Eija-Riitta Korhola, meppi Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Vihreät pyytävät vaalirahaa ydinvoimateollisuudelta?

Puolitoista vuotta sitten politiikan seiskapäivä Vihreä Lanka kehitti uutisankan, joka levisi muuallekin mediaan: minä olisin sen mukaan myöntänyt saaneeni vaalirahaa ydinvoimateollisuudelta. Lanka vilautteli uutisessaan jo suuria summiakin, ja loi vahvan mielikuvan 25 000 eurolla ostetusta ydinvoiman puolestapuhujasta, maksetusta naisesta.

Vihreän Langan toimittaja soitti minulle 25.9.07 ja viittasi väitteeseen, jonka mukaan ”olisin saanut vaalirahoitusta ydinvoimasta hyötyvältä taholta - pitääkö tämä paikkansa”? Tietäen, että vaaliseminaareihini osallistui useiden eri teollisuudenalojen yrityksiä, sanoin, etten pysty sulkemaan tätä mahdollisuutta pois. Esimerkkinä ydinvoimasta hyötyvistä tahoista ajattelin mm. metsäteollisuuden yrityksiä, joilla voi olla omistajaosakkuutta tai ns. ketjutettua osakkuutta ydinvoimasähköön. Myöhemmin asian tarkistettuani havaitsin totta tosiaan saaneeni yhden maksullisen kuulijan vaaliseminaariini Pohjolan Voimasta, joka on Teollisuuden Voiman omistajia. Seminaarilipun hinta pyöri noin 500 euron paikkeilla.

Minulle ei toki olisi ollut mikään ongelma saada vaaliraha ydinvoimayhtiöiltä, koska ydinvoimakantani oli syntynyt ennen mitään vaalirahoitusta, ympäristösyistä. Aiheeton vihjailu on silti epäoikeudenmukaista.

Juttu isosta tuesta levisi muualle mediaan. YLE:n tv-uutiset tarkisti todenperäisyyden ja jätti jutun tekemättä, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomat ei välittänyt tarkistaa asiaa vaan julkisti sen sellaisenaan. Väite päätyi Helsingin Sanomien arvovallalla myös Wikipediaan, jonka toimitus kieltäytyi poistamasta väärää tietoa, "koska Helsingin Sanomatkin sen pitää sivuillaan". HS taas katsoi, että vaalirahaa se on tuo seminaarimaksukin. Juttu on yhä Vihreän langan nettisivuilla, ja sen seurauksena myös ympäristöalan professorimieheni on leimattu Euroopan parlamentin vihreiden parissa "ydinvoimalobbyn rahoittamaksi" - kun hän oli vaalitukiryhmässäni mukana.  

Tätä on tietoyhteiskunta. 

Minun silmissäni PVO on energian multiosaaja, koska tekee myös tuuli- ja biovoimaa, mutta jotta maailmassa olisi logiikkaa ja oikeudenmukaisuutta, haluaisin nyt antaa Vihreälle Langalle vinkin. Olkaapas tarkkana ja räyhätkää nyt sitten omillennekin.

Hehän kerjäävät vaalitukea ydinvoimalobbylta! Samainen Pohjolan Voima sai kutsun Vihreiden vaaliseminaariin, ja lipun hinta on peräti 850 euroa. Lisäksi kutsussa hieman mahtaillaan, että vihreiden 43 hengen ryhmä europarlamentissa "on yksi parlamentin vaikutusvaltaisimmista toimijoista" - mutta makuasiahan tuo on. 

Kovaa faktaa on kuitenkin se, että ydinvoimayhtiö kelpaa vihreiden vaalirahoittajaksi -  sama jonka takia minä sain ison läjän lokaa ja syytöstä niskaani. 

Maailman vanhimman ammatin harjoittajat eivät valikoi asiakkaitaan?

Vihreän Langan jutun aikoihin näet ihmettelinkin ääneen maailmankuvaa, joka jutun sisällä oli: ajatus poliitikosta eräänlaisena huorana, joka voidaan rahalla ostaa asian kuin asian kannattajaksi. Kenen arvoista ja oletuksista se oikeastaan kertoo? 

Ei nimittäin ole hintaa, jolla myisin oikeuteni ajatella vapaasti. Onko vihreillä vastaava vapaus vai merkitseekö Suomessa vihreys iankaikkista vihkiytymistä ydinvoiman vastustamiseen, maksoi se planeetalle mitä tahansa?

Ydinvoimanäkemykseni vaihdoin vastustajasta kannattajaksi vuosituhannen vaihteessa ympäristösyistä, ja niistä syistä kannatan ydinvoimaa yhä - kuten IPCC, monet ilmastotutkijat ja kasvava joukko vihreitä maailmalla. Viime viikolla Daily Telegraph uutisoi Britanniassa mm. Greenpeacen entisen johtajan Stephen Tindalin siirtyneen ydinvoiman kannattajaksi. Samoin mainittiin Environment Agencyn puheenjohtaja Lord Smith of Finsbury, tiedekirjoittaja Mark Lynas  ja Chris Goodall, vihreiden parlamenttiehdokas.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Olisit voinut vastata rehellisesti ja myöntävästi: ydinvoimastahan hyötyy koko kansa.

Kyllä sponsorit vaalivelan aina voittavat.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Ydinvoiman vastustajalle ei ole tärkeää se, mitä hyötyjä ydinvoima tuo tullessaan; tärkeintä on vastustaa ydinvoimaa ja pysyä vakaumuksessaan ilman pienintäkään harha-askelta.

Hyvä vastaus vihreän soittoon olisi ollut: "Kyllä pitää. Ja tälläkin hetkellä puhun ydinvoimasta hyötyvän henkilön kanssa. Ydinvoimahan hyödyttää meitä kaikkia."

Meneekö riitta takaisin Vihreisiin?

Joo pääasia, että tuodaan sitä töpselisähköä venäjältä langat vihreinä. Pidä homma hanskassa, kaltaisiasi järkinaisia tarvitaan.

Eipä ole ensimmäinen kerta kun puolueen lehti julkaisee paikansapitämättömiä. Tätä ei tietenkään pidä silti hyväksyä.
Ai kappas, Nykypäivä puhuu etusivullaan Ville Niinistöstä vihreitten pj-kisan kandidaattina...

hyvä eija-riitta.olet fiksu. ihailen suoraselkäisyyttäsi.

No onhan Eija-Riitalla hieman henkilökohtaistakin Kristillisdemokraatteja kohtaan. Räsänen ei hyväksynyt Pupu Söpöä, mutta yritti ryhtyä itse sellaiseksi. Nämä ovat niitä uskovaisten ja konservatiivien riitoja siitä, miten viehättävänä voi julkisuudessa esiintyä olematta liian synnillinen.

Puoluelehdet ovat täynnä vainoharhaisia ja kaunaisia vedättäjiä ja populisteja. "Koskaan ei voi riittävästi aliarvioida lukijaa."

Miten Eija-Riitta sinulla on noin siniset silmät tuossa kuvassa? Onko sitä tuunattu?

Käyttäjän eijariitta kuva

Kiitos kommenteista.
Oliko jollakulla mennyt sekaisin Kridet ja Vihreät? En ole koskaan ollut vihreiden jäsen mutta kylläkin kolumnoinut viisi vuotta kyseisessä lehdessä - joka nyttemmin on romahtanut. ;)
Kridejen sitoutumaton ehdokas olin 99 vaaleissa, sittemmin liityin puolueeseen, mutta erosin vaalikampanjoissa sallittujen keinojen takia.
Simiäni ei ole tuunattu, isekin ihmettelen sineä kuvassa. Se on otettu ikkunan edessä, ja väri tulee ehkä taivaasta. Oikeasti olen vihreäsilmäinen.

Siis vihreät kohtelivat kaltoin sinua. Ja nyt haluat lyödä takaisin. - Tulee kouluajat mieleen.

Mutta asiani on kuitenkin vakavampi kuin äskeinen. Mielestäni vaalisponsorointi pitäisi kieltää kokonaan tai rajoittaa muutamiin tuhansiin. - Syy löytyy sinunkin blogistasi: Olette yhteisten asioiden hoitajia, ja sponsoroinnissa synnytetään se pieni mutta ratkaiseva EPÄILYS! Siis epäilys siitä, kenen asialla todellakin olette. Teidän MEPPIEN pitäisi tämä pystyä näkemään vieläkin selvemmin kuin tavallisten kansanedustajien, jotka vasta harjoittelevat almujen peittelemistä. Te olette jo vuosia päästäneet lähellenne tuon tuhansien lobbareiden joukon, joka nakertaa teidän uskottavuuttanne ja vie teidät pois kansastanne.

Tilanteenne muistuttaa Jeesuksen aikaisia markkinapeijaisia synagogassa. Pahoin pelkään että olet liian lähellä nähdäksesi, miten hyvä muuttuu pahaksi - myös poliittisessa sponsoroinnissa.

Hah, kysehän on aivan normaalista toiminnasta Vihreältä langalta ja jopa Helsingin Sanomilta. Harkitsitko tai harkitsetko kantelua JSN:lle?

Minä voi ihan avoimesti ja julkisesti tunnustaa, että kannatan lisäydinvoiman rakentamista Suomeen.

Lähettäkää vain kaikki vaalirahat tähän osoitteeseen!!!

On täysin selvää, että ydinvoima menettää asemansa ja toivottavasti sen kannattajat joutuvat etsimään uutta rahoitusta vaaleissa.
Vaalirahoitus tuli ilmi eduskuntavaaleissa ja epädemokraattisuus, koska rahalla ostetaan kansanedustajia ja sitä kautta mieleisiä päätöksiä, vaikka ydinvoimaan.

Vain hullu halajaa ydinvoimaa, joka voidaan sijoitaa ympäri maailman eikä niitä pystytä valvomaan edes suomessa, kuten kolmannessa nähtiin sutta ja sekundaa veromarkoilla.

Maailma on tyly entiset johtajat ovat koston mielisiä, mutta kuka vihreä suomessa kannattaa ydinvoimaa.

Vihreä puolue, tuo Kokoomuksen puisto-osasto voisi liittyä suoraan Kokoomukseen.

Pasi H, joo minulle kelpaa kans raha. Ja monet Itä-uudenmaan hitsaritkin toivoo ydinlatauksen rakentamista Loviisaan.

Kysymys on kumpi tuli ensin muna vai kana?

Eli tuetko ydinvoimaa, koska he tukevat sinua vai koska uskot, että se on hyvä ratkaisu?

Ydinvoima on paras ratkaisu kaikille, niin teollisuudelle kuin kuluttajille (ja ilmastolle). Ainoa ongelma on se, että valtio takaa onnettomuuden, eli jos se pamahtaa niin valtio tulee veronmaksajien rahoilla siivoamaan ja korvaamaan tuhot.

Käyttäjän eijariitta kuva

Nihilisti. Jos kysyt kumpi tuli ensin, se 500 euron vaalituki vai vakaumukseni ydinvoiman tarpeellisuudesta, niin ei siitä ole epäilystäkään. Käännyin kannattamaan ydinvoimaa, kun näin että sen alasajo vain lisää fossiilisten käyttöä, eikä siihen olisi nyt varaa. Viisi vuotta myöhemmin tullut vaalituki ei sitä muuksi muuttanut.

Muutenkin on hassua koko ajatus tästä kuka saa tukea rahallisesti - Maan Ystävienkö ydinvoimaihmisiä sitten pitäisi tukea?

Bonetos, lue aikaisempi blogini täällä vaalirahoituksesta. Jos sitä ei voisi hakea, vain rikkaat olisivat euroedustajiamme. Kuten huomaat, kaikki puolueet tavoittelevat ulkopuolista rahoitusta.
Eivät vihreät ole minua kaltoin kohdelleet - mutta väärä uutisointi on epäreilua ja huonoa journalismia. Ei ole mitään koulukiusaamiseen vertautuvaa kostomentaliteettia jos haluaa asiallisesti muistuttaa että nyt siellä tehdään juuri sitä mistä minä sain leiman.

Aki Lintunen, tietosi on väärä. Veromarkkoja ei Olkiluoto Kolmoseen mene yhtään. Sen sijaan tuulivoima ei kannattaisi ilman yhteiskunnan tukea. Ja jos ei yhteiskunta tue, ja mennään syöttötariffeihin, maksamme melu- ja maisemasaasteesta joka tapauksessa sähkölaskuissamme.

Zacke. Totta puhuen minun olisi ollut syytä kannella JSN:lle. Ei tullut mieleeni. Sama lehti on toistuvasti vihjaillut minun saaneen rahaa Vapolta ja siksi puolustavan turpeen energiakäyttöä. Sitäkään eivät tahdo uskoa ettei ole tullut senttiäkään - vaikka olen pyytänyt kyllä Vapolta. Minusta olisi näet ihan luontevaa, että meppi hakisi rahoitusta tahoilta jotka ymmärtävät hänen intohimojensa ja vakaumuksensa päälle. Silloin ei olisi epäilystä intresseistä ja siitä onko maksettu nainen. Ei todellakaan ole, jos jo oma mielipide on saman suuntainen.

Hei Eija,

Ydinvoima ei ole päästötöntä: Ydinvoimalan piipuista tulee mm. tritiumia, jalokaasua, radiohiiltä, kryptonia ja xenonia ilmakehään, vaikuttaen mm. yläilmakehään. Lämpöjätevesien mukana mereen menee tritumia, cobalttia, cesiumia ja storiumia jne. Lueppa HELCOM:in raportteja ydinvoimaloiden radioaktiivisuuspäästöistä mereen ja kuinka ne muuttavat ydinvoimaloiden merialueiden ekosysteemiä; voimistavat rehevöitymistä ja heikentää eliörakennettä sekä muuttaa kalakantoja.

Eija-Riitta Korhola, kuka maksaa ydinvoiman, ehkä joku hyvän tekijä tai me kansalaiset. Ydinvoima on todella kallis ratkaisu ja ilmaston muutoksen kannalta hidas, jos sitä rakennetaan lisää heitettään hyvästi lämpenemisen nousulle. On muistettava, että meidän on rajoitettava kulutusta ja ydinvoiman tarkoitus on lisätä kulutusta.

Vaalirahoitus on epädemokraattinen paitsi jos se rajoitetaan johonkin summaan. on selvää että mitä suuremman summan saa rahaa, sitä varmemmin pääsee läpi. Rahalla ostettu demokratia on kuin kokaiini nenässä.

Seminaarikutsusta: Toki myönnämme että olemme kutsuneet PVO:n seminaariimme. Samaan, johon olemme kutsuneet laajasti suomalaisia yrityksiä, etujärjestöjä ja kansalaisjärjestojä keskustelemaan Euroopan Unionin vihreistä haasteista. Emme ole koskaan pelänneet käydä keskustelua myöskään niiden kanssa, joilla on erilaisia näkemyksiä ja kantoja kuin Vihreillä.

Vaalirahoituksesta: Vaalirahoituksen osalta on tärkeää, että se ei aiheuta sidoksia eikä vaikuta kenenkään kannanmuodostukseen. Tämän takia yksittäinen lahjoitus ei saa olla niin suuri, että sen voisi katsoa aiheuttavan kiitollisuudenvelkaa. Tämän takia on tärkeää, että vaalirahoituksen uudistamisen ensimmäisessä vaiheessa on sovittu, että ehdokkaiden osalta yhden lahjoittajan lahjoitukselle tulee katto, jota ei saa ylittää. Ja nyt kun vaalirahoituksen toista osaa, puolueiden rahoitusta, määritellään, on yhtä tärkeää, että sama ulotetaan koskemaan myös puolueita.

Mitä tulee Vihreään Lanka-lehteen: Vihreä lanka on itsenäinen lehti jonka sisältöön puolueella tai esimerkiksi kansanedustajilla ei ole päätoimittajan valintaa lukuunottamatta sananvaltaa. Tämä on ollut koko Langan historian ajan erityisen tärkeää varsinkin lehden päätoimittajalle ja toimitukselle. Eli puolue, yhtenä lehden omistajista, osallistuu lehden linjan valintaan ainoastaan osallistumalla lehden päätoimittajan valintaan. (Malli on tuttu niille, jotka ovat olleet mukana ylioppilaskunnissa)

Ja ydinvoimasta: Vihreiden ydinvoimakanta on luultavasti kaikille tätä foorumia lukeville selvä.

Panu Laturi
Vihreiden puoluesihteeri

10 pistettä Eija-Riitalle. Välillä on vaikea päättää, pitäisikö vihreiden touhujen takia itkeä vai nauraa?
Tänään tuli oikein röhönaurut.

Käyttäjän eijariitta kuva

Panu. Ymmärsit varmaan etten lainkaan paheksu sitä, että kutsutte ydinvoimayhtiön seminaariinne. Olin itsekin ilahtunut kun tuulivoimayritys tuli minun seminaariini, vaikka pidänkin tuulivoimaa Suomessa aika huonona ratkaisuna ja vastustan sen massiivista lisärakentamista ympäristöarvoihin vedoten. Ihmettelen vain sitä laajalle levinnyttä kaksinaismoralismia, joka piireissänne tässä suhteessa on.

Vaalirahoituksesta olen aika samaa mieltä, mutta toisaalta en osaa kuvitella sellaista hintaa, jolla syntyisi omalla kohdallani sidoksia tai kiitollisuudenvelkaa. Käytännössähän jo ensimmäisellä kaudella sain aikaan esimerkiksi jätteenpolttodirektiivissä sellaisen Suomen kannalta tärkeän muutoksen, ettei esim. metsäteollisuus voisi millään summalla sitä minulle hyvittää. Kiitollisuudenvelka siis menee pitkäämn vähän toiseen suuntaan.
Mielestäni olisi hyvä, että tukijat katsovat tarkkaan mitä mieltä heidän ehdokkaansa asioista on. Annettuun tukeen ei mielestäni ole mahdollista myöhemmin vedota, pitää vain luottaa ja toivoa että edustajalla on jokin jatkuvuus ajattelussaan.

Lankaa en osaa kommentoida muuta kuin hämmästellen sen puolueellisuutta ja asenteellisuutta.

Ydinvoimakanta nimenomaan tällä foorumilla ei ole kovin selvä, sillä vastaan on tullut vihreiksi itseään kutsuvia ydinvoiman kannattajia. Haluaisitko tarkentaa sitä? Haluaisinkin kysyä puoluesihteeriltä, saako teillä toisinajatella siitä asiasta vai onko energiakannat kuinka sertifioituja. Viime vuosinahan moinista ympäristöjärjestöistä tämän ydinvoimakannan vuoksi on kadonneet ajattelevat ja älyllisesti plastiset tyypit, ja jäljelle on jäänyt fundamentalististen jäärien jengi, jotka eivät riveihinsä ajattelun vapautta arvostavaa ihmistä houkuta. Miten estätte ettei vihreissä käy samoin?

Suurin synti on olla oikeassa, jos Vihreät ovat väärässä.

Syntiä tehneelle lohdutukseksi parit palindromit:

Etualapalaute
Sua siivitti viisaus

"Ei nimittäin ole hintaa, jolla myisin oikeuteni ajatella vapaasti"

Älä nyt muija hullujas puhu. Sähän äänestätkin eduskunnassa joka kerta puoluejohtajan ohjeiden mukaan. Sitä kutsutaan ryhmäkuriksi.

Nämä rahoitusjutut sinällään mielenkiintoisia, koska eihän kyseessä ole ainoastaan se suora tuki joka poliitikoille annetaan vaan myös mitkä tekijät rahoittavat tutkimuksia joiden avulla poliitikko muodostaa omat kantansa. Nykyään julkaista jos minkälaista tilastoa ja tutkimusta mutta niiden taustalla vaikuttavista tahoista ei samassa yhteydessä puhuta mitään. Kuinka poliitikko ottaa selvää kuka on taustalla?
Aika erikoista kuinka nämä ydinvoiman puolustajat aina sivuuttavat ne huolestuttavat haitat joita ydinvoima tuo ja vetoavat kaikessa puolustelussa vaihtoehtojen 'ilmastovaikutuksiin'. Kun koko prosessia ydinvoiman osalta katsotaan niin haitat ovat hurjat, nyt kun ollaan vielä huolissaan tulevista sukupolvista ilmansuojelun osalta niin samalla voidaan jättää tuleville sukupolville nämä suuret jäteongelmat sekä polttoaineen louhinnan ja käsittelyn synnyttämät luonnontuhot. Jos poliittisia päätöksiä tekevät olisivat samat voimavaransa ohjanneet parempien energiavaihtoehtojen kehittämiseen voisivat tulevat sukupolvetkin elää paremmin. Mutta kokonaisuutta ei haluta nähdä vaan tyydytään tämän päivän helppoihin ratkaisuihin.
Ja poliitikko tietenkin saa ajatella vapaasti mutta tärkeintä se mitä suusta tulee ulos. Siinä vaiheessa näkyy olevan monta eri suodatinta. Se selittää paljon näitä viime aikojen poliitikkojen 'ohi suun' lipsahduksia.

Sirpa Pietikäinen kokoomuksen meppi eikä kannata ydinvoimaa, hän kannattaa kansanäänestystä aiheesta. Pietikäinen on ollut ympäristöministeri, joten näkemystä on. katsotaan on oikeisto-oikeistolaisilla halua mitata kansanvaltaa ruohinjuuritasolla.

Panu Laturi: Ei vaalitukea ole pelkästään puolueiden tai ehdokkaiden saama rahallinen tuki. Entäs puoluetta lähellä olevien (tai samaa asiaa/asiaryhmää ajavien) järjestöjen keräämä rahoitus?

En näe kovin paljoa eroa siinä, kampanjoiko (virallisesti) työväenpuolue vai työväenpuolueen kontrollissa oleva ammattiyhdistys/keskusliitto. Sama koskee tilannetta, jossa kontrolli menee toisin päin. Samoin en näe ihmeemmin eroa siinä, kampanjoiko Vihreä liitto rp, vai monessa suhteessa samalla veneellä liikkuvat Maan ystävät, Greenpeace tai sen sellaiset painostusjärjestöt.

Jos puoleiden ja ehdokkaiden rahoitusta rajoitetaan tai vaaditaan julkisesti, pitäisi myös vaatia politiikkaan vaikuttavien järjestöjen rahoitukselle samanlaista kontrollia. Myös ay-liikkeen tai painostusjärjestöjen tekemällä talkootyöllä on merkitystä. Samoin tiedotusvälineiden antamilla alennuksilla mainosten hintoihin - vaikkeivät ne rahoitustukena näykään.

Entä näetkö eroa työnantajajärjestöjen ja kokoomuksen/keskustan tekemän kampanjoinnin ja päätösten välillä eroa? Nykypäätösten valossa eroa ei ole näkyvissä ja selvää häntä heiluttaa koiraa. Jännää kuinka poliitikot saavat valtansa kansalta ja edustavat sitä ja sen jälkeen heistä tulee jotenkin muka riippumattomia. Toisaalta työnantajapuolihan on nyt niin heikossa jamassa että työntekijöiden pitää auttaa heidän elintason pitämisessä, niin kauan kuin ei tule liikaa kuluja.

"Onko vihreillä vastaava vapaus vai merkitseekö Suomessa vihreys iankaikkista vihkiytymistä ydinvoiman vastustamiseen, maksoi se planeetalle mitä tahansa?"

Ensinnäkin, planeetta voi ihan hyvin. Biosfääri tässä on ongelmissa. Planeetan tai globaalin biosfäärin hyvinvointi ei ole kiinni siitä, rakennetaanko Suomessa yksi tai kaksi ydinvoimalaa ja tiedät sen vallan hyvin itsekin. Oletan, että ymmärrät myös täysin hyvin, että ydinvoimalat eivät ole nopea ratkaisu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi monesta syystä:

- Ei ole osaamista rakentaa riittävän nopeasti uusia ydinvoimaloita, joita pitäisi valmistua muutaman päivän välein että päästövähennyksillä olisi merkitystä.

- Ydinvoimalasta ei saada kaukolämpöä, toisin kuin polttolaitoksista.

- Ydinvoimaloita ei voi rakentaa poliittisesti epävakaille alueille, ydinasepelote on aina olemassa.

- Uuden halvan energian pukkaaminen markkinoille ei kannusta energiansäästöön vaan lähinnä lisää kokonaiskulutusta.

Nokia on osoittanut, että Suomi voi olla 5-miljoonaisesta kansasta huolimatta valtava tekijä maailmanmarkkinoilla. Suomeen EI tarvita ulkomaisella rahalla, ulkomaisella teknologialla, ulkomaisella työvoimalla rakennettua ja ulkomaisella polttoaineella toimivaa ydinvoimaa. Täällä tarvitaan innovaatioita päästövähennyksiin. Jos Suomeen nousee uusia "nokioita" lähivuosina, ovat ne erittäin todennäköisesti ympäristötekniikan ja energiansäästön alalta. Raskas teollisuus täältä on lähdössä kovaa vauhtia, oli sähkön hinta mikä tahansa.

Keskimääräisen suomalaisen teollisuusyrityksen sähkölaskusta muistaakseni YKSI (1) prosentti muodostuu sähkölaskusta, energiaintensiivisillä aloilla jopa 7 %. Vuosittaiset palkkaneuvottelut voivat hyvässä lykyssä vaikuttaa keskimääräisen teollisuusyrityksen kokonaiskustannuksiin yhtä paljon kuin sähkön hinnan tuplaantuminen.

Ydinvoiman lisärakentaminen vie pohjan energiansäästöhankkeiden taloudelliselta kannattavuudelta, jolloin esim. kaukolämmön tarve ei tule vähenemään. Ja se tuotetaan fossiilisilla nyt ja tulevaisuudessa, vaihtoehtoa ei ole.

Hups, virhe edellisessä:

"Keskimääräisen suomalaisen teollisuusyrityksen sähkölaskusta muistaakseni YKSI (1) prosentti muodostuu sähkölaskusta"

Piti lukea:

"Keskimääräisen suomalaisen teollisuusyrityksen kokonaiskustannuksista muistaakseni YKSI (1) prosentti muodostuu sähkölaskusta"

Tuukka Simonen (vastauksia purkaukseesi):

Suomeen on rakennettava kolme (3) uutta (nyt valmistuvan lisäksi): Paavo Lipposen "profetia".

Ydinvoima on AINOA vuosikymmenien saatossa oleva kestävä ratkaisu omavaraisen energian tuottamiseksi (ja mahdollisen ilmaston lämpenemisen takia).

Olkiluodon myöhästymisen johdosta, TVO on paras asiantuntija seuraavan voimalan rakentamiseksi: voidaan aloittaa välittömästi, nyt virheistä oppineena (TULEVILLA päästövähennyksillä on siis MERKITYSTÄ)

Ydinvoimalasta VOIDAAN saada kaukolämpöä, mutta se on kallista ja vaatii tekniikan kehittämistä (reaktorin jäähdytysvesi liian viileätä), joten tässä olen samaa mieltä

Polttolaitokset lisäävät kasvihuonekaasuja (kuten tiedät!)

Suomi EI ole poliittisesti epävakaa alue (ydinasepelote harhaista ajattelua)

Onkin tarkoitus "pukata" puhtaampaa energiaa, kuten aurinkonergiaa, mutta välivaiheessa tarvitsemme ydinvoimaa!

"Lämpö tuotetaan nyt ja tulevaisuudessa fossiilisilla". Eikö ideologiasi mukaan juuri niitä pitäisi vähentää?

Niin tai näin, Pekkarinen on "luvannut" luvan kahdelle uudelle ydinvoimalalle!

Tapio, Lipposen patakonservatismi nyt on mitä on. Tulevaisuudessa rahaa tehdään Suomen kaltaisissa maissa teknologialla, palveluilla, informaatiopalveluilla ja -tuotteilla eikä raskaalla teollisuudella. Sen pitäisi jokaisen jo nähdä.

Ydinvoiman sijaan pääpaino pitäisi olla energian SÄÄSTÖSSÄ, sitä energiaa tarvittaisiin nykyistä todella paljon vähemmän, mikäli ydinvoimalan sijaan rakennettaisiin lämmöneristystä ja lämpöpumppuja. Ruotsissa maalämpöpumput tuottavat toistakymmentä terawattituntia vuodessa lämpöä, kun verrataan paljonko energiaa perinteiset ratkaisut vaatisivat.

Tosiaan tuohon ydinvoiman kaukolämpöön on niin monta muttaa ja "jos"-sanaa että en usko moisen toteutuvan Suomessa.

Suomi ei ole poliittisesti epävakaa, mutta sen sijaan monet kehittyvät taloudet ovat. Puhuin koko ajan siitä, että Suomessa pitäisi tehdä globaaleja ratkaisuja sen sijaan, että täällä tehtäisiin ratkaisu, joka vain lisäisi energian kulutusta.

Ei ole realistista, että lähitulevaisuudessa Suomessa tuotettaisiin suuri osa kaukolämmöstä jollain muulla kuin fossiilisilla polttoaineilla, mutta sen sijaan kaukolämmön tarvetta pystyttäisiin vähentämään radikaalisti siirtymällä matalaenergiataloihin, jotka tulevat asujalle itselleen edullisemmaksi kuin perinteiset, mutta koska osaamista Suomessa ei ole tuotannon mobilisointiin, eivät ne ole vielä yleisiä.

Jos Suomessa pystyttäisiin kehittämään toimivia ja edullisia energiansäästöratkaiusuja vientiin, voitaisiin sillä saada aikaan samanlaiset päästövähennystulokset kuin kymmenillä ydinvoimaloilla. Ilman ydinjätettä ja ilman tolkuttoman pitkää takaisinmaksuaikaa. Energiansäästön sijaan Suomessa kuitenkin vain lisätään energiankulutusta jatkuvasti, vaikka raskasta teollisuutta muuttaa koko ajan pois.

Tuukka: sinänsä hyvät ehdotuksesi (kuten energiansäästöratkaisut vientiin) vaativat aikaa, ja siksi todennäköisesti kaksi ydinvoimalaa (nyt valmistuvan lisäksi) saavat luvan (näin olen ymmärtänyt Pekkarisen puheista). Aurinkoenergian kehittäminen on tietysti avainasemassa (esim. muoviaurinkokennot ovat kehitteillä), mutta niiden (sähkön)tuotto hyötysuhde on vain lähellä 20 prosenttia. Tämän puhtaan teknologian kehittäminen on myös vientivaltti tulevaisuudessa. Suomi-brändin kehittäminen (tällä hetkellä maastamme tunnetaan koululaitos, edistyksellinen teknologia ja puhdas luonto) vaatii puhtaan ja säästävän energian tuottoa ja vientiä, mutta kuten tiedämme, se vaatii melkoisia rahallisia ja tutkimuksellisia satsauksia ja aikaa.

Kyllähän raskas teollisuus (metsä ja metalli) vaativat lähitulevaisuudessa energiaa, vaikka säästötoimia tehostettaisiin kuinka paljon tahansa. Suuri osa kuitenkin pysyy Suomessa (Etelä-Amerikkaan pyrkiminenkin on kohdannut hankaluuksia).

Ydinjätettä ei pidä pelätä, Posivan tutkimus on korkeatasoista: jätteet haudataan syvälle maamme (vakaaseen) peruskallioon ja kuparikapselit ympäröidään joustavalla bentoniittisavella. Se estää kapselin rikkoutumisen sekä jätteen ja veden kontaktin (eli vuodot).

Ydinvoima on siis siirtymäkauden energiaratkaisuna välttämätön, eikä tietenkään ole tarkoitus, että se estäisi ehdottamiasi ratkaisuja.

Käyttäjän mikaniikko kuva

Eija-Riittakin on omakohtaisesti kokenut sen tosiasian, että Vihreät tekevät mustasta valkoisen ja valkoisesta mustan, niin halutessaan. Hyvä että totuus tulee ennenmin tai myöhemmin ilmi, kuten tässäkin asiassa. Olisi kiva nähdä, että kuulisi joskun Vihreän anteeksipyynnön, sininen on kuultu jo useasti, joka on ihmisen merkki.

Käyttäjän eijariitta kuva

Mika Niikon kommentti on suorastaan puhutteleva. Niin tosiaan, anteeksipyyntö tuolta suunnalta? Ajatuskin hämmentää. Median vuosikausia silittelemä ja hellimä joukko on yhä lähinnä järkytystilassa kun se ei sellaisenaan jatku. Siitä on pitkä matka omien virheiden analysointiin.

Ongelma tietysti on, ettei vihreitä ja ympäristöjärjestöjä aina tietenkään pitäisi samastaa. Ympäristöjärjestöt ovat paljon vihreitäkin hemmotellumpia, ja tässä suhteessa näen niissä paljon vallan turmelusta, etenkin Euroopassa.

Poliitikkona minun itseni täytyy sietää kaikenlaista, sen tajuan. Mutta että oikeasti mieheni akateeminen integriteetti kyseenalaistettiin vihreiden piirissä minun vaalirahoitukseni perusteella, jota vaalirahoitusta ei edes ole, on minusta halpamaista ja moraalisesti väärin.

Mutta ei kyllä ole tullut edes mieleeni että tuo vihreiden joukko tuntisi käsitettä katuminen ja anteeksipyyntö. Onko kukaan toinen koskaan kuullut sellaisesta?

Hienoa kun poliitikot opettaa toisilleen 'anteeksipyyntöä ja antoa', tässähän ihan herkistyy. Kun vain jonain päivänä näkisi pyyteettömän poliitikon pyytämässä tavalliselta kansalta anteeksiantoa tekemistään huonoista päätöksistä ja ratkaisuista. Mutta kun takuu on entisen korjaamon luokkaa eli takuu loppuu kun takavalot häipyy. Vastuu ja valta eivät kulje käsikädessä kun poliitikot itse säätää valvontansa ja rajansa. Ja työläiset maksaa.

Gordon Brown on muuten täysin eri linjoilla kuin Eija-Riitta:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/03/gordon_brown_britanniaan_lisaa_vi...

"Pääministeri Brown puhui liikemiehille ja liike-elämän päättäjille hiilipohjaisen energian tulevaisuutta pohtineessa konferenssissa Lontoossa. Hän totesi, että hiilen talteenotto, uusiutuvat energiat sekä energiatehokkuuteen tähtäävä teknologia nostavat Britannian talouskriisistä. Hän lupasi, että "vihreä teollisuus" luo 400 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2017 mennessä."

Iso-Britannia on BKT/henki laskettuna huomattavasti köyhempi maa kuin Suomi. Siellä on sekä varaa että halua tehdä Suomea huomattavasti suuremmat päästövähennykset. Jos Eija-Riitta haluaisi pelastaa planeetan (todella kulunut termi) ajaisi hän nykyistä suurempia päästövähennyksiä ja globaalia CO2-veroa.

Sen sijaan hän pitää päästövähennyksiä hätähousuiluna ja todella vähän työllistävää (vrt. uusiutuva energia tai energiansäästöhankket) ydinvoimaa ratkaisuna. Ydinvoima on parhaimmillaankin vain pieni osaratkaisu, joka Suomessa tulee laskemaan energian hintaa ja siten tekemään myös niistä energiansäästöhankkeista, jotka vähentäisivät todellisia päästöjä, taloudellisesti kannattamattomia.

Edellisiin argumentteihini ei ole tullut mitään kommenttia Eija-Riitalta.

Käyttäjän grohn kuva

Ja sitten selityksiä, kiitos:

Parlamentin niukka enemmistö hyväksyi muutoksen, joka vapauttaisi saasterajoista kokonaan kaikki tehtaat, siis kaikki muut laitokset paitsi sähkövoimalat. Tämän muutosehdotuksen 133 puolesta äänestivät suomalaisista mepeistä Samuli Pohjamo, Hannu Takkula, Kyösti Virrankoski, Ville Itälä, ***Eija-Riitta Korhola***, Eeva-Riitta Siitonen (ja Ari Vatanen, joka edustaa Ranskaa). Vastaan äänestivät minun lisäkseni Sirpa Pietikäinen, Henrik Lax, Anneli Jäätteenmäki, Esko Seppänen ja demarikollegat.

Olen tottunut luottamaan Eija-Riittaan näissä sananvaihdoissa vihreiden kanssa (so. totuus on usein jotain muuta kuin miksi vihreät sen pelkistävät), mutta silti itseänikin kiinnostaisi vastaus tuohon Satu Hassin viimeisimpään syytökseen, jonka hän blogissaan esittää täällä Uudessa Suomessa, ja minkä Lauri Gröhn tuohon yläpuolelle siteerasi.

Hassin väite on sen verta rankka ja hyökkäävä, koskien hengitysilmamme puhtautta. Hän maalailee kuvia paluusta 1980-luvun tummaa tupruttaviin savupiippuihin ja pohjavesien saastumiseen sekä osoittaa sormella lobbaajien korruptoimia edustajia, jotka hänen tulkinnassaan tällaisen pahuuden sallivat tapahtua. Jälleen yksi hassismi lisää?

Käyttäjän eijariitta kuva

Nämä ovat Sadun valheita - niitä riittää ja niihin on totuttu. Palaan asiaan asap.

Käyttäjän eijariitta kuva

Valtsu ja Gröhn, palaan kysymykseenne. Todellakin yksi hassismi lisää. (Olen aiemmin jo sanonut että ympäristövaliokunnan brittiläinen koordinaattorimme on kehittänyt käsitteen hassism: se on tarkoitushakuista liioittelua. Sana on ollut kovassa käytössä viime vuosina).

Hassi syyttää kahdesta asiasta, jossa parlamentin suurin ryhmä hänen mielestään äänesti väärin (emme siis vain me kokoomuslaiset vaan se oli ryhmän kanta ja jopa Suomen kanta ministerineuvoston puolella - tämän tarkistan vielä huomenna mutta se käsitys minulla on, että Hassin entinen työyhteisö ympäristöministeriö tuki linjausta)

I) olisimme poistaneet velvoitteen palauttaa tehtaan/voimalan lopettamisen jälkeen ALKUPERÄISEEN kuntoon. Jostain perustelusta luin ,että tämä määritelmä on epäkelpo, sillä se mahdollistaa jopa huonomman tason kuin maaperänsuojelun minimivaatimukset - jos näet vaikkapa maatilan maaperä on valmiiksi kontaminoitunut ennen voimalatoksen sijoittamista.

II) olisimme poistaneet KAIKKI päästörajat mainituilta laitoksilta.
Voitte nyt itse lukea miten meitä on tämä tuhma teollisuus lobannut. KIrje on EK:sta

"Arvoisa parlamentin jäsen,
Teollisuuden päästöjen hallintaa koskeva direktiiviehdotus (IPPC) on käsiteltävänänne huomenna. Suomalaisen elinkeinoelämän kannalta olisi tärkeää:
-Riittävä jousto olemassa oleville energiantuotantolaitoksille, erityisesti huippu- ja varavoimaloille toimia pitoaikansa loppuun (muutosehdotukset 128 rev, 130 rev, 131 rev).
- Selventää rajausta, mitkä laitokset luetaan LCP-direktiivin vaatimusten piiriin. Muutosehdotus 133 rajaisi selluteollisuuden soodakattilat sekä rauta- ja terästeollisuuden koksaamoiden ja metallien sulatuksesta tulevien kaasujen polton LCP-direktiivin ulkopuolelle.(muutosehdotus 133 rev) . Vuonna 2008 hyväksytyn ilmanlaatudirektiivin vaatimukset on teollisuuslaitosten ympäristössä pääosin saavutettu jo nykyisillä päästövaatimuksilla.
- Ympäristölupabyrokratia Suomessa on merkittävästi raskaampi kuin monissa muissa Euroopan maissa. Lämpöteholtaan 20 - 50 MW:n voimalaitosten tuominen IPPC-lupamenettelyn piiriin estäisi kansallisen lupamenettelyn keventämishankkeen toteuttamisen (minimivaatimukset valtioneuvoston asetuksella, rekisteröityminen ympäristötietojärjestelmään ja tehokas jälkivalvonta). Muutosehdotuksen 132 rev hyväksyminen jättäisi kansallista pelivaraa.
- Päättää jatkossakin sitovista päästörajoista joko kansallisessa lainsäädäntömenettelyssä tai EU:ssa yhteispäätösmenettelyllä. Vastustamme ENVIn muutosehdotusta 62."

Päätelkää itse. Suomennan sitä sen verran, että Hassin väite siitä että nämä laitokset jäisivät kokonaan vaille päästörajoja, vaikka ne suljettaisiinkin suurten polttolaitosten direktiivin (LCP) ulkopuolelle, on tarkoitushakuista puppua. Ne täyttävät jo nyt ilmanlaatudirektiivin normit eikä mikään saisi niitä siitä pakittamaan.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja