*

Eija-Riitta Korhola Levottomia ajatuksia jäsennellysti

€uroero

Teoreettinen kysymys: Mitä pahaa muuten siinä on, vaikka Suomi olisi ypöyksin ajanut Kreikan eroa eurosta? Juuri sitä varten tietyissä EU-kysymyksissä on yksimielisyyspäätöksenteko, jotta yksikin voi päätöksen estää. EU:n historiassa sitä on myös käytetty, usein oman edun turvaamiseen. Nyt ei olisi ollut kyse siitä. Suomi olisi pannut pisteen tai ainakin välimerkin ongelmalle, jota on vain siirretty eteenpäin samalla yhteisiä velkavastuita kasvattaen.

Olen viiden vuoden aikana ottanut kantaa Kreikan kysymykseen monta kertaa. Kooste kirjoituksistani löytyy täältä. Edelleen ajattelen, että päätös rikkoa Maastrichtin sopimusta eli rahaliiton sääntöjä oli alunalkaen väärä. Komissio ja vuoden 2010 hallitukset kantavat suuren vastuun valitsemastaan linjasta. Se johti kierteeseen, jossa seuraava päätös synnyttää uusia ongelmia, ja asia mutkistuu lisää.

Kyseessä on tyypillinen ns. ilkeä ongelma. Tutkin väitöskirjassani ilkeitä ongelmia keskittyen ilmastokysymykseen, mutta yhtä hyvin tarkastelukohteeksi olisi voinut ottaa velkakriisin, jos vain osaaminen olisi riittänyt. Ilkeä ongelma on vaikeasti määriteltävissä oleva moniulotteinen ongelmavyyhti, joka menee ratkaisuyrityksistä helposti vain pahempaan solmuun.

Tässä ongelmassa olisi mentävä juurille, ja silloin tulee vastaan perimmäinen, moraalikato. Kreikan EU-jäsenyyden alusta lähtien maa on osannut junailla erikoisetuja. Pieni kasvi kallionkolossa saattoi tehdä avokalliosta tupakkapellon, joka vastaanotti tukia. Puoluevirkamies nautti palkkaa, vaikkei käynyt työpaikalla puoleen vuoteen eikä toimenkuvaa tiedetty. Tämän käytännön rakentajat ja sallijat ovat osasyyllisiä nykyisiin ongelmiin.

Moraalikato ei koske yksin Kreikkaa. Jos EU:n säännöistä olisi pidetty kiinni, ei oltaisi tässä. Jos näistä menettelyistä ei olisi ollut hyötyjiä muissa EU-maissa ja erityisesti pankeissa, niitä ei olisi samalla tavalla sallittu.

Kreikan EU-historian aikana maa on saanut miljardeja EU-tukia nettosaajana. Silmiä on vaikea sulkea tähänastisen avun käyttämisen tavoilta.

Kreikan taloudelle on tyypillistä lahjonnalla aikaansaadut kilpailua ja uuden yritystoiminnan syntymistä rajoittavat määräykset. Nämä rakenteet sisältävät niin paljon mätää, että avustusmiljardien jakaminen ei korjaa näitä markkinatalouden kannalta vääränlaisia rakenteita vaan päinvastoin ylläpitää niitä.

Miksi Kreikka velkaantui? Mihin rahaa tarvittiin ja mitä sillä aikaansaatiin? Runsas velanotto mahdollisti etujen jakamisen avainryhmille vaalivoittojen takaamiseksi. Se teki mahdolliseksi myös poliittiset palkkiovirat ilman oikeita meriittejä. Se teki mahdolliseksi verovirkamiesten lisätulot puolivirallisella veronkiertosysteemillä. Se tuhosi veronkannon moraalin.

Oikeusvaltiossa tällainen toiminta on rikollista. Valtion velkaantuminen korruption mahdollistamiseksi tekee kaikki avustuspaketit moraalisesti kyseenalaiseksi.

Kreikan vaatimus muiden solidaarisuudesta ja yhteisvastuusta on vailla pohjaa niin kauan kuin valtionhallinnon tuhlaus ja tehoton veronkanto jatkuu. Tällaisia kriisin syitä ei korjata apupaketeilla. Apupaketit vain siirtävät väistämätöntä.

Saattaa olla liian toiveikasta kuvitella, että tämän tyyppisiä asioita voitaisiin korjata itsenäisessä demokraattisesti johdetussa maassa ulkopuolelta painostaen. Kyse on radikaalista kulttuurinmuutoksesta, ja ilman sitä avustustarve ei pääty.

Moraalikadon pohdinta ei voi tapahtua vain Kreikassa. Jos Merkel sanoi jo 2011, että Kreikka ei koskaan pysty maksamaan velkojaan, hän jo silloin tiesi, että avustuspaketit eivät nosta Kreikkaa ongelmistaan. Motiivi olikin muualla, eikä ollut kovin reilua vetää koko euroryhmää saksalais- ja ranskalaispankkien pelastusoperaatioon Kreikan pelastamisen nimissä.

Osa avusta tarvittiin, jotta Ranska ja Saksa välttyivät pääomittamasta pankkejaan. Osa rahoista kului kriisimaan korkeilla koroilla rahaa lainanneille, hyvin velanannoilla ansainneille pankeille. Osalla rahoitettiin Kreikan tarvitsemaa syömävelkaa. Osalla Kreikka maksoi Saksan toimittamat aseet. Tämä on todellisuutta, joka olisi tunnustettava, jos euromaat haluavat löytää lääkkeitä kriisin todellisiin syihin.

Vakausmekanismin erilaiset puskurit ovat olemassa, mutta kertomatta jätetään, mistä niihin katastrofitilanteessa otetaan rahat. Miten lähes yhtä velkaiset euromaat kykenevät rahoittamaan osuutensa kaatumatta itse? Todennäköisesti mennään hätätilanteeksi julistautumisen kautta 85 % enemmistöpäätökseen, jolloin maksettavamme hyppää uuteen kokoluokkaan. Pelastaisiko meidät meidän oma euroeromme pois maksajan paikalta? Olisi hyvä kuulla jonkun asiantuntijan rehellinen arvio.

Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä katastrofaalisemmalta ratkaisulta näyttää Kreikan tukemiseen ryhtyminen alunperin. Ulospääsy olisi heti alussa ollut Kreikalle ja euroalueelle terveellistä. Velkasaneeraus ja tilapäinen euroero olisi auttanut aloittamaan asioiden kuntoonpanon.

Entä nyt? Pidän Kreikan euroeroa ja velkasaneerausta yhä parempana kuin tilanteen jatkamista näin. Pidän siis myös osittaista velkojen leikkausta välttämättömänä toimenpiteenä, ja palaan rinnakkaisessa blogikirjoituksessa Velallisen armahdus asian moraaliseen puoleen. Suomi menettää muutamia miljardeita mutta mitään sellaista vaihtoehtoa ei enää ole, jossa sitä ei tapahtuisi muutenkin.

Vain kreikkalaiset voivat korjata Kreikan talouden pahimman ongelman. Moraalin konkurssista ei tosin nousta kovin helposti. Avustamalla ja yhteisvastuulla nousu tehdään kuitenkin tarpeettomaksi. Jokainen viikko lisää valitulla linjalla pahentaa selviämisen mahdollisuuksia. Kovin kauaa ei enää voida puhua hallitusta ratkaisusta.

EU:n menestystuote eli rauha syntyi kun vihollismaat sidottiin yhteen taloudellisista eduistaan. Mitä syntyy kun ystävämaat sidotaan yhteen taloudellisista tappioistaan? Pelkään vastausta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

24Suosittele

24 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ergo: eurounelma on loppu.

Miksemme myöntäisi tätä kiltisti, vaan roikumme mukana aina rotkon reunalle ja sen ylikin?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

On olemassa sellainenkin asia kuin luottamuspääoma. Niin kauan kuin EU on Suomen turvallisuuspolitiikan ohut oljenkorsi ei tällaiseen riehumiseen ole varaa. Eikä syytäkään. Suomalaiset tunnetaan siitä, että he osaavat etsiä yhteisiä ratkaisuja eikä tuota linjaa sovi mennä muuttamaan.

Sinun puolueesi on eurooppalaisen politiikan kannalla eikä anna Soinin istua päällään kovin pitkään. Persuilu voi tuoda ääniä lyhyellä tähtäimellä, mutta sille apajalle on jo liikaakin tunkua. Kokoomuksessa tarvitaan ryhtiliike!

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kokoomuksessa olen huomannut tapahtuneen ilmapiirimuutoksen. Ideahan on perin yksinkertainen: kun tosiasioina pidetyt asiat muuttuvat, on pakko tarkistaa oma kanta.

"Eurooppalainen politiikka" voi olla myös sitä, että katsotaan EU:n suurimmat uhat. Kirkkaana ykköspaikalla riehuu yhteisvaluutta euro. Se on nyt onnistunut riitaannuttamaan jäsenmaat toisiaan vastaan, nakertanut pois sen "luottamuspääoman".

Kirjoitin muutama vuosi sitten tänne kirjoituksen, jossa pidin mahdollisena eurooppalaisen politiikan radikalisoitumista. Viime viikolla Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kertoi samaa.

Sellaista se Jouni on, että jotkut meistä ovat vain etukäteen tarkastelemassa tulevaamme oikein. Se kannattaisi vain hyväksyä. Ja mieluiten kuunnella heitä tarkkaan. :D

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Viikko sitten 400 miljoonaa eurooppalaista huokaisi helpotuksesta, kun Kreikasta päästiin "yksimieliseen" (Donald Tusk) sopuun. Vaan suomalaiset jatkavat jarruttelua ja napinaa kuin tarhaan raahattava pikkumuksu. Olemmeko me valittu persukansa, jonka pitää hajottaa vaivalla rakennettu yhtenäinen Eurooppa? Siinä tapauksessa haen turvapaikkaa Venäjältä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

Kyllä näistä muistakin euromaista löytynee näitä "euroskeptikkoja".
Me emme vain kuule niistä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #8

Todellakin "yksimielinen". :D Tsipras, Schäuble, IMF, vino pino taloustieteen tohtoria, ekonomistia ja taloustoimittajaa pitää sopimusta katastrofaalisen huonosta yksinkertaisesti "toimimaton ja huono sopimus".

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #8

Blogisti Korhola on kohdannut tosiasiat ja vetänyt karut johtopäätökset. Olisi kiintoisaa kuulla nykyisten Suomen MEP:ien vastaavat aivoitukset 3-5 vuoden ajalta.

Jouni Snellmanin "turvallisuuspolitiikka- ja Venäjä-kortit tulivat" jo, vaikkeivät ole euro-ongelman päätekijöitä.
Nyt EU:n ja Suomen eduskunnankin pitäisi miettiä vastausta €-ongelmaan, joka muistuttaa kovasti Stanislaw Jerzy Lec'in aforismia:
"Kun olet saanut pääsi tiiliseinän läpi, mitä aiot tehdä naapurisellissä?" :-)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kokoomuksessa tarvitaan ryhtiliike!"

Samaa mieltä.
Kokoomuksessa ollaan nyt menossa joron jäljille, eli populistiseen suuntaan.

Aika näyttää onko tämä vain taktiikkaa, eikä mitään todellista rappiota.

Taktiikalla tarkoitan sitä että mennään ikäänkuin varkaisiin toisen puolueen reviirille, keräämään ääniä.

Tässä toimessahan kokoomus on ennenkin kunnostautunut ja hyvällä menestyksellä. Ennen se on naamioitunut työväenpuolueeksi, nyt se on ehkä naamioitumassa populistipuolueeksi.

Tämä ei ole rehellistä touhua, vaan käen puuhailua, siis loispesintää.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Kreikan ongelman merkitystä liioitellaan tässä blogissa ja ihan yleisesti. Toki luvut, miljardit, voivata olla totta mutta niiden miljardien merkitystä euroopan kokonaistilanteen kannalta liioitellaan.

Toivon mukaan muiden Euroopan ongelmamaiden ongelmat ovat jo paremmalla tolalla, kuten on annettu ymmärtää, sen kovan kuurin jälkeen jonka ne ovat läpikäyneet ja läpikäymässä.

Toivon mukaan Euroopassa ei palata enää sellaiseen aikaan jolloin ongelmat hoidettiin inflaation ja devalvaatioiden kautta, eli otettiin rahat ongelmien korjaamiseksi piensäästäjien tileiltä ja palkoista ikäänkuin varkain. Nytkin se sama toimenpide tosin olisi edessä, mutta se pitäisi tehdä rehellisesti, demokratian hengessä, kysymällä ensin saako ottaa.

Jos Kreikan annettaisiin suistua tälle menneen ajan talouspolittiselle linjalle, se olisi ehkä alkusoittoa sille että muut seuraisivat perässä. Populisteja on joka maassa ja äänestäjiä on niin helppo höynäyttää.

Minusta tekeillä oleva ratkaisu Kreikan suhteen on edellä mainituin syin järkevä. Toivottavasti se ratkaisu saadaan vietyä loppuun asti.

Käyttäjän sepe12 kuva
Seppo Janhonen

Minusta Eija kuvaa tilanteen tavallista selväjärkisemmin. Sinun tekstisi sisältää useita viittauksia toiveikkuuteen, joka minulta jo hiipuu. Suomi maksaa pian liian kovaa hintaa eurosta. Arvelen, että puhetta Suomen euroerosta tullaan pitämään yhä vähemmän populistisena, kun isot maat meidän omilla päättäjillämme pöytää pyyhkivät. Nämähän kuitenkin ovat kätevästi käsillä, kun nyt siellä istuvat, missä päätökset tehdään.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Minusta Eija kuvaa tilanteen tavallista selväjärkisemmin."

Ei tuossa minusta järkeä ole.
Minusta Angela Merkel näkee ongelman realistisemmin,
vaikka näyttää usko siellä Saksassakin jo vähän hiipuvan.

Valitettavasti tämä on kyllä vähän uskon asia.
Samaan tapaan kuin usko rahan ostovoimaan on uskon asia.

Jos usko rahaan hiipuu, raha menettää ostovoimansa.
Sama koskee tietenkin euroa.

Euro on kuitenkin tähän asti pitänyt arvonsa paremmin kuin mikään muu valuutta koskaan ennen sitä, Miksi siis usko hiipuu?

Nämä ovat niitä henkimaailman kysymyksiä.
Miksi uskomme tai emme usko?
Kukaan ei osaa vastata siihen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #9

"Miksi uskomme tai emme usko?"

Ihmejankkaaja. Eivät nämä mitään uskonasioita ole vaan täysin käytännönläheisiä kysymyksiä järkevästä talouspolitiikasta. Aivan hyvin pystytään päättelemään miten taloudelle käy jos vain leikataan ja säästetään.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #12

Kyllä tämä on uskon asia. Jos et usko siihen että euron arvo säilyy, sinun kannattaa siirtää rahasi johonkin luotettavampaan valuuttaan.

Kun riittävän moni ei usko euroon, alkaa syntymään valuuttapakoa ja sen arvo tosiaan heikkenee.

Jos markkaan palattaisiin, niin siinä rahassa ei kannattaisi pitää lanttiakaan, sillä markkaanhan palattaisiin juuri sen takia että markan arvoa voitaisiin heikentää, ainakin tämä olisi devalvaatiofantsuttelijoiden päämäärä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #15

Usko usein hiipuu kun "sana ei enää satu" eivätkä lupaukset toteudu.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #16

Eihän Merkel kannata velkojen anteeksiantoa, eikä kokoomusjohto, enkä minäkään, vaikka en kannata kokoomusta, enkä mitään hallituspuoluetta puoluetta, enkä edes sosialidemokraatteja suoraan vaikka olenkin hengessäni ja sielultani sosialidemokraatti, pienen ihmisen puolustaja.

Minä siis edustan tämän nykyhallituksen edustaman linjan ja aatteen aatteellista vastakohtaa. Minusta entisten hallitusten ja entisten politikkojen typeryydestä pitäisi panna vastuuseen rikkaat suomalaiset, eikä köyhät suomalaiset, kuten tämä arvokonservatiivi- porvarihallitus nyt tekee.

Mutta kyllä niiden Kreikan velkojen ehtoja muuten voi lieventää ja venyttää ja vanuttaa, niin että ei se velka liikaa rasita Kreikan elpymistä, jos se talous nyt vihdoin saataisiin näiden troikan lääkkeiden avulla nousuun.

Minä en nimittäin usko niihin utopioihin joiden mukaan nousu saadaan aikaiseksi nostamalla aina vain kulutusta ja lainaamalla sitä varten aina vain lisää rahaa.

Jos näin menetellen saataisiin talous nousuun, niin Kreikan ja Suomen talouksien pitäisi nyt olla hyvässä kunnossa, mutta kun ne eivät ole, niin ei se menetelmä silloin ole toimiva. Sen pitäisi olla selvä asia ihan kaikille, myös Paavo Arhinmäelle, mutta eipä vain näytä uppoavan siihen kovaan kalloon, ei sitten millään.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #9

Merkel joo. Puolustaa hänkin Schäublen Grexit-suunnitelmaa. Alat Arto pikkuhiljaa päästä jyvälle! :D

http://www.reuters.com/article/2015/07/16/eurozone...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #21

Tuo on pelkkää populismia.
Merkelkin näköjään osaa olla populisti tarvittaessa.

Grexit tuhoaisi EU:n ja €uron idean.
Ei missään tapauksessa pidä pakottaa ketään pois.

Pannaan vain kreikkalaiset kuriin ja nuhteeseen,
jos kerran itse haluavat olla EU:ssa ja eurossa.

Jos kreikkalaiset eivät itse haluaisi olla mukana,
niin sitten vasta olisi aika puhua grexitistä.

Demokratia ennenkaikkea.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen Vastaus kommenttiin #9

Arton kommentti tiivisti hyvin sen, että kaikki tulevaisuuden akentaminen vaatii aina myös uskoa, jos järkeäkin. Ihmiskunta ei ole simppeli mekanistinen järjestelmä, jota voitaisiin ohjailla mekanistisilla periaatteilla. Todennäköisyyksiä voidaan pohtia, mutta ne ovat vain todennäköisyyksiä.

Jos euroon ei usko ajatuksena, ei homma toimi kovin hyvin, silloin kannattaa uskoa markkaan tai drakmaan. Jos uskoo, voi homman saadakin toimimaan.

Seppo Hildén

Sovinistina täytyy myöntää, että kyllä yksittäisillä naisilla voi olla järkevääkin sanottavaa.

Pekka Heliste

"Vakausmekanismin erilaiset puskurit ovat olemassa, mutta kertomatta jätetään, mistä niihin katastrofitilanteessa otetaan rahat. Miten lähes yhtä velkaiset euromaat kykenevät rahoittamaan osuutensa kaatumatta itse? "

EVM sääntöjen mukaan rahat kerätään markkinoilta eli pankeilta ja sijoittajilta

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Heliste, eipä olla älyllisesti (taas) epärehellisiä. Kenenkä pääomalla katetaan tappiot?

Niiden markkinoiden sijoittajilta ja pankeilta VAI euromaiden maksamalla pääomalla?

:D

Pekka Heliste

EVM kerää tukirahansa markkinoilta ja lainaa niitä edelleen

Tietysti tappiot katetaan EVM omistajilta eli valtioilta.Kun pääoma on 80 miljardia ja suurin vastuu 620 miljardia ja päällä on vakavaraisuusvaade niin käytännössä koko tappio on katettava valtioidne osakepääomaa korottamall

EVM:hän on systeemi on kuin takaisi juopon velipojan vekkulia.

Älä yritä näytellä tyhmempää kuin olet

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #19

Eli pääoma (jotain sellaista, millä katetaan tappioita) tulee siis euromailta.

Se on tässä tilanteessa ainoa oleellinen tieto - no sen ohella, että paljonko ollaan valmiita kuittaamaan niitä tappioita. 100 prosenttia.

Tätä minä kysyin, joten pankit ja sijoittajat ovat täysin sivuseikka. Yrität saada EVM:n näyttämään markkinaehtoiselta instituutiolta, joka menee vain upottamaan veronmaksajien rahat Kreikkaan.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Jos on hiukankin lukenut historiaa niin tietää, että kun taloudelliset vaikeudet alkavat, nousevat ääriliikkeet kuin tyhjästä ja talouden vakauden myötä taas painuvat unholaan, siis, ei mitään uutta auringon alla.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Miun historiassa on myös luku Saksasta, kohdasta "Baader–Meinhof-ryhmä". Ei ollut tyhjää silloin, varsin hyvinvoivaa.

Käyttäjän hannutanskanen kuva
Hannu Tanskanen

Wanhalla Euroopalla on perinteenä ajaa itsensä umpikujaan ja katastrofiin, tällä kertaa taloudessa ja taas saavat jenkit tulla pelastamaan. Vaikka kuinka moni amerikkalainen asiantuntija sanoo, kuten nobelisti Paul Kruger, ettei tuo tule toimimaan ja erotkaa herranjestas eurosta heti eikä viidestoista päivä, niin ei mene kaaliin. Taloustieteen avainpremissejä on se, ettei rahalla, tuolla merenkulkijakansa foinikialaisten viisi tuhatta vuotta sitten keksimällä paperinpalalla ole itsessään mitään arvoa, sen arvo tulee siitä, kuinka muut sitä arvostavat ja kaikki yritykset sen keinotekoiseen arvon pitoon ovat tuhoon tuomittuja. Kyllä, paluu markkaan aiheuttaisi dramaattisen devalvaation ja sen seuraukset koskisivat kipeästi kaikkiin, "verta hikeä ja kyyneleitä", kuten WC aikoinaan brittejä motivoi, mutta se on ainoa keino olla uppoamatta eurotitanicin mukana.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Erär puoluejohtaja kertoi joutuneensa valitsemaan koleran ja ruton välillä, mutta jätti kertomatta, että välistävetäjälle tuli molemmat.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Eija-Riitta. Hyvä blogi, mutta voisihan Kokoomuksellakin olla skarppaamisen paikka joissain asioissa? Mutta kiireellisemmät ensin. Tästä ollaan varmaan samaa mieltä. Mitäs itse vastaat tähän "sähköpostiin". Sait siis juuri sellaisen -

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1986...

btw. Nyt kun et taida enää olla ihan aktiivi politiikassa (?)
ja luin sun profiilistasi tälläisen "Hän on vieraileva vanhempi tutkija maailman suurimmassa ajatushautomossa, Pekingin Tsinghua-yliopiston yhteydessä olevassa Tsinhua-Brookingsissa."

http://e-liike.net

Yhteystiedot löydät tuolta jos alkaa kiinnostaa...

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Mielestäni Tuomiojan vastaus oli hyvä ja rehellinen. Hänhän sanoi että riippumatta Nato-jäsenyydestä hän otti kantaa ajamaasi toimintatapaan. Minä kannatan Nato-jäsenyyttä (ja kansanäänestystäkin monessa asiassa) mutta tässä nimenomaisessa asiassa pitäisin kansanäänestyksen toteuttamista jopa vahingollisena. Päätös perustuu turvallisuustietoihin, joita kansalainen ei voi eikä tule tietää, ja nyt on vain luotettava siihen että poliitikot saavat tarvittavan tiedon ja tekevät viisaan ratkaisun. Ei äänestäminen ja avoimuus ole oikeasti ratkaisu ihan kaikkeen. Se voi kuulostaa hienolta mutta päätöksenteko vaatii sellaista tietoa jonka julkistaminen saattaisi vaarantaa kansallisen turvallisuutemme.
Tarkoitat epäilemättä hyvää, mutta syntyy tunne että tunnet huonosti politiikan logiikkaa ja olet niinsanotusti keksimässä pyörää eli demokratiaa uudelleen. Poliitiikan tulee uudistua jatkuvasti ja koko ajan: ei sinun E-liikkeesikään olisi vapaa korruptiolta, jäykistymiseltä ja turmeltumiselta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset eivät ole vapaita näistä synneistä. Ne pitää tiedostaa ja niitä vastaan tulee taistella, joka päivä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Eija-Riitta metsään meni minulla toi edellinen kommenttini;-(

JOs kannatat itse Nato jäsenyyttä niin itket verta kun katsot miten suomipoliitikko toimii tässä maassa - myös Kokoomuksessa. Siis ei toimi.

Ja demokratiasta - en ole sitä keksimässä uudelleen vaan innovoimassa juttuja jotka toimisivat paljon paremmin. Ihminen joka pääsee nykyisellään valtaan ei osaa innovoida oikein ollenkaan.

Puoluetouhusta on innovointi kaukana.

Muutetaan alustaa.

Valtapuolueet ei sitä itse muuta.

Missä ovat suomipolitiikan stevejobsit - eivät missään kun ei heitä ole eikä voi tulla kun alusta on mikä on!

EDIT - ja vielä - mitäköhän ne on ne tieduatelutiedot... mulle riittää että Venäjällä tapetaan omia ihmisiä kadulle ja maa menee asevoimilla naapuriinsa.

Ei tarvii sen kummempaa tiedustelutietoa!

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola Vastaus kommenttiin #34

Ehdotuksesi ongelma oli varmaan se että ajoit kansanäänestystä Nato-asiassa. Kansalaisaloitteella voisi ajaa pelkköä jäsenyyttä eduskunnan päätettäväksi. Mutta kansanäänestys jäsenyydestä olisi minusta tyhmä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #36

Kokoomuksen ongelma on se että se on ylimielinen ja pitää kansaa tyhmänä päättämään.

Aloitteessa pitää olla laki johon viitata.

mikä on kokoomuksen tulos Nato-asiassa tähän asti?

Tällä taktiikalla jota kokoomus vetää venäjä miehittää maan ennen kuin ollaan lähelläkään mitään Natoja!!!

Täällä tarkemmin -

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1985...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Minä kannatan Nato-jäsenyyttä (ja kansanäänestystäkin monessa asiassa) mutta tässä nimenomaisessa asiassa pitäisin kansanäänestyksen toteuttamista jopa vahingollisena."

Tässä olen samaa mieltä. Minä en kannata natojäsenyyttä ja äänestäisin sitä vastaan, mutta koska en tunne kaikkia asianhaaroja, tiedustelutietoja sun muuta, niin olen sitä mieltä etten ole pätevä ratkaisemaan asioita.

En luottaisi myöskään Stubiin asian ratkaisijana, koska näyttää siltä että Srubin silmät on ideologian sokaisemat tässä ja monessa muussa asiassa. Mutta koska hänet on valittu ratkaisemaan tärkeitä asioita, muut kuin minä ovat hänet valinneet, niin osallistukoon hän päätöksentekoon muiden valittujen kanssa. Minun on vain luotettava siihen että tekevät oikean ratkaisun. Kansaa en päästäisi päättämään moisesta asiasta. Monet kansalaiset ovat tämän päätöksen suhteen vielä tyhmempiä kuin minä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Arto Granlund, mielipiteesi Baader–Meinhof-ryhmästä?

Sanoit:
"
Jos on hiukankin lukenut historiaa niin tietää, että kun taloudelliset vaikeudet alkavat, nousevat ääriliikkeet kuin tyhjästä ja talouden vakauden myötä taas painuvat unholaan, siis, ei mitään uutta auringon alla.
"

Sanoin;
"
Miun historiassa on myös luku Saksasta, kohdasta "Baader–Meinhof-ryhmä". Ei ollut tyhjää silloin, varsin hyvinvoivaa."

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hyvä ja "thoughtful" blogi.
Soisinpa, että tämän kaltainen pohdinta olisi puolueiden johdossa arkea ja laajemmaltikin leviävää ja että keskustelu voisi olla avointa, läpinäkyvää ja ongelmakeskeistä - aiheen kipeyttä pelkäämätöntä.

Käyttäjän marjattahyttinen kuva
Marjatta Hyttinen

Kiitos Eija-Riitta hyvästä asiapitoisesta ja faktoihin pitäytyvästä kirjoituksestasi!

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Suositus tulee näistä kappaleista: [...]Moraalikadon pohdinta ei voi tapahtua vain Kreikassa. Jos Merkel sanoi jo 2011, että Kreikka ei koskaan pysty maksamaan velkojaan, hän jo silloin tiesi, että avustuspaketit eivät nosta Kreikkaa ongelmistaan. Motiivi olikin muualla, eikä ollut kovin reilua vetää koko euroryhmää saksalais- ja ranskalaispankkien pelastusoperaatioon Kreikan pelastamisen nimissä.

Osa avusta tarvittiin, jotta Ranska ja Saksa välttyivät pääomittamasta pankkejaan. Osa rahoista kului kriisimaan korkeilla koroilla rahaa lainanneille, hyvin velanannoilla ansainneille pankeille. Osalla rahoitettiin Kreikan tarvitsemaa syömävelkaa. Osalla Kreikka maksoi Saksan toimittamat aseet. Tämä on todellisuutta, joka olisi tunnustettava, jos euromaat haluavat löytää lääkkeitä kriisin todellisiin syihin.[...]

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Todellisuus, joka monilta unohtuu, on sellainen että Eurooppalaiset pankit ja koko Euroopan talouselämä on niin paljon samaa pakettia että ei voida sanoa että Keski- Euroopan pankkien pelastaminen olisi pelkästään Saksan ja Ranskan valtioiden intressissä. Björn Wahlrooskaan ei ole sanonut etteikö Euroopan pankkijärjestelmää pitäisi pelastaa, vaikka Nordea ei suoraan vaikeuksissa ollutkaan. Jos Euroopan pankit olisivat joutuneet vaikeuksiin, niin kyllä Nordeakin olisi siitä kärsinyt. Nallen mukaan pankkeja olisi ehkä pitänyt avustaa suoraan, mutta kyllä tämäkin järjestely hänelle kävi.

Ilman pankkeja ei tämä meidän taloutemme kuitenkaan toimi, joten pankkien pelastaminen on paljon tärkeämpi asia kuin Kreikan pelastaminen. Kreikkakin toki pitää pelastaa, tavalla tai toisella.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Olen ihan samaa mieltä että pankit piti pelastaa, ainakin terveet sellaiset. mutta ei rahaliiton toimesta. Saksa ja Ranska olisivat saaneet tehdä sen itse.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #41

"Olen ihan samaa mieltä että pankit piti pelastaa, ainakin terveet sellaiset. mutta ei rahaliiton toimesta. Saksa ja Ranska olisivat saaneet tehdä sen itse."

Saksa on kyllä hyvässä hapessa, kiitos saksan sosialidemokraattien, jotka uhrasivat poliittisen kannatuksensa isänmaansa puolesta. Kunpa sellaista isänmaallisuutta esiintyisi muuallakin, vaikka meikäläisissä porvaripuolueissa, mutta se on turha toivo.

Saksalaiset olisivat voineet pankkinsa pelastaa, mutta Ranskalla on sama ongelma kuin Suomella ja Kreikalla, velaksi syöminen, ylensyäöminen ja ähky.

Saksaa ei voi velvoittaa pelastamaan Ranskan pankkeja, eikä muutenkaan koko Eurooppaa, vaikka se oman vastuunsa hyvin kantaakin.

Politiikassa pitää ensin katsoa mikä on tarpeen ja sitten mikä on mahdollista ja sitten pitää tehdä se mikä on mahdollista sen eteen mikä on tarpeen. Kaikki se mikä olisi muuten ihan mahdollista ei valitettavasti ole poliittisesti mahdollista ja se vaikeuttaa asioita huomattavasti.

Minulla on sellainen käsitys että Euroopassa menetellään juuri niinkuin pitää, toki ei tehdä kaikkea mahdollista, mutta kaikki se mikä on poliittisesti mahdollista, jotta saataisiin systeemi pelaamaan.

Toki tiedän että monet ovat eri mieltä, en voi sille mitään, he ovat väärässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset