Eija-Riitta Korhola, meppi Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Miten katkaista Kokoomuksen menestys?

Sunnuntain uutinen on, että seuraavan pääministerin veikataan tulevan Kokoomuksesta. Lauantain uutinen oli, että seuraavan presidentin veikataan tulevan Kokoomuksesta. Jopa Loka-Laitinen otsikoi viikonlopun Iltalehdessä kolumninsa ”Suuri ja mahtava kokoomus”.

Laitinen totesi Kokoomuksen olevan lähes ainoa puolue, joka voi tarjota nuorille aktivisteilleen hyviä tulevaisuudennäkymiä. Hän ennakoi ”kokoomuslaisen hegemonian” jatkuvan vielä pitkään, ja jahka Tarja Halonen lakkaa olemasta tulppa kokoomuslaiselle nimityspolitiikalle, sitä ei pidättele enää mikään. ”Kun mikä tahansa korkea virka vapautuu, siihen yritetään työntää kokoomuslainen.”

Kyseistä kolumnia lukiessani ajattelin, että onpa veijari mieheksi tuo Aarno Laitinen.

Ensiksikin: jos Kokoomuksen menestystä ei estä mikään, pumpataan niille edes kusta päähän. Arroganssi se demaritkin tuhosi. Tarkkaan ottaen ei voinut enää edes sanoa, että demarit olisivat rakastuneet valtaansa, koska rakastuneisuus edellyttää jotain raikasta ensihuumaa. He olivat vain tottuneet rakkaaseensa ja alkaneet pitää sitä itsestäänselvyytenä. Ulospäin sellainen näyttää aina tympeältä.

Toisekseen: jos Kokoomuksen menestystä ei estä mikään, kiihdytetään sen kaarta ja lietsotaan aikaiseen loppuun. Korostamalla Kokoomuksen menestystä Laitinen institutionalisoi sen ja saa sen kuulostamaan vakiintuneelta ja ikiaikaiselta – jopa niin ikiaikaiselta, että voisiko jo olla aika nousta kapinaan? Kokoomus tuskin silti koskaan kehtaa mennä sellaiseen nimityspolitiikkaan, jonka elävä esimerkki Tarja Halonen itse on. Kokoomus on sentään vuosia saanut tuntea yleiset syyt - ja vielä yleisemmät syyt - nahoissaan. Se muistijälki ei häviä ihan pian.

Menestys on totta puhuen pelottavaa, koska se saa ihmisen ja puolueen kuvittelemaan kaikenlaista tarpeetonta itsestään. Sama koskee kokonaisia puolueita. Ja siitä alkaa alamäki – ellei sitten luonnonlaille löydy vastavoimaa.

Jyrki Katainen lienee miettinyt tällaisia hyvin paljon. Hänen vastalääkkeensä on nöyryys, jonka tarpeellisuutta kuulen hänen toistaneen useaan kertaan. Yksinkertaista mutta tehokasta, jos sen ottaa todesta eikä kikkaile sanoilla. On kuin hän olisi nähnyt nämä otsikot jo ennalta ja tajunnut mitä niistä seuraa, ellei pidä varaansa. Katainen tietää, että puolue menettää olennaisimman kykynsä palvella kansaa, jos se tulee täyteen itseään ja lakkaa kuuntelemasta ihmisiä.

PS. Uusisuomi.fi-blogissa yksi kiinnostavimpia tapauksia on Roskanpoimijan blogi, jossa Vihreiden herra Myöhänen läimii ympäristöjärjestöjä pahemmin kuin olen koskaan kehdannut, vaikka olenkin varsin suorasukaisesti todennut, että harmillisen usein ne ajavat ympäristön kannalta vahingollisia ratkaisuja ja ovat syyllistyneet ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen. ”Ovatko ympäristöjärjestöt syylä yhteiskunnan käsivarressa? Miksi ne sabotoivat yrityksemme estää ilmastomuutos”, kysyy Myöhänen ja enteilee uutta kulttuuria vihreissä: siellä siis saa sittenkin keskustella rehellisesti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Loistavaa että jaksat kirjoittaa juttujasi Eija-Riitta ja samat sanat Iivi-Annalle, te olette loistavia ja fiksuja mimmejä, please, jatkakaa samaan tyyliin.

Eiköhän se Kokoomuksen kannatus ala siitä murentua kun tarpeeksi porukkaa joutuu irtisanotuksia ja lomautetuksi. Tuuli on jo muuttunut Yhdysvalloissa ja ehkä se muuttuu kohta Euroopassakin.

Kokoomus ja koko nykyinen vapaa markkinatalous on hengityskoneessa. Ymmärrys tästä ei vain ole vielä lyönyt riittävästi läpi kansan keskuudessa.

Hyvä ja loistava kirjoitus Eija-Riitta.

Kokoomuksessa on kaksi nöyrää - Katainen ja Risikko. Se on vaarallisen kapea kärki. Esimerkiksi Niinistö on älyllinen kikkailija ja vaikea uskoa että hän osaisi ja jaksaisi nykyisestä nojatuolivirastaan nousta siihen laaja-alaiseen aktiiviseen iskuun jota presidentin tehtävä edellyttää. Ja yleensäkin kaikkien virkojen kärkkyminen kokoomuslaisille olisi pitkän aikavälin harkitsemattomuutta jos mikä. Jos kaiken saa niin voi kaiken myös menettää - ja asettaa sen myös toisille haasteeksi. Ei ole viisasta että tavoitettuaan johtoaseman demokratiassa vie kaiken virkojen jaossa - se on tyhmintä mitä voi tehdä. Ja varmaan versoo pääomapiirien kyltymättömän ahneesta asenteesta sekin - ja sivistymättömyydestä - lukisinkin pääomapiirit sivistymättöneistön piiriin.

Vahvuutena kokoomuksella on sen kannattajakunnan monipuolinen ja korkea koulutus. Mutta heikkoutena se että kokoomus on kuin amerikkalaisen collegen valokuva - kaikki hymyilevät ja ovat hyvää pataa mutta jokaikinen pyrkii niin esille ettei kuvatilan raamit tahdo sitä esillepyrkyä kestää.

Siinäpä sitä onkin nöyryyden ja narsismin välisen ristiriidan painetta kerrakseen. Ja sen että onkohan sillä narsistilla kuinkakin syvät ja kestävät ne arvot ja periaatteet takana. Miten sellainen ylevämpään eritoten valtaan päästessään voisi nojata joka narsismiin nojaa sinne pyrkiessään. Mistä se kypsyys yhtäkkiä tupsahtaisi vallan saatuaan - siinä on rekrytointiongelmaa kokoomukselle kerrakseen. Yhtenä kovimmista menestymisen haasteistaan.

Ja sekin on kokoomuksen taakka että pystyykö se kaikilla tasoilla nousemaan kyltymättömien hyvätuloisten ja röyhkeimmän yritysmaailman etujärjestöstä aidoksi puolueeksi - joka viilaa linjauksiaan ja päätöksiään periaatteiden ja arvojen valossa eikä silkkana etujärjestöpuolueena ensin piilossa ison kakun kannattajilleen jakaen ja sitten loput joulupukkimaisesti hyvää tahtoa sädehtien lopuille jakaen.

Ja sekin että miten museoida talvisotapoterolaiset pois sotkemasta päivänpolitiikkaa historian antamalla sataprosenttisella varmuudella tulevaisuudesta - saattaako heidän asennettaan enää paremmin kuvata.

Joka tapauksessa - kokoomuksella on historiallisen näytön paikka viedäkseen kansakunnan ilmastonmuutoshaasteiden läpi ja itärajan muurin läpi ja kohti sivistyneempää yhteiskuntaa. Siihen sillä on puolueista parhaat edellytykset koulutuspohjansa ja sen korkeuden puolesta ja siksi noin periaatteessa kannatan sitä puolueista eniten. Ja se on puolueen näytön paikka voiko sitä kannattaa myös käytännössä.

Ajattelen itse että ihmiskunnan pitäisi siirtyä materialistisen kasvun maailmasta aineettoman ja henkisen kasvun maailmaan - joka on teollisen vallankumouksen luokkaa oleva haaste - ja sen tarkoitusperän toteuttaminen voisi onnistua parhaiten kokoomukselta - siis henkilökohtaisesti asetan kokoomuksen puolueena tuon tarkoitusperän taakse enkä siis sijoita tuota tarkoitusperää kokoomuksen sisään puolueena. Siinä on vissi ja ratkaiseva ero.

Jussi Vaarala

Käyttäjän jussina kuva

Punikeille on riittänyt nimityksessä perusteluksi oikea jäsenkirja - pätevyydellä ei niin väliä.

Olen edelleen optimisti siinä suhteessa, että uskon Kokoomuksen pykivän löytämään jatkossakin jokaiseen virkaan pätevimmän henkilön - aivan puoluekannasta tai kannattomuudesta riippumatta.

Tietenkin siinä tilanteessa kun on kaksi yhtä pätevää kannattaa valita porvarillisen maailmankatsomuksen omaava - sehän osoittaa henkilön olevan järkevä. :)

Käyttäjän arialsio kuva

Kokoomuksen kannatus nousi yli 25% ja kepu on alle 20, joten ei sinunkaan kirjoitukset ole hukkaan menneet.

1+1>2

Arroganssi on todellinen vaara. Kokoomus menestyy, jos se kuuntelee aidosti ihmistä ja vetää riveihinsä ihmisiä eri sosiaaliryhmistä. Kokoomus ei saa olla mikään eksklusiivinen klubi. Ministereiltä ja puoluejohdolta tämä vaatii paljon. on niin kovin helppoa kätkeytyä seminaareihin, asiantuntijapalavereihin ja sosiaalisiin tilaisuuksiin, joissa kohtaa tuttuja lobbareita. Siinä maailmassa äänestäjien todellisuus hämärtyy nopeasti.

Katainen ja Risikko saivat jo tässä ketjussa kehuja. Puoluesihteeri Tujusta ei kannata unohtaa. Hän on saanut kokoomuslaisen kentän liikkeelle. Niinistöön kohdistetuista moitteista en ole samaa mieltä. Niinistö on osallistunut kohteliaasti perustelluilla mielipiteillä ja juuri siteten kuin puhemiehentoimi edellyttää. Stubb puolestaan taitaa olla ensimmäinen ulkominisri, joka UM:n kauhuksi, ilmaisee ulkopoliittiset ajatukset kansantajuisesti.

Poliittisista virkanimityksistä emme pääse koskaan eroon, mutta jäsenkirja ei saa ohittaa pätevyyttä.

Käyttäjän eijariitta kuva

Kiitos kiinnostavista kommenteista.

Harrille kommentti: tunnut ajattelevan varsin yksioikoisesti, että lama olisi Kokoomuksen syy - tai kokoomuslaisen talouspolitiikan syy. Ellet sitten ajattele, että huonoina aikoina vallassaolija - kuka onkin - lentää pois.

Mutta suosittelisin pohtimaan ja tiedostamaan eron kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Me emme ole kokoomusjohdossa kapitalisteja.

Jos kokoomuslaisena puolustan markkinataloutta, seuraako siitä, että puolustan kvartaalitaloutta, kasvavia tuloeroja, kahden kerroksen yhteiskuntaa tai ylimitoitettuja optiojärjestelmiä kultaisine kädenpuristuksineen? Onneksi ei.

Markkinatalouden kannattaja voi myös katsoa, että tällaiset ilmiöt kaivavat maata koko järjestelmän alta. Markkinatalouden kannattaja voi ajatella, että siinä tarvitaan ahneuden sijasta kohtuullista kohtuuden määritelmää. Tällaisia puheenvuoroja Kokoomuksessa on esiintynyt viime vuosina paljon. Siksi en ole koskaan edes hyväksynyt ilmausta, että kannattaisin kapitalismia.

Ja viimeistään globalisaatio on havainnollistanut sen, mikä ero on kapitalismilla ja markkinataloudella. Markkinatalous on demokratisoinut kapitalismin, kuten EU-guru Ekholm on asian ilmaissut. Markkinatalous lähtee siitä, että markkinat ratkaisevat. Kuluttajien valinnat ohjaavat tuotantoa, ja tuottajat kilpailevat keskenään. Kapitalismissa ei sen sijaan haluta kilpailua, vaan omistuksen keskittymisellä halutaan maksimoida omistajan asema. Joskus EU:ssa esiin nouseva protektionismi on siis aika lailla kapitalistista, vaikka sitä saatetaan perustella aivan toiselta suunnalta nousevilla kliseillä.

Kaikenlaiset monopolit ovat kapitalismia, ja siitä voi johtaa myös sosialistisen version, valtionkapitalismin, joka vei kapitalismin aivan omaan huippuunsa sekin. Voi siis sanoa, että markkinatalous elää usein rinnan kapitalismin kanssa - mutta niin eli sosialismikin valtionkapitalismin kanssa.

Olen käsitellyt aihetta lähemmin eräässä kolumnissani. Viittaan siinä Yhdysvaltain Keskuspankin puheenjohtajan Alan Greenspanin puheeseen kongressille 2002, jolloin tämä valitti tarttuvan ahneuden olevan tuhoisaa markkinataloudelle. Yritysten tulosten keinotekoisen vääristelyn ja paisuttamisen Greenspan nimesi sairaudeksi, josta kärsii koko yhteiskunta.

Käyttäjän eijariitta kuva

Vaaralalle:
Kokoomus on elänyt aika paljon vaikeitakin aikoja eikä esimerkiksi vajaa kuusi vuotta sitten kun itse Kokoomukseen liityin, ollut mitenkään suosittua valita tämä puolue - päin vastoin joutui perustelemaan, mitä järkeä liittyä kannatustaan laskevaan joukkoon, jolla on rasitteenaan kiinniliimattu pahan maine - teki mitä hyvänsä. Juuri tämä ristiriita lietsoi minussa jotakin kapinaa: mikä siinä oli ettei yksi puolue olisi saanut tavoitella hyvää, oikeudenmukaisuutta, rauhaa siinä missä muutkin, vaan se lähtökohtaisesti evättiin ja tilalle tarjottiin roolia köyhän kyykyttäjänä.
Ja paria vuosikymmentä aikaisemmin, yleisten syiden aikana, siinä ei ollut mitään palkitsevaa olla kokoomuslaisessa politiikan ikuisessa odotushallissa.
Yritän sanoa, että tässä on elementtejä, joka on suitsinut pahimpia narsisteja ehkä muualle, jonnekin jossa media silitti enemmän päätä.
Mutta nyt tämä vaara on toki olemassa. Ja puolueen on oltava erityisen viisas ja selväpäinen.

Käyttäjän eijariitta kuva

Wilskmanille:
Samanlaisia tuntemuksia. Itsekin kiittäisin Tujusta, unohtamatta sitä merkittävää draivia ja innostusta, jonka Jaskari käynnisti puoluesihteerinä.
Aivan oikein, Stubbin valloittavuus on suoruudessa, johon ei olla totuttu - Tuomioja nimitti sitä lapsekkaaksi innokkuudeksi. Minä ajattelen, että siinä tapauksessa ehkä tarvitsemme lisää lapsekasta innokkuutta sillä setämäinen apatia tuotti meissä hallintoalamaisissa kroonista alakuloa. Monet kollegani hämmästyivät, kun Alex vain jatkoi Alexina oloa eikä saanut paskahalvausta uuden tehtävänsä myötä. Tämä on suurempi kulttuurinmuutos kuin ehkä vielä tajutaankaan.

Käyttäjän suomenpo kuva

Aijotko sensuroida kaikki epämieluisat kannanotot jollakin tekosyyllä, sehän on kokomuuslaista demokratiaa, pimitetään väärät tiedot. Kokoomus on ehdottomasti kapitalistien asioiden ajaja, siis hyvin pieni joukko suomalaisia hyötyy kokoomuksesta, 5% olisi oikea kannatuslukema muu pelkkää kuplaa. Kapitalistit apureineen ovat ajaneet maailmantalouden vuoksiksi ahdingoon ja luonnon saastuminen, sekä ilmaston lämpeneminen ovat kapitalismin seuraamuksia.

Hyvä uutinen on Obama hän vaikuttaa ottavan tosissaan saastumisen ja ehkä talous saa uuden käänteen ja kapitalismi muuttuu ihmiskeskeiseksi ja luontoa kunnioittavaksi järjestelmäksi.

Käyttäjän eijariitta kuva

Itsekin iloitsen Obaman voitosta. Hänen ilmastopolitiikkansa tuskin tulee olemaan edeltäjiä merkittävästi radikaalimpaa mutta joka tapauksessa Obama on raikkaampi kriittinen tuulahdus.
Vuonna 2003 osallistuin Washingtonissa rukousaamiaiselle ja päätin että nyt riitti: niin kauan kuin Bush on presidentti en sinne jaksa mennä. Kuuteen vuoteen en siis siellä käynyt mutta parin viikon päästä menen kuuntelemaan Obaman sanomaa.

Käyttäjän markolilja kuva

Kiitos Eija-Riitta mainiosta kirjoituksesta. Olen Laitisen kanssa yhtä mieltä siitä, mikä saattaa tuhota kokoomuksen menestyskulun.

Vaarana on poliittinen kähmintä ja virkanimitykset. Siinä vaiheessa kun draivi loppuu, mutta halutaan pitää epätoivoisesti kiinni vallasta käy kuten demareille. "Puolueeton" presidentti yrittää vielä epätoivoisesti ylläpitää illuusiota yllä, että demarius on varma tie tähtiin.

Poliittiset opportunistit jättävät uppoavan laivan. Siksi demarit eivät saa nuoria virkauralle tähtääviä kannattajia, vaan ne valitsevat mielummin vihreät tai kokoomuksen. 70-80 luvuilla sdp:n jäsenkirja oli portti mieluisiin ulkoministeriön töihin ja näyttää se olevan kovaa valuuttaa vielä suomen pankin johtoonkin, vaikka sixten korkmann olisi ollut selkeästi ammattitaitoisempi valinta.

Toisaalta olemme siirtyneet neuvostoliiton kaupasta vapaaseen markkinatalouteen. Neuvostoliiton elinaikana kauppaa tehtiin politiikalla. Halvalla öljyllä ja vaihtokaupoilla NL osti suomesta itselleen uskollisen ja lojaalin kumppanin, joka ei millään areenalla arvostellut "isäntämaatansa".

Nyt elämme aivan toisenlaisessa todellisuudessa ja tarvitaan toisenlaisia poliiitisia lahjoja. Ei tarvita kovaa viinapäätä ja rivien välistä "viestien" tulkintaa. Mitä mieltä kreml on tästä ja tästä asiasta.

Suomi on siirtynyt puolittaisesta sosialismista todelliseen globaaliin markkinatalouteen. Samalla poliittinen painopiste on siirtynyt vasemmalta oikealle.

SKDL on romahtanut 25% puolueesta allen 10% puolueeksi. Patterit ovat siellä lopussa ja puhti poissa. Idän isoveli ei ole auttamassa. Samalla kokoomus on kasvanut lähes päinvastoin.

Itse ennustan, että pitkällä aikavälillä Suomessa nähdään vielä suuriakin kannatussiirtymiä. SKDL on vasta esileikkiä siinä näytelmässä.

Toiset kritisoivat Kokoomusta "markkinataloudesta", minä sen puuttumisesta. Kun kuuntelee joidenkin kokoomuslaisten ministerien (esim. Vapaavuoren) kantoja, tai vaikkapa heidän ideoitaan talouden nostamiseksi, tulee väistämättä mieleen, että Suomesta puuttuu markkinatalouspuolue. Meillä on vain valtionkasvattajapuolueita. Tässä tilanteessa, jossa kokonaisveroaste on 10% korkeampi kuin Saksan ja 20% korkeampi kuin USA:n ja Japanin, tarvitaan aivan jotain muuta kuin julkisen sektorin jatkuvaa paisuttamista. Lama on huono tekosyy.

Itse äänestin viime vaaleissa eka kerran perussuomalaisia. Heidän talouspolitiikkansa on vielä heikompaa kuin Kokoomuksen, mutta tajuavat sentään jotain ulkomaalaispolitiikasta. Kokoomuksen laissez-faire on väärässä paikassa.

Te kookoomuslaiset sitten veijareita olette. Pietikäinen käytti jo vuosia sitten samaa kikkaa, erottaa kapitalismi ja markkinatalous.
Ei sellaista tietenkään voi tehdä. Hallitseva ja vallitseva on kapitalistinen markkinatalous.
Miksi te olette sanoutumassa irti kapitalismista ja korvaamassa sen nimen viekkaasti markkinataloudella.
On markkinatalouksia ollut aikaisemminkin ja siitä syystä pitää kertoa, että tällä kertaa puhun kapitalistisesta markkinataloudesta.
Kyllä ainakin Pietikäinen ja Sinä olette kirjanne lukeneet.

Markus Räisänen:Miksi te korvasitte sosialismi termin"kansandemokratialla"
On sosialialismeja ollut ennenkin ja siksi olisi edelleen rehellistä puhua kommunismista !
Kyllä te,Jaakko Laakso,Pentti Tiusanen etc olette kirjanne lukeneet !

Käyttäjän eijariitta kuva

Kiitos kaikille tasokkaasta keskustelusta, joka tosin jumittaa tietokoneen ääreen niin etten ehdi aikomalleni lenkille.

Räsäselle: Kyllä sen vain voi tehdä, kirjani lukeneena varsinkin.
Haluan muistuttaa että kristillisdemokraattinen liike Euroopassa on jo vuosikymmeniä ajanut sosiaalista markkinataloutta, viittaan Ludvig Erhardtiin. "Kolmannen tien" hän keksi ja kehitti jo kauan ennen kuin Blair omi sen. Ei siis mikään ihme että eurooppalaisena kristillisdemokraattina, johon puolueperheeseen Kokoomus kuuluu, koen tärkeäksi erottaa sosiaalinen markkinatalous kapitalismista.

Samaa mieltä että ei se auta käsitteellinen kikkailu unohtaa kapitalismi alkamalla puhumaan markkinataloudesta vaan kyllä kokoomuksen pitää linjata suhteensa kapitalismiin realistisella ja eettisellä tavalla - osana markkinataloutta johonse vääjäämättä kuuluu. Jos sellaista avointa keskustelua ei käydä ja uskottavia poliittisia linjauksia tehdä niin se mikä on nyt mennyt kannatuksessa ylös tulee myös äkkiä alas. Se kun on nimittäin niin että on vain pieni osa kansalaisia joiden mielestä on oikein ideologia että minä saan vieläkin enemmän kun olen saanut tähänkin asti eniten. Se vaan näkyy läpi jos sellainen on politiikan linja ja se myös tekee kokoomuksesta vastenmielisen jos se sellaiseen alhaiseettiseen ihmiskäsitykseen edelleenkin ryhtyy.

Nimittäin jos sellainen on kokoomuksen linja ja tiedän olevan esimerkiksi hesassa asunnottomia kadulla niin se on automaattinen ajatus että kokoomuksen petaama on se kylmä peti. Se kun sen jatkumon toinen pää jossa toisessa päässä ovat ihmiset jotka katsovat oikeudekseen saada vieläkin enemmän kun ovat tähänkin asti eniten saaneet.

Siis - onko kokoomus ihmisarvon periaatteellisen eriarvoisuuden puolue vai ei.

Katainen nöyrä? Päivän paras vitsi :)

Loka on kyllä oikeassa, jo nyt Kokoomuus nimittää vain ministereiden kavereita virkaan, en ole törmännyt yhteenkään nimitykseen jossa ei olisi nimitetty korkeata virkamiestä, jolla ei olisi hallituspuolueen jäsenkirja tai että hän olis niitä lähellä.

Itse veikkaan, että Kokoomuksen kannatus murenee palkansaajavihaan joka sillä on taakkana, ja kun SATA-komitean laatima sosisaaliturvan leikkauslista tulee julki, niin siinä vaiheessa jo osa kansasta herää.

Nesteen nousemiseta päähän on jo yksi hyvä varma merkki, ja se on Kokoomuksen piirissä tullut esille eli halutaan rajoittaa sananvapautta ja muita kansalaisoikeuksia rankasti, nythän on montakin komiteaa miettimässä mm. nettivapautta jne....

Ja varoittava esim. keltaisen nesteen nousemisesta päähän on pääministerimme Vanhanen joka laukoo nykyään päivittäin outoja ajatuksiaan, äijä kuvittelee jo olevansa Jumala, ja samalla kieltämässä keskustelua maahanmuuttajista ja köyhyydestä.

Kokoomuksen vaara on myös Loka-Laitisen manitsemat herra-kerhot jotka jo nyt laukovat äärioikeistolaisia ajatuksiin mm. EK, Yrittäjät, Veronmaksajien keskusliitto, jne.....

Itse en usko Kokoomuksen "nöyryyteen" vaan kyllä tekin sorrutte sortoon ja ahneuteen!

Kuka nyt kannattaisi vasemmistoa talouden taantumassa? Vasemmiston politiikkana on kuluttaa valtion ja kuntien rahat ja käydä vielä kansalaisten kukkarolla. Kokoomuksen politiikkana on
kansantalouden kasvun turvaaminen niin, että pystytään luomaan hyvinvointia. Vaikka olisin demari, en äänestäisi taloustaantumassa sosialidemokraatteja.

Jammulle: käsittämätöntä on se ponnettomuus jota kokoomus osoittaa itärajan geotalouspoliittisen muurin murtamisen suhteen. Kun muistaa Vanhasen ylhäältä alas Suomen eestaasjunamatkailu investointiajatukset joilla ei ole mitään lisäarvomerkitystä koko kansantaloudelle niin mieleen hiipii pelottava ajatus - eikö Suomessa ole ensinkään geotalouspoliittista oivallus- ja suorituskykyä.

Sitä asiaa ihan oikeasti kannattaa kyllä miettiä.

Käsitteet ovat joskus sotkuisia. Se talousajattelu, johon Eija-Riitta Korhola viittaa maitsemalla Ludwig Erhardin, lähtee vapaasta yritystoiminnasta ja sosiaalisista tulonsiirroista sekä vapaakaupan tukemisesta. Sitä kutsutaan Saksassa sosiaaliseksi markkinataloudeksi. Olen ymmärtänyt tämän Kokoomuksen talouspoliittiseksi linjaksi. Olennainen ero ääriliberaaliin ajatteluun on sosiaalisen vastuun korostamisessa. Angela Merkel korosti puhuessaan uusimmasta Saksan elvytyspaketista sen tarkoituksena olevan osa sosiaalista markkinataloutta ja paketin sitä vahvistavan.

Hallituspuolueiden uskottavuus (ehkä Kokoomusta lukuunottamatta) on vähintäänkin vaakalaudalla nyt. On aika hurjaa, että ihmisiä irtisanotaan hurjalla vauhdilla ja samalla maahanmuuttoa lisätään. Puhumattakaan Thorsin hullusta ulkomaalaislakiesityksestä. Tulee helposti olo, että nyt irtisanottavia paikataan sitten uusilla tulijoilla halvemmalla palkalla. Silloin iskulause "Vastakkainasettelun aika on ohi" kuulostaa itkettävältä vitsiltä, vaikka sen takana olisikin vilpitön hyvätahto.

Irrallisena kuitenkin ylläolevaan liittyvänä tulee myös mieleen talouskasvun ja ilmaston keskinäinen korrelaatio sekä ero ekologisessa jalanjäljessä länsimaissa ja köyhemmissä maissa. Unohtamatta sosiaalitukien varassa elävien vaikutusta läntisiin yhteiskuntiin ja tätä kautta maailmantalouteen. Siihen kun vielä lisätään pisteenä i:n päälle valtiolainat elvytyspakettien (lue tekohengitys) muodossa, yhteiskunnallisia suuntaviivoja muuttamatta, ollaan pohjustetu ennennäkemättömän laman ainekset. Vielä muutama sota siihen, niin kyllä alkaa olla jäätävää menoa.

Joten bottomline, yksin Kokoomus ei varmasti ole täydessä vastuussa, mutta jos antaa hiljaisen hyväksynnän mielipuoliselle lakialoitteelle, on osana vaikuttamassa tähän kaikkeen. Onneksi Kokoomusnuorilla tuntuisi olevan fiksua porukkaa riveissään.

Silti äänestin ja tulen todennäköisesti äänestämäänkin Perussuomalaisia.

Olkoon kuinka vain mutta minusta on yhteiskunnan psykologisen ja psykososiaalisen ilmapiirin ja kertymän kannalta tärkeää että yhteiskunta osoittaa selkeästi että raja pitää olla niin ahneudellakin - eli yhteiskunta sitä kaitsee ja kansalaiset hyväksyy - kuin silläkin että miten alas ihmisen tilanne voidaan päästää.

Kuulin toisesta blogista että helsingin postitalon ilmanvaihtoluukku jonka alla kodittomat ovat tavanneet lämmitellä on peitetty varmaan syystä etä häpeällisyys on liian näkyvällä paikalla. Siinä on helsingissä lämmön talteenotto tehty kaikin merkityksin. Tuota sikamaisuutta että ihminen voidaan päästää liukumaan noin alas ei pitäisi sallia. Ja olenkin toisessa blogissa ehdottanut että isojen teollisuuslaitoksien kylkeen rakennettaisiin valiaikaissuojia teollisuuslaitoksen omin päätöksin ja omalle alueelle johon johdettaisiin lämmintä ilmaa hallista kiertämään että asunnottomat edes jossain voisivat yöpyä lämpimässä. Siinäpä kokoomukselle ja kapitaalille haastetta niin sanotusti konkreettisesti. Edes noin kun tämä hengen ja etiikan köyhälä ei kodittomien suhteen parempaan pysty. Kuinkahan ensi yönäkin joku koditon menehtyy kylmään helsingin kaduille.

Kokoomuksen politiikkaan kuuluu käydä kansankukkarolla, jos menee heikosti, tämä markkinatalous höpötys loppuu heti, kun lamasta selvitään. Eija-Riitta Korhola kirjoittaa juuri siksi, että turbokapitalismi saisi untuvapeitteen päällensä ja siitä tulisi näennäisesti ihmiskasvoista politiikkaa. Miksi juuri laman alkaessa oikeisto poliitikoilla on kiire selittää poliittista linjaansa.

Äänestäjät liikuvat mikä on varmasti aika tärkeä asia demokratialle.

Kun demareilla ja keskustalla tuntuu visiot olevan hukassa - tai visiot ovat liian kaukana perusäänestäjäkunnan arvoista - käy näin kun käy. Kokoomuksella visiot on suht selvät, perussuomalaisilla vielä hiukan hakusessa.

Elämme mielenkiintoista aikaa - vaikea uskoa että kyseessä olisi pelkkä aaltoliike joka palaa alkupisteeseen. Ajat lienevät muuttuneet ihan oikeasti.

Kaiken muutoksen tarpeen takana on oikeastaan seuraava hämmentävä ihmiskunnan historiallinen täysin uusi tilanne - kun saasteet ja media ovat globaaleja niin entiseen tapaan ei voi mitään jättää taaksensa etteikö sen eestään löytäisi - eli ensi kertaa historiansa aikana ihminen on itsensä suhteen oikeassa eettisen peiliinsä katsomisen tilanteessa.

Ja tämä koskee paitsi yksilöitä niin myös yrityksiä.

Ja oleellista on tajuat että kyse on psykologiasta ja sitä kautta myös tajuta asiaa katsoa myös sitä kautta.

Ja tuohon muutoksen tarpeeseen vastaamiseen odotan kokoomukselta sen korkeakoulutetun kannattajajoukon kautta vastausta kuten alussa pitkässä tekstissäni halusin sanoa. Siis se on koko puolueväen haaste kannattajia myöten. Nimittäin on vaikea kuvitella että alemmin koulutetuilla demareilla ja keskustalla olisi alkuunkaan sitä kanttia vastata tuohon jättihaasteeseen kuin mitä kokoomuksella on.

Olen siis jälleen kerran sitä mitä aina pyrin olemaan - eettinen, realistinen, kriittinen ja parempaa vaihtoehtoa tarjoava.

Jussi Vaarala

#6 Jussi Vaarala
Mielestäni erittäin hyvä ja keskustelua ansaitseva analyysi ko. puolueesta. Taitaa olla oikean kehityskeskustelijan taitoja sinulla. Lukekaa avoimin silmin sekä kriitikot että puolustelijat. Terävää analyysia hyvin jäsenneltynä.

www.markusreed.julkaisee.fi kommentoi:

jaripi:

Kansandemokratia, sosialismi ja kommunismi ovat sen verran eri asioita tarkoittavia, että ei niitä voi käyttää mielivaltaisesti, mitä milloinkin.
Tänään käytän hyvin mieluusti nimikettä "Suunnitelmatalous".
Se kuvaa hyvin, mitä nyt tarvitsemme, selvitäksemme tästä porvariston meille keittämästä "sopasta", olkoon tämän nimi sitten miten hieno tahansa, olkoon sitten miten ihmisistä välittävä ja sosiaalinen ja kristillinen, niin "susi" mikä "susi".

Kun kapitalistit ovat sytyttäneet talon tuleen ja paenneet Hawaijille tulee valtio sammutustöihin ja korvaa vielä vahinkoa kärsineiden vahingotkin.

Back to basics Markukslle 30.

Olen muualla esittänyt että rakkaus ja humanismi on uskontojen yläkäsite eikä päinvastoin. Vastaavalla tavalla ahneus, itsekkyys ja kieroilu on myös puolueiden yläkäsite - eikä päinvastoin niin että ahneita, itsekkäitä ja kieroja olisivat vain porvarit mutta pois se vasemmistoliitosta ja demareista. On aivan hyödytöntä edes alkaa keskustella asioista että toinen on ahne ja me emme - se on epärealistista toisen dehumanisointia ja itsensä ylihumanisointia. Siksi voidaan aivan varmuudella sanoa että sille ahneuden ja itsekkyyden ilmapiirille jonka seurauksissa ryvetään on myös vasemmisto mukana tavalla tai toisella sitä luomassa. Siis ilmapiiriä - mutta nyt sitten kuka lie kippaa tilanteesta laariinsa miljardeja mutta ei tietenkään tavallinen talliainen ja etenkään köyhä talliainen. Mutta samaa mieltä siitä ettei aina maksajan tarttis olla se yhteiskunnan heikoin ihminen.

Eli on ahneita ja itsekkäitä ihmisiä jokapaikassa ja heidän eliminoimisensa ja itsekkyden rajattoman mylläämisen premissien rajaaminen yhteisvoimin on tavoite numero yksi.

Kiitos Lainalle lämmittävästä kommentista - kyllä minussa konsultin vikaa ja kokemustakin on.

Ja maksaa siellä Hawaijilla lomailevien matkakulut ja päivärahat ja korvauksen henkisistä kärsimyksistä.

Ei ole olemassa valtiota ilman kansalaisia, yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä. Valtio voi toimia vain, kun on riittävä työllisyysaste, jonka takaa suuri määrä yrityksiä ja niissä työskenteleviä ihmisiä. Valtio kuluttaa yritysten ja ihmisten maksamat verot. Kansalaiset ja yritykset tämänkin taantuman maksavat, ei valtio.

Jussi Vaarala:

Noissa sanoissasi olit enemmän, kuin oikeassa. Ei se enää ole arvoitus kenellekään, kenen joukoissa mainitsemasi vasemmistolaiset seisovat.
Tietenkin näiden ihmisistä välittävien, sosiaalisten ja kristillisten.
Sieltä saa ilmeisesti parhaat kannustinrahat.

Markus 33.

Olen useita kertoja kritisoinut ja rajusti suomalaista oikeusjärjestelmää mediassa että se rangaistusseuraamuksillan talousrikouksiin kuten myös kartelli ym seuraukset suorastaan houkuttavat laskemaan rikoksen kannattavuutta jopa kiinnijäämisen ja rangaistuksen saamisen mukaanlukien - sehän on ihan pielessä sellainen oikeusarvo. Ja sen näköistä lakimiesten toimintakin - melkein voisi kysyä että miten vapaudut etiikasta - lukemalla lakimieheksi. Niin syvällä siinä asiassa ryvetään.

Siinä mielessä en alkuunkaan ymmärrä kokoomuksen etiikan kannalta miten Katainen saattoi vastustaa rakennusalaan haluttua alv-uudistusta koska se olisi kipannut fuskun mahdollisuuden vege. En tiedä mikä tilanne asiassa ja Kataisen kannassa nyt on.

Jammu:

Ei valtio, ei yritykset, eikä kaikki kansalaiset.

Jussi 36

Siellä rakennusteollisuusliiton johtajanahan häärää nyt, sosialidemokraatiksi ainakin ennen tekeytynyt, entinen Lahden kaupunginjohtaja Pipatti. Kun hän tuli Lahteen jostakin Jyväskylän maalaiskunnasta, oli hänellä valmiina loistavat visiot. Olisi pitänyt myydä nopeasti amerikkalaisfirmoille kaupungin erilaiset verkot,
sähköverkoista viemäriverkkoihin. Sitten kaupungin olisi pitänyt vuokrata ne firmoilta käyttöönsä takaisin. Tämä jo sinänsä olisi ollut näille firmoille mahtava bisnes. Nehän olisivat voineet ykskaks sanoa, että nyt menee sitten viemäriverkot kiinni ja ei tiedä, milloin avautuvat. Syy on tietenkin tekninen, mutta on siinä rahallakin sivurooli. Ei tämä vielä mitään, mutta sillen tämä "sosialidemokraatti" kehtasi oikein lehtien sivuilla todistella, miten tämä järjestely tulee olemaan verotuskikkailujen kautta edullinen verkkojen ostajafirmoille sekä vuokralaiselle, Lahden kaupungille.
Kokoomusukkojen kannattaa kiertää kaukaa tällaiset yhteistyökumppanit. Minullakin, vanhalla roistolla, nousi iho kananlihalle.

Käyttäjän eijariitta kuva

mahtavaa keskustelua kiitos kaikille. Nyt kentällä Brysseliin menossa, palaan aiheen äärelle.

Käyttäjän suvituuli kuva

Valta turmelee aina. Ja pitkä-aikainen valta varmasti. Siksi vaalikausi on neljä vuotta. Se on riittävän pitkä aika aikaansaada tuloksia.

Juuri nyt on turha maalailla visioita kymmeneksi vuodeksi ja kolmanneksi tieksi. Niidenkin aika tulee. Muttei nyt, kun hihat on kääritty ja kädet mudassa vallitsevan talouskriisin ratkaisemiseksi.

Vaikka kansan muisti on yllättävän lyhyt, on täysin varmaa, että seuraavat vaalit voitetaan sen perusteella, mitä kansa ajattelee tämänhetkisen hallituksen kyvystä selvittää nykyinen - toivottavasti silloin jo historiaa oleva - kriisi.

Ps. Olette ymmärtänyt(8) kapitalismin jokseenkin väärin.

Käyttäjän ilikka kuva

Mielenkiintoista tuo vasemmistolaisten ja vanhojen komujen retoriikka, jossa ei puhuta mitään muuta kuin "oikeistopoliitikot ovat aina riistäneet"-tyyppistä läppää. Katsokaa niitä valtioita joissa ihannejärjestelmänne on ollut käytössä ja mitä siitä seurasi. Jos joku reikäpäinen vasuri taas väittää ettei ne olleet "todellista" sosialismia, niin varaan oikeuden sanoa ettei heidän arvostelemansa toimet kuulu "todelliseen" porvariaatteeseen. Vasurit ovat tässä hieman heikommilla, koska porvari-ideologia on käynyt läpi hyvin erilaisia vaiheita, joita puolueemme kotisivuilla esitellään tarkemminkin ja niiden pohjalta on tehty erilaisia yhteiskuntajärjestelyjä. Vasemmistosuuntaukset taas ovat päätyneet samaan kurjuuteen, ennen räjähtämistään Lintusen Akin siteeraamaan "turbokapitalismiin" kuten naapurimme Venäjän Federaatio (os. Maailman Demokraattisin Rauhanvaltio).

Ilkka Partanen, lue kommenttini 32 ja pane sanan vasemnmisto paikalle oikeisto ja sanan oikeisto paikalle vasemmisto - ja mieti mitä kirjoitat

www.markusreed.julkaisee.fi kommentoi:

Maantiellähän ne testataan, kaikki "rakkineet".
Tämän päivän uutisten jälkeen olen lopullisesti vakuuttunut, että näitä asioita ei ohjaa markkinatilanteet, vaan ylhäältä tulevat ohjeistukset. Uutisointiin on jälleen tullut "pyrkii vähentämään".
Tällainen koko maailman kattava ohjeistaminen ei voi tulla muualta kuin mistä maailmantalouden ohjeistukset aina tulevat.
Kyse on siis suunnitelman johdonmukaisesta toteuttamisesta.
Eivät nämä maakuntasarjan kapitalistit ja heidän lakeijansa niistä ymmärrä.
Reikäpäiset vasurit ymmärtävät nopeastikin, milloin heitä kusetetaan.
Se New Yorkin tietty pankkiirirypäs, joka aina on johtanut maailman tuotantoa, on ajamassa alas nyt tätä akkumulaattorinsa kuiviin ajanutta teollisuuskapitalismia. Mitä tämän jälkeen.
Ne asiat voi mennä lukemaan sivuiltani: "Loppuraportti" ja "Räsäsen menetelmä".

Käyttäjän arialsio kuva

40 ja 8 eli tuen suvituulen näkemystä ymmärtämättömyydestä, mutta markkinatalouden suhteen. Tai ER ymmärtää sen soveltumattomana nyky tilanteeseen. Meillä ei voi markkinatalous toimia, eikä se voi toimia ilman uudistumista missään muuallakaan, koska se -on menettänyt hampaansa. Kapitalismin laita on eri asia.

Ja mistä Mr.Räsänen on moisen viisauden saanut?
Olisit useamman hallituksen neuvonantaja jos asiat olisi noin yksinkertaisia,,,
Kapitalismi ei tähän kaadu,koska se tarvitsee keskiluokkaa kuluttamaan valmistamiaan"hyödykkeitä",,ei se luovu lypsävästä lehmästä!
Tämä talouskriisi kieltämättä tekee lopun paperi/sellu/metsäteollisuudesta suomessa,mutta sitähän vihreät on halunneetkin vuosikymmeniö jo,,samoin vasemmisto,kun sillä patruunalla on se mersu niin kaadetaan koko lafka !

Laman syvetessä Kokoomus on varmaan itse kuumeisesti etsimässä esteitä menestyksensä tielle. Se laittaisi mieluusti toiset päättämään tukipaketeista teollisuudelle, jotka se kuitenkin itse määrittelee.
Oppositiosta se moittisi vanhan tavan mukaan, miten te saatatte tuhlata rahaa noin avokätisesti, palkansaajien ja eläkeläisten piikkiin otettuja lainarahoja.

Fennolle:

Eivät ne yksinkertaisia olleetkaan. 15.000 työtunnin laskutehtävän tuloksien esiin kaivaminen ei ole milloinkaan yksinkertaista.
Nämä tulokset löydät sivuiltani kohdasta "Räsäsen seinälehti".

fenno 45. "Tämä talouskriisi kieltämättä tekee lopun paperi/sellu/metsäteollisuudesta suomessa,mutta sitähän vihreät on halunneetkin vuosikymmeniö jo,,samoin vasemmisto,kun sillä patruunalla on se mersu niin kaadetaan koko lafka ! "

Siinä kokovartalokuva täällä hilluvan oikeistopopulismin ideologisesta syvyydestä ja tasosta.

niin että patruunalla mersu niin lafka nurin - voi aikoja

Olkaa hiljaa jos ette parempaan pysty.

Käyttäjän 98765sp kuva

Terveiseni Tampereelta!
Itse liityin Kokoomukseen 13 vuotiaana 1952.Täyttä asiaa "sielunsisarelta"kirjoituksesi.Ehdotan,että kävisit lukemassa minun kirjoitukseni aiheesta:Puolueet puntarissa,osa 3 Kokoomus!Pydin siinä arvioimaan puoluetta "puolueettoman tarkkailijan silmin"?
Tervemenoa taas vauhdilla Brysseliin!
Terveisin Simo Perttula.

Milloinkahan suomalaisessa poliitiikassa nähdään yhtä rohkeita miehiä ja naisia kuin tämä Pohjois-Irlannin ympäristöministeri Sammy Wilson. Hienoa huomata, että jotkut poliitikot Euroopassa sentään osaavat ajatella omilla aivoilla.
http://www.youtube.com/watch?v=F3GPyMirmF0

Puolustuspolitiikkaa kansalaisela vastikkeettomasti lainatuilla opeilla - mikä on tämän maan kunnioitus älyä ja luovuutta kohtaan:

Puolustuspolitiikkaa kansalaiselta vastikkeettomasti lainatulla opilla:

Näin media uutisoi 21.1.2009

"Suomi ei aio hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä ainakaan ennen vuotta 2011, sanoo ulkoministeri Alexander Stubb (kok) ruotsalaisen Dagens Nyheter -lehden haastattelussa. Nato-jäsenyyden sijaan hän haluaa vahvistaa pohjoismaista puolustusyhteistyötä. " Yle uutiset

Esitin pohjoismaisesta puolustuspolitiikasta 8.5. 2007 näin myös poliitikoille lähettämässäni mielipidekirjoituksessani:

Täytyy muistaa että Suomella on kaksi pysyvää geopoliittista realiteettia, joita ei saa millään pois.

Ensimmäinen on yli tuhat kilometriä rajaa Venäjän kanssa. Ja toinen on Venäjän tarjoamat
valtavat taloudelliset mahdollisuudet Suomelle.

Sen sijaan tulla ja mennä voi Nato. Aina kuitenkin kulloistenkin etujensa ja tavoitteittensa mukaan - jättäen Suomen
pulaan silloinkin kun yhteistyö Naton kanssa on saattanut vahingoittaa Suomen kahta pysyvää realiteettia.

Siksipä Suomen etu on valita tietty lojaaliteetti Venäjää kohtaan. Ja Venäjän on syytä arvostaa ja kunnioittaa tuota
lojaliteettia. Ja jos Venäjä niin tekee, niin Ruotsin on syytä arvostaa Venäjän ja Suomen valintaa - eikä ryhtyä takarivistä
Nato-sooloilemaan.

Ja kun samalla kaavalla Norjankin on aihetta kunnioittaa edellämainittuja linjauksia, niin silloin meillä onkin
Pohjois-Euroopan kolkalla kerrospukeutumisen idea sovellettuna turvallisuuspolitiikkaan - mitä enemmän lämpimiä
vaatekerroksia sitä mukavampi ja lämpimämpi olla. Ihka ilman Natoa.

Ja tätä kerropukeutumisen puolustuspolitiikkaideaa on aihetta kannattaa kaikkien koska se luo vahvaa turvallisuutta koko maapallon tälle kantille. Eikä sitä turvallisuutta ole laisinkaan syytä uhrata sen enempää Viron jne historiallisille kipuiluille kuin Natomaiden pyrkimyksille aikaansaada sotilaallisia jännitteitä alueille, joissa sellaiseen ei ole mitään aihetta.

Niin että sovelletaan pohjoisessa ilmastossa kerrospukeutumista myös puolustuspolitiikkaan.

Ja paiskataan lämmintä kättä.

Jussi Vaarala
Somerniemi

Eipä kuulu Korholan kommentointia enää - onkohan niin että kokoomusjohtolainen kiittää ja niittää - kiittää keskustelusta ja niittää sisältökysymykset olemattomiin.

Käyttäjän arialsio kuva

"Se kertoo että tomppeli kansa valitsee tomppeleita valtuustoon ja sitten ihmettelee miksi asiat ei oikein sujahtele. Asia siis on kansan ja kansaa edustavien yhteinen kansaa edustavien kätilöimä petos".
- Jussi Vaarala

Oletpa sinä malttamaton Jussi! Voisitko selventää itse tuota siteeraustasi, mikä löytyy Pekan blogista?

Eipä vaivaudu Vaarala vastaamaan???

Markkinatalous kyllä kuihtuu venäläistyylisen ryöstökapitalismin tieltä mikäli valtiovarainministeriön valmistelevia virkamiehiä ei panna kuriin ja maahan viimeinkin saada talousrikollisia suitsivaa lainsäädäntöä. Sosiaalinen talous kyllä tarkoittaa sosiaalisia tulonsiirtoja eikä parempiosaisten tukemista.

Arille: tarkoitin tuolla sitä että kun ehdokkaat esittää vaatimuksia joiden toteuttamisesta heillä ei välttämättä ole harmainta aavistustakaan koska eivät esitä keinoja - siis ovat tomppelieta - ja kun kansa ei käsitä että vaatimusten esittäminen on juuri populistista kansan naruttamista niin hekin ovat tomppeleita. Siis vaatimusehdokkaat löytävät vaatimuskansan taakseen ja sitten valituksi tulemisen jälkeen on realismi edessä että mites tästä mennään. Ja sitten virkamiehet sanelee miten mennään kun katteettomilla vaatimuksilla päässeillä - niiden sijaan jotka oikeasti problematisoivat asioita - ei ole juuri mitään antaa ongelmiin kuin tilinumeron kokouspalkkioita varten.

Siis vaatimusdemokratia siittää vielä virkavaltaisuudenkin lehtolapsenaan.

Ja senkin että vaatimuspoliitikot tulevat puoluetoimiston marioneteiksi myös - paitsi ne harvat valtuutetut jotak ajattelee ja osaa junailla vallan itselleen ja on sitten herrassa onko sellainen vahva persoona hullu vai kiero vai ahne vai mikä se on. Ja sitten sen ainoan fiksun hanskassa voi olla kunta vuosikymmeniä jopa. Onko se jotain demokratiaa häh.

Jokainen tuon jälkeen käsittää minkä jättiongelman Pekka ansiokkaasti kaivoi esiin.

ps. mulle saa laittaa emailin jussi.vaarala@gmail.com jos joku kommentti kuuluis mun vastata

Käyttäjän arialsio kuva

Minä ymmärrän demokratian niin, että kaikki saavat olla mukana, niin vastuussa kuin huilissakin. Jotkut tosin antavat valtakirjansa vaaleissa pois ja toiset sitten niiden avulla toteuttavat demokratiaa.

Siinä ei tomppeleista puhuta mitään.

Tomppelit jättävät äänestämättä on minun mielipiteeni.

Teoriasi sisältää liikaa jossittelua tai taivastelua. Jos joku on marionetti hän on, mutta ethän yleistä, ethän?

Valtaa ei anneta se otetaan. Jos joku on ottanut demokratian salliessa vallan, se on sinun otettava pois, eikä ulistava, että nyt se vei sen...

No minä dramatisoin tietty vähän. Mutta on tuossa ihan oikeasti vakava vaara että juurikaan parhaat kyvyt ei demokratian palkeille pääse. Ja se on ongelmanratkaisukyvystä pois. Asia selviää kun vertaa sitä että jos yritysten johtoryhmä tulisi valittua vaatimuslistojen perusteella vailla ensimmäistäkään rekrytointikysymystä että miten sen toteutat.

Käyttäjän eijariitta kuva

Sori kaikille etten ole ehtinyt kommentoimaan, ja nyt tätä kommentoitavaa on liikaakin. Laittomat hakkuut ja nettigambling, joissa molemmissa vastaan ryhmäni kannasta, tempaisivat Brysselissä koukkuunsa.
Minulla voi olla epäortodoksinen käsitys markkinataloudesta ja kapitalismista ja niiden eroista mutta en ole suinkaan ainoa joka hahmottaa ne näin.

Älä viitti Eija-Riitta. Vaikuttaa enempi poliitikon väistöliikkeeltä. Ja puoluetoimiston kun olet sentään varapuheenjohtaja - siis kun et ota kantaa.

No Eija-Riitta sun blogis alaotsikko "levottomia ajatuksia jäsennellysti" on hienosti laitettu koska se kertoo luovasta kokoavasta asenteesta väistämättä sekavaan maailmaan olisi se maalima sitten kriisissä tahi ei. Minä en tiedä ajatteletko ja toimitko noin mutta ajattelutapana se on minusta täsmälleen oikea. Ja ajatuksien levottomuuskin kertoo että on jotenkin ikäänkuin hermolla tai aallon päällä tai vereslihalla maailmaan. Mutta tietty myös siitä että haluaa olla ja nauttii olla pikkasen epävarmoissa asioissa liikkeellä. Sellaista heikkojen signaalienkin haistelua siis. No mulla tulee nyt tuo psykologia/konsulttitausta peliin mutta nuo nyt tuli mieleen.

Ooksää filosofi - sehän mielenkiintoista. Minäpä määrittelen psykologian aistimisen, havaitsemisen, merkityksen antamissen, emootioiden, motivaation jne tieteeksi - siis psykologia on niinsanotun minän ja niinsanotun maailman välissä. Ja minusta ihmiskunnan suurimpia ongelmia on että filosofia on liikaa irtautunut kuten sen perässä myös psykologia tuosta aivan perinjuurin keskeisestä pointista joka psykologialla kaikessa on. Koska sitä kautta on menetetty se empiriaselitysvoima joka tuolla psykologiapointilla on. Soon nimittäin niin että siitä pointista minä itse lähes kaiken ammennan ja hämmentävää kyllä pääsen usein jopa itsensä luonnontieteen kivijalkojen alle - ja miksi päsäen - siksi että luonnontieteellinen ajattelu on objetivoinut psykan vege ja samalla aukaissut sokean pisteen touhuihinsa nimeltään emootio ja joutuu usein sen uhriksi - sen premissin varassa että me luonnontieteilijät olemme rationaalisia. Ja tiedekin on perin juurin rationaalista. Hehee. Ei muuten edes useinmiten ole.

dodii - se keskustelu tökkäs vieläkin varmemmin

Käyttäjän eijariitta kuva

No kuka tuollaisen tahdin kanssa voi elääkään kun ottaa huomioon mitä vauhtia lörötät :) Täytyisi olla päätoiminen blogiottelija, ei monipuuhainen poliitikko.
Tein jo toista blogia, vastailin sähköpostiin ja nyt alan tehdä ruokaa!

No hyvä että sulla on preferenssijärjestys elämässäsi, se pitää asiat järjestyksessä :)

No et sinä mulle mitään velkaa ole mutta näille muille ihmisille ehkä jos he niin kokevat. Kai se niin on että ken blogiin ryhtyy se blogin kestäköön - etenkin jos on poliitikko.

Pekka Siikala voisikin analysoitseloida seuraavaksi blogivilosoviaa. Onkohan kukaan muuten analysoinut.

Käyttäjän roskanpoimija kuva

"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Olen kehittänyt sanonnasta itselleni sloganin:" Parempi Myöhänen kuin ei ketään".
Toiseksi, en ole lainkaan varma, että kirjoituksiani ja mielipiteitäni katsottaisiin suopeasti. Se näkyi luottamuspaikkojen jaossa. Hyvä näin, olisinkin ollut liikaa vantaalaisten puolella.

Käyttäjän eijariitta kuva

Huh, järkyttävä ajatuskin että olisit ollut sinua äänestäneiden ihmisten puolella...
Se lienee selvää ettei sinua katsota suopeasti koska kajoat ennakkoluulottomasti vihreisiin tabuihin. Mutta onnea valitsemallesi tielle. Se on rento koska sinun ei tarvitse holhota maailmalla vastaan tulevaa faktaa - sen kun olet rehellinen.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja