*

Eija-Riitta Korhola, meppi Levottomia ajatuksia jäsennellysti

Pelkään kaaosta

Kreikan tilanne on nyt niin vakava ja sen velka niin toivoton, että eurojohtajat ovat viimein myöntäneet tosiasiat. Letkuruokinnan on loputtava, Kreikan lähtö rahaliitosta on yhä todennäköisempi.

Jo kaksi vuotta sitten vastustin velka-avun antamista Kreikalle rahaliiton sääntöjen vastaisena. Katsoin moraalisen opetuksen olevan kansalaisille turhauttava ja väärä. (Blogit Rakennammeko hiekalle, Politiikkaa sielun näkökulmasta) Ranskan ja Saksan olisi pitänyt pääomittaa pankkejaan ihan itse eikä levittää ongelmaa euromaiden kesken. Pankitkin saivat väärän signaalin: EU:ssa pappa betalar och mamma maksaa. Huoleton luototus kiihtyi. 

Ranskan ja Kreikan vaalitulokset kertovat nyt sen, että ’talouskasvu’ on sanana paljon mukavampi kuin ’talouskuri’. Kasvu kuulostaa porkkanalta, kuri kepiltä. Kun vielä vähän aikaa sitten talouskasvu oli porvarien sana, jota vihervasemmistoleirissä halveksittiin ja tarjottiin tilalle degrowthia ja downshiftausta, nyt kasvu on vasemmiston iskusana. Monelta jää siinä innostuksessa huomaamatta, että käsite on täysin poikkeuksellisessa käytössä. Sosialistien puheessa kasvu on eufemismi elvytykselle. Se panee miettimään, onko tämäkin jonkinlaista orwellilaista uuskieltä. Halutaan siis elää etukenoon, lainata tulevilta polvilta, ottaa lisää velkaa, jotta pidettäisiin yllä yhä isompaa julkista taloutta ja keinotekoisia työpaikkoja.

Aitoa kasvua se ei ole. Kuten viime päivinä moni on todennut: jos julkisen talouden suuruus ratkaisisi, Zimbabwe olisi maailman kilpailukykyisin valtio. 

Tavallinen kreikkalainen ei liene syypää siihen, että maa on suistunut velkakriisiin ja ihmisiltä on katoamassa työpaikat ja tulevaisuus. Vaarana on, että viha, tuohtumus ja turhautuminen johtavat väkivaltaan.

Joudun toteamaan, etten poliittisen urani aikana ole koskaan kokenut tilanteen olevan yhtä vakava Euroopan vakauden ja rauhan kannalta. Rehellisesti sanoen, olen peloissani. Tämä voi merkitä erään aikakauden loppua. Sanommeko näkemiin Euroopalle, jonka tunnemme?

Siksi palaan uudelleen vuoden takaiseen  ehdotukseeni kaksois- tai rinnakkaisvaluutasta (Blogi Palataan lähtöruutuun ). En kuvittele sen ratkaisevan vakavia rakenteellisia ongelmia mutta se voisi antaa toivoa pahimpaan paniikkiin.

Viime kesäkuussa kirjoitin: “Ratkaisu rahaliiton ongelmiin ei ole kriisimaiden eroaminen eurosta tai parempikuntoisten pohjoisten maiden pelastautuminen omaksi alueekseen - menetelmän haittapuoli on sen hitaus ja arvaamattomuus. Pitäisikö sen sijaan harkita kansallista rinnakkaisvaluuttaa euron seuraksi, joka toimisi suhdannepoliittisena vastavoimana ja elvyttäjänä? Ratkaisu on epäortodoksinen, mutta sillä on tietyt hyödyt. 

Oli kansallinen rinnakkaisvaluutta sitten laskennallinen järjestelmä tai Kreikan tapauksessa konkreettinen drakman seteli, se elvyttää paikallista taloutta ja työllisyyttä, ja estää hintojen nousupainetta. Tavallinen kreikkalainen työtätekevä voi ostaa päivittäistavaroita ja selvitä vaikeimman yli drakmoilla. Samalla Kreikan talous palaa sinne, missä sen luontainen kilpailuetu on. Kreikan taloudesta 15 % tulee matkailuelinkeinosta, ja tälle alueelle saataisiin rinnakkaisvaluutan avulla järkevä devalvoituminen aikaiseksi. Edelleen maatalous ja kauppamerenkulku hyötyvät välillisesti. Näin maa voi maksaa luottojaan takaisin EU-maille ja pankeille, samalla kun välttää sisäisen sekasorron - joka sekin on nyt todellinen vaihtoehto. Kun kriisi on ohi, tyylikäs paluu yksiselitteiseen euroon on mahdollinen.”

Tämän vuoden huhtikuussa uutisoitiin kreikkalaisesta Voloksen kaupungista, jossa rinnakkaisvaluuttaa todella kokeiltiin. (Taloussanomat 19.4.12  ) Kaupungin pormestarin mukaan tilanne on luonut uutta optimismia. Kahden rahajärjestelmän rinnakkaiselo on osoittautunut mahdolliseksi, eikä kyse ole harmaasta taloudesta, sillä vaihdannaistaloudesta pidetään kirjaa keskustietokoneella. Kokeilun on todettu tarjonneen monille ulospääsyn syvästä taloudellisesta ja sosiaalisesta kriisistä. 

Käytännössähän kaksoisvaluuttajärjestelmässä on kyse hallitusti toteutetusta sisäisestä devalvaatiosta. Sillä voidaan ehkä myös turvata työn mielekkyyden moraali ja rauhan säilyttäminen. Rakenteemme eivät ole lainkaan niin vahvoja kun kuvittelemme. Jugoslavian hajoamissodissa kuoli vain 20 vuotta sitten 300000 ihmistä.

Kun tilanne on niin vakava kuin se on, miksei koetettaisi kaikkia keinoja, niitä vähemmän sovinnaisiakin? Hallittu kaaos on aina parempi kuin hallitsematon.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Kiitos reilusta palautteesta Jan

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

"Joudun toteamaan, etten poliittisen urani aikana ole koskaan kokenut tilanteen olevan yhtä vakava Euroopan vakauden ja rauhan kannalta. Rehellisesti sanoen, olen peloissani. Tämä voi merkitä erään aikakauden loppua. Sanommeko näkemiin Euroopalle, jonka tunnemme?"

Olen tuosta lukevinani, että olisi sota tulossa. Ketkähän nyt aikovat hyökätä kenen kimppuun? Eikö olisi aika kertoa myös uhat ihan konkreettisesti eikä jättää pelottelua puolitiehen. Niin tekee reilu blogisti.

Unohdat myös, että kaiken tämän takana on kapitalistinen talousjärjestelmä, jota porvarit yrittävät hiki päässä paikata veronmaksajien rahoilla.

Milloin olette ajatelleet kertoa suomalaisille, mikä on EVM. Mitä se käytännössä tarkoittaa.

Onko Sara Virta oikeassa? "- EVM on Luxemburgin suurherttuakuntaan perustettava yhtiö

- Sen varat ja omaisuus on vapautettu kaikista oikeudenkäynneistä

- Yhtiö on vapautettu kaikista välittömistä veroista. Henkilöstö on vapautettu kansallisesta tuloverosta

- Hallintoneuvoston jäsenet, johtokunnan jäsenet, toimitusjohtaja ja henkilökunta on vapautettu kaikista oikeudellisista menettelyistä (syytesuoja)

- Kaikilla toimessaan olevilla ja entisillä hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenillä sekä EVM:n palveluksessa olevilla tai olleilla on velvollisuus pitää salassa EVM:n toimintaa koskevat salassa pidettävät tiedot

- Ulkoisen tilintarkastuksen suorittaa hallintoneuvoston hyväksymä itsenäinen ulkoinen tilintarkastaja

- Kokonaissumma on vähintään 700 miljardia euroa, mistä Suomen osuus on 12,6 miljardia euroa (vrt. Suomen budjetti on luokkaa 40 miljardia euroa).

- EVM johtokunta voi määrätä lisärahoituksesta milloin tahansa ja laittaa aikarajan sen suorittamiseksi. Tämä lisärahoitus voidaan määrätä yksinkertaisella määräenemmistöllä (yksimielisyyttä ei tarvita – eli tässä ei Suomi paljon paina).

- Eli kyseessä on kansallisen päätösvallan ulkopuolella oleva maksuautomaatti Suomesta muihin euromaihin. Aina ja ikuisesti."

http://saravirta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106463-m...

Jos te pelkäätte siellä Brysselissä, niin voin lohduttaa, että meikäläisellä ei ole mitään pelättävää, kun ei ole mitään menetettävääkään.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Kaija Olin-Arvola: "Unohdat myös, että kaiken tämän takana on kapitalistinen talousjärjestelmä, jota porvarit yrittävät hiki päässä paikata veronmaksajien rahoilla."

Kaiken takana on kyllä nykyinen talousjärjestelmä, mutta kapitalismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Nykyinen talousjärjestelmä on täynnä sääntelyä, verottamista ja kuten jo totesitkin, veronmaksajien rahoilla paikkaamista. Sellaisella ei ole mitään tekemistä kapitalismin kanssa.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Olisi tietysti pitänyt sanoa: valtiomonopolistinen kapitalismi ja kasinotalous, jota kokoomus kannattaa.

Käyttäjän ilmaripietila kuva
Ilmari Pietilä

Jani Korhonen: "Nykyinen talousjärjestelmä on täynnä sääntelyä, verottamista ja kuten jo totesitkin, veronmaksajien rahoilla paikkaamista. Sellaisella ei ole mitään tekemistä kapitalismin kanssa."

Luin jostain, että silloin kun itäblokin sosialistiset valtiot joutuivat vaikeuksiin syy oli sama, mutta käänteisesti: Tarvitaan lisää sosialismia, emme olleet tarpeeksi sosialistisia. Lisättiin sosialismia ja nyt on jäljellä vain tämä nykyinen systeemi. Mitenkähän tässä käy jos lisätään kapitalismia?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Kaija Olin-Arvola kysyi minulta EVM:sta ja viittasi Sara Virran blogiin. Tässä vastaukseni, jolla yritän selventää EU:n vakausrahastokehystä

Tämänhetkinen järjestelmä

EU:n vakausjärjestelyt perustuvat muutamaan pilariin: Tällä hetkellä voimassa ovat Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) sekä Euroopan vakauttamismekanismi (ERVM). Kaksi mekanismia luotiin toukokuussa 2010 akuutilla aikataululla rahoituskriisin leviämisen estämiseksi. Mekanismit ovat voimassa kesäkuuhun 2013 asti. Lainanantokyky on ERVM:n kohdalla 60 miljardia euroa, kun taas ERVV:n nimellinen lainanantokyky on 440 miljardia (käytännössä vähäisempi).

EVM:n toimivalta ja lainanantokyky

Euroopan vakausmekanismin, EVM:n, joita koskevat neuvottelut päättyivät 30.3.2012, on EU:n jäsenvaltioiden omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Se aloittaa toimintansa heinäkuussa 2012 Luxemburgissa.

EVM:n tarkoituksena on ottaa hoitaakseen ERVV:n ja ERVM:n tehtävät heinäkuusta 2013 lähtien, sillä sitä pidetään tehokkaampana, tasapuolisempana ja riskittömämpänä kuin ERVV:tä. Mekanismia pidetään parempana, sillä 1) se toimii oman pääoman turvin, kuten rahoituslaitokset yleensä; 2) EVM:ssä jäsenvaltiot eivät myönnä takauksia, kuten ERVV:ssä, 3) EVM:llä on etuoikeutetun velkojan asema; 4) kaikki euroalueen jäsenvaltiot maksavat oman pääomaosuutensa (ei väistyvien takaajien ongelmia tai korkomuutoksista aiheutuvaa herkkyyttä); ja 5) EVM:n piiriin kuuluu myös velkajärjestelyn mahdollisuus, joka lisää yksityisen sektorin vastuuta.

Kun EVM:llä on ensisijainen velkoja-asema maksujärjestyksessä heti IMF:n eli kansainvälisen valuuttarahaston jälkeen, on Suomen valtion riski rajattu. Tällaista etuoikeusasemaa ei ERVV:lla ollut.

EVM voidaan ainoastaan aktivoida, jos tämä katsotaan välttämättömäksi koko euroalueen rahoitusvakauden turvaamiseksi. EVM:n enimmäislainanantokyky tulee olemaan 500 miljardia euroa (sama kuin aikaisempien mekanismien yhteensä), jonka saavuttamiseksi maksettua pääomaa on 80 miljardia. Lisäksi EVM:llä tulee olemaan 620 miljardin euron suuruinen vaadittaessa maksettava pääoma.

Suomen osuus

Suomen osuus tästä on 1,7975 %, mikä vastaa 12,58 miljardia euroa (eli enimmäisvastuu rajoittuu tähän summaan). Tästä vain noin 1,44 miljardia euroa on ns. maksettua osakepääomaa ja loput n. 11,14 miljardia vaadittaessa maksettavaa osakepääomaa (käyttöön ainoastaan, jos EVM:n tappiota joudutaan kattamaan tai maksukyvyttömyyttä joudutaan välttämään). Ainoastaan eduskunnan nimenomaisella päätöksellä voi EVM:n osakepääomaa (12,58 miljardia) korottaa. Varautuakseen mahdollisiin kriiseihin ja EVM:n käyttöön Suomen valtio on varannut n. 1,44 mrd euron lisämäärärahan. Kunkin jäsenvaltion osuus perustuu sen Euroopan keskuspankin pääomaosuuteen, johon vaikuttavat bruttokansantuote ja asukasluku

EVM:n käyttö perustuu tiukkaan ehdollisuuteen, mikä tarkoittaa sitä, että maa, joka ottaa lainaa joutuu sopeuttamaan talouttaan makrotalouden sopeutusohjelman ja velan kestävyyttä koskevan analyysin mukaisesti. Komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto tekevät analyysin. EVM sisältää ns. sijoittajien vastuun. Jotta EVM tulisi voimaan, on EU:n perussopimuksen 136-artiklaa muutettava. Tämä tulee normaaliin tapaan käsittelyyn Suomen eduskunnassa ja sen vahvistaa presidentti.

Vastaukset kysymyksiin

Kuten minä asian ymmärrän, on Sara Virran lista EVM:n toimivallasta hyvinkin kärjistetty. Listassa olevat asiat (vapautus kaikista välittömistä veroista, syytesuoja ja salassapitovelvollisuus) ovat kaikki täysin normaaleja käytäntöjä kansainvälisissä rahoitusmekanismeissa (esim. IMF:ssa, kansainvälisessä valuuttarahastossa on samanlainen käytäntö). Nämä ovat varmasti jäsenvaltioiden ajamia asioita, eikä niissä ole mitään kansallista toimivaltaa uhkaavaa. Kyseessä ei siis ole rankaisemattomuus vaan eräänlainen diplomaattinen immuniteetti, jossa henkilöä ei voi laittaa vastuuseen normaaliin, tehtävänsä hoitamiseen vaadituista toimista (ks. Art. 32 ja 35 EVM:n perustamissopimus: http://www.european-council.europa.eu/media/582311... ). Pidän itse myös ainoastaan hyvänä asiana, että EVM:llä tulee olemaan itsenäinen, ulkoinen tilintarkastaja.

EVM:ssä päätöksiä ei tehdä määräenemmistöllä eikä lisärahoitusta voi saada "milloin vain": keskeisissä kysymyksissä päätöksenteko tapahtuu yksimielisesti (kaikkien jäsenvaltioiden on oltava samaa mieltä). Ainoa poikkeus tähän on ns. hätätilamenettely, jossa päätökset tehdään 85% määräenemmistöllä kaikista annetuista äänistä. Tässä tilanteessa Suomen asema on melko vahva, varsinkin, jos se on osa koalitiota. Myös muut jäsenten vastuisiin vaikuttavat päätökset tehdään yksimielisesti. Valtionvarainministeriön mukaan:

"EVM-sopimuksessa nimen-omaisesti määrätään, ettei Suomen rahoitusvastuita voida kasvattaa vastoin Suomen omaa kantaa. Suomi saavutti juuri tässä asiassa onnistuneen neuvottelutuloksen, kun EVM-sopimus hyväksyttiin euroalueen huippukokouksessa vuoden 2012 alussa. Hätätilamenettelyssä EVM:n laina- ja muita rahoitustukivälineitä voidaan ottaa käyttöön poikkeuksellisesti tilanteissa, joissa koko euroalueen olemassaolon katsotaan olevan uhattuna. Hätätilamenettely aktivoitaisiin vain poikkeuksellisissa äärimmäisessä kriisitilanteessa. Hätätilamenettelyssä tehtävät määräenemmistöpäätöksille ei voida korottaa jäsenmaiden pääoma-osuuksia. Hätätilamenettelyä tarkennettiin tällä tavalla EVM-sopimukseen Suomen vaatimuksesta." Hätämenettelystä löytyy lisätietoa täältä: http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/......

Tästä käy myös ilmi, että jos hätätilapäätös ei miellytä jäsenmaata, voi asian viedä EU-tuomioistuimeen. Lisäksi takauspäätöksen käsittely edellyttää aina hallituksen tiedonantoa, jota seuraa eduskunnan luottamusäänestys. Käytännössä eduskunnan asema on turvattu paremmin kuin muissa EU:n jäsenvaltioissa.

EVM:n kokonaislainanantokyky on siis 500 miljardia, ei 700 miljardia euroa. EVM ei missään nimessä ole "yhtiö" (se ei tuota voittoa) vaan kansainvälinen rahoituslaitos. Toden totta, jokainen EU:n perustama elin joutuu tekemään sopimuksen sen maan kanssa, jossa se sijaitsee. Postithan eivät muuten tulisi perille tälläkään hetkellä esim. meille mepeille Brysseliin.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä, kaikki tiedot löytyvät EVM:n perustamissopimuksesta: http://www.european-council.europa.eu/media/582311...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Hiukan ilkeämielinen kysymys. Etkö huomaa kuuluvasi puolueeseen, joka sitoutuu EU-tasolla politiikkaan, jota itse vastustat?

Toisaalta aika rohkeaa, jos uskot voivasi vaikuttaa tämän ryhmän kautta.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva
Timo Härtsi

No mitäs pelättävää sinulla on tai elitiillä. Voitte rauhassa katsella norsunluutornista tätä kaaosta minkä olette aiheuttaneet.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Typerä kommentti mutta miehekästä että esiinnyit sentään nimelläsi. EN ole tätä aiheuttanut, sen kai tein blogissani selväksi. MInä vastustin tätä polkua joka kaksi vuotta sitten valittiin.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva
Timo Härtsi

Syylliset on tietysti kaikki muut kuin ne jotka tämän koko sotkun ovat aiheuttaneet. Sehän on ihan selvää, minulta on loppunut huumorintaju jo aikoja sitten tähän sekoiluun.

Mutta yritetään hymyillä kun tavataan.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

"EN ole tätä aiheuttanut"

Olet kokoomuslainen poliitikko, et voi vetäytyä vastuustasi huonoon politiikkaan.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Ei se että vastustaa jotain, tai on vastustanut, pelasta ketään syyllisyydeltä. Varsinkin siihen vetoaminen että on joskus vastustanut harjoitettua politiikkaa ja kannattanut vaihtoehtoista on jälkijättöistä viisastelua. Vaihtoehtoisen politiikan seurauksista kun ei tiedetä mitään, kuten harjoitetun politiikan seurauksista tiedetään, vaihtoehtoinen politiikka olisi voinut viedä parempaan tai huonompaan lopputulokseen.

En nyt missään tapauksessa syytä ainoastaan arvostamaani blogistia jälkiviisastelusta. Nämä palstat ovat täynnänsä sitä, ne suorastaan pursuavat ja pullottavat jälkiviisaudesta.

Vastuullista politiikkaa on katsoa menneeseen vain oppiakseen, ei siis etsiäkseen syyllisiä, ja katsoa tulevaisuuteen, yrittäen etsiä sinne optimaalisia ratkaisuja.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Korhonen, totta kai voin vetäytyä vastuusta jos olen sanonut kantani etukäteen ja ajoissa. JJälkipuheet ovat eri juttu.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

24.5.2012 10:53 Eija-Riitta Korhola
"Korhonen, totta kai voin vetäytyä vastuusta jos olen sanonut kantani etukäteen ja ajoissa. JJälkipuheet ovat eri juttu."

Miten todistat että ehdottamasi vaihtoehtoinen politiikka olisi ollut parempi vaihtoehto kuin noudatettu politiikka. Sitäpaitsi, mikäli ehdottamasi vaihtoehto olisi ollut se oikea vaihtoehto, et pystynyt poliittisena päättäjänä saamaan tahtoasi lävitse, et saanut ehdotustasi hyväksytyksi. Vastuu tästä eponnistumisesta on jokatapauksessa harteillasi.

Jos taas harjoitettu politiikka on ollut väärää niin vastuu siitä kuuluu niille jotka ajoivat sen politiikan totutusasteelle. Ilmeisesti se oli enemmistöpäätös, koska parlamentarismi perustuu enemmistöpäätöksille.

Mutta sen arvioiminen kuka oli pari vuotta sitten oikeammassa kuin joku toinen ei voi perustua mihinkään, koska vain toteutetun politiikan jäljet ovat olemassa ja mitattavissa.

Ilmeisesti toteutetun politiikan päämäärä oli isomman laman välttäminen, tiedossa oli että vaikeita aikoja olisi jokatapauksessa edessä. Siksi minun mielestäni toteutettu politiikka on täyttänyt tehtävänsä.

Tämä on siis ollut kokoomuksen, keskustan ja SDP:n yhteinen politiikka ja yhteinen tahto, vaikka oppositiossa sekä SDP että keskusta vuorotellen ovat populistisella tavalla käyttäneet hallituspolitiikan arvostelua poliittisen suosionsa kohottamiseksi.

Jos kokoomus olisi jossain vaiheessa joutunut oppositioon niin sekin olisi oppositiossa menetellyt kuten keskusta ja SDP.

.
.

Lauri Korhonen

Suosittelin blogiasi. Koska hyviä huomioita. Mutta vain yksittäisenä blogikirjoituksena kun sulkeen korvansa puoluepolitiikalta.

Puoluepolitiikka vähentää kirjoituksen uskottavuutta merkittävästi.

Kokoomuksen strategia on ollut ja tulee olemaan varmaan jatkossakin jokaiselle jotakin. Kävi niin tai näin joku teistä pääsee sanomaan mitä minä sanoin. Jos menee huononosti nostetaan sisäinen vastavoima ääneen. Jos hyvin vaiennetaan vastavoima.

Sanoman keulakuvina vaikka Korhola ja Stubb aina tilanteen mukaan. Kootut selitykset tai raikuvat aplodit.

Puolueenne linja kärsii uskottavuusvajeesta. Ja sitä kautta meni luotto.

So simple is that.

Käyttäjän ttallan kuva
Timo Allan Tuovinen

Puolueesi olet valinnut ja ryhmäkurissa pysynyt

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Juuri näin!

Europarlementin jäsenille palkka juoksee, vaikka EU:ssa esiintyisikin paikallisia nälkämellakoita yms. Ainut asia mitä nämä korholat pelkäävät ovat seuraavat EU-parlamentin vaalit.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Mikä tahansa temppu jolla saadaan edesautettua sisäistä devalvaatiota, jottei ulkoisiin devalvaatioihin tarvitsisi mennä, on tervetullut.

Minä en nyt vain ymmärtänyt että miten tämä rinnakkaisvaluutta voisi toimia sisäisen devalvoitumisen edistäjänä. Miten rinnakkaisvaluutta esimerkiksi voisi tehdä ostosten tekemisen edullisemmaksi paikallisessa valuutassa kuin yleisvaluutassa? Eivätkö tuontituotteet ole saman hintaisia valuutasta riippumatta ja kilpailu tasoittaa hinnat jokatapauksessa.

Miten tämä kaksoisvaluutta toimii?

Kaksoisvaluuttahan on jo nyt tavallaan käytössä Sveitsissä, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tarkoittaako blogistin esitys juuri tätä, vai jotain muuta, mitä?

Oma mielipiteeni ennen lisäselityksiä on se ettei temppuilu valuutoilla ole oikea ratkaisu, vaan oikea ratkaisu on oikea talouspolitiikka. Oikeaa talouspolitiikkaa lähimmäs on päässyt Saksa, Suomenkin talouspolitiikka on kehnoudestaan huolimatta silti parempaa kuin muualla Euroopassa harjoitettu talouspolitiikka. Valutoilla keplottelu on aina temppuilua, se ei voi olla hyvää talouspolitiikkaa.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Linkittämäni Taloussanomien artikkeli valaisee asiaa.

Samaa mietä olen kanssasi siitä ettei tämä ole ratkaisu vaan oikea politiikka on, Tämä on vain ehkä jokin toivonsäie tilanteessa, jossa verenvuodatus ja sisällissota on yhä todennäköisempi.

Rauli Partanen

Usko, 1900-luvun alkuvuosina Euroopassa elettiin lukemani mukaan aivan uuden toivon ja sivistyneisyyden aikaa, kun hyvinvointi kasvoi. Sotaa ei Eurooppalaisten kesken pidetty hädin tuskin mahdollisena, sillä siinähän häviäisivät kaikki!

Tämä ei ole kannanotto siihen, uskoisin sotien tai väkivaltaisuuksien alkavan lähivuosina. Lähinnä tämä oli kannanotto siihen, että jos nyt tuntuu sota mahdottomalta ajatukselta, niin näin se on tuntunut monta kertaa aiemminkin, verrattaen lähihistoriassa, kunnes...

Ja kannanottona (sisällis)sotien tai väkivaltaisuuksien uhkaan, niin omasta mielestäni näiden uhkien vähättely vaikka sen takia, että olemme olleet jo melkein ihmisiän ilman paikallista sotaa täällä Suomessa ja siten ajatus tuntuu kaukaiselta, on hyvin kaukana siitä todellisuudesta jota maailman geopoliittisilla kentillä pelataan.

Kiitos Eija-Riitta kirjoituksestasi. Paska on tosiaan kylvetty, ja nyt korjataan satoa. Pikkaisen voidaan vaikuttaa vielä siihen minkälainen sotku siitä sadosta tulee, mutta kyllä se korjattava on. Kaikki vaihtoehdot on syytä pitää pöydällä, myös ja varsinkin epätavanomaiset.

Käyttäjän VilhoJuntunen kuva
Vilho Juntunen

Euroblondit voisi pelastaa meidät!

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Hei, tämän blogin aiheena ei ole sovinismi.

.

Käyttäjän villekauppinen kuva
Ville Kauppinen

Kertoisit mielipiteen suoraan Merkelille. Angela tietää, mitä mieltä Suomi tulee olemaan ja onhan se jo yksissä vaaleissa todettu, että ei meidän laivan suunta vaihdu vaikka ketä äänestetään.

Pellet ne vaihtuu mutta sirkus säilyy, ei muuta kuin reilu takanoja keinutuoliin, popkornit käteen ja katsomaan eurostoliiton (loppu)näytelmiä.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

24.5.2012 08:52 Ville Kauppinen

"Pellet ne vaihtuu mutta sirkus säilyy, ei muuta kuin reilu takanoja keinutuoliin, popkornit käteen ja katsomaan eurostoliiton (loppu)näytelmiä."

Aika vastuuton asenne minusta.

Jos itse ajattelisin että olemme Titanicissa joka lähestyy jäävuorta, katselisin kiivaasti ympärilleni ja etsisin ennenkaikkea kaikenlaista kelluvaa, hamstraisin kaikenlaista syötävää ja juotavaa, sekä ehkä vielä jotain kättäpitempää.

Kättä pitempää siinä mielessä että sillä tavalla voisi hoidella vedessä kiinni takertuvat hukkuvat, ennenkuin ne vietävät veden alle, toisaalta siitä voisi olla hyötyä kilpailussa siitä kuka pääsee pelastusveneisiin.

Khöm!!! siis, naiset ja lapset tietenkin ensin, mutta vanhat äijänköriläät ovat niiden viimeisten pelastettavien joukossa ja siinä vaiheessa ... hmmm .... saattaisi ehkä tulla jonkinlaista kisaa ......

Mutta minä en toki usko mihinkään sellaiseen. Onko jäävuoria edes olemassakaan? Ei, ei ole.

.

Käyttäjän villekauppinen kuva
Ville Kauppinen

Noh, joillekin tämä Kreikka-kriisi tulee yllätyksenä kun markkinathan ovat olleet niskalenkissä ja kaikki muu on pölhöpopulismia, LTRO:t ovat olleet menestys ja pahin on jo takana euroalueella.

Eikö niin ?

Pekka Juntunen

Mukava huomata että myös Kokoomuksesta löytyy omilla aivoillaan ajattelevia. Ikävää taas on ettei Kokoomuksen johtoklikki näytä edes kuuntelevan järkipuhetta vaan takoo päätänsä seinään tukipaketeilla ja palomuureilla kunnes viimeinenkin tekoselitys vain aiheuttaa hymynhäiveitä maksajien huulilla. Pakko myöntää että eurouskovaiset ovat sitkeitä luomaan harhoillensa oikeutusta Kataisen selitysten kautta.

Käyttäjän jariojala kuva
jari ojala

Rahan arvo perustuu luottamukseen. Tuossa Kreikan temmissä on myös kysymys luottamuksesta. Kun tuon "rahan" käyttö leviää maantieteellisesti riittävän laajalle, niin luottamuksen kanssa tulee ongelmia. Tästä saattaa taas seurata, että syntyy maantieteellisesti uusia temmejä, siis eri alueille useita eri valuuttoja. Lopputuloksena voi olla kaaos. Toisaalta tuo tarve luoda vaihdonvälineitä kertoo, että hätä on suuri. Syödä pitää, vaikka euroja ei olisikaan. Eurosta on tullut hyvästä tarkoituksestaan huolimatta kirous monelle maalle. Devalvoinnista on tullut ongelma, joka euroaikana on vaikea, ellei jopa mahdoton hoitaa. Pankeista on tehty valtioita valtioissa.

Jari Eteläsaari

No, katainen oli taas valmis rahoittamaan muita maita kaiken muun paskan lisäksi vielä projektibondeillakin(jotka tulevaisuudessa osoittautunevat uudeksi varojen siirroiksi muualle) joten suomen konkurssiin ajaminen on hyvässä vauhdissa.

Hemmetti, Suomen johdon toimissa ei ole ollut mitään tolkkua viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Käyttäjän anderssonhjalmar kuva
Hjalmar Andersson

Miksi tämä kirjoitus ei ole karusellissä? Onko tämä liian persuhenkinen Huuskon makuun?

Käyttäjän villekauppinen kuva
Ville Kauppinen

"Eurooppa-rakkauteni on liian suurta jotta minua voisi erehtyä luulemaan persuksi. Kannatan lämpimästi myös yhteisvaluuttaa."

Euroopparakkaudella ei ole mitään tekemistä vastuuttoman tuhopoliitikan kanssa. Kukapa ei kannattaisi toimivaa yhteisvaluuttaa.
Kukapa ei kannattaisi vastuullisia poliitikkoja jotka tekevät pitkän tähtäimen kestäviä suunnitelmia eivätkä lyhytjänteisesti tuhoa tulevaisuutta vastuuttomalla velanotolla.

Kukapa ei kannattaisi virheiden tunnustamista sen sijaan, että yhtä suuremmalla velkasingolla yritetään hoitaa tilannetta. Tiivistetysti; persaukiset takaavat persaukisten velkoja jotta persaukiset olisivat vähemmän persaukisia.

Euru-taivas punottaa rajusti

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

"Pellet ne vaihtuu mutta sirkus säilyy . . . " Jos joku ehdottaa jotain vähänkin jäjellistä heilahtaa leimakirves; sehän on persu, pölhöpopulisti, vain nainen, sahuri tai taksisuhari.

Virkailija-armeija senkun paisuu. Kansanedeustajalla on sihteerit, konsultit, akateemiset asiantuntijat mutta jokaikinen uusi laki on susi jo syntyessään. Niiden korjailuun tarvitaan porukkaa toinen mokoma. Sen jälkeen tulkkiarmeja kääntämään ymmärrettävään muotoon ja ennakkopäätös Brysselistä.

Pääasia että rahaa palaa - ja kerosiinia.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva
Timo Härtsi

Voin ihan ilmaiseksi muuten kertoa mikä on pölhöpopulistien kuninkaiden ja muiden tuleva slogan: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan."

Eiköhän tämä nyt ole jo kaikille päivänselvää.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Eikö olekin riemastuttavaa huomata, että poliittisilla päätöksillä on jotakin seurauksia? Yleensä juuri päinvastaisia kuin oli tarkoitus.

Kyllä siellä mamma ja pappa ovat hilluneet kuin siat vatukossa ja barnen betalar, pahimmassa tapauksessa hengellään. Sanoisin että pelkosi ei ole mitenkään aiheeton.

Mikään ei viittaa siihen, että enemmistön päissä olisivat realiteetit kirkastuneet, vaikka Korholalla ne näyttävät olevan poikkeuksellisen hyvin hallussa. Silti järjestelmän puitteissa ei ole näköpiirissä järkeviä korjausmahdollisuuksia. Neuvoton?

Suomi ei muuten ole mitenkään erityisasemassa tämän eurovaluutan kanssa, vaan varsinkin palvelualoilla homma lähtee kreikkalaisittain lapasesta tuota pikaa. Sitä on vain vaikea huomata kun joillakin toimialoilla harjoitetaan reipasta subventiota yhteiskunnan pussista ja niillä menee toistaiseksi lujaa. Kuranttia ostovoimaa on huolestuttavan vähän pelkässä markkinataloudessa toimiville.

Yrityksille ja maataloudelle toimintaympäristö on muuttunut Neuvostoliitoksi. Kävikö siinä niin, että EU otti käyttöönsä itäblokin hylkäämän järjestelmän heikoimmat osat ja yhdisti ne vapaisiin markkinavoimiin? Siltä täällä ainakin näyttää.

Rikolliset ja oligarkit kiittävät, rahvas rientää kohti 60-lukulaista elintasoa. Tämä on jo osittain arkipäivää, johon voimistuvat käyrät osoittavat tulevaisuudessa.

Naomi Klein taisi todeta, että yksikään IMF:n (koskee myös troikkaa) oppien mukaan suunniteltu talouskriisioperaatio ei ole sujunut ilman väkivaltaa. Enkä ihmettele. Maanosa kerrallaan miljoonilta ihmisiltä on varastettu heidän työnsä hedelmät. Nyt olemme shokissa kun on Euroopan vuoro.

Sota ei syty öljyn, veden tai ruoan puutteen vuoksi. Sen käynnistää eurooppalaisten elitistien suuruudenhullu nousukausivaluutta, joka ei kestä oikeastaan minkäänlaista taantumaa.

Kreikkalaiset ovat muuten viisaita; he tekevät vähemmän ja maksavat veroja vähemmän. Suomalainen painaa samalla punainen usva silmissä yli 80 % veroasteella kohti keski-iän sydäninfarktia, hyläten perheensä ja sukunsa. Kreikkalaiset voivat turvata verkostoihinsa, suomalaiset aseeseen, joka toistaiseksi on suunnattu enimmäkseen omaan päähän.

Ideologisten leirien välisestä inttämisestä pitäisi päästä tasokkaaseen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Jos laatu on jo 30 vuotta mennyt alamäkeen, lienee kohtuutonta odottaa omavoimaista järkiintymistä. Suurimmat uhat eivät tule rajojen ulkopuolelta, vaan ovat useimpien valtioiden sisäisiä. Jospa sillä vältettäisiin maailmansodan syttyminen.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva
Timo Härtsi

"Ideologisten leirien välisestä inttämisestä pitäisi päästä tasokkaaseen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon."

Juuri näin. Nyt kaivataan sitä oikeaa johtajuutta.

Petteri Sahinjoki

Näyttää siltää että, joistakin länsimaista, kuten Suomesta ollaankin tekemässä pankkimafian ns. siirtomaita ?

Merkit ovat ainakin samat, kuin siirtomaa aikoina.

-Asioiden todellisesta tilasta tiedostamatonta Kansaa ollaan tekemässä velkaorjiksi, kansallista armeijaa (ja kaikkea muutakin kansallista) ollaan lakkauttamassa, itsenäisyys on viety ja luonnovarojamme ryöstetään.
-Sitten on vielä se henkinen mollaus, jota teemme jopa itse itsellemme.
Välillä tuijotetaan televisioista vähän mallia tähän.

Köyhällä ja sairaalla ei ole tällä menolla kohta enää yhteiskuntaa, jonka turvaverkkoihin pudota.
Koska tätä yhteiskuntaa ollaan aivan selkeästi ajamassa anarkiaan ja neofeodalismiin.
En ihmettele yhtään, jos alkaa pelottaa.

Käyttäjän opteryx kuva
Jari Vuorinen

Kreikkahan on vain maantieteellinen alue.Se talousmaantieteellinen alue,johon rahaa on pumpattu,ei noudata maantieteellisiä Kreikan rajoja.Talousmaantieteellinen Kreikka on rötöspankeissa pitkin Eurooppaa.Siksi on tavallaan harhaanjohtamista puhua Kreikan kriisistä.Kreikan kautta on vain pelattu.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

""
Suurimmat uhat eivät tule rajojen ulkopuolelta, vaan ovat useimpien valtioiden sisäisiä.
""

Sinisalo / Siuvatti / Ahonen / Hassi & viherkokkareet ovat viideskolonna - omaehtoisen eutanasian terroristisakki - jonka todelliset tavoitteet on piilotettu "hyvien" kulissien taakse.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kiitos blogista! E.-R. Korhola: "Sanommeko näkemiin Euroopalle, jonka tunnemme?"

Koska minäkin rakastan Eurooppaa, saanen todeta, että ehkä voisin sanoa näkemiin tämänhetkiselle Euroopalle, jota en enää tunne omakseni. Sen Euroopan (EU:n) vielä luulin tuntevani, johon Suomi v. 1994 liittyi jäseneksi ja jonka jäsenenä Suomi ehti olla 8 vuotta ilman €uroakin. Tosin € on hyvä väline!

Korholan kysymyksen myönteisen puolen voisin muotoilla toivotukseksi:
"Tervetuloa sille Euroopalle, jonka vielä tunnemme" ja jonka peruspremissit eivät ole täysin huojahtaneet. Kuten matikan tunnilla opimme, voisimmekin hakea suurinta yhteistä tekijää, emmekä mennä sen ylitse, kuten nyt näyttää väkisinkin tapahtuneen.

EU:n omalla hallintokoneistolla ja joillakin poliitikoilla tuntuu olevan sellaisia omia tavoitteita, johon minun Eurooppa-rakkauteni ei yllä. Euroopassa on erilaisia kulttuureita, kansoja ja valtioita. Joku poliitikko nimitti näitä erilaisiksi hedelmiksi, joihin ei kannata sovittaa kauttaaltaan samaa kaavaa.

Jos jokainen sitoutuisi hoitamaan kohtalaisen hyvin omat asiansa ja pitäisi kiinni perussopimuksesta, siinä olisi jo aivan riittävästi hallinnosta pakotettua yhteisyyttä. Kun puhutaan liittovaltiosta, niin sellainen asia vaatisi laajaa kansalaiskeskustelua kaikissa EU-maissa, ei vain komission tai Euroopan neuvoston omia, joskus peiteltyjäkin pyrkimyksiä.

Minä pelkään vain sitä, että kaikki se hyvä, mitä EU-ideassa on, menetetään liian pitkälle menevän kansallisen ylpeyden ja poliittisten sooloilutarpeiden vuoksi. Lapsi menee pesuveden mukana - ei hyvä!

Mistä olisi vielä löydettävissä suurin yhteinen tekijä?

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Suurin yhteinen tekijä voisi olla rauha.

Nyt vain näyttää siltä, että sodalla pelotellaan ihmisiä, kun pitäisi kertoa, kuka on ryhtymässä lahtaamaan, ketä ja minäkä vuoksi.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Jenkit löytivät yhteisen tekijän Peral Harbourista. Eivätkä jääneet yksin. Nyt EU jää yksin kun vihollinen on ilmastonmuutos. Sen kyllä pieni mutta sisukas Suomi hoitelee talvisodan hengessä.

Suomi nousee tuhkasta kuin Feenikslintu - onhan se Kreikkakin aina noussut.
Turhia murheita - anna hevosen surra, sillä on iso pää.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

"anna hevosen surra, sillä on iso pää."

Kun hevosilla ei ole enää käyttöä voimanlähteenä niin kenties sillä voisikin olla enemmän käyttöä mielialojen parantajana. Enemmän hevosia, enemmän isopäisiä surijoita, ja niin ihmisten surun taakkaa voitaisiin tehokkaasti pienentää.

.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Miniällä on seitsemän hevosta ja se ei ole pahemmin taakkaa keventänyt.

Mitä Jugoslavian sotaan tulee, niin pitihän sekin provosoida hajalle ja samalla hajoittaa viimeinen sosialismin jäänne. Kaikenlaista puhetta on asian ympärillä pidetty, mutta lopultakin lännen rikkaat saivat, mitä halusivat, nato sahtivaareineen kävi vähän avittamassa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Korholalle rohkeasti tunnustusta. Vaikutat ymmärtävän missä mennään, ainakin noin suurpiirteisesti. Tosiasioiden toteaminen auttaa nimittäin kummasti ratkaisujen löytymiseen.

Sen sijaan haluaisin kysellä tuosta ylempänä kommenteissa olevasta rakkaudesta Eurooppaan ja kansallisista valuutoista, jotta ovatko nämä kaksi asiaa ehdottomasti toisensa poissulkevia? Emmekö laske Ruotsia eurooppalaiseksi valtioksi? Onko Itävallan avut siinä, että heillä toimii sama vaihtoväline?

Tällaiseen ajattelumalliin nimittäin törmää monasti, jos ei näe yhteisvaluutan rakenteellisia ongelmia: meillä on 17 valtiota, jotka käyttävät naapurimaan (-maiden) valuuttaa.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Eurovaluuttaa käyttäviä on kyllä enemmän kuin 17, ainakin eurovaluutan "hyväksikäyttäjien" määrä on isompi. Tänään juuri kuulin radiossa estelmän jossa joku professori kertoi mm. Ruotsalaisten yritysten käyttävän nimenomaan euroa yritysrahoituksessaan. Kyseessä on siis eräänlainen kahden valuutan systeemi, samanlainen kuin mitä blogisti esitti aloituspuheenvuorossaan.

Käyttäjän ristoaallonharja kuva
Risto Aallonharja

Euro olisi mielestäni voinut toimia -vain- siten, että se olisi ollut lähinnä vain bisnesvaluutta helpottamaan transaktioita. Tämä olisi voinut olla sidottu vaikkapa jäsenvaltioiden eri valuuttojen keskiarvoon.

Jokaisella maalla olisi tullut olla omat valuutat siihen hamaan tulevaisuuteen asti, kunnes rakenteet olisi ollut edes lähellä toinen toisiaan.

Surkuhupaisaa on tämä, että nyt itkeä vollotellaan "jälkiviisauksista" vaikka olihan tämä kehitys täydellisen selvää jo alkumetreillä.

Vladimir Bukovsky (2006):

"The inability to create a competitive environment, the overregulation of the economy, the bureaucratisation, it is going to lead to economic collapse. Particularly the introduction of the euro was a crazy idea. Currency is not supposed to be political.

I have no doubt about it. There will be a collapse of the European Union pretty much like the Soviet Union collapsed. But do not forget that when these things collapse they leave such devastation that it takes a generation to recover. Just think what will happen if it comes to an economic crisis. The recrimination between nations will be huge. It might come to blows."

Käyttäjän Qman kuva
Heikki Knookala

jos tulee panssarit kaduille, nouseeko Halla-ahon titteli mestarista seuraavaan asteeseen?

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

Eiköhän pätevin titteli olisi sittenkin "Lord Darth Vader"

http://www.starwars.com/img/explore/encyclopedia/c...

Myös ohukaisen titteli sopisi aika nappiin

http://www.vallankumous.org/blogi/wp-content/uploa...

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

Kokoomuksen Stubb on kaiketi määritellyt pölhöpopulismiksi europarlamentaarikko Korholan kannan jo etukäteen? Mitä tästä seuraakaan?

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Tapasin Stubbin pari päivää sitten kun hän kävi europarlamentissa. Sain käsityksen että hän olisi hyvinkin valmis päästämään Kreikan tästä hengityskoneesta. Ilmapiiri on siinä suhteessa muuttunut; tämä tie on käyty loppuun. Olimme siis aika samanhenkisiä, ainakin siitä mistä juttelimme.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva
Juha Hämäläinen

"Ilmapiiri on siinä suhteessa muuttunut; tämä tie on käyty loppuun."
Suomennos: Pankit pääomitettu, ykstyisomaisuus ulosmitattu Kreikan velallisilta kansalaisilta ja hienoja "kampaviinerikokouksia" pidetty.
Kohta yksi esityslistalla käsitelty ! KLOPS KLOPS.

Seuraavaksi listalla....

Stubb on itsekäs öykkäri joka on valmis myymään isänmaansa palasta EU-valtaa ! VMP !

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

"Suomennos: Pankit pääomitettu, ykstyisomaisuus ulosmitattu Kreikan velallisilta kansalaisilta ja hienoja "kampaviinerikokouksia" pidetty.
Kohta yksi esityslistalla käsitelty ! KLOPS KLOPS."

Minua risoo tässä asiassa se jos yksityisiltä Kreikan oblikaatioihin rahansa sitoneilta on viety heidän säästönsä. Minua on aina popetettu että valtion oblikaatioihin sijoittaminen on turvallista ja isänmaallinen teko. Sen takia minun mielestäni on ehdottomasti väärin että heitä on nyt rangaistu säästäväisydestä ja isänmaallisuudesta.

Minä itse en koskaan ole ollut niin isänmaallinen että olisin rahojani Suomen obligaatioihin sijoittanut, mutta silti pidän sitä isänmaallisena tekona, eikä se ainakaan mitään kelvotonta keplottelua ja kasinotaloutta ole.

.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva
Juha Hämäläinen

"Minua risoo tässä asiassa se jos yksityisiltä Kreikan oblikaatioihin rahansa sitoneilta on viety heidän säästönsä."

Näitä yksityisiä rahoja voi käydä EUn talouskomissaariolta kyselemässä ?
Siellä ainakin tiedetään kenen taskuun ne on livahtanut.

Mutta yksi on varma ! Tavallisen Kreikkalaisen kansalaisen taskuista niitä on turha etsiä.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva
Juha Hämäläinen

Arvolle yksi lisäys edelliseen. Ihmettelen jatkuvaa naukumista rahasta... Paperi jossa on kauniita kuvia numeroiden taustana on jyrännyt ihmisyyden ja ihmisarvot telaketjuillaan ja me itkemme paperia ?????

"Emme jääneet eläimiksi, mutta emme tulleet ihmisiksikään." Juice Leskinen.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

"Näitä yksityisiä rahoja voi käydä EUn talouskomissaariolta kyselemässä ?
Siellä ainakin tiedetään kenen taskuun ne on livahtanut."

Komissaari tuskin vastaa minulle, tuskin edes Eija-Riitta vastaa minulle, vaikka sattuisi tämän lukemaan. Mutta voisitko sinä valistaa minua, jos satut tietämään, kenen taskuun yksityisen säästäjän eurot ovat livahtaneet.

"Mutta yksi on varma ! Tavallisen Kreikkalaisen kansalaisen taskuista niitä on turha etsiä."

Ei varmaankaan taskuista löydy, sieltä on turha etsiä. :)

Ehkä ne rahat ovat tavallisen varakkaan Kreikkalaisen tilillä jossain Sveitsin pankissa, hyvässä tallessa.

Sama kreikkalainen nyt vailittaa siellä Kreikassa kaikille kohtaamilleen turisteille köyhyyttään suureen ääneen ja kyselee että miksi suomalaiset ja saksalaiset haluavat tappaa kaikki kreikkalaiset, heidät poloiset, jotka heitä palvelevat kun he ovat turisteina Kreikassa ja myös heidän lapsensa ja vanhuksensa, kaikki saatetan kurjuuteen ja turmioon.

Mutta ne rahat ovat siellä Sveitsissä, eiväkä sveitsiläiset puhu eikä pukahda, vaikka tietävät kyllä että siellä ne ovat.

.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva
Juha Hämäläinen

Arvo: Kovapäisyytesi ja rakkautesi rahaan on kasvamassa ulos normaalien rajojen. Sinä et ilmeisesti tiedä mitä Kreikassa tapahtuu !

Kirjoitat "tavallisen RIKKAAN Kreikkalaisen...".
Minä käytin termiä tavallinen kreikkalainen.

Näiden kahden välissä on hienohko vivahde ero?

http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102...

Hyvin on purrut uutisointi ainakin teikäläiseen :)

No turha on yrittää uusinta pesua ! Se on käydyissä keskusteluissa tullut riittävän hyvin esiin. Ja lopulta viisaampi antaa periksi, vaikka olisi tiedoistaan vuorenvarma . :)

17.06.2012 on Kreikassa vaalit !

Ja viimeistään 22.06 on uusi EU-tukien vastainen vasemmistohallitus, jota voitte kilvan parjata Riitan, Alexin ja Jyrkin kanssa...

Hauskaa juhannusta !

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva
Juha Hämäläinen

Arvo: Täältä voit lukea mitä sopimuksissa on määritelty yksityisten lainapapereiden haltijoiden päänmenoksi.
Ajattelin lieventää tuskaasi ja kenties hieman inhoasi jota tunnet Kreikan kansaa kohtaan.

http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/986...

"Liitteessä 3-yleissopimuksen rahoituksen helpottaminen-johdanto- artikla 6 ilmoittaa, että:

A) 30 miljardia Euroa on välittömästi valtionlainapapereiden yksityishenkilöhaltijoiden saatavilla. Nämä velvollisuudet sisällytetään tähän PSI-sopimukseen."

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

Too little too late? :D

Eurobondit tulee, näin ennustetaan. Jos eurobondit tulee, Kreikka pysyy eurossa ja tekohengitys jatkuu jonkun aikaa, kunnes kaikki euromaat on lypsetty kuiviin maailman rahatahojen toimesta. Sen jälkeen ne siirtyvät muihin lypsykohteisiin.

Pankkien pitäisi toimia itsenäisesti ja vastata omista tekemisistään. Ei niitä olisi saanut koskaan alkaa pelastaa julkisilla varoilla.

http://uutisvahti.blogspot.com/2012/05/hollande-os...

Käyttäjän ristoi kuva
Risto Jääskeläinen

No mutta tuo kommenttihan on uutisaineistoa!
Sikseen toisekseen pitää kehua europarlamentaarikko Korholaa, että hän osallistuu blogikeskusteluun. Se jos mikä on EU-kansanvaltaa edistävää. Paha kyllä siinä sataa jotain Kokoomuksen laariin, mutta eihän juuri mikään ole täydellistä (-; Ja samat kehut menevät Vihreiden Satu Hassillekin, jonka kanssa olen vielä enemmän eri mieltä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

On toivottavaa, ettei eurobond-idea saa kannatusta EU:n enemmistössä. Se antaisi väärän signaalin. Yhtäkkiä vastuunkanto näyttää muuttuvan takin käännöksi. Stubb'in tuoreimmat (julkiset) selitykset eivät jostain syystä vakuuta.
Äsken hän totesi, että ns. hengityskoneen sulkeminen (Kreikka) pari vuotta sitten olisi ollut katastrofaalista, muttei perustellut tätä mitenkään.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Minä ihmettelen edelleen, millä järjellä tätä maailmaa hallitaan. Aamulehdessä Korholalla on tämä sama blogi ja sen keskusteluosiossa esitin hänelle selvän kysymyksen:

Kaija Olin-Arvola kommentoi_ 22 tuntia sitten Poista kommentti
Voisitkko vielä ystävällisesti selvittää kerralla tuon EVM:n?

Ja Korhola vastasi:

Eija-Riitta Korhola kommentoi_ 20 tuntia sitten En tiedä mutta voin yrittää tarkistaa pitävätkö väitteet paikkansa. Palaan asiaan.

Olen nyt odottanut vastausta vuorokauden eikä mitään ole kuulunut.

Ei kai tämä asia nyt niin ylitsekäymätön voi olla. Kohta siitä kuitenkin päätetään.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- "Emme jääneet eläimiksi, mutta emme tulleet ihmisiksikään." Juice Leskinen.

Hämis! Konrad Lorenz sanoi saman näin: "Puuttuva rengas ihmisen ja apinan välissä olemme me itse".

Kiitos ER ja voimia puskea omaa polkua.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Jos jonkun pitää se kaaos kantaa, niin ennemmin itse kuin tulevat sukupolvet. Sitä kai sanotaan vastuunkannoksi, mikä poikkeea hyvin paljon siitä, että lähinnä lykätään väistämätöntä eteenpäin.

Kari Arvola

Kreikkalaisten edessä on hankala tie, mennään nyt miten vain. EU on epäonnistunut totaalisesti tämän kriisin hallinnassa, mutta sen johtavat poliitikot eivät osaa vetää johtopäätöksiä eli erota. Ja erottaahan ei heitä voi.

Luultavasti kansainvälinen mediamyllytys saa aikaan sen, että porvaristoa edustavat puolueet saavat sittenkin enemmistön ensikuun vaaleissa. Sen jälkeen jatkuu talouden pakkohoito eli EU:n koordinoima lisälainoitus, johon liitetään tuo kasvu-attribuutti rakenneohjelmineen.

Kaikkineenhan tilanne on se, että varakkaiden ihmisten ainoa pelko Kreikan kaatumisesta eli avoimesta vararikosta liittyy omiin raha-asioihin, säästöihin ja sijoituksiin. Näin on varmaan blogistinkin laita. MEPpien tulotaso on sellainen, että korottomien pankkitilien käyttö ei houkuta. Sijoittaa pitää, halusi tai ei ja silloin ei moraalittomasti keinotteleviakaan rahalaitoksia sovi päästää menemään konkurssiin.

Rautalangalla vääntäen uusi velka Kreikalle pitää eurosysteemin pyörimässä. Suurempien maiden vakautta varmistetaan pysyvällä vakausrahastolla. Tämä tuntuu olevan asia, josta kaikki vallanpitäjät ja heidän vasallinsa niin Suomessa kuin europarlamentissakin ovat herttaisen samaa mieltä.

Luultavasti se eurobondikin eli jaettu velkavastuu on tulossa, vaikka saksalaiset eivät siitä pidä eikä suomalaistenkaan tulisi suurimpiin kuuluvina eurosysteemin rahoittajina sitä rakastaa. Mutta se on looginen jatko nykypolitiikalle, jossa Euroopan keskuspankki on luisunut vauhdilla roskapankiksi ja halvan rahan jakajaksi yksityispankeille edelleen "jalostettavaksi".

Jos palataan asian juurille eli ollaan radikaaleja, niin sekä Kreikan pelastamisessa että euron puolustamisessa kyse on finanssipääoman, sijoituspankkiirien ja erilaisten rahastojen, siinä luvussa hedge-rahastojen sijoitusten turvaaminen.

Markkinamekanismismin tilalle on Euroopassa tullut keskusjohtoinen rahapoltiikka, jossa reittauslaitokset ja pörssi ovat muodostaneet pyhän kolmiyhteyden poliitikkojen tuella. Eija-Riitan ennakointi väkivallan puhkeamisesta on varmaankin realistisella pohjalla, mutta häveliäisyys estänee häntä antamasta väkivallan potentiaalisille harjoittajille ja taustavoimille sekä väkivallan kohteelle konkreettiset kasvot.

Kyllä se on kansainvälinen suurpääoma ja sitä puolustava poliittinen eliittii, joka panee tarvittaessa armeijan avulla tavalliset kansalaiset kuriin. Ja jos sellainen kummajainen nähtäisiin, että Kreikassa valtaan nousisi todelliselta vasemmistolta vivahtava, suurpääoman herruuden kyseenalaistava poliittinen liittoutuma, niin EU on valmis antamaan veljellistä apuaan, jotta unionissa ja eurossa pysytään.
Mutta kuten sanottu, niin vasemmisto ei mielestäni voi Kreikan vaaleja enää voittaa.

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

24.5.2012 17:10 Kari Arvola
"Kreikkalaisten edessä on hankala tie, mennään nyt miten vain. EU on epäonnistunut totaalisesti tämän kriisin hallinnassa, mutta sen johtavat poliitikot eivät osaa vetää johtopäätöksiä eli erota. Ja erottaahan ei heitä voi."

Eikös eräs johtava europolitikko vastikään erotettu, se Ranskan entinen presidentti jonka nimi oli tavattoman vaikea ja nyt jo unohtunut. Tilalle kansa valitsi tämän Hollanden.

Päättäjien virka on kaikissa vaaleissa katkolla. Suomessa se oli katkolla vuosi sitten ja siihen loppui Suomen senaikaisen pääministerin ura, niinkuin kanan lento se katkesi. Niin että eivät ne johtajat erottamattomia suinkaan ole.

Mitä siihen vasemmistolaisuuden ihannointiin tulee mitä tässä kirjoituksessa niin kovasti esiin tuodaan, niin minä en menisi sosialidemokratteista vasemmalle politiikassa yhtään piirua eikä senttiä. Niistä kokeiluista on nähty jo liikaa surullisia tuloksia.

Sosialidemoktratia on riittävän vahva vaikuttaja pitämään kapitalistiset voimat kurissa ja valjastamaan ne yhteiskunnan palvelukseen. Vasemmisto sen sijaan tuhoaa kaiken taloudellisen elämän ja siitä on vai kurjuutta seurauksena.

.

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

"Sosialidemoktratia on riittävän vahva vaikuttaja pitämään kapitalistiset voimat kurissa ja valjastamaan ne yhteiskunnan palvelukseen. Vasemmisto sen sijaan tuhoaa kaiken taloudellisen elämän ja siitä on vai kurjuutta seurauksena."

Odotamme vieläkin niitä paria piirua ihmisen suuntaan. Et ole Arvo vielä siinä iässä sitten, että arvostaisit muitakin asioita kuin taloudellista pyrkyryyttä?

Jos näin on, niin synkkää taitaa pojan elämä olla. Jo sekin tekee synkäksi, että pitää pitää sosialidemokratiasta kiinni.

Tiedoksi vain, että meillä muilla on paljon mukavampaa. :D

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

24.5.2012 19:31 Kari Ahlava

"Odotamme vieläkin niitä paria piirua ihmisen suuntaan. Et ole Arvo vielä siinä iässä sitten, että arvostaisit muitakin asioita kuin taloudellista pyrkyryyttä?"

Olen siinä iässä että toivon vain että yhteiskunnalla on varaa maksaa eläkkeeni. Kun tulen vanhemmaksi arvostan sitä että yhteiskunnala on varaa tuottaa joku filippiiniläinen hoitaja kääntelemään ja vaihtamaan kuivat sekä juttelemaan mukavia kolme kertaa päivässä kolmen lauseen verran kerrallaan, sekä hymyilemään nätisti.

En odota että yhteiskunnalla olisi varaa suomalaiseen hoitsuun, enkä oikeastaan halua, filippiinot osaavat olla miellyttävämpiä.

Mutta joo, kyllä, olen sitä mieltä että talous on tärkeä asia. Sen avulla monet muut ongelmat ratkeavat helpommin.

Joo, kyllä, arvostan kovasti taloudellista pyrkyryyttä, koska se merkitsee sitä että talous toimii ja pyörii ja siitä ruletista lennähtää minullekin minun pennoseni. :)

..

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Sosialidemokratia on ns. jakajan käsi. Mistä se aikoo löytää jaettavaa, kun se keskittyy valjastamiseen ja kurissapitoon? Anna yksi positiivinen ele, kannustin - valonpilkahdus:)

Käyttäjän JokuMuu kuva
Arvo Kuusela

24.5.2012 21:46 Seppo Saari
"Sosialidemokratia on ns. jakajan käsi. Mistä se aikoo löytää jaettavaa, kun se keskittyy valjastamiseen ja kurissapitoon? Anna yksi positiivinen ele, kannustin - valonpilkahdus:)"

Ei sosialidemokratia olekaan sitä varten, sitä varten on kokoomuspuolue. Sosialidemokratia on olemassa sitä varten että tasapaino säilyy, että työläiset saavat oman osansa kakusta.

Tosin, kyllä sosialidemokraattien on ymmärrettävä myös se toinen puoli, se kakun kasvattaminen. Jos kokoomuslaiset eivät hallitse sitä puolta, tai eivät hoida hommiaan, esimerkiksi teeskennellessään olevansa työväenpuolue, niin SDP:n pitää osata hoitaa kokoomuksenkin hommat. Näin on välillä käynytkin, Lipposen hallituksen aikana viimeksi.

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

Arvo: "En odota että yhteiskunnalla olisi varaa suomalaiseen hoitsuun, enkä oikeastaan halua, filippiinot osaavat olla miellyttävämpiä.

Mutta joo, kyllä, olen sitä mieltä että talous on tärkeä asia. Sen avulla monet muut ongelmat ratkeavat helpommin."

Niin, se ostohymy jos olisikin aito. Mutta eikös siellä filippiineillä sinunkin olisi parempi eläköidä, globalisti kun olet, niin ei tarvitse tänne tuoda likkoja turhaan palelemaan? :D

Siellä on halvempaakin ja työpalkat on kilpailukykyisiä globaalisti, ei tarvitse sitäkään surra, ettei ole kilpailukykyä.

Käyttäjän jormakassinen kuva
Jorma Kassinen

Vielä kun tietäisi mitä puoluetta voisi äänestää että näissä asioissa edistyttäisiin.

Kuka rakastaisi Suomea enemmän kuin eurooppaa?

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Persut eivät olisi tarvinneet kuin noin kymmenentuhatta ääntä enempi eduskuntavaaleissa niin ao. ongelmaa ei Suomen osalta olisi ja jopa EU tasolla varmaan tilanne parempi. Pienestä oli kiinni. Valitettavasti ao. aikaikkuna vaan meni kiinni.

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Näin vastikään yhden vanha kiinalaisen sananlaskun ”Rehellisyys on ainut valuutta, joka kelpaa kaikkialla”. Tuohon olisi mukava uskoa, mutta taitaa olla niin vanha, ettei se enää kanna, ainakaan näissä piireissä. Jos kreikkalaiset päättäjät olisivat toimineet aikoinaan rehellisesti, heillä olisi todennäköisesti vähemmän ongelmia, samoin EU:lla, kun tosiasiat olisi aikaisemmin havaittu.

Kaikesta huolimatta toivon sitä rehellisyyttä, vaikkei sillä valuutalla enää Kreikan ongelmia ratkaista. Siihen lisättynä avoimempi informaatio siitä missä mennään, mitä aiotaan tehdä, voisi hälventää monin paikoin turhia kauhukuvia tulevasta. Tietysti itse informaatiokin voi aiheuttaa vähemmän mukavia vaikutuksia ihmisten käyttäytymisessä.

Tuo pelko sekasorrosta Kreikassa ja miksei myös muualla Euroopassa varsinkin korkean työttömyyden maissa on aivan aiheellista. Tilanne, jossa erittäin suurella joukkoa ihmisistä ei ole enää mitään jäljellä, aiheuttaa katkeruutta niitä kohtaan joilla on, ja niitä kohtaan, joiden he kokevat olevan vastuussa omasta tilanteestaan. Se katkeruus voi purkautua hyvin ikävällä tavalla.

Käyttäjän ristoaallonharja kuva
Risto Aallonharja

Syy sille miksi poliitikot valehtelee on lähinnä se, että ne pelkää seurauksia siitä kun puhuu totta. Eli, että menettää asemansa poliitikkona.

Jännä juttu, mutta useinmiten juuri totta puhuvat poliitikot menestyvät vaaleissa parhaiten ja tekee niitä jytkynjytkyjä.. Näitä haukutaan surutta populisteiksi, jotta, ei vaan muutkin poliitikot joutuisi alkaa puhumaan totta. Silloinhan sitä paljastuisi kaikenlaista.

Sen takia poliitikot kreikassa ja muualla valehtelee estoitta, koska se on -heille- pienimmän vahingon tie. Sen takia nämä jatkaa epäonnistunutta linjaansa vaikka se menisi sotaan asti, jotta -oma- asema ja kasvot säilyisi.

Sen takia toivon hartaasti, että jos asiat alkaa eskaloitumaan, siellä täällä, että ihmiset Ei mene kaduille mölisemään (ja ottamaan vain turpaansa ylivoimaiselta poliisilita ja armeijalta), Eikä mene sotilaana sinne minne armeija käskee vaan että ne piiput osoittavat vain siihen osoitteeseen kuin Nikolai Ceausescun virasta pois jäämisen yhteydessä osoitti.

Se mahdollinen sota, mikä on oikeasti hyvin potentiaalinen tässä eurooppalaisessa "rauhan" projektissa, pitäisi viedä oikeaan osoitteeseen: niille, jotka luulee tämän kaiken olevan vain jotain saatanan peliä.

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

Takit kääntyilevät jo eilisen jälkeen. :D

http://uutisvahti.blogspot.com/2012/05/hollande-os...

Presseuropen sivuilla löytyy analyysejä, joissa nähdään Saksan olevan yksin.

Käyttäjän raffu kuva
Rafael Rantala

Mielenkiintoista sinänsä että nyt vasta kaikki alkavat ymmärtämään, että Kreikka pitää heittää pihalle mutta silti pitää puhua sen puolesta, että se ei lähtisi. Ei Kreikka itse lähde eli sen kannattaa pysytellä niin pitkään kuin mahdollista ao. tuen varassa kun kuitenkaan se ei ao. velkoja maksa tai siis siihen pysty (joskaan ei kukaan muukaan enempi velkaantunut eli kyse luottamuskuviosta). Nyt vaan sitten on kyse, millä Kreikka ostetaan ulos eurosta ja esitetään se poliittisesti korrektisti. Valitettavasti jos kokoomuslaiset ovat oikeasti olleet ao. mieltä, mitä aikaisemmin esittäneet niin ovat olleet pahemmin ulkona kuin uskoinkaan.

Harmi sinänsä eli jos EU ei olisi sotkeutunut ao. ruljanssiin omien sääntöjensä vastaisesti, olisi kyseinen ongelma jo selvitetty IMFn kanssa ja homma kunnossa.

Nyt kun vielä tuosta EVMstä saataisiin tietoa välitettyä enempi niin se olisi tärkeintä. Lupa toimia laittomasti yms. aika paksua ja todellinen killeri.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

IMF on hankkinut kannuksensa juuri köyhien kurittamisessa. Mutta siitähän perussuomalaiset eivät välitä. Vatikaani suosii IMF:ää.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Myös Korhola osuu viimeinkin asian ytimeen. Olen 'pelännyt'/tiedostanut saman kaaoksen tulemista ilmiselvänä väistämättömyytenä ihan alusta saakka. Hallituksemme linja on asiassa ollut käsittämätön. Kataisen ja Urpilaisen, kuin koko hallituksemme pihalla olo on käsittämätöntä Saksan kumartelua. Joko he ovat tyhmiä tai taustalla oleviin muihin tavoitteisiin en edes halua uskoa, niin visvaista politiikkaa se porvarijohtoiselta punaviher-vasemmistohallitukselta on.

Jo heti aluksi valtaosa omia aivojaan käyttävästä, itseoppineesta kansasta ymmärsi hilupilttuu-valtioiden vastuuttoman tukemisen olevan lähes hulluutta. Kommentoin tästä hallituksemme ja EU'n harhasta ensimmäisen puolen sisällä uutispuolen 'sivupersoonani' kautta useita kertoja. Kuuroille korville kaikui kaikki varoittelut:

Tästä eräs osoitus: (huom! kirjoitusajankohta)
http://www.uusisuomi.fi/comment/313695#comment-313695

Eija-Riitta Korholalle kiitos siviilirohkeudesta, tässä Paavo Haavikon toteamassa 'korkeasti koulutetussa, hyvin sivistymättömässä Suomen maassa'. Valitettavasti valtaosa viisaista akateemisista älyköistämme pitää 'mölyt mahoissaan' ymmärrettävän itsesuojeluvaistonsa perusteella.
Persujen rasistinen kohtalo kun ei houkuttele.

Käyttäjän suvituuli kuva
. suvituuli

Kaksoisvaluutta ei toimisi.

Hinnat ja palkat kyllä laskisivat, mutta velat olisivat edelleen euroissa.

Eli maa olisi tässäkin tapauksessa vararikossa alle aikayksikön.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Olin-Arvola, ei tässä ole mitään kummallista. Minulla on päätyöni, ja tällaisten erilaisten kysymysten ja eurohuhujen tarkastaminen ei ole ollenkaan työn tärkein osa. Varmaan vie aikaa ennen kuin saan selville mitä bloggaaja tarkoittaa.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

No mutta kai sinä tiedät, missä vaiheessa EVM:n hyväksyminen tällä hetkellä on ja mitä se pitää sisällään. Luulisi olevan mepille helppoa kauraa. Paljonko Suomi sitoutuu pistämään? Ja jos nyt luodaan pysyvä vakausrahasto, niin ei kai se mikään huhu ole. Kovin yrität nyt mennä siitä, missä aita on matalin.

Käyttäjän PekkaPuska kuva
Juhani Viitanen

>"Jo kaksi vuotta sitten vastustin velka-avun antamista Kreikalle
> rahaliiton sääntöjen vastaisena. "

Tsekkasin oikein kissojen ja koirien kanssa että oliko tuossa kevään 2010 jutussa oikeasti vastustusta kyseistä Kreikka-tulea vastaan. Minä en millään läydä sieltä selvästi ilmaistua vastustamista asian suhteen.

Vastaavasti rahaliiton sääntöihin siellä viitataan tällaisen lauseen verran: "prosessin tulee vastuuttaa Kreikkaa paitsi kunnioittamaan rahaliiton sääntöjä pilkulleen"

Tuossa autuaasti unohdetaan se seikka, että Kreikan ohella Suomi itse ja koko muu Euroalue oli siirtymässä vahvasti rikkomaan rahaliiton sääntöjä.

Myös EU-perustuslaiksi sanotun Lissabonin sopimuksen rikkomisen tielle oltiin jo astuttu. http://eliasm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69106-ovatk...

Periaatteessa näen että sanomisistasi löytyy aika lailla perussuomalaistakin näkökulmaa. Mutta sanominen on kyllä peitelty ja kuorrutettu niin monen kiertoilmaisun taakse, että ei kirjoituksista selvää vastustusta ja vastarintaa löydy.

Sitä parlamentin tekemää vastarintaa ja "Ruotsin linjalle" asettumista tässä EU-velkakriisin ja lainrikkomusten asiassa pitänyt olla jo vuonna 2010.

Samaa vastarintaa tarvittaisiin myös nyt 2012. Kun erilaisten Eurobondien kautta ollaan siirtämässä järkyttäviä lisävelkoja Suomen osaltaan vastattaviksi.

En löydä tuollaista todellista vastarintaa lainkaan Kokoomuksesta. Mutta on todettava että nykyisten Perussuomalaisten oppositiotoimet ja vastarinta on likimain yhtä näkymätöntä ja olematonta.

Käyttäjän eijariitta kuva
Eija-Riitta Korhola

Olin tuohon aikaan kokoomuksen varapuheenjohtaja, ja toki muotoiluni olivat kohteliaat mutta aivan selvät. Kirjoitin aiheesta myös kolumnin nykypäivään. Se että kutsuin päätöstä rakentamiseksi hiekalle oli ankaraa kritiikkiä. Latsoin parhaaksi erota puoluejohdosta jotta saan esittää kritiikkini voimakkaammin.

Käyttäjän PekkaPuska kuva
Juhani Viitanen

> "Se että kutsuin päätöstä rakentamiseksi hiekalle oli ankaraa
> kritiikkiä. "

Tuossakaan kohtaa et kuitenkaan selväsanaisesti sanonut että Kreikan avustusrahat, "tämä on rakentamista hiekalle", joka olisi ollut sitä kritiikkiä. Vaan kiltisti kysäisit että onko tämä rakentamista hiekalle, joka onkin jo sitten aika pehmoista sanamuotoa.

Minun silmääni se selkeä oman kannan ottaminen ja julkisuuteen kertominen puuttui täysin.

>"Katsoin parhaaksi erota puoluejohdosta jotta saan esittää
> kritiikkini voimakkaammin."

Olisiko tällä hetkellä sitten jo liikkumatilaa jonkinlaiseen oman kannan otatmiseenkin, joidenkin kysymysten osalta?

1.) Vaikkapa siihen onko nyt suunnitellulla tavalla hallinnoitua uusi 700 mrd € EVM-vakuusrarahasto kannatettava vai ei-kannatettava hanke?

2.) Tai Eurobondeihin ja Projekti-Eurobondeihin Suomen osallistuminen, onko se kannatettava vai vastustettava asia?

Ilmassa alkaa olla sellaista hajua, että Projekti-Eurobondit tuodaan ja esitellään ja hyväksytään vielä tämän vuoden aikana. Merkel ja hänen perässään Katainen kiemurrellen antavat pikkurillinsä ja hyväksymisensä.

Ihan samalla lailla kuin annettiin pikkurilli "rajoitetun 550 miljoonan euron" Kreikka-avustukselle 2 vuotta sitten.

Projektibondeja pitää vastustaa nyt, tänä vuonna! Jos niitä ja sen perässä vääjäämättä seuraavia täysiä Eurobondeja oikeasti on vastustaaksensa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- "Katsoin parhaaksi erota puoluejohdosta jotta saan esittää kritiikkini voimakkaammin".

Asia on tosi, veli voi vakuuttaa;p)))