*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Ilkeät ongelmat, huonot hokemat

Suomella menee huonosti, ja yksi syy on siinä, että sallimme niin paljon puolitotuuksia. Hoemme iskulauseita, jotka eivät ole totta. Niistä ei tule totta runsaalla toistollakaan.

Taannoin kirjoitin väitöskirjan ns. ilkeistä ongelmista. Väitin, että politiikoilla on nykyään ratkottavinaan ongelmia, jotka ovat olemukseltaan erilaisia kuin ennen. Meillä on käsissämme yhä enemmän monimutkaisia ongelmavyyhtejä, joita on vaikea määritellä, ja myös vaikea ratkaista synnyttämättä lisää uudenlaisia ongelmia. Esimerkkinä ilkeästä ongelmasta käsittelin ilmastonmuutosta ja sen torjumiseksi kehitettyä ilmastopolitiikkaa. Ongelmien laadullisen muutoksen taustalla on globalisaatio, informaation räjähdysmäinen kasvu, tekniikan kehittyminen ja kaiken vuorovaikutuksen nopeutuminen. Siksi yhä tärkeämmäksi tulee suurten kokonaisuuksien ja riippuvuussuhteiden käsittäminen.

Koen kiusallisena sen, että samaan aikaan kun ongelmamme tulevat yhä monimutkaisemmiksi, kulttuurimme tulee yhä yksinkertaisemmaksi yhden totuuden hokemiseksi, poliitikkoja myöten.

Viime päivinä on tullut esiin runsain määrin esimerkkejä poliittisista konkursseista, joissa yksi kerrallaan tehtyjen ratkaisujen ja poliittisten iskulauseiden uskominen on johtanut nyt summana katastrofiin. Kokonaisuuksia ei ole nähty.

On hoettu, että maahanmuuttajia tarvitaan ja että työvoimapula on tulossa. Tuloksena on ennätystyöttömyys. On väitetty, että maahanmuutto on meille edullista, ja samalla on luotu ennätyssuuret kustannukset.

On väitetty, että meidän täytyy kantaa vastuuta, mutta samalla olemme eurooppalaisella turvapaikkapolitiikalla edesauttamassa kulttuuria, jossa kotimaistaan pakenevat juuri ne vahvimmat, joiden pitäisi olla kantamassa vastuuta maansa tulevaisuudesta paikan päällä. Tilanne on saanut minut kaipaamaan edellistä sisäministeriä Päivi Räsästä, joka hyvin perusteli, miksei Suomen – eikä muidenkaan EU:n jäsenmaiden - tulisi suostua turvapaikanhakijoiden kiintiöintiin vaan pikemminkin nostaa tänne otettavien YK:n kiintiöpakolaisten määrää. Nykytilanne luo hallitsemattoman tilauksen ja ruokkii kyseenalaista bisnestä. Pahinta on, että apu ei kohdistu niihin, jotka ovat suurimmassa hädässä. Suomen varsin suuret turvapaikanhakijan edut toimivat houkutteena tulla tänne. Pakolaisuuden normit ja säännöt pitää palauttaa alkuperäiseen merkitykseensä. Pakolaisina ei tule pitää niitä, jotka omin rahoin kykenevät tulemaan Euroopan läpi Suomeen saakka korkeiden korvaustemme piiriin. Tämä syö tavallisen veronmaksajan motivaatiota ja moraalia. Samalla se loukkaa todellisen pakolaisen luovuttanattomia oikeuksia.

On väitetty, että uusiutuva energia luo työpaikkoja. On väitetty, että tuulivoima on tulevaisuuden energiamuoto. Tuloksena on ennätyssuuret subventiot saatuun energiamäärään nähden. Ei runsaat tuet tee energiamuodosta kannattavaa. Saksassa viime vuonna uusiutuvien tuki oli 22 miljardia euroa. Saksan vihreät huomauttavat puolustukseksi, että uusiutuvat energialähteet ovat luoneet Saksaan 380 000 uutta työpaikkaa. Pienellä jakolaskulla saadaan yhden työpaikan hinnaksi 4800 euroa kuukaudessa, joka on palon korkeampi kuin Saksan keskipalkka 3600 euroa kuukaudessa. Hommassa ei ole järjen hiventä, kun tiedetään, että kohonnut energianhinta syö kaiken kannattavuutta.

Samaan itsepetokseen perustuu ilmastopolitiikkamme, jossa on vuosia hoettu, että EU:n tulee olla edelläkävijä. Alle kymmenen prosentin päästäjälle EU:lle vaaditaan yhä tiukempia päästörajoja, siten että olemme aivan eri janalla muiden päästäjien kanssa. Samalla täysin ohitetaan yksipuolisen politikkamme tulokset: satoja miljardeja maksaneiden toimiemme aikana EU:n päästöt ovat kasvaneet siitä yksinkertaisesta syystä, että tuomme tänne entistä enemmän tavaraa, joka on tuotettu muualla, runsaimmin päästöin. Oman tuotannon alasajo on kostautunut kulutuksen päästöjen kasvulla. Ilmastoa ei pelasteta luomalla kilpailuvääristymiä.

Ongelmiemme ratkaisemiseksi tarvitsemme nöyryyttä ja oppimishalua. Entiset keinot eivät riitä. Koko politiikan kulttuuri ja päätöksentekojärjestelmä on luotu niitä aikoja varten, kun ongelmat olivat kesyjä. Vanha poliittisten nimitysten ja hyvävelikulttuurin systeemi ei enää toimi.

Arvostan sitä, että Sipilän hallitus pyrki tosissaan yhteiskuntasopimukseen, mutta siitä ei tule yhtään mitään, jos ei samalla käsitetä, kuinka mätiä hyvinvointia purkavia rakenteita olemme sallineet mm. tehottoman energia- ja ilmastopolitiikan avulla. Ei mitään kestävää taloutta voi rakentaa itsepetoksen varaan.

Ammattiyhdistysliike ajaa yhä vanhoilla raiteilla, vaikka kilpailukykyongelmien ratkaiseminen ei ole enää mahdollista devalvaatiolla. Ideologiaan pohjautunut joustamattomuus ja sen huonot seuraukset voitiin paikata sen avulla aiemmin, mutta ei enää. Nyt ammattiyhdistysliike tekisi työlaisille palveluksen, jos se alkaisi vaatia EU;lta politiikkaa, jossa ilmasto- ja energiapolitiikan valuviat tunnistetaan ja estetään tuotannon ulosajo muka ilmaston pelastamisen nimissä.

Haluaisin aina kuulua ihmisiin, jotka edustavat toivoa ja näkevät mahdollisuudet uhkien sijasta. Mutta se alkaa siitä, että valheille sanotaan ei kiitos.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kannattaisi kyseenalaistaa sellaisiakin itsestäänselvyyksinä hoetut uskomukset kuin "tarvitaan kasvua ja kilpailukykyä".

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Vihervasemmisto kyseenlaisti ne toki monta vuotta - mutta eivät kehtaa enää. Se ei vain toimi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Yhtä lailla Vihreät ja Vasemmistoliiton politiikot ovat näitä hokeneet.
Tosiasia on kuitenkin, että olemme jo syöneet maapallon vuotuisat eväät ja loppuvuos menee tulevien sukupolvien piikkiin. Neljäsosalla ruoan hävikistä ruokkisi kaikki maailman nälkäiset.
Valtavasti turhaan tuotettua tavaraa menee kaatopaikoille.
Jos vähänkin on järkeä käsittää, että kulutusta pitää vähentää.
Kilpailukyvyn sijaan tarvitaan yhteistyötaitoa.
Vasemmisto ja vihreät tajusivat tämän jo monta kymmenen vuotta sitten, mutta nykyisin politikon rooliin päässet ovat liittyneet ekonomismiuskovaisten kööriin.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi Vastaus kommenttiin #4

Vihervasemmisto harrastaa kaikista eniten blogistin mainitsemia itsepetoksia. Molempien puolueiden puheenjohtajien liturgia on kuin tuuli huulia heiluttelisi. Ei tästä maailmasta.

Ainoa oikea vihreä on Pentti Linkola. Häntä lähelle ja totuuden tunnustamisen äärelle ovat päässeet vain Eero Paloheimo ja Erkki Pulliainen.

Käyttäjän OlliTuovinen kuva
Olli Tuovinen

Katsopas maita, joissa talous ei kasva, niin huomaat, etteivät ne ole hyviä valtioita asua.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Se ei suinkaan todista, että jatkuva kasvu olisi hyvinvoinnin edellytys.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minua ei sieppaa mikään niin kuin valehtelu. Alentuva, aliarvioiva valehtelu.

Yksi niistä valheista on se, että Suomessa valtaa pitää eduskunta ja siitä johtuen se, että Suomi on demokratia.

Hallitus on kumileimasin. Sen tärkein tehtävä näyttäisi olevan selittää kansalle, miksi mitäkin tapahtuu. Todellisuus näyttäisi olevan, että tapahtuu, halusitte tai ette ja riippumatta siitä ketä äänestitte.

Mutta se olisi karmea totuus myönnettäväksi se, että parlamentaarisin keinoin ei voi vaikuttaa mihinkään.

Tämä sama ilmiö tapahtui teollistumisen myötä kansalaisille. Kansallisvaltiot ovat aina olleet varovaisia antamasta ihmisille liikaa valtaa elämäänsä. Toisaalta ihmisen mukavuudenhalu ja laiskuus pistää karttamaan vastuuta - ja siitä seuraavaa vapautta.

Se on vain luonnollinen jatke, että kansallisvaltioista tulee samalla lailla "vapaita". Eli he syövät paskaa, mutta heillä on "vapaus" valita, millä sen höystävät.

Taisto Merilä

”Mutta se olisi karmea totuus myönnettäväksi se, että parlamentaarisin keinoin ei voi vaikuttaa mihinkään.”

Poliitikkoja on kahdenlaisia: epärehellisiä ja naiiveja.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Raha on valtasuhde. Eduskunnan taloudellinen valta on hyvinkin rajallista.
Mutta kun kuuntelee ministereiden puheita voisi luulla, että eletään suunnittelutaloudessa. Katainen oli kerran rehellinen kun sanoi,että hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa talouteen ovat hyvinkin marginaaliset ja että kukaan ei voinut ennustaa silloista taantumaa.
Joka vastoin odotusten sen kuin syvenee.

Käyttäjän RobertChellapermal kuva
Robert Chellapermal

"Ongelmiemme ratkaisemiseksi tarvitsemme nöyryyttä ja oppimishalua. Entiset keinot eivät riitä. Koko politiikan kulttuuri ja päätöksentekojärjestelmä on luotu niitä aikoja varten, kun ongelmat olivat kesyjä. Vanha poliittisten nimitysten ja hyvävelikulttuurin systeemi ei enää toimi."

Konkreettisesti, miten siis toimisit ilmastopoliitikan kanssa jos halutaan vähentää globaaleja päästöjä?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Väitöskirjassani esitän päästölattian strategian päästökaton sijasta. Jo vuonna 2005 USA ja Kiina olisivat lähteneet senkaltaiseen järjestelmään. Joka taoauksessa ei voi kehua tätä nylyistä joka kasvattaa niitä. Miten sinä perustelet sen oikeutuksen?

Käyttäjän RobertChellapermal kuva
Robert Chellapermal

"Väitöskirjassani esitän päästölattian strategian päästökaton sijasta. Jo vuonna 2005 USA ja Kiina olisivat lähteneet senkaltaiseen järjestelmään."

Tämä onkin hyvä, jotkut maat kuten Iso-Britannia adoptoivat sen ETSn lisäksi pari vuotta sitten.

Mutta se ratkaisee ongelman vain jos se on globaalinen ja tarpeeksi korkea. Politiikka epäonnistui sen neuvottelussa. En ollut yllättynyt.

"Miten sinä perustelet sen oikeutuksen?"

Parempi kuin ei mitään? Askel oikeaan suuntaan?

Moraalisesti ja historiallisesti rikkailla mailla on enemmän vastuuta kuin köyhemmillä päästöistä, vaikka Kiina nyt onkin tekemässä ennätyksiä. Se että me ollaan lähetetty teollinen tuotanto sinne pitää myös ottaa huomioon. Clean Development Mechanism ja UN Green Climate fund, vaikka eivät ole täydellisiä, auttavat päästöjen vähentämisessä köyhemmissä maissa.

Globaali päästökauppa ratkaisee useimmat ongelmat, katsotaan mitä joulukuussa Pariisissa tapahtuu.

Hannu Rytilä

ER.

Meidän on turha leikkiä oikeassaolijaa samalla kun ilmakehämme saastutetaan chemtraileilla ja Siperiasta vapautuu valtavia päästöjä metaaniklatraateista.
Katsopa koivuja! Ne ovat osin jo yhtä ruskeita kuin yleensä syyskuussa! Mikä myrkky ne ovat tappaneet?

Suomen päästöt ovat yksi hyttysenpieru. Pidettäköön mielummin huolta kantasuomalaisista ihmisistä.

Hannu Rytilä

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman Vastaus kommenttiin #15

uusi tutkimus osoittaa, että kun ei yksisilmäisesti kytätä pelkästään metaanivarantoja suhteessa lämpötilaan (kuten metaanialarmisoinneissa tehdään), vaan otetaan huomioon myös esim. biodiversiteetti ja se tosiasia, että suurimmassa osassa siperiaa ei ole metaaniklaraattivarantoja,

käykin niin, että siperian ilmaston lämmetessä nettovaikutus on, että se toimiikin nieluna.

edellytys tietysti olisi, että ilmasto lämpeäisi.

http://www.sciencedaily.com/releases/2015/08/15081...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tämä blogi on todellinen "back to the basics".

Petosta kavalampi on itsepetos, mutta siitä vielä ilkeämpi on yhteinen valhe. Sellainen vaiettu 'sopimus', josta tietävät mm. Sinuhe ja Horemheb ja joka liittää heidän kohtalonsa kammottavalla tavalla yhteen. Valheesta vaikenemalla.

Sinuhe - "hän joka on yksinäinen" - näkee ja ymmärtää, mutta hänet karkotetaan. Tuttua edelleenkin.
P.S.
Voisihan kyseenalaistaa myös EMU:n järkevyyden - yhteisen valheemme kauneimman kukinnon?

Pekka Heliste

Sattui käteen EK:n raportti palkkamuodoista ja huomio oli järkyttävä

Ennen tehdastyö oli esim teknologiateollisuudessa urakkatyötä ja se huolehti tuottavuuden noususta ja tuottavuuden pysymisenä korkeana

Jotain tahtui 2007-2009, tapahtui massiiivinen siirtyminen urakkatyötä tuntitöihin

On varmaa, että se söi tuottavuuden ja sai yksikkökustannukset nousemaan

Mitä silloin tapahtui ei näy raportissa eikä misäään julkisuuden artikkelissa

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Tehdään niin lyhyitä sarjoja, ettei kellokallet ehdi urakoimaan työvaiheita.

Pekka Heliste

Tämäkin strategia olisi parempi kuin sinkkiämpäreihin keskittyminen. Esim Apple voitti Nokian kun se keskittyi kalliisiin älypuhelimiin ja pieneen määrään
Sveitsin kelloteollisuus selvisi keskittymällä kalliisiin käsityökelloihin

Jaakko Häkkinen

Erinomainen näyte kirjoittajan kokonaishahmotuksesta. :) Liian moni keskittyy yksittäisiin tekijöihin ja unohtaa kokonaisuuden.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Eija-Riitta Korhola, miksi Kansallinen Kokoomus ei noudata blogisi järkeviä periaatteita, vaikka tuolla CV:llä Sinulla odottaisi olevan puolueessa melkoista vaikutusvaltaa?

Miksi Wille Rydmanin täyttä asiaa oleva kommentti )ks. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rydman%20merit...) johtaa uhkailuun seuraamuksilla sisäministeri Orpon toimesta tämänpäiväisessä HS:n Studio Kulmapöydässä?

Onko Kokoomus kaiken kaikkiaan väärä puolue henkilölle, joka näkee taloudelliset ja sisäisen turvallisuuden aspektit maahanmuuttopolitiikassa?

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tietenkään taloudellinena asema lähtömaassa ei voi määritellä pakolaisstatusta.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Tulipa tässä mieleen, hieman Eija-Riitankin näkemysten pohjalta, että jos Suomeen syttyisi massiivinen sotatilanne: Idästä pommitettaisiin, oma hallitus pommittaisi kaupunkeja maantasalle, ja erilaiset raakalaismaiset ja vauraat terroristijärjestöt kylvisivät kauhua. Lentokenttää ei enää olisi ja ilmatila olisi sakeana. Sitten Ruotsin rajalla kaikki sanoisivat, että sorry, teillä on kännykät ja itse pääsitte tänne asti. Menkää takaisin, olkaa hyvä. Tulemme hakemaan ainoastaan romanikerjäläiset.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Suomi uudelleen asutti alueelleen - ruotsinkielisiä kuntia lukuun ottamatta - yli 400.000 suomalaista, jotka pakenivat valloittajan joukkoja mm. Karjalasta.

Nykyisin Suomessa asuu lisäksi noin 300.000 muualta tullutta, joista suurin osa työssä. Eiköhän se "valkoisen miehen taakka" ole osaltamme tähän asti aika hyvin kannettu.

5,5-miljoonainen Suomi on väkilukuunsa nähden hoitanut näitä asioita 500-miljoonaisen Euroopan mittakaavassa aivan kiitettävästi. Suomelle em. 700.000 asuttaminen, vastaisi EU:n mitassa noin 70 miljoonan asuttamista. Ruotsin osalta vastaava luku olisi noin 1,5 miljoonaa.
Aika sujut ollaan.

Toki silti voimme tehdä voitavamme turvan tarjoamiseksi, vaikka meillä on 400.000 työtöntä, ja vaikka uutisten mukaan vain vaivaiset 10.000 ihmistä vaati vanhusten, sairaiden, köyhien ja yksinhuoltajien puolustamista ja valtion lisävelan jatkuvaa ottoa 4 vuotta tippuneesta BKT:stamme huolimatta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kun esitetään, että talouskasvusta tulisi luopua ja ettei se ole ratkaisu, pitäisi esittää myös keino, miten väestönkasvun ongelmat tulisi hoitaa. Alla vähän huonosti ryhmittynyt väestönkasvu- ja vuosilukusarja:
Väkiluku
(miljardia) 1 3 4 5 6 7 8 9
Vuosi 1804 1960 1974 1987 1999 2013 2028 2054

Siinä on oiva puolitotuus, joita blogikin kästitteli.

Tapani Lahnakoski

Minulla on sellainen muistikuva, että ainakin joskus on ollut niin, että ns. turvalliseksi luokitellusta maasta Suomeen pyrkivää ei voida pitää oikeutettuna pakolaisstatukseen Suomessa.

Pakolaisstatuksen siis pitää määritellä se maa, jonka alueelle vaarallisesta maasta paennut henkilö ensimmäiseksi saapuu. Olenko väärässä?

Markku Ahtiainen

olemme tosi pieni nappula tässä pelissä vaikka kuinka paljon vähentäisimme omia päästöjämme ei vaikuta mihinkään isot maat voisi vaikuttaa mutta eipä tunnu kiinnostavan esim intia on muka demokratia rikkaat rakentaa itselleen kerros talon kokoisia asuntoja jos toisella on 1 uima allas itsellä pitää olla 2-3 vieressä on pelkkää slummia tietenkin auto tallissa kalleimmat autot mitä löytyy intia esim ilmoitti käyttävänsä hiiltä niin paljon kuin huvittaa kiinan talous poksahtaa pian epäilisin ilmaston muutos ei pelota enää sitä saa mitä tilaa luonto tulee voittamaan asukaa bunkkereissa sika rikkaat silloin ei raha auta ihminen ei opi olen tullut siihen tulokseen ainoa huoli on mitäs tulevat suku polvet tekee jos niitä edes on tällä menolla epäilys on että nyky menon tarkoitus on karsia ihmis määrää rikkaat ikään kuin luulevat olevansa ulko puolisia ja kun puhdistus on suoritettu alkaa uusi oravan pyörä:(

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset