusmoralismi on moralisoitunut aikalailla ehdottomampaan, ainakin lausunnoissa.
Syytä on sysissä kuin sepissä, piiri on niin pieni.
Veikkauksen ja RAY:n tuotosta aivan tolkuton osa hukkuu tehottomaan byrokratiaan. Iso henkilöstö ja isot hallintokulut molemmissa. Monopolit joutaisi lopettaa ja laittaa ulkomaiset peliyhtiöt veronmaksajiksi Suomessa järjestetyistä peleistä. Veikkaus ja RAY jatkaisivat, mutta ilman monopoliasemaa. Peleistä kertyvä raha yhteiseen kassaan olisi taatusti paljon isompi kuin nyt.
Olen ollut mukana kolmannen sektorin toiminnassa 1960-luvulta alkaen
Olen myös ollut mukana kokemassa, mitä tarkoittaa se, että valtio ja kunnat siirtävät vastuidensa toteuttamista tälle kolmannelle sektorille.
Kyseessä on miljardien ja taas miljardien siirto - niin palveluissa kuin niiden maksamisessakin
Olen huomannut, että näissä järjestöissä vallitsee ja hallitsee paitsi erittäin vahva ja pyyteetön toiminnan ilo, myöskin poliittinen kastijako
Sama jako on koskenut myös niin Veikkauksen kuin RAY:nkin hallintoa, jotka ovat poliittisesti mahdatoituja
Nyt on tultu tässä polun päähän tai ainakin risteykseen, niinkin Eija-Riitta pohjustuksessaan todistaa
Euroopassa kolmas sektori on valtavan paljon suurempi ja pyyteettömämpi toimija kuin Euroopan Suomi-nimisessä kolkassa. Se tarkoittaa myös sitä, että pelisäännöt esim Englannissa, BeNeLux-maissa tai Saksassa ovat täsmällisen tiukat ja toiminta varsin lujalla otteella valvottua.
Näin on varmasti vastaisuudessa Suomessakin, mutta ennenkuin tähän päästään, aika paljon "päitä ja pyllyjä" paljastuu ja piiskoontuu, ettei jopa tippuisi.
Sinä aikana vahingot itse toiminnan kohteille, eri tavoin kolmannen sektorin apua tarvitseville, ovat pahimmoillaan erittäin laajat ja syvälliset, tuskaiset ja osin katastrofaalisetkin.
"Olisitte miettineet ens"
Homma hoidossa, email:
_
Till: olli.koikkalainen@prh.fi
Patentti- ja rekisterihallitus
Olli Koikkalainen
Puh. (09) 6939 5575, gsm 040-505 3575
Arkadiankatu 6 A, Helsinki
PL 1140, 00101 Helsinki
Puh: (09) 6939 500, Faksi: (09) 6939 5328
Arvoisa linjanjohtaja Olli Koikkalainen
Viite: Ilmoituksenne PRH: n Internet -sivustolla:
"Nuorisosäätiön ja Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön selvitykset PRH:n tarkasteltavana."
http ://www.prh.fi/fi/uutiset/P_386.html
Asia: Julkisissa medioissa esiintyneiden, runsaiden kirjoitusten johdosta haluan esittää seuraavaa.
Koska on ilmeistä että po. säätiöiden kohdalla valvonta on ollut puutteellista.
Luultavasti siitä syystä, koska po. oganisaatioden johtotehtävissä on toiminut maamme johtavia poliitikkoja, jonka johdosta olisi voitava olettaa, asioiden hoidon ja säätiöiden hallinnon olevan poliitikoille annetun luottamusaseman ja siten korkean moraalin ansiosta, olleen itsesäädeltynä moitteetonta ja jopa tarkempaa kuin keskimäärin.
Kun julkisuudessa tämä asiain tila, saatujen selvitysten perusteella onkin ilmeisesti toisin, pyydän Teitä kiinnittämän huomiota säätiölain antamiin mahdollisuuksiin ja velvollisuuksiin säätiöiden toiminnan valvojana.
Alla on kuvattuna lyhyesti otsikoittain ne perustyökalut, joita voitte niin halutessanne, välittömästi käyttää.
Toivon että teette velvolllisuutenne kansalaisten luottamuksen viranomaisiin ja laillisuusvalvojiin, säilyttämiseksi.
1) Teillä on lain mukaan oikeus ja mahdollisuus tehdä rikosilmoitus säätiölain rikkomisesta PRH:lla itsellään (SäätiöL 14.4 §).
2) PRH:lla on myös lain mukaan oikeus vaatia tuomioistuimessa säätiön hallituksen tai sen jäsenen erottamista toimestaan (SäätiöL 14.2 §).
3) Vielä PRH:lla on valvontaviranomaisena oikeus nostaa tuomioistuimessa vahingonkorvauskanne säätiön hallitusta tai sen jäsentä vastaan (SäätiöL 14.3 §).
4) PRH voi myös asettaa antamansa määräyksen tai kiellon rikkomisen varalta uhkasakon säätiön hallituksen jäsenelle (SäätiöL 14.1 §).
Oheistan tähän tutustumistanne varten erään Uusi Suomi -verkkolehdessä olevan keskustelun, josta ilmenee kansalaisten huoli säätiöiden valvonnan nykytilanteesta.
Keskustelun otsikko, "Selonteko, joka ei selvitä mitään", pvm 28.10.2009,
ja linkki: http ://eijariitta.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/28/nolo-selonteko/#comments
Kunnoittavasti
Huolestunut kansalainen
Espoo / Tukholma
"Vähitellen sen avulla olisi pyritty avaamaan kaikki pelaaminen vapaalle kilpailulle. Me suomalaiset mepit taistelimme yhteisrintamassa, kun selitimme miksi kerrankin monopoli voi olla ihan hyvä juttu."
No miksi se on ihan hyvä juttu tässä tapauksessa? Mieleen tulee lähinnä se, että suomalaismepit saavat sitä kautta vaali- ja muuta rahaa.
ottamatta sen kummemmin kantaa RAY:n/veikkauksen toimiin on myönnettävä että pelaisin mielelläni silloin tällöin eurolottoa suomen maaperällä, ettei tarvitsisi pyytää sukulaisia pistämään pari puntaa peliin puolestani.
Suomalainen järjestökenttä on kyllä tolkuttoman laaja ja tehoton. Saman asian ympärillä (syöpä, päihteet yms.) touhuaa kymmeniä järjestöjä, joiden pääasiallinen toimenkuva on keksiä uusia projekteja RAY:n rahoitettavaksi. Toiminnan tarkoitukseksi on muodostunut oman (hallinto)henkilökunnan ylläpitäminen ja lisääminen. Jokainen organisaatio tuppaa näet kasvamaan ja laajentumaan ajan kuluessa. Näiden projektien tuloksena tuotetaan raportti tai muuta kirjallista materiaalia, jota kukaan ei tarvitse. Käytännön lähityöhön noita RAY:n projektiavustuksia ei saa käyttää.
Lopputulema on tästä keskustelusta se, että rahvirtojen valvojat ovat laistaneet heille uskotut tehtävät ja nyt syytetään syyttömiä.
Kokoomus on säätiöittänyt vaalituet ja se on peliä/ hyväksyttävää piilopuoluetukea, jota esim. joku nuorisosäätiö ei ymmärtänyt samalla tavoin hoitaa.
Kuka valvoo Kokoomuksen säätiöitä ?
ER kommentoi:
Omituinen, epälooginen puheenvuoro. Mitä ihmeen PIILOpuoluetukea? Tässähän se pointti on. Ei puolueiden rahoittaminen ole pahaa ja likaista. Niitä tarvitaan. Kokoomuksen säätiöt on perustettu tukemaan puoluetta ja se on avointa ja laillista puuhaa. En vain voi hyväksyä sitä, että johonkin muuhun tarkoitukseen julistettu ja ohjattu yhteiskunnan raha - esim. rahapelit tai asumisen tukimuodot - ohjataan muuhun kuin piti.
On yksinomaan Nuorisosäätiön oma vika jos se ei ole ymmärtänyt laittaa tukea sääntöihin ja onkin perustettu tukea varten. Mutta silloin sillä ei kai olisi otsaa hakea tukirahaa valtion virastoilta tai RAY:lta.
Samaa mieltä asiasta ja hienoa kuulla Eija-Riitta kommenttisi nro 27. Nyt näyttää siltä kuin asiat paranisivat ainakin minulla, kun loppuu hermojen paha stressaus hiljalleen. En tiedä kuitenkaan tulenko työkuntoon kuitenkaan, koska Kela viimeksi katsoi niin ja hylkäsi noin 2 vuotta sitten työkyvyttömyyseläkkeen, vaikka yhtenään tulee liikuntakyvyttömäksi tekevät neuropaattiset kivut, joihin ei löydy lääkettä edes Pfizerin mainoksen mukaan, eikä ole muutenkaan saanut poistettua niitä kipuja, kuin kuolettamalla kalliisti hampaan juuri. Neuropaattiset kivut tulevat aineenvaihdunta-häiriöstä tai -sairaudesta, sekä aiheuttaa nivelrikkoakin.
Rahapelien suosio on käsittämätön asia. Meni baariin tai markettiin, aina riittää väkeä hakkaamassa rahaa namupeliin. Edes Las Vegasissa ja Atlantic Cityssä en moiseen sortunut, pari quarteria iskin huvikseni "yksikätiselle rosvolle" ja kymmenen taalaa pokeripöydässä Vegasissa, eli ensimmäiseen ilmaiseen ryyppyyn asti, kun oli niin söötti tarjoilija minipöksyissä. Sanovat viisaat, että uhkapeli on seksin korvike, mene ja tiedä.
"Tampereen Vuokratalosäätiö on tukenut lehden selvityksen mukaan puolueiden varainhankintayhdistyksiä, -säätiöitä ja puoluelehtiä vuosien 2005 - 2009 aikana vähintään13 150 eurolla. Suurimman potin on saanut Kokoomus.
Tampereen Vuokratalosäätiön sääntöjen mukaan "säätiön tarkoituksena on hankkia asuntoja mahdollisimman edullista vuokraa vastaan vähävaraisille, lapsiperheille, invalideille sekä nuorille pareille tai muuten sosiaalisesti erityisessä asunnontarpeessa oleville henkilöille, joilla on vaikeuksia vuokrata tarvettaan vastaava asunto."
Mites nyt suututtaa? Jaksoithan lukea referaatin. Yksi yhteen Nuorisosäätiön tapaus. Puolue vain on eri. Suututtaakohan noita invalideja?
Suomessa on yli 2 000 säätiötä, joista RAY valitsi kymmenen, joista media valitsi Nuorisosäätiön. Kannattaakohan sinun syöttää heitä koko ajan, mieti?
Kirjoitin: "Todellisuudessa Veikkaus käyttää rahaa lähinnä muutaman huippu-urheilijan tukemiseen. Niistä saadaan sopivia mannekiinejä TV-spotteihin ennen lottoarvontaa."
Vastattiin:"ER kommentoi: Tämä ei ole yksinkertaisesti totta. Veikkaus EI tue pelkkiä huippu-urheilijoita. Kenties tukea on niin paljon ettei nimimerkki ole sitä huomannut, mutta hänenkin paikkakunnallaan on varmasti urheiluhalleja jotka on rahoitettu pelirahoilla. Tässä on huikea ero, kun katsoo brittijärjestelmää."
Mitä tuohon nyt sitten sanoisi. En väittänyt, että tuki menisi _vain_ huippu-urheilijoille. Vastauksesta voisi muuta päätellä. Ehkä joku murunen menee myös jollekin urheiluseuralle tai hallille, mutta siitä en ole nähnyt mitään tietoa. Ehkä Eija-Riitalla on esittää jotain konkreettista menneiltä vuosilta. Esimerkiksi mitkä hallit ovat tukea saaneet. Voitko esittää jonkun yksittäisen kaupungin (valitse vapaasti minkä) hallien saaman tuen? Mille hallille ja miten paljon tukea on annettu?
Se mitä väitän on, että tuki valuu muodossa tai toisessa muutaman huippu-urheilijan hyödyksi. Eiköhän ne tuetut hallit valita myös sen perusteella, missä näitä tulevia sankareita halutaan tuottaa.
En sotkisi Brittejä meidän omiin törkyihin. Melko kehno veto Eija-Riitta, nyt puhutaan meidän omista likaisista monopoleista.
Niin kiihkeästi pelimonopolia on puolusteltu, että Veikkauksen ja poliitikkojen väliset kytkökset voisi tutkia hieman tiheämmälläkin kammalla. Lisenssimenettelyllä maahan saisi hieman tehokkaampiakin toimijoita kuin tämänhetkiset byrokratiaansa tukehtuvat pelifirmat. Ja olisipas sekin veikeää, että ulkomaiset peliyhtiöt maksaisivat lisenssejä + veroja sekä elävöittäisivät kituvaa urheiluseuratoimintaamme mm. sponsoroinnilla. Mutta järkiperäistä keskustelua ei jostain syystä tällä alueella ole käyty.
[quote=ER sanoo]Se että puolue ottaa vastaan erilaisilta säätiöiltä rahaa, ei taas ole puolueen rikos. [/quote]Mitenniin ei ole? Kai luulisi, että Suomen lait säätelevillä varsinkin hallituspuolueen jäsenillä olisi hiukan lähdekritiikkiä mistä rahat tulevat. Vai onko se nyt vaan niin, että mitä ei näe, ei ole? Rikollista rahaahan se on jo siinä vaiheessa, kun se puolueet saavuttaa. Miksei näitä tutkita samoin kuin muitakin törkeitä kavalluksia jne? Tai siis tietenkin, että kaksinaismoralistisen Suomen ylin johtoportaisto (tai ainakin muppetit) on sotkeutuneet siihen.
[quote=ER sanoo]Olen valmis motkottamaan tasapuolisesti kaikille jotka itseään jääväämättä suuntaavat yleishyödylliseksi tarkoitettua rahaa sääntöjenvastaisesti itselleen, tässä tapauksessa lähinnä kampanjoihinsa. Yritysmaailmassa sellaisesta saisi potkut. [/quote]Anna sitä paskaa sitten sinne omaan puolueeseen myös. Kokoomus ei todellakaan ole vähiten mukana näissä rahoitus sotkuissa, pikkuporvarit kun tajuaisitte, että turha tästä Suomesta mitään uutta USA:a ole tehdä.
Heippa taas,
Puhelit keväällä vaalirahoituksen avoimuudesta. Minä luin ja taisin jossakin vaiheessa kommentoidakin. Unohdetaan se ja keskitytään tähän hetkeen. Nyt on käsillä seuraukset vaalirahoituksen puitteiden epämääräisyydestä. Näitä on mielestäni ainakin kaksi:
- poliittisen riippumattomuuden laaja-alainen kyseenalaistus
- "kansan palvelijasta kansan palveltavaksi" -prosessi
Riippumattomuuden kyseenalaistus. Koko sotku osoittaa, kuinka ryvettynyt ja rakenteisiin asti korruptoitunut poliittinen koneisto "saattaa" olla. Koska suora rahoitus koetaan elintärkeäksi, sen saamisen keinot ovat tulleet "strategiseksi kilpailukeinoksi". Ammattiliitot ovat helppo ja vakavasti otettava kilpailutekijä tällä markkinalla, koska siellä peliä on pelattu jo pitkään ja toimet suoraviivaisia. Yrityselämä on korkeasuhdanteessa erinomainen rahanlähde, ja poliittisten päätösten tuella liiketoimintaansa tekevät yritykset suorastaan etsivät sopivia ehdokkaita. Varakkaat "omaisuusmassat" kolmannessa sektorissa ovat kestosuosikkeja, mikäli aatteellinen yhteenkuuluvuus on taattu (puhumattakaan tilanteesta, jossa voidaan itse päättää ja jakaa). Varakkaat mesenaatit... Listaa voisi jatkaa, mutta tämä järjestelmä kyseenalaistaa riippumattomuuden. Lue demokratian historiaa!
Kansan palvelijoista palveltaviksi. Suhteet järjestöihin, yrityksiin ja muihin "omaisuusmassoihin" ovat hyvästä - näin on yritetty tosittaa. Siispä eduskunta ja puolueet ja yksittäiset kansanedustajat ovat kilvan rakentaneet siltoja järjestöihin, yrityksiin ja muihin "omaisuusmassoihin". Näistä suhteista kilpaillaan ja edut ovat maittavia, kun pieni piiri päättää. Yleinen etu hämärtyy ja poliitikoista tulee palveltavia, joille kansa syytää rahojaan voimatta kontrolloida. -En jatka tätä ajatuskulkua pidemmälle, vaikka siitä saisikin "haisevaa". En halua leimata ketään. Esimerkkejä kyllä on lehtien palstoilla näkynyt ilahduttavan paljon.
No, otetaan pari "nimellistäkin" esimerkkiä. Korruptio on salakavalaa ja kohde ei sitä huomaa; kuin vasta liian myöhään. Tästä hyvä esimerkki on erään Kaikkosen säätiö-kohu. Mikäli ajatusrakennelmani pitää kutinsa, Kaikkonen oli oppinut "Vanhanemmilta" edeltäjiltään käytännöt, joiden tuloksena on syntynyt palkkioautomaatti harvoille silmäätekeville ("ei silminnäkijöille"). Kaikkonen on nyttemmin eronnut näistä tehtävistään ja sanonut ettei ole tehnyt mitään väärää. Hän olkoon oikeassa, syyttäjä tulkitkoon toisin. Toinen esimerkki onkin sitten sinua lähempänä. Katselin tässä tv:stä ajankohtaisohjelmaa EU:n kieltämistä hehkulampuista - ja niiden tilalle hyväksytyistä ratkaisuista. Ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta paljasti samalla erään suuren rakenteellisen "korruptoitumis-kysymyksen". Ohjelmassa EU-edustajamme Satu Hassi vastaili sujuvasti toimittajan kysymyksiin hehkulamppujen kiellon kyseenalaisuudesta ja lipsautti samalla mielenkiintoisen ajatusrakennelman: "Valmistelussa yksikään lobbaus-eturyhmä ei tuonut esille tällaista seikkaa, joten se todistakoon että..." Siis, täytyi oikein kelata uudelleen ja hieraista: Koska lobbarit eivät tulleet kertomaan! Lainvalmistelu on siis muuttunut lobbarien taistelurintamaksi, jossa lainlaatijat ovat siirtyneet katsomoon, palveltaviksi.
(Välihuomautus, esimerkkini eivät leimaa yksittäisiä edustajia korruptoituneiksi, mutta painottavat riippumattomuuden ja politiikan perusarvojen kunnioittamista.)
Elämme jälkiteollista vaihetta Euroopan historiassa, jolla on loistava tulevaisuus takanaan edellisiltä vuosisadoilta. Kun pidämme tarkastelun vuosisadoissa, olemme vaarallisella tiellä menestyksemme suhteen, ja erityisen vaarallisella tiellä olemme demokratiamme suhteen taas jälleen. Lue demokratian historiaa.
Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. Mutta ei tässä nyt mikään vallankumous auta.
Päinvastoin - prole joutuisi aloittamaan alusta - toiselta tai kolmannelta askelmalta.
Ylhäältä se puhdistus pitää aloittaa - saattaa edes olemassaolevat lait voimaan.
Syytäjänviraston kytkennät katsottava ensiksi. Sitten KHOn.
Tässä on meiltä ja Italiasta hyviä esimerkkejä miten porukka huutaa kuninkaaksi mieluusti suurimman huijarin ja linnakundin. Ei demokratia voi mitenkään toimia
ilman oikeuslaitosta.
Ihmeiden aika ei ole ohi - HS julkaisi ilmastokriittisen kommentin !
Tänään sunnuntaina 8.11.09 "Mielipide"-palstallaan. Teksti myös blogissani (linkki nimessäni).
Onko Eija-Riitta lomalla, emme ole kuulleet aikoihin?

Kommentoi 39 kommenttia